Sony menetti jälleen yhden PS3 ostajan kun sain kaljaa ostaessani käsiini Wiin ja Zelda TP:n. Ensin olin vannoutunut PS3 kannattaja, mutta pikkuhiljaa uskottavuutta nakersivat sonyn pyörtämät lupaukset, ja pelikoneellekin hirviömäinen hintalappu.
Vaativana kuluttajana olisin toivonut Sonylta edes vähän selkärankaa valheiden sijaan, ja kytkiessäni uskollista, monta vuotta palvellutta PS-kakkosta irti televisiosta tuntui kuin olisin puukottanut vanhaa ystävää selkään. Sonyn kanssa olen tähän saakka elänyt vuodesta 1998 asti, ja se on tarjonnut koko rahan edestä hubaa ja kivaa sekä hyviä muistoja Grand Theft Autojen, Resident Evilien, Gran Turismojen ja Metal Gearien kautta.
Odotin sonyn jatkavan tuolla linjalla, mutta viimeinen niitti sonyn arkkuun osaltani olivat hinnan ja valheiden lisäksi se tosiseikka ettei tehoilla pötkitä mielestäni tulevaisuudessa pitkälle. Nintendon innovatiivisuus ja ennakkoluulottomuus vei voiton, selvänä boonuksena valinnassa toimi mahdollisuus ladata vanhoja lapsuudesta tuttuja NES klassikoita uudelle konsolille pilkkahintaan jahka systeemi alkaa kunnolla toimimaan.
Sonylle kiitos kaikista kuluneista vuosista, ja pahoittelut siitä että suhteen piti päättyä näin myrkyllisissä merkeissä. Leirin vaihto on kuitenkin tapahtunut, ja vanhaan ei ole paluuta vain parin hittipelin houkuttelemana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet estottomasti nauttien uittanut kieltäsi syvällä kuratakin japsiperseessä ja sietämättömät vieroitusoireet saavat sinut pian häntä koipien välissä palaamaan sony-fanipojuksi.