Vaikkakin

olen, noin yleisten kriteereiden mukaan, iällisesti aikuinen niin huomaan aina ennen Joulua uskovani vakaasti näkeväni aidon Joulupukin..tai ainakin Tontun.

En ole tähän mennessä vielä nähnyt, mutta silti uskon siihen edelleen *hymyilee*

Vaan ehkäpä hän onkin käynyt luonani jo..tuonut minulle ennnakkona joululahjani.


Hyvän mielen, paljon välittämistä, onnellisuutta, rakkaita ihmisiä, hykerryksen sisälleni..tämän mielettömän kotona olemisen tunteen *hymyilee onnellisena*

Näin sen täytyy olla.

Kiitos Joulupukki.

Kiitän Sinua myös niistä rakkaista ystävistä, joita minulle toit tämän palstan kautta.

Toivon teille kaikille kykyä ja mahdollisuutta nauttia tästä Joulunajasta tavalla, joka teille tällä hetkellä on mahdollista. *hymyilee*

Yksinäinenkään Joulu ei ole välttämätää paha..se on vain erilainen *hymyilee*

Mistäkä tiedän?
Viime Joulun vietin yksin..siitä sen tiedän.

Olen myös viettänyt surullisen, mutta silti elämää pursuavan Joulun. 4 vuotta sitten saatoin ensin aattona klo 13.10 isäni viimeiselle matkalleen, hänen joutuessa äkillisen sairaskohtauksen saatuaan sairaalaan. Onneksi kuitenkin kerkisimme paikan päälle saattamaan hänet sinne, minne sitten ikinä menikin. *hymyilee*

Vuoden 1995 joulun vietin jo hajoneessa avioliitossa, hieman ahdistuneessa ja synkässä ilmapiirissä, mutta sekin Joulu oli omanlaisensa.

Nyt siis vietän Joulua, missä kaikki tasapainossa ja mieli on onnellinen ja valmis vastaanottamaan kaiken sen hässäkän ja riemun, mitä yhdessäolo kahden yhteen menneen perheen parissa vain voin saada aikaan.

Joten Kaikille Erittäin Hyvää Ja Antoisaa Joulua *hymyilee*

Jokaiselle Teistä lähetän lämpöisen ajatuksen ja Onnellisen Joulun Toivomuksen huomenna tasan kello 12.

Joten olkaa vastaanottimet virittettyinä *hymyilee*
12621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Elämä ei ole aina helppoa. Omalta kohdalta löydän vahvuuden itsestäni. Osaan myös nauttia joulusta. Hiljentyä siihen, vaikka vaikeaa olisikin. Koirani syöpähoidot ovat ohi eli käytännössä parantunut. Toisaalta en voi tietää uusiutuuko eli voi olla hänen viimeinen joulunsa. Tämä joulu on erityinen, koska minulla on kumpikin koirani luonani :).

Äänestä
  • vietin yksin juuri viimeistä joulua viettävän koiran vuoksi.

    En siis ollut kirjaimellisesti yksin eikä kyseessä ollut minun viimeinen jouluni, joten valinta ei ollut vaikea.

    Ellei olisi vaikeuksia, niin meillä ei olisi valmiuksia eikä kykyä erottaa, mikä on helppoa elämässä*hymyilee*

    Oikein Lämmintä Joulua Sinulle

    Äänestä

Ainakin minussa asuu sisällä pieni poika joka välillä leikkii hiekkalaatikolla ja välillä rakentaa lumiukosta lumilinnaan...=))))

Juuri tämä pieni poika on näkevinään tontun ikkunan takana, varsinkin kun on ollut hiukan tuhma. Ja uskoo vakaasti Joulupukkiin...=))))

Erittäin Mukavaa ja Rauhallista Joulua Teille.

Äänestä
  • pienet pojat tehty *hymyilee*

    Toivon sinulle erittäin Rauhaisaa ja Onnellista Joulua*hymyilee*

    Pidä hyvää huolta siitä pienestä pojasta.

    Äänestä

  • meriv kirjoitti:

    pienet pojat tehty *hymyilee*

    Toivon sinulle erittäin Rauhaisaa ja Onnellista Joulua*hymyilee*

    Pidä hyvää huolta siitä pienestä pojasta.

    pojat on tehty... Rakkaudesta, empatiasta, sokerista, suolasta, sitruunasta, jne... jne... niin kuin pienet tytötkin. Tasapainoisesti kaikesta...=))))

    Kiitos...=))))

    Pidän hänestä erittäin hyvää huolta...=))))

    Äänestä

  • Kiitos Joulutoivotuksesta ja toivon Sinulle ja Perheellesi Onnellista Joulun Aikaa *hymyilee*

    Äänestä

Olipa mukava istahtaa tähän koneen ääreen ja löytää tekstisi, josta hyvä tunnelma välittyi tännekin asti :)

Meillä on saunanpesurumba meneillään ja se siis tarkoittaa, että suuri siivoustaiteilijamme rymisee pitkin huushollia etsimässä oikeat pesuaineet, harjat, rätit ja ikkunalastakin jotakin tarkoitusta varten :O Olen aina ihaillut sitä voimaa ja räiskyntää minkä yksi sauvansiivous voi saada aikaiseksi :D Kai siinä sitten tunnelmoidaan joulua?

Kissa kirmaa kuusen ympärillä. Odottaa, että suoristan kuusenalusmaton ja sitten se tehokkaalla nelivedollaan sotkee sen taas.Se on tosi söpö just noin :)

Onnellista Joulua!

Äänestä
  • Kissan tehtävä on toimia juuri oikasujen sekoittajana..se on niiden virka.

    Saunanpesu on suoritettu..ainoastaan lopullinen siivoussilaus ja koristeiden levittely ja niiden asettautuminen paikoilleen edessä enää.

    Pulla leivotaan illalla..pakkaseen ei näes enää mahtunut muuta kuin tilkkanen happea.

    Tämä on niin mukavaa..siis joulun odottelu laitellen kotia juhlakuntoon *hymyilee*

    Riemukasta ja Onnellista Joulua Sinulle *hymyilee*

    Äänestä

  • ...meillä on sama hyörinä joulukuusen ja kissan kanssa. Pallot on kivoja kokeilla tassun kanssa, niihin saa aika voiman, kun oikein huitaisee. Koristenauhat on hyvän makuisia ja niitä vetämällä saa heilumaan koko kuusen. Parasta on kuitenkin joulukuusenjalassa oleva vesi...niin ravinteikasta ja maistuu ihan metsälle. Kissa on tosi söpö just noin.

    Äänestä

Puolestasi;)Kauniisti kirjoitit,juuri niin elämänmyönteisesti kuin oletkin;)
Oikein Hyvää Joulua ja halaukset;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


meriv kirjoitti:

olen, noin yleisten kriteereiden mukaan, iällisesti aikuinen niin huomaan aina ennen Joulua uskovani vakaasti näkeväni aidon Joulupukin..tai ainakin Tontun.

En ole tähän mennessä vielä nähnyt, mutta silti uskon siihen edelleen *hymyilee*

Vaan ehkäpä hän onkin käynyt luonani jo..tuonut minulle ennnakkona joululahjani.


Hyvän mielen, paljon välittämistä, onnellisuutta, rakkaita ihmisiä, hykerryksen sisälleni..tämän mielettömän kotona olemisen tunteen *hymyilee onnellisena*

Näin sen täytyy olla.

Kiitos Joulupukki.

Kiitän Sinua myös niistä rakkaista ystävistä, joita minulle toit tämän palstan kautta.

Toivon teille kaikille kykyä ja mahdollisuutta nauttia tästä Joulunajasta tavalla, joka teille tällä hetkellä on mahdollista. *hymyilee*

Yksinäinenkään Joulu ei ole välttämätää paha..se on vain erilainen *hymyilee*

Mistäkä tiedän?
Viime Joulun vietin yksin..siitä sen tiedän.

Olen myös viettänyt surullisen, mutta silti elämää pursuavan Joulun. 4 vuotta sitten saatoin ensin aattona klo 13.10 isäni viimeiselle matkalleen, hänen joutuessa äkillisen sairaskohtauksen saatuaan sairaalaan. Onneksi kuitenkin kerkisimme paikan päälle saattamaan hänet sinne, minne sitten ikinä menikin. *hymyilee*

Vuoden 1995 joulun vietin jo hajoneessa avioliitossa, hieman ahdistuneessa ja synkässä ilmapiirissä, mutta sekin Joulu oli omanlaisensa.

Nyt siis vietän Joulua, missä kaikki tasapainossa ja mieli on onnellinen ja valmis vastaanottamaan kaiken sen hässäkän ja riemun, mitä yhdessäolo kahden yhteen menneen perheen parissa vain voin saada aikaan.

Joten Kaikille Erittäin Hyvää Ja Antoisaa Joulua *hymyilee*

Jokaiselle Teistä lähetän lämpöisen ajatuksen ja Onnellisen Joulun Toivomuksen huomenna tasan kello 12.

Joten olkaa vastaanottimet virittettyinä *hymyilee*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu