Olen viimeisen kolmen vuoden aikana, 27-vuotiaasta asti käyttänyt alkoholia suhteellisen reilusti. Suositeltavat viikko- ja kertakäyttömäärät ovat monesti ylittyneet, kaksin- tai kolminkertaisestikin. Joku baarissa sanoi, että tuossa iässä ei ole vielä mitään hätää terveyttä ajatellen. Minulla on maksa-arvot aivan normaalit(haimasta en tiedä mitään). Onneksi aloitin alkoholinkäytön yli kaksikymppisenä, minulla siis pitäisi olla aikaa ennen kuin..?
Onko mitään hätää?
5
621
Vastaukset
- siitä, oletko
mies vai nainen. Maksa kestää usein enemmän kuin aivot.
siinä kuin 54-vuotiaskin, jää auton alle kompuroidessaan keskellä katua, putoaa rappusissa, sammuu lumihankeen ja paleltuu sekä joutuu ryöstetyksi ja hakatuksi, tappaa itsensä deliriumissa jne. Maksojen ja haimojen pettämiset ovat vain pieni osa juoppouden tarjoamista monista mahdollisuuksista.
- mennessä
sulla ei ole ollut mitään hätää, mutta kun itse nyt rupesit epäilemään, niin sulla on ongelma.
Ei sulla ole mitään hätää, koska jo nyt tunnistit oman ongelman. - Villiam
Nimittäin:Maksan toiminta on hyvin yksilöllistä.
Tuttavani kuoli "vain" viikon ryyppäämisen jälkeen.Oli ennen sitä käyttänyt 2 vuotta reilummin vain viikonloppuina ja välillä ei ollenkaan.Yht'äkkiä meni taju,maksa oli lopettanut toiminnan jo aiemmin,tuli myrkytystila ja kolmen päivän kooman jälkeen tuli lähtö !
Jorvissa todettiin:Itseaiheutettu,maksaa emme olisi vaihtaneet,vaikka olisi ollut tarjolla.
Tätä kannattaa ajatella ennenkuin varoittamaton myrkytystila kohtaa.. Itse ainakin vähensin heti..! - naaras-78
Se lisääntyy ja lisääntyy. Sitä tekee aina vain enemmän ja useammin mieli. Elämässä ei silloin enää juuri muuta sisältöä enää olekaan. Sitten olet pohjalla jolloin tajuat lopettaa.... jos pystyt ja olet hengissä.
Mä selvisin hengissä ja lopetin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719517- 756502
- 286146
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni985945Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435799Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1005678- 625113
- 434797
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on624156- 493765