lisää. Ikuiseen nousuun uskovaiset. Niinhän se oli, ettei Jenkkien talous ollut mitenkään kytköksissä suomalaisten talouteen. Päämarkkina-alueella eli juuri siellä Jenkeissä on ollut vain muutaman kvarttaalin heikompi talouskehitys kuin on odotettu ja jo nyt sai Uudestakaupungista lähteä viidennes työntekijöistä, kun Boxtereita ei mene kaupaksi. Voi olla, että tuuli alkaa käydä rajusti myös muilla sektoreilla ja nopeammin kuin luulettekaaan. Korotkin vain nousevat.
Huonoja
uutisia
3412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pukkaa:
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=104&news_id=200623363&rss=4
viestissä oli juuri sitä ulkomaankaupan heikentymistä, joka ei näy tänä vuonna.
Nekö on laman uutisia, jos ei 5% talouskasvu pysy aivan entisellään!
Koroista oli puhe, jos talouskasvu jatkuu pysyy korotkin korkealla, jos taas pienenee, niin sehän vaikuttaa korkoihin.