Jonoa pukkaa

6 - tielle näyttää alkavan kasaantua pienimuotoista rekkajononpoikasta...ainakin oli Viipurinportin kohdalta eteläänpäin.

Tämä päivän uutisissa oli, että Lappeenrantaan ei tule tilapäistä vuodenvaihteeksi - joten rekat jonottavat sitten kivasti tiellä/ sen laidalla minkä mahtuvat.

Olisikohan näihin aisioihin voinut alkaa puuttua jo hieman aiemmin eikä "hätäratkaisujen" avulla, tuppaa kertomaan siitä että ollaan hieman myöhässä ongelman hoidossa.

Liikenneministeriöllä ja mahdollisilla muilla osallisilla on ollut runsaasti aikaa vaalikauden alusta asti etsiä erilaisia ratkaisuja...mutta näiden kanssa alettiin tosissaan puuhastella vasta hiljattain.
111443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

...siis "ei tule tilapäistä rekkaparkkia"

Äänestä

Siis siinä vaiheessa päättäjät vasta ehkä rupeavat toimiin noiden rekkaruuhkien suhteen, kun on tarpeeksi monta kolaria niiden takia liikenteessä sattunut ja ei varmasti edes riitä sekään ennen kuin alkaa kuolonuhreja niissä syntyä ehkäpä sitten saattaa jotain alkaa tapahtumaan.
Ja "RUS merkillä varustettuja ajoneuvoja ei kannata laskea Suomeen jos on jonoa".....nopati noh ei aikaakaan kun rekat on Suomen kilvissä ja turakit ratissa eli se siitäkin.

Äänestä

Koska nämä rekkajonot täällä Kaakon korvessa Vaalimaalla ja Nuijamaalla, ni ketä päättäjää oikeasti kiinnostaa?? Ei ketään! Sananhelinää lupailla kaikkea.
Jos samanlaiset jonot olisivat Kehä III:lla tai jossain Tampereen tai Turun seudulla, niin eduskunta olisi varmaan hätäistunnossa asiaa puimassa. Mutta kun täällä korpiseudulla Stadista katsottuna ollaan, niin mitäpä väliä....valitettavasti!

Äänestä

Oli kyllä äsken "hupaisaa" körötellä kuutostiellä ajoittain 50-60 km/h, kun kaksikaistaisella tiellä autoja on "kolmella kaistalla" tasaisena jonona.

Kuutostie parannetaan joskus, mutta pahasti on kyllä projekti myöhässä.

Äänestä
  • Dynaamisemmat kansanedustajat olisivat saaneet 6-tien parannuksen aiemmin liikkeelle - perusteluita piisaisi vaikka muille jakaa, rajaliikenne, Suomen suurimman metsäteollisuuskeskittymän kuljetukset, liikenne satamiin, ...Missään muualla päin Suomessa nämä seikat eivät ole niin suuria volyymeiltaan yhdessä ja suurimmalta osin erikseenkin kuin tällä kulmalla . No, nyt se 6-tien parannus - tai ainakin osin, eli Imatra - Lpr väli on tulossa.

    Hallituksen olisi pitänyt toimia asiassa heti vaalikauden alussa eikä loppupuolella hätäkeinojensa kanssa - silloin kun "paskat on käytännöllisesti jo housussa". En todellakaan voi ymmärtää nykyisen liikenneministerin perustelua, kun hän sanoi että "näihin asioihin on kyllä tartuttu riittävän ajoissa". Muistan kyllä viime joululta ruuhkat Viipurinportin luota ja kauemmaksikin. Ja ruuhkia on ollut ennen sitäkin - jonot ovat ainoastaan vaan pidentyneet. Vaalimaalla taidettiin rikkoa maaginen 50 km:n rajakin.

    Ainakin tietää mille vaihtoehdolle ääni lähtee maalisvaaleissa, toiveissa että meininki muuttuisi.

    Äänestä

  • Toimintaa olisi kaivattu kirjoitti:

    Dynaamisemmat kansanedustajat olisivat saaneet 6-tien parannuksen aiemmin liikkeelle - perusteluita piisaisi vaikka muille jakaa, rajaliikenne, Suomen suurimman metsäteollisuuskeskittymän kuljetukset, liikenne satamiin, ...Missään muualla päin Suomessa nämä seikat eivät ole niin suuria volyymeiltaan yhdessä ja suurimmalta osin erikseenkin kuin tällä kulmalla . No, nyt se 6-tien parannus - tai ainakin osin, eli Imatra - Lpr väli on tulossa.

    Hallituksen olisi pitänyt toimia asiassa heti vaalikauden alussa eikä loppupuolella hätäkeinojensa kanssa - silloin kun "paskat on käytännöllisesti jo housussa". En todellakaan voi ymmärtää nykyisen liikenneministerin perustelua, kun hän sanoi että "näihin asioihin on kyllä tartuttu riittävän ajoissa". Muistan kyllä viime joululta ruuhkat Viipurinportin luota ja kauemmaksikin. Ja ruuhkia on ollut ennen sitäkin - jonot ovat ainoastaan vaan pidentyneet. Vaalimaalla taidettiin rikkoa maaginen 50 km:n rajakin.

    Ainakin tietää mille vaihtoehdolle ääni lähtee maalisvaaleissa, toiveissa että meininki muuttuisi.

    No kun RVL:n elikkä rajavartiolaitoksen ja varsinkin K-SR:n kanta on että jonoja ei saisi syntyä vaikka työntekijöitä ei riittäisikään niin voitte olla varsin varmoja siitä, että laitos tekee kaikkensa jotta rajalla ei olisi jonoja. Mutta mutta kun leimataan tuskassa ja lievennetään tarkastuksia muutenkin niin jossain se jono aina syntyy kumminkin jos ei rajalle niin sitten jonnekin muualle ja lievennykset rajatarkastuksiin tuo kaikkea sontaa Suomen liikenteeseen sekä muihinkin asioihin, koska asiakkaat pitää saada muka nopeasti eteenpäin.
    Musta tämä on pelkkää sontaa, koska missäs muualla "paska" sakki ajoneuvot karsitaan jos ei rajalla?

    Äänestä

  • /// kirjoitti:

    Mitäs tekemistä RVL:lla on rekka jonojen kanssa, he tarkastavat vain passit rajalla.

    Äänestä

  • /// kirjoitti:

    No kun RVL:n elikkä rajavartiolaitoksen ja varsinkin K-SR:n kanta on että jonoja ei saisi syntyä vaikka työntekijöitä ei riittäisikään niin voitte olla varsin varmoja siitä, että laitos tekee kaikkensa jotta rajalla ei olisi jonoja. Mutta mutta kun leimataan tuskassa ja lievennetään tarkastuksia muutenkin niin jossain se jono aina syntyy kumminkin jos ei rajalle niin sitten jonnekin muualle ja lievennykset rajatarkastuksiin tuo kaikkea sontaa Suomen liikenteeseen sekä muihinkin asioihin, koska asiakkaat pitää saada muka nopeasti eteenpäin.
    Musta tämä on pelkkää sontaa, koska missäs muualla "paska" sakki ajoneuvot karsitaan jos ei rajalla?

    se rekkajono on ny kuiteki riippuvaine venäjän tullista, eikä suomen rajavartiolaitoksella taida olla paljo osaa eikä arpaa jonon pitkittämisee. eihä tässä periaatteessa oo kyse mistää muusta ku länsimäisen sivistysvaltion ja korruptoituneen kehitysmaan välisestä eroista menettelytavoissa... tuloksena kehitysmaan alkukantaisen tullin takia syntyny rekkajono.

    Äänestä

iuiuiuiuiu käytä polkupyörää!

Äänestä

No nyt on jono 65 km:n päässä itärajasta ja satamatkin täynnä autoja...:

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=101538

Oliskohan näitä rekkaparkkeja kannattanu rakentaa jo hieman aiemmin ? Nyt käytiin suunnittelemaan muutamaa viikkoa aiemmin. Tieshän siinä, ettei hyvin tule käymään.

Ja autoja taitaa tulla vaan lisää.

Äänestä
  • Miksi suomalaisten pitää rakentaa venäjän tullille parkkipaikkoja? Vähintä mitä venäjä voisi tehdä on kustantaa nuo parkit. Ongelmahan ei poistu jos niitä parkkeja rakennetaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

6-tiellä kirjoitti:

6 - tielle näyttää alkavan kasaantua pienimuotoista rekkajononpoikasta...ainakin oli Viipurinportin kohdalta eteläänpäin.

Tämä päivän uutisissa oli, että Lappeenrantaan ei tule tilapäistä vuodenvaihteeksi - joten rekat jonottavat sitten kivasti tiellä/ sen laidalla minkä mahtuvat.

Olisikohan näihin aisioihin voinut alkaa puuttua jo hieman aiemmin eikä "hätäratkaisujen" avulla, tuppaa kertomaan siitä että ollaan hieman myöhässä ongelman hoidossa.

Liikenneministeriöllä ja mahdollisilla muilla osallisilla on ollut runsaasti aikaa vaalikauden alusta asti etsiä erilaisia ratkaisuja...mutta näiden kanssa alettiin tosissaan puuhastella vasta hiljattain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu