Mitä toivot uudelta vuodelta?

mahdottomiakin. Siispä itse aloitan listan sillä, että toivon:

-että saadaan kerrankin sellaiset kansanedustajat ja hallitus, jotka todella tekevät työtä lapsiperheiden parhaaksi
-että kaikkien lapsiperheiden tulotaso nousee 80-luvun hyvien vuosien tasolle :) tietysti indeksillä ensi vuoden tasolle laskettuna
-asia koskee myös opiskelijoita ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia, sekä omaishoitajia
-että kaikki lapset saavat rakkautta, rajoja ja huolenpitoa, eikä yhdenkään lapsen tarvitse pelätä hänen kasvatusvastuussaan olevaa aikuista
-että yksikään lapsi ei tulisi huonosti kohdelluksi, ei laitoksessa, eikä sijais- tai bio-vanhempien taholta
-että joka ikinen lapsi voidaan pelastaa huonoista oloista silloin, kun vanhemmat ovat kykenemättömiä heistä huolehtimaan
-että avohuollon tuet ovat kaikkien tarvitsevien saatavilla
-yhteiskunta ei jätä lasta ja vanhempia 'heitteille' huostaanoton jälkeen
-että saadaan lasten oikeudet turvaava uusi Lastensuojelulaki
-riittävästi tukea ja lohtua yksinäisille vanhemmille, sekä mielen lujuutta, voimaa ja viisautta taistelussa saada lapset kotiin
-että sekä valtio ja kuntatasolla budjetoidaan riittävästi lastensuojeluun
-että joka ikinen turha huostaanotto puretaan vuoden 2007 aikana
-että mielenterveyshuolto ajantasaistetaan niin, että kaikki hoitoa tarvitsevat saavat terapiaa ja hoitoa, niin lapset kuin aikuisetkin
-että myös erityislapset saavat tarvitsemansa tutkimuksen, kuntoutuksen ja hoidon
-että ammattitaitoisia, viisaita, inhimillisiä lastensuojelutyöntekijöitä saadaan riittävästi
-että edellä mainituilla ominaisuuksilla varustettuja hoitajia saadaan lasten sijaishuoltoon
-että myös sijaisperheet saavat tarvitsemaansa tukea niin, että lapset eivät joudu sijoituskierteeseen vanhempien uupumisen takia

Asiat eivät ole mitenkään tärkeysjärjestyksessä, kirjoitin siinä järjestyksessä kuin mieleen tulivat. Toivomuslista on kyllä niin laaja, että jotain tärkeää varmasti unohtuikin vielä.
5165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehkä yksi toive vielä, naisten pitäisi lopettaa viinan juonti ja antaa kapakoissa istuttu aika lapsille.

Äänestä
  • vanhemmat pystyisivät toimimaan lapsen parhaaksi ja hänen etunsa huomioon ottaen. Ollaan sitten yhdessä tai erottu. Keskinäiset kiistat on pystyttävä unohtamaan ja on ajateltava vain lasta.

    Yritä elää niin, että mitään ei tarvitse katua sinä päivänä kun lapsesi on aikuinen. Siis HUOM! Ihanteita ja päämääriä voi olla, vaikka täysin virheetöntä kasvattajaa ei ole olemassakaan. On vain tehtävä parhaansa lapsen eduksi, koska ne vuodet, jolloin hän sinua tarvitsee menevät ohi harmittavan nopeasti.

    Äänestä

  • tekisi, jos molemmat kirjoitti:

    vanhemmat pystyisivät toimimaan lapsen parhaaksi ja hänen etunsa huomioon ottaen. Ollaan sitten yhdessä tai erottu. Keskinäiset kiistat on pystyttävä unohtamaan ja on ajateltava vain lasta.

    Yritä elää niin, että mitään ei tarvitse katua sinä päivänä kun lapsesi on aikuinen. Siis HUOM! Ihanteita ja päämääriä voi olla, vaikka täysin virheetöntä kasvattajaa ei ole olemassakaan. On vain tehtävä parhaansa lapsen eduksi, koska ne vuodet, jolloin hän sinua tarvitsee menevät ohi harmittavan nopeasti.

    vierelleen.

    Toivotaan, että ne pariskunnat joiden elämässä juomat virtaavat, pystyvät tukemaan toisiaan raittiuteen. Ei ole oikein, että toinen jää istumaan kotiin ja toinen jatkaa hurlumhei juoksua, vaikka onhan se lapsen kannalta parempi kuin ei mitään.

    Eroamassa oleville pareille toivotaan sen verran sopua, että lapset eivät joudu huostaan huoltajuusriidan takia. Tapaamisista ja elatusmaksuista on pystyttävä sopimaan lapsen edun takia. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita.

    Jos tilanne on mahdoton, kysykää mahdollisuutta päästä vanhemmuuden arviointijaksolle.

    Äänestä

ja inisijöistä. Menkää omalle puolellenne paskaa jauhamaan.

Äänestä

toivoisin että niiltä lapset vietäisiin jotka notkuvat kapakoissa ja me muut kunnon ihmiset saisimme lapsemme jo kotiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saa toivoa ihan kirjoitti:

mahdottomiakin. Siispä itse aloitan listan sillä, että toivon:

-että saadaan kerrankin sellaiset kansanedustajat ja hallitus, jotka todella tekevät työtä lapsiperheiden parhaaksi
-että kaikkien lapsiperheiden tulotaso nousee 80-luvun hyvien vuosien tasolle :) tietysti indeksillä ensi vuoden tasolle laskettuna
-asia koskee myös opiskelijoita ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia, sekä omaishoitajia
-että kaikki lapset saavat rakkautta, rajoja ja huolenpitoa, eikä yhdenkään lapsen tarvitse pelätä hänen kasvatusvastuussaan olevaa aikuista
-että yksikään lapsi ei tulisi huonosti kohdelluksi, ei laitoksessa, eikä sijais- tai bio-vanhempien taholta
-että joka ikinen lapsi voidaan pelastaa huonoista oloista silloin, kun vanhemmat ovat kykenemättömiä heistä huolehtimaan
-että avohuollon tuet ovat kaikkien tarvitsevien saatavilla
-yhteiskunta ei jätä lasta ja vanhempia 'heitteille' huostaanoton jälkeen
-että saadaan lasten oikeudet turvaava uusi Lastensuojelulaki
-riittävästi tukea ja lohtua yksinäisille vanhemmille, sekä mielen lujuutta, voimaa ja viisautta taistelussa saada lapset kotiin
-että sekä valtio ja kuntatasolla budjetoidaan riittävästi lastensuojeluun
-että joka ikinen turha huostaanotto puretaan vuoden 2007 aikana
-että mielenterveyshuolto ajantasaistetaan niin, että kaikki hoitoa tarvitsevat saavat terapiaa ja hoitoa, niin lapset kuin aikuisetkin
-että myös erityislapset saavat tarvitsemansa tutkimuksen, kuntoutuksen ja hoidon
-että ammattitaitoisia, viisaita, inhimillisiä lastensuojelutyöntekijöitä saadaan riittävästi
-että edellä mainituilla ominaisuuksilla varustettuja hoitajia saadaan lasten sijaishuoltoon
-että myös sijaisperheet saavat tarvitsemaansa tukea niin, että lapset eivät joudu sijoituskierteeseen vanhempien uupumisen takia

Asiat eivät ole mitenkään tärkeysjärjestyksessä, kirjoitin siinä järjestyksessä kuin mieleen tulivat. Toivomuslista on kyllä niin laaja, että jotain tärkeää varmasti unohtuikin vielä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu