Kotitilani karjassa on kaksi lehmää tehnyt kuolleent vasikat tänä vuonna.Kummallakin vasikoista oli napanuora katkennut aivan vatsapeitteen juuresta.Ilmeisesti napanuora oli kietoutunut jalan ympärille ja siten katkennut.Molemmat poikivat n.2 viikkoa etuajassa.Kysyisin, onko muilla ollut vastaavia tapauksia ja onko tämä yleinen syy vasikan menetykseen?
Vastaukset 4
Kyllä niitä joskus sattuu,yleensä loppuvaiheen menehtymisen syynä usein tämä. Kerran sattui kaksi tapausta melkein peräkkäin. Nyt mennyt taas pidempään ettei mitään. Tuurista se on varmaan kiinni.
- Lypsyrätti
Samantapaista olen nähnyt työtiloilla kaksosvasikoilla (joita on tänä syksynä syntynyt poikkeuksellisen paljon!!!). Toinen vasikka on kuollut joko ennen poikimista tai poikimisen aikana istukan irtoamiseen tai napanuoran katkeamiseen. Poikimisen aikana tapahtuneessa tapauksessa ehdittiin vetää vasikka elävänä ulos, mutta se kuoli käsiin, oli jo vetänyt niin paljon nestettä keuhkoihin, ettei mitään ollut tehtävissä. Vasikka, jolta oli mennyt napanuora jo aiemmin, oli syntyessään täynnä nestettä, se oli sellainen pöhöttynyt. :(
Kaksosilla kuitenkin tämä on todennäköisempää kuin yksösillä, koska vasikat voivat olla melkoisessa solmussa keskenään. - ÄssäMix
no jos ne vasikat on kääntyilly sielä mahas ja se on kiertyny se napanuora sen ympärille ja se on kuristunu.
Työssäni lomittajana olen huomannut,että kuluneena talvena on todella paljon vasikoita kuollut.Samassa navetassa erilaisissa olosuhteissa ja eri tavalla.-Onko isäntäväki niin väsyneitä,että eivät jaks enää valvoa poikimisia vai onko joku viirus liikkeellä.-Myös kiimat on piilokiimoja ja jää siementämättä ja siementämisestä huolimatta lehmät jää tyhjäksi. Pelkkää rahanmenoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7091763Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss272918- 67867
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö109677- 32591
- 88557
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E61549- 32540
- 42532
- 37520