APUVAAAAA

Eräällä ystävällä on kohta 5 kk täyttävä koiranpentu, joka on välillä aivan mahdoton terroristi! Vaikka se olisi käynyt juuri pitkän lenkin esim. metsässä, niin pienen lepotauon jälkeen ja varsinkin iltaa kohti mentäessä, se tulee erittäin levottomaksi. Tuntuu, että se tekee kaikkea mahdollista, mitä ei saisi tehdä. Puree mattoja, huonekaluja, kantaa tavaroita, joita ei saisi, puree housunlahkeita, hyppii päin ja puree käsiä, näykkii ilkeästi, siis aivan kamala. Yrittää kaikin keinoin saada ystäväni koko huomion. Ei sana on menettänyt merkityksensä, samoin suihkaukset kuonolle (menee karkuun). Mitä voisi olla neuvoksi. Ystävä alkaa olla aika loppu, jos ei koira anna pieniä lepohetkiä, vaan vinkuu ja haukkuu, kun emäntä yrittää keskittyä hetkeksi johonkin muuhun asiaan.
5653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Osta hänelle joululahjaksi kirja "rauhoittavat signaalit" :) Ilmeisesti hänellä ei ole aikaisemmin ollut koiraa koska ei osaa koirien kieltä.

Äänestä
  • kun meillä alkoi ilmetä samankaltaista yliaktiivisuutta iltaisin. luin paljon koiran kielestä ja singnaaleista se auttoi ja muutenkin yritin ottaa selvää mahdollisesta syystä.
    koira saattaa olla stressaantunut kaikesta uudesta oppimastaan, varsinkin pitkät metsäretket( en tekis noin pienen kanssa) ja aktivoivat repimis ja palloleikit joka päivä aiheuttavat stressihormonitason nousemista, liiallista adrenaliinin eritystä, tämä taas aiheuttaa
    hysteerisyyttä. koiralla on alhainen stessinsietokyky,kaverisi varmaan luulee että energian purkaminen on ensisijaisen tärkeätä on yhtä tärkeätä osata rauhoittaa koira. meillä toimi myös niinsanotut älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä vaativat leikit esim lelujen piilottaminen yms.

    Äänestä

  • aika tutulta kirjoitti:

    kun meillä alkoi ilmetä samankaltaista yliaktiivisuutta iltaisin. luin paljon koiran kielestä ja singnaaleista se auttoi ja muutenkin yritin ottaa selvää mahdollisesta syystä.
    koira saattaa olla stressaantunut kaikesta uudesta oppimastaan, varsinkin pitkät metsäretket( en tekis noin pienen kanssa) ja aktivoivat repimis ja palloleikit joka päivä aiheuttavat stressihormonitason nousemista, liiallista adrenaliinin eritystä, tämä taas aiheuttaa
    hysteerisyyttä. koiralla on alhainen stessinsietokyky,kaverisi varmaan luulee että energian purkaminen on ensisijaisen tärkeätä on yhtä tärkeätä osata rauhoittaa koira. meillä toimi myös niinsanotut älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä vaativat leikit esim lelujen piilottaminen yms.

    Piilota jotain koiran herkkuja (ihan pieniä paloja pennulle) ja annan sen etsiä opettamalla sille "etsi"-komento. Sitten kaikki pallo leikit illalla pois ja kävelylenkit on ihan hyviä, mutta tietysti pentua rasittaa tosi pitkät lenkit..

    Koirat on vähän kuin lapsia, illalla ne villiintyy ja silloin ei kannata leikkiä ja villitä niitä. Jotain rauhallista aivotyöskentelyä iltalenkin jälkeen.

    Meillä samanlainen mäyriksemme ennen, mutta nyt on rauhoittunut..

    Äänestä

pennulle, se on varmaankin oppinut, että riehumalla ja touhuamalla kaikkea kiellettyä, se saa huomiota, jota se haluaakin.

Käyttäisin pennulle eristämistä, kun alkaa riekkumaan ja repii lahkeita ym. Eristämisellä tarkoitan, että laittaa sen esim. suljetun oven taa, portin taakse tai muuten vastaavasti, kunnes rauhoittuu. Eli riehumista ei hyväksytä ja siitä on selkeä seuraus.

Kannattaisi muutenkin alkaa rauhoittamaan pentua sisätiloissa, tämän voi tehdä myös nenätyöskentelyä harjoittamalla, piilottaa nameja ja pentu etsii niitä. Nenätyö on väsyttävää, mutta koiran on pakko rauhoittua voidakseen keskittyä työhön.

Kaikki, mitä pentu ei saa tuhota, kannattaisi pistää piiloon. Erityisesti, jos kielto "EI" on menettänyt tehonsa. Sitä sanaa ei pitäisi yleensäkään hokemalla hokea, varsinkaan, jos sitten ei samalla vaadita (tehdä selväksi), että se tarkoittaa todella KAIKEN TOIMINNAN LOPETTAMISTA SIIHEN PAIKKAAN. Kaikki käskyt menettävät tehonsa, jos niitä toistetaan useaan kertaan ja annetaan koiralle mahdollisuus itse päättää monennenko käskyn kohdalla tottelee, jos tottelee ollenkaan...

Kaiken koiran tekemän aloitteen (leikkiinkutsu, haukkukomennukset, syliin kiipeämiset...) mukaan meneminen on lopetettava, aloitteet tapahtuu vain omistajan toimesta. Se ei ole vaikeaa, jos pystyy "tottelemaan" koiran ehdotuksia ja komentoja, niin pystyy kyllä itsekin pyytämään koiran tekemään niitä touhuja. Ja omalla aloitteella voit paijailla ja leikkiä niin paljon kuin haluat! :) Leikit ja muu toiminta lopetetaan myös omistajan aloitteesta.

Lukemiseksi suosittelen myös Jan Fennellin Kuuntelen koiraani -kirjaa, siinä kerrotaan asiat niin, että on helpompaa ymmärtää koiraa ja miten hallintaansaanti helpottuu.

Äänestä

Ja tuossa iässä (kohta 5 kk) pennulla on se hampaiden vaihtuminen aika ajankohtaista, joten kun ikeniä pakottaa ja kutittaa niin varmasti tekee mieli pureskella kaikkea! Niiden käsien ja huonekalujen ym sijaan kannattaisi tarjota mahd paljon vaihtoehtoista LUVALLISTA järsittävää. Myös silloin kun pentu on siellä "eristyksessä" vaikka sen riehumisen takia.
Ja kuten joku jo viisaasti kirjoitti, niin ulkoilu ja pitempikin lenkittäminen ei väsytä koiraa samoin kun aivojumppa. Koirille nenätyöskentely on todella uuvuttavaa.
Kaiken huipuksi koirallekin tulee ns. murrosikä, jonka sanotaan alkavan keskimäärin nartuilla 7-10 kk iässä ja uroksilla 8-9 kuukauden iässä. Silloin ne hyrräävät hormonit sekoittaa pentua entisestään, joten jos nyt on noin vaikeaa niin voi voi = ei voi kun kauhulla odottaa kevättä :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta seuraava kirjoitti:

Eräällä ystävällä on kohta 5 kk täyttävä koiranpentu, joka on välillä aivan mahdoton terroristi! Vaikka se olisi käynyt juuri pitkän lenkin esim. metsässä, niin pienen lepotauon jälkeen ja varsinkin iltaa kohti mentäessä, se tulee erittäin levottomaksi. Tuntuu, että se tekee kaikkea mahdollista, mitä ei saisi tehdä. Puree mattoja, huonekaluja, kantaa tavaroita, joita ei saisi, puree housunlahkeita, hyppii päin ja puree käsiä, näykkii ilkeästi, siis aivan kamala. Yrittää kaikin keinoin saada ystäväni koko huomion. Ei sana on menettänyt merkityksensä, samoin suihkaukset kuonolle (menee karkuun). Mitä voisi olla neuvoksi. Ystävä alkaa olla aika loppu, jos ei koira anna pieniä lepohetkiä, vaan vinkuu ja haukkuu, kun emäntä yrittää keskittyä hetkeksi johonkin muuhun asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu