Raskaana

Piia'87

Olin ollut jo hyvänaikaa yksikseni avomieheni lähdettyä ulkomaille keikkahommiin kolmeksi kuukaudeksi. Raskauteni oli aluillaan, kolmannella kuukaudella.

Heräsin aamuaurinkoon ihollani. Lämmin säde tuntui ihanalta. Nousin ylös ja tiputin vaatteeni lattialle mennessäni suihkuun. Putkimies soitti avatessani suihkun ovea. Oli tulossa käymään ja lupasin jättää avaimen oven päälle.

Saippuoidessani vartaloani aloin ajattelemaan tuota tuttua putkimiestä, 40- vuotiasta urheilullista ja voimakasta miestä. Sormeni löysi jo kostuvan pimppini. Päätin kuitenkin yrittää rauhoittua ajellessani alapäätäni paljaaksi.
Tullessani suihkusta mies olikin jo korjaamassa allastani joka ei toiminut kunnolla. Siellä se makasi selällään reisitaskushortseissaan. Toivotin huomenet ja keitin meille aamukahvit.

Ottaessani kuppeja muistin yhtäkkiä olevani vain pyyhe päällä ja tiesin Jussin näkevän paljaan alapääni maatessaan alapuolellani. Otin kuppeja hitaammin ja kiusoittelin miestä. Nyt siirsin toisen jalkani miehen toiselle puolelle avaten paremmat näkymät. Välillä alhaalta ei kuulunut mitään työn ääniä. Pelkäsin miehen näkevän kosteuteni.

Sanoin meneväni vaihtamaan mukavempaa ylle. Katsoin itseäni huoneessani peilistä ja pidin näkemästäni. Hieman kohonnut vatsa, hoikka lantio ja hoikat jalat, pieni peppu ja c- kupiksi kasvaneet rinnat. Laitoin ohuen kesämekon ollessani niin kiihottunut. Alle en laittanut mitään.

Nännini kovettuivat tahtomattani ja näkyivät varmasti Jussillekin. Hääräsin omiani samalla kahvia juoden, en uskaltanut istua miestä vastapäätä. Tunsin miehen katseen pakaroillani. Olin todella kiihottunut niinkin pitkän pakollisen selibaatin jälkeen.

Sain Jussin vielä vaihtamaan lampun suihkun kattoon vaikka se ei hänelle kuulunutkaan. Sanoin vastapalvelukseksi voivani hieroa hänen hartioitaan. Olinhan urheiluhieroja.

Jussia aluksi epäröi, mutta heitettyäni hänelle pyyhkeen hän suostui. Kuulin miehen tulevan suihkusta ja menevän pukemaan huoneeseeni jonne hän jätti vaatteensa.

Avasin ovea hieman ja sanoin pukemisen olevan turhaa, jättäisi vain pyyhkeen suojaksi. Jussi tuli ovesta ohitseni jolloin työnsin hänet seinää vasten ja suutelin himokkaana kaulaa ja suuta. Suutelin kaulaa ja laskeuduin koko ajan alemmas. Nuolin ja puraisin nänniä, suukottelin tiukkaa vatsaa.

Tiputin pyyhkeen miehen jalkoihin ja näin ihanan suurehkon kalun jonka päässä oli jo muutama spermatippa. Otin terskan kuin tikkarin suuhuni ja aloin maistelemaan miehen huohottaessa. Miehen sormet vaelsivat vaaleilla hiuksillani välillä työntäen päätäni lähemmäs kaluaan. "Ihana terska. Niin iso ja suonikas kulli..."

Mies liikkui jo rauhattomasti ottaessani kalua syvemmälle kurkkuuni. Nousin ylös ja johdatin meidät sängylleni. Mies tuli takanani riisuen mekkoani ja kehuen pientä peppuani. Nojasin seinää vasten käsilläni miehen tunnustellessa pakaroitani ja tissejäni. Voimakkaat kädet levittivät pakaroitani ja tiesin miehen katselevan pakaroiden väliini. Nyt Jussi käsitteli jo voimakkaammin tissejäni ja tunsin kalun haarovälissäni kiusoitellen klittaani.

"Pane mua...nai mua isolla kullillasi...mun pieni pimppi rukoilee..."
Jussi suuteli niskaani ja sovitti kullia häpyhuulteni väliin. Terska painui hitaasti sisääni saaden mut vaikeroimaan. Jussi nautti ahtaasta pillustani täysin siemauksin ja pyysi mua pyllistämään lisää.
"Sä oot niin iso...mun pimppi venyy...tuu syvemmälle,oo kiltti..."

Jussi sanoi pian tulevansa, ei kestänyt niin ihanaa näkyä minkä tarjoilin hänelle. Irtauduin miehestä ja menin sängylle selälleni makaamaan. Jussi tuli ja nosti jalkojani sivummalle. Mies kumartui imemään tissejäni jolloin hapuilin kalun käteeni ja ohjasin sen sisääni. Kiedoin jalkani miehen ympärille ja sain koko komeuden kokonaan sisälleni.

Jussi levitti jalkani äärimmilleen ja kiihdytti tahtia. Rauhoittelin miestä ja kaadoin hänet selälleen ja istuin hajareisin miehen kalun päälle. Hieroin hetken itseäni miehen kullia vasten, mutta pian Jussi tunkeutui sisääni niin nopeasti, että orgasmini lähti liikkeelle. Katsoin miestä silmiin ja näin himokkaan miehen vaikeroimassa allani.
Miehen kädet puristelivat pakaroitani ja keskisormi löysi tiensä kielletylle reiälleni. Aloin huutamaan orgasmissani ja puristin lakanaa allani kiihkossani. Jussi vetäytyi sisältäni ja tuli nousi kasvojeni eteen runkaten isoa elintään.

Otin kalun suuhuni miehen työnnellessä sitä hallitsemattomasti. Katsoin miestä sinisillä silmilläni. Mies piti kättään leukani alla tullessaan suuhuni valtavalla purkauksella.

Tarvitsin pariin otteeseen vielä tuttua putkimiestä ja sain kokea uutta ja ihanaa.

2

15998

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukijasi

      Kiihottava juttu - pitäisiköhän vaihtaa alaa remontti-Reiskaksi. Jatka samaan tyyliin kirjoittamistasi...

    • ajatuksissa?

      Ei tunnu kovin fiksulta että panee vierasta miestä kun oma on reissulla. Mistä teitä idiootteja löytyy? Tyhmä ääliö... Mieti vähän...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      79
      1168
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      29
      855
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      725
    4. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      589
    5. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      577
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      180
      552
    7. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      520
    8. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      123
      510
    9. On ollut syyllinen olo viime päivinä

      Olen niin täpöllä ollut sinussa kiinni tunteiden tasolla. Unet ja kaikki. Nainen, toisaalta tuntuu pahalta, mutta kun si
      Ikävä
      23
      450
    10. Maajussi-Tarjan Marko-rakas täräyttää suhteen alusta - Meinasi tulla hätä käteen Viinijuhlilla

      Maajussi-Tarja ja Marko löysivät toisensa pari vuotta sitten romanssimielessä. Nyt Marko kertoo suhteen alusta: https:/
      Maajussille morsian
      3
      447
    Aihe