Itsemurhat

Suomussalmella on syyskuun jalkeen tehty 10 itsemurhaa.Mistä moinen buumi?
92404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

a)Sukurutsausta (lähes kaikki sukulaisia toisille),
B)sisäänpäinkääntyneisyys ja ulkopaikkakunta vihamielisyys,
c)turhautuneisuus,
d)ammatihenkilöstöä ei ole koko kunnassa, joka ymmärtäisi ennaltaehkäisystä tai sen tarpeesta.
e)joutilaisuus perittyä (jopa 3. polvessa)mikä tarkoittaa, että vähäiset vastoinkäymiset lannistaa. "mitäpä se hyvejää"
f)ei kykyä kohtaamaan vaikeuksia /toisia ihmisiä.
g)Kainuulainen tappava kateus, tuhoaa persoonaa äärettömän tehokkaasti sisältäpäin, joka voi johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.Lyhentää oleellisesti elinikää.
h)itsevalehtelu, kerrotaan julkisesti Kainuun hyvinvoinnista, mikä on kaikilla mittareilla tarkasteltuna suunnatonta itsepetosta, tähän syyllistyy myös kuntayhtymän virkamiesjohto pelätessään omaa työpaikkaa.
i)Kukaan ei ota vakavasti käsiteltäväksi kenenkään asioita, tärkeämpää on kytätä ulkopuolisia.
j)riskialttius jo lähtökohtaisesti korkeampaa (kohdan a) takia), kuin muualla suomessa tai yleensä sivistyneessä sivilisaatiossa.

En viitsi enää jatkaa listaa, mutta pääpiirteittäin analyysini on tässä. Kaikki tapaukset ovat tietenkin traagisia, mutta asioihin ei saada muutosta käpertymällä säälinsekaiseen olettamukseen tai luuloon. Tutkimustietoa on kosolti, mutta ei henkilöitä jotka osaisivat tai uskaltavat tulkita niitä. Virkakoneistoon pesiytynyt pahansuopaisia puoskareita tai ennakkoluuloisia ääriliikeen uskovaisia. Koko vastuu ei tietenkään ole hoitohenkilöstöllä tai sen puutteella. Kainuussa ja erityisesti Suomussalmella pyöritellään jos jonkin sortin hömppä EU-projekteja, mutta ei tällaista todelliseen tarpeeseen olevaan. Mieluimmin rahat vaikka Kreikkaan, kuin kotikylän aikamiespojille?

Äänestä
  • Kuomaseni, puit sanoiksi juuri ne tärkeimmät asiat, joita minäkin olen ajatellut Kainuun kohtalon kysymyksenä.
    Ainoastaan yhdessä kohdassa sattui pieni virhe. Ei niitä EU-tukia / Kainuun kehittämisrahoja kunnanjohtaja Säkkinen lähettänyt Kreikkaan sen Markku "Imuri" Suomisen mukana vaan Kyprokselle, sinne kauneudenjumala Afroditen kotisaarelle, siellä missä elellään kuin paratiisissa, ainakin Suomisen mukaan. No, kreikkalaista peruahan se taitaa olla, joten "antaa mennä kun on alamäki vaan".

    Äänestä

  • virhe: ei lainkaan enää sisäsiittoista sakkia. Olgaa ja Katjushaa tuodaan Uralin takaa ja Volgan mutkasta. Kyllä nyt veret sekottuu. Ja ammattitaitoisten puutteessa... onha meillä sinut.

    Äänestä

  • jos siellä porukkaa päättää päivänsä oman käjen kautta et kannattasko suunnata muualle jos ei pysty elämään siellä ja säästyypähän perheenne häpiän tunteelta.

    Äänestä

  • ...että yksi mainitsemasi hömppäprojekti lopetettiin tuosta vaan yhden työhönsä kyllästyneen virkamiehen toimesta. Työttömäksi jäi päivän varoitusajalla toistakymmentä ihmistä...kunnan virkamies antoi taas tosilahjan niille, joista hänelle ei hyötyä ole.

    Äänestä

  • ja huhu kertoo kirjoitti:

    ...että yksi mainitsemasi hömppäprojekti lopetettiin tuosta vaan yhden työhönsä kyllästyneen virkamiehen toimesta. Työttömäksi jäi päivän varoitusajalla toistakymmentä ihmistä...kunnan virkamies antoi taas tosilahjan niille, joista hänelle ei hyötyä ole.

    Kerropa kuulemasi huhu, mikä projekti lopetettiin päivän varoitusajalla. Kuulostaa kyllä aika erikoiselta, varsinkin jos kyseessä oli julkisia avustuksia saanut hanke.

    Kiinnostaa !!!

    Äänestä

  • Kiinnostus heräsi kirjoitti:

    Kerropa kuulemasi huhu, mikä projekti lopetettiin päivän varoitusajalla. Kuulostaa kyllä aika erikoiselta, varsinkin jos kyseessä oli julkisia avustuksia saanut hanke.

    Kiinnostaa !!!

    "Taidoista töihin"-projekti. No, asia ei liene siihen jää, sillä kysymyksessä todellakin oli ERS-rahoitteinen Suomussalmen kunnan hallinnoima projekti.

    Äänestä

Itsemurhat on jollakin tapaa tabu,niista ei esimerkiksi perheiden parissa puhuta koskaan.Tunnen usean perheen jossa itse murha on arkipäivää.ja on tuttuja jotka on tehneet sen.Eikä siinä ole ollut minkään näköstä vinkkiä että vois ohjata ammattiauttajale,ihan tavallisia jannuja eivätkä koskaan ole uhanneet edes tappaa ihteä.

Äänestä

Tehhäänpä nyt silleen, että lopetetaan kokonaan nuo itsarit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Aloite kirjoitti:

Suomussalmella on syyskuun jalkeen tehty 10 itsemurhaa.Mistä moinen buumi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu