joo hyviä vinkkejä koirani on vähän turhan arka. pitäs vähän rohkasta onko hyviä vinkkejä miten.
pentu 10kk
sakun omistaja
7410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Elikkäs pentuiässä koirat ovat kaikkein alttiinpia kokemuksille. Tärkeää on että pentu saa olla paljon, siis todellakin paljon tekemisissä muiden ihmisten ja varsinkin koirien kanssa. Itselläni on koira joka jäi pentuna kennelissä jalkoihin, koska pentueeseen kuului vain kaksi koiraa. Isommat koirat olivat omissa oloissaan ja pennut jäivät myös ilman ihmisten huomiota. Ensimmäiset kaksi vuotta minulla menikin totuttaa koiraa muihin ihmisiin ja koiriin. Vieläkin on hyvin arka. Nyt siis ei muuta kuin pentukouluun ja paljon ystäviä kyläilemään(ei kaikkia kerralla, koska pentua pitää totuttaa pikkuhiljaa). Hyvä olisi myös viedä pentu lenkille koirapuistoon yms. Paras olisi kuitenkin se pentukoulu yms. Arasta koirasta tulee helposti myös vihainen isompana, koska pelko muita kohtaan on suuri.
kun koira pelkää, kaikenlainen lässyttely ja säälittely pois ja näyttää sille vaan, ettet itse pelkää.
veit sanat suustani =) samallaisia neuvoja olisin antanut arkuuteen..
mulla myös arka saksanpaimenkoira jonka kanssa opeteltiin juuri totuttamalla uusiin asioihin vähitellen niistä rohkaistuen. Nyt huomattavasti rohkeampi pian 8 vuotias tyttönen..vaivan näkö kannattaa ilman muuta!!!
arkuutta suunnilleen tuossa iässä vaikka olin yrittänyt koirani totuttaan kaikkeen vieraisiin ihmisiin ja ääniin. kannattaa vaan harjoitella koiran kanssa eri tilanteita mahdollisimman paljon... näyttelyissä koirani pakitti pari kertaa tuomarit "kun oli vieraita ja niin pelottavia" ennen se suorastaan rakasti esiintymistä ja nyt se puoli on tullut taas esiin =) ollaan kai päästy siitä pahimmasta mörköiästä... sosialista mahdollisimman paljon! jos koirasi arastaa vieraita rapsuttelijoita niin anna rapsuttajalle jotain hyvää millä se palkkaa koiran heti kun se antaa silittää ja käsitellä itseään. äläkä itse ala pelkäämään tilanteita, koira vaistoaa sen et nyt on jotain pielessä =) ps:hyvät joulut ja uudet vuodet!!!
Arka sakemanni on osaamattomissa käsissä
kovasti huono juttu.Pelkopurijaksi melko
varmasti kasvaa ? Toivottavasti kasvattaja
antaa hyviä ohjeita arkuuteen. Meidän sakemanni
ostettiin kasvattajalta jolla pentue asusteli
emoineen tallin nurkassa ja eka kerta tuotiin
taloon sisään vasta kun kauppakirjat tehtiin.koira
pelkäsi KAIKKEA ja koulutuskenttä harjoituksen
käynneistä huolimatta tuli aivan ylivahtivaksi
ja kävi kiinni ihmisiin joka hiemankin sitä epäilytti. Enää en ostaisi mistään hinnasta
niistä oloista pentua --- sen opin.
että arka koira puree viimeistään tilanteessa josta ei pääse pakoon...meillä onneksi asia saatu hoidettua niin ettei ketään ole purtu kertaakaan,vaikka pelottanut onkin...mutta tuo oli hyvä asia ottaa esille, koska sekin on todella varsin mahdollista. =)Eläinlääkärissä vieläkin käytetään purunestomaskia...kuonokoppaa. Koska huonot kokemukset eivät ole unohtuneet eläinlääkäristä vuosienkaan varrella.Sai kapiin ivomecia ja lääke kirveli, mutta myös lääkäri käsitteli koiraa tylysti ja murahteli koiralle äksysti.Sen jälkeen ei lekuriin mene suosiolla,mutta sitä ennen taas istui kuin viilipytty lääkärin tutkiessa.Eli kokemukset niin hyvässä kuin pahassakin painuvat syvälle koiran mieleen.
joo aika oikeilla linjoilla olen siis ollut mahd. paljo just käydään kaikissa paikoissa ja opetelleen uusiin ihmisiin ja koiriin. koira ollu mulla noin 3viikkoa joten taustat vähän epä selvät, mut menee kyl parempaan suuntaan siis kun on nyt nähnyt paljo muita. siis ei muuta kuin eteen päin sano mummo lumessa. hyvää joulua kaikille.