kierteessä

Ehkäisyä en tarvitse koska on sterilisaatio. Yasmin- pillerit käytössä endo kipuihin. Ennen kuukautisia oloni on kauhea eli minulle iskee kauhea syöpöttely, väsymys, jumalaton mikreeni. Ja pahinta..työssäni huomaan oikein härkkiväni työkavereita, että saisin edes pienen kinan aikaiseksi. ( Kerron tästä kyllä aina , etteivät pidä ihan pipinä..ovat jo alkaneet oppia yskän. ) Ja perhe elämä on helvettiä. Lapsille huudan ja miehestä otan avioeroa sättien joka asiasta. Sittenpä väliaika suurinpiirtein sovitellaan seuraavaan hormooni tuulahdukseen.
Onko kellään kokemusta jostakin lääkityksestä tänä aikana?
4407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Söin SSRI-lääkettä (uudet masennuslääkkeet, Cipramil, Seronil yms kuuluvat tähän ryhmään)masennukseen, ja huomasin, että ne helpottavat myös PMS-oireita. Olen kuullut, että niitä voidaan määrätä myös pelkkään PMS:ään.

Niistähän ei ole juuri haittaa muulle elämälle eikä niihin jää koukkuun, koska vaikuttavat vain serotoniinin takaisinottoon, joten ehkä kannattaisi kokeilla, eipä ainakaan häviä mitään.

Äänestä

kohtu. Siihen pääset endon takia.
Itseltäni on poistettu kohtu (muista syistä), eikä ole sen jälkeen tullut kuukautisista johtuvia ikäviä sivuoireita. Olin kolme päivää sairaalassa ja neljä viikkoa sairauslomalla. En ole katunut hetkeäkään. Ikää oli silloin 36 v.
Nuo ns. uuden ajan masennuslääkeet ei ole kyllä niin harmittomia kuin annetaan ymmärtää. Itse olen kokeillut aika montaa masennukseen. Monet niistä esim. vaikuttaa seksihaluihin, lihottaa ym. Niitä ei myöskään pitäisi syödä vuosikausia.

Äänestä

Näköjään olet saanut jo monta vastausta, joissa kaikissa ehdotetaan eri neuvoa. Minulla olisi vielä yksi :D.

Endometrioosi ja PMS saattaa johtua molemmat samasta syystä: kehosi väärästä estrogeeni-progesteroni-tasapainosta. Joidenkin uudistusmielisten lääkärien mukaan liiallinen estrogeeni suhteessa progesteroniin aiheuttaa juuri PMS:ää, endometrioosia, kuukautishäiriöitä- ja kipuja jne. Ehkäisypillerien estrogeeni lisää epäsuhtaa, ja niiden synteettinen progestiini entuudestaan estää Oman progesteronisi estrogeenia tasapainottavaa toimintaa. (Progesteroni siis on estrogeenin ns. antagonisti, se estää sen vaikutuksia.) E-pillerit saattavat joskus viedä ojasta allikkoon.

Sinun oireitasi saattaisi ehkä auttaa luonnollinen progesteroni (ilman e-pillerien käyttöä siis). Suomesta saa reseptillä ainakin sellaista valmistetta kuin Lugesteron, jota käytetään mm. juuri endokipujen hoitoon. Lisäksi nettikaupoista saa tilattua luonnollista progesteronia sisältävää voidetta, jota annostellaan siis iholle, ja jonka vaikutus on sen vuoksi melko mieto ja sitä voi turvallisesti kokeilla. Tätä ei ole Suomessa saatavilla apteekista reseptivapaana, mutta esim. usassa kyllä (samaan tapaan kuin suomessa estrogeenivoiteet). Lugesteronin vaikutus (emättimestä tai suun kautta annosteltuna)lienee voimakkaampi, ja se aiheuttaa suuremmat piikit vereen. Tästä syystä sillä saattaa olla sivuvaikutuksia. Suosittelen kokeilemaan progesteronia. Olennaista on, että se on siis Luonnollinen progesteroni, ei progestiini.

Jos kiinnostaa lukea aiheesta lisää (piiiitkä teksti ja englanniksi), tässä linkki: http://www.drlam.com/A3R_brief_in_doc_format/Estrogen_Dominance.cfm

Tuossa tekstissä on vähän epäammattimaisen kuvan antavia painotuksia punaisella ja boldilla jne, mutta asiasisältö välittynee silti ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vajaa 4-kymppinen kirjoitti:

Ehkäisyä en tarvitse koska on sterilisaatio. Yasmin- pillerit käytössä endo kipuihin. Ennen kuukautisia oloni on kauhea eli minulle iskee kauhea syöpöttely, väsymys, jumalaton mikreeni. Ja pahinta..työssäni huomaan oikein härkkiväni työkavereita, että saisin edes pienen kinan aikaiseksi. ( Kerron tästä kyllä aina , etteivät pidä ihan pipinä..ovat jo alkaneet oppia yskän. ) Ja perhe elämä on helvettiä. Lapsille huudan ja miehestä otan avioeroa sättien joka asiasta. Sittenpä väliaika suurinpiirtein sovitellaan seuraavaan hormooni tuulahdukseen.
Onko kellään kokemusta jostakin lääkityksestä tänä aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu