Pikkujoulujen jälkeen.

Petetty typerys

Vaimoni on avioliittomme ajan ollut melkoinen siveyden sipuli. Jotenkin tuntuu, että lasten syntymän jälkeen on siirrytty hiljalleen kaveruuteen. Seksikin on ollut aianisen vonkaamisen takana ja melko kaavoihin kangistunutta.

Nyt marraskuun lopulla vaimolla oli työpaikan pikkujoulut. Vaimoni, joka ei normaalisti juo, kuului tulevan aika äänekkäästi kolistellen kotiin ja jäävän alakertaan nukkumaan.

Aamulla tullessni alakertaan, vaimo heräsi sohvalta rinnat paljaana ja pelkkä hame päällään. Ihmettlin asiaa ja hajusta ja ilmeestä huomasin, että otettu oli kerrankin oikein vahvasti.

Vaimo ei puhunut oikein mitään, vaan syöksyi saman tien oksentamaan. Mennessäni perään katsomaan näin hänen puhuvan norjaa pöntölle. Ajattelin, että antaapa olla rauhassa.

Hetken kuluttua vaimo tuli vessasta ja riisui silmät punaisina hameensa mennäkseen suihkuun. ihmettelin, miksi hänellä ei ollut mitään muuta päällään kuin hame. Kaikki muut vaatteet hän oli yöllä riisunut eteiseen ja aloin lappaa niitä pesukoneeseen. Hämmästelin, kun vaimon pikkuhousuja ei näkynyt missään ja sitten huomasin, että vaimon hame oli aivan "liisterissä".

Hänen tullessaan suihkusta roikotin ilmassa hametta puhumatta sanaakaan. Samassa tuo rupesi parkumaan ja pyytelemään anteeksi. Pyrki jopa halaamaan, mutta työnsin vanhalta viinalta haisevan akan kauemmas.

Vaimo alkoi nyyhkiä ja sanoi, että hänellä on kauheaa kerrottavaa. Oli tullut kuulemma juotua liikaa. Sitten oli ajauduttu kahden nuoremman kollegan (miehen) kanssa jatkoille. Jatkoilla kumpikin miehistä oli pannut vaimoa pyllyyn perinteisestä lähetyssaarnaaja-asennosta!!! Kun kysyin miksi näin, niin ainoa vastaus oli, ettei ollut kondomeja..

Minä en kyllä tarkoittanut kysymykselläni tuota seikkaa!! Voi helvetti, että tuntee itsensä typeräksi ja petetyksi.

6

24723

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokenut

      ..että aktivoidut itse etkä odottele luovuutta koko ajan vaimoltasi.
      Nuorten kaverien panojen jälkeen hänelle olisi varmasti maistunut kiimainen peniksesi. Krapula,kihelmöinti alapäässä ja arat rinnat saavat pikku huorasi hyvään valmiuteen. Olisit saanut mahtavan panon. Toki kaverit olivat käyneet myös 1-rapussa.
      Pyydä vaimoasi toistamaan sama ja odottele namupalaasi ja korjaa virheesi.

    • typeryyttä

      tuossa ei ollu kun se, että et itse polkassut muijaas niille jälkiliukkaille.

      Korjatkaa asia heti ja jatkakaa elämäänne.

      Hyvää Joulua Sinulle ja Ihanelle Vaimolles.

      t. Liukastelija

    • koko homma

      No ei muuta kun toivottavasti ei tullut mitään jälkitautia.

    • aviomies37

      mulle kävi ihan vastaava juttu, oma vaimo tuli aamuyöstä kotiin "pikkujouistaan" ja hups, aamulla huomasin että ompa metkassa paikassa fritsu kun oli niin alavatsassa kuin sisäreidessäkin, noh hän nolona myöntämään että oli pannut pomonsa kanssa, molemmat ovat varattuja omalla tahollaan mutta näin vaan päätyivät sänkyyn !, meni tämä joulu sitten muuttopuuhissa !

    • Tinde

      Voi jumaliste, että joillain voi olla hyvä tuuri vaimojen kanssa. Oma vaimoni ei anna kellekään, eikä kunnolla edes minulle. Olisit pirulauta onnellinen kun vaimosi on noin ihana reikiensä kanssa! Olisit voinut tosiaan nauttia naaraasi reijistä tuon paljastuksen jälkeen oikein kunnolla, astua narttuasi! Ota nyt hyvä mies järki käteen ja ala nauttia seksistä!

    • esko

      Miten teille kävi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe