Oli viime yönä tosi säikähdyttävä herätys, kun heräsin pikkuisen vauvani (7 viikkoa) rinnalla.
Olin imettänyt ja nukahtanut sitten itsekin. Sellaisen valkoisen harsokankaan olin aiemmin taitellut toisen rintani päälle (estämään maidon tihkumista vauvan päälle).
Nukahdettuamme harso oli sitten pudonnut vauvan naaman päälle. Herättyäni säikähdin valtavasti ja tietysti tuli hirveä syyllisyys... Onneksi ei mitään tapahtunut.
Onhan se harso tietysti melko hengittävää kangasta, mutta silti....
Kertokaa kokeneemmat, kuinka vältätte tällaisia juttuja.
Olin imettänyt ja nukahtanut sitten itsekin. Sellaisen valkoisen harsokankaan olin aiemmin taitellut toisen rintani päälle (estämään maidon tihkumista vauvan päälle).
Nukahdettuamme harso oli sitten pudonnut vauvan naaman päälle. Herättyäni säikähdin valtavasti ja tietysti tuli hirveä syyllisyys... Onneksi ei mitään tapahtunut.
Onhan se harso tietysti melko hengittävää kangasta, mutta silti....
Kertokaa kokeneemmat, kuinka vältätte tällaisia juttuja.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sillä, että lasta ei nukuteta vieressä ja että imetys tapahtuu istuma-asennossa myös yöllä.
minä ainakin pidän liivejä päällä myös yöllä. maitoa kun tuppasi aiemmin tulemaan niin paljon, että oli pakko olla liivin suojukset sitä imemässä. olen myös nukahtanut imettäessäni enkä ole sitä suuremmin pelästynyt. nykyään vauva kohta 4kk jää joka yö viimeiseltä syötöltä äidin kainaloon nukkumaan.
vauvani ei oikeastaan enää suostu syömään istualteen.
makuultaan , seon äidillekin kaikkein vähiten stressaavaa, koska jos äiti stressaa niin stressaa vauvakin, liivit tosiaan pälläe esin ja maidonkerääjä sisään.
vauvan oon luonnollista nukkua yöt ainakin osin äidin vieressä, se on vauvalle turvallisuuden merkki. ihokontakti on vauvalle elintärkeä!
mitä isommaksi vauva kasvaa jaitse totut niin tollanen mistä kerrot vähenee.
ei kannata hätäillä
...on vissiin tätä aloittelijan panikointia :)
Laita "kireä" paita päälle yöksi jonne sujautat liivisuojukset, niin ei tarvitse käyttää liivejä yöllä. Sitten vain laitat paidan tissin alle ja suojuksen siksi aikaa pois kun syötät. Näin toinen rintasi on peitossa eikä maito pääse valumaan. Ja harso vain vaavin pään alle siksi aikaa kun syötät. Näin minä teen ja toimii tosi hyvin.
Jos imetät yöllä istuallasi, ja nukahdat, saattaa vauva tipahtaa sylistäsi.
Mulle käy usein myös noin, että nukahdan vauvan viereen - enkä enää viitsi edes stressata asiasta (vauva nyt 4 kk). Oon niin pihalla yöllä, etten vaan pysy hereillä. Kun vauva oli ihan pieni yritin kaikin keinoin pysytellä hereillä - tuloksetta. Laitoksella ajattelin, että opettelen imettämään istualtaan, kun pelkäsin nukahtavani vauvan viereen. Noh, kätilö yritti opettaa, mutten niin pienen vauvan kanssa vaan osannut istualtaan, joten se jäi sitten siihen. Nykyään imettäminen sujuisi kävellessäkin, mutta silti syötän öisin makuultaan (päivällä useimmiten istutaan).
http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/ on tietoa aiheesta.
Mun mies stressaa kovasti sitä, jos vauva nukahtaa meidän viereemme (tai siis mä nukahdan vauva rinnalla), jos nukkuu itse samassa vuoteessa, pelkää kääntyvänsä lapsen päälle. Mä en enää pelkää, koska kertaakaan ei oo vielä meinannut mitään tapahtua. Yleensä nukun samassa asennossa niskat kipeenä sitten (siinä mielessä ei paras vaihtoehto). Laitan pojan pinnasänkyyn, kun havahdun (joskus vasta seuraavan syötön aikaan, sitten poikakin herää ja taas ollaan samassa tilanteessa...). Mieskään (joka siis on todella ylihuolehtivainen) ei enää pelkää, että minä kääntyisin lapsen päälle tms. Hän ei nuku arkisin samassa huoneessa (ei saa kunnolla nukuttua), joten pelkoa hänen lapsen päälle kierähtämisestä ei ole yleensä. Nyt on alkanut enemmän pelottamaan se, että kun vauva kääntyilee, että saattaa pudota sängystä. Yritän aina pistää jotain päiväpeittoa yms. reunoiksi petauspatjan alle.
Harsosta piti siis sanoa sitä, että sehän on tosiaan aika hengittävää kangasta, ja yksi tuttuni jopa laittoi harson aina vauvan silmille kun laittoi vauvaa nukkumaan - helpostihan se olisi siitä voinut koko kasvoillekin mennä. Ja muidenkin oon kuullut tekevän samaa ihan murehtimatta.
Ja samaa mieltä oon muiden vastanneiden kanssa siitä, että joko kireä paita tai rintaliivit (itsellä aina nykyään mukavat imetysliivit päällä) ja liivinsuoja niin ei kastu lakanat eikä vauva :)
Minä käytän Carriwellin yöimetysliivejä, liivinsuojat pysyy paikoillaan eikä maitoa valu pitkin poikin. On myös mukavat päällä ja helppo nostaa ylös yöllä kun imettää. Hintakaan ei ole paha. Tässä linkki http://www.babyidea.fi/imetys/carriwell/comfort.html
Eipä tuossa mitään käynyt. Muutama viikko, niin vauva on jo niin iso, että pääsee itsekin harson alta pois, jos on tarve. Monet tuntuvat laittavan harson vauvan naamalle ihan tarkoituksella kun laittavat sitä nukkumaan.
Muutenkin mielestäni on aivan turhaa hätäilyä nuo lapsen päälle kääntyilyt ja muut. Kyllä aikuinen ihminen herää, jos pyörähtää vauvan päälle (luonnollisestikin selvin päin) ja ei se vauva siitä heti rikki mene. Siis jopa mies huomaa, jos alle jää sellainen 3 kiloinen möykky. Tuo vauva-aika on tosi lyhyt. Jo sellainen neljäkuinen osaa kääntyä tai huutaa ja herättää siten vanhempansa, jos jokin on huonosti, peitto naamalla tms.