Nuorten seksistä

Kysymys on lähinnä nuorten vanhemmille. Onko mielestäsi 15-16vuotiaat nuoret valmiita harrastamaan seksiä, saunomaan yhdessä yms. kun nuoret elävät vakituisessa suhteessa ja ovat toistensa ensimmäiset.Molemmat kokevat itse olevansa valmiita, ehkäisy on hoidettu jne. Saavatko vanhemmat kieltää seksin harrastamisen kokonaan, vai kuuluuko päätös vain ja ainoastaan nuorille?

Itse tulin keskeytetyksi yhdynnässä poikaystäväni kanssa. Keskeyttäjänä oli poikaystäväni mummo, joka ei hyväksy seksielämäämme ja haluaakin molempien vanhemmat yhdessä koolle keskustelemaan asiasta. Meidän hän hauaa lopettavan täysin toimemme. Itse emme kuitenkaan haluaisi lopettaa ja haluamme nauttia toistemme läheisyydestä jatkossakin.
Miten edellämainitussa tilanteessa olisi järkevää toimia?
71793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En näe estettä seksillenne, jos hoidatte ehkäisyn vastuuntuntoisesti ja olette saman ikäisiä.

Tietysti, muistattehan, että jos yli 16 -vuotias harrastaa seksiä alle 16 -vuotiaan kanssa, se on rikos. Toisaalta, olette samalla kehitystasolla, joten rikossyytteen nostaminen on hyvin vaikeaa.

Mummollasi on ehkä pelko siitä, että tyttöä käytetään hyväksi ja että hän tulee raskaaksi... Mummot eivät myöskään aina ymmärrä nykyaikaa.

Olette vastuuntuntoisia. Mikäli mummonne kokoaa perheen kokoon, voitte sanoa, että käytätte ehkäisyä ja että ette keskustele intiimistä
kanssakäymisestänne enempää, sillä se kuuluu vain teille. Olette jo siinä iässä, että vanhempien ei tarvitse tietää kaikkea. Teillä on jotain intiimiä ja yhteistä, eikä se kuulu muille, jos olette tasa-arvoisessa asemassa, nautitte ja olette vastuuntuntoisia.

Äänestä

Keskeytetystä kerrasta jäi epämieluisa muisto. Tuli likainen olo. Kuitenkin seksi on täysin luonnollinen asia, eikö? Miten nuoret voivat ikinä aikuistua, jossei siihen anneta mahdollisuutta?

Äänestä
  • Menkää naimisiin niin ei ole mummolla sanomista. Jos rakastatte toisianne, voitte mennä hyvin naimisiin. Tiedän että tämä ajatus torpedoidaan täällä, mutta jos oikein mietit asiaa, niin seksi kuuluu kahden toisiaan rakastavan ihmisen välille, kyse ei ole vain fyysisestä mielihyvästä. Naimisiin voi mennä jos rakastaa ja haluaa jakaa elämänsä toisen kanssa. Ei nuorena naimisiin meno välttämättä vie tuhoon. Itse menin nuorena naimisiin, ja vielä 20 vuoden päästäkin ollaan kimpassa, lapset kohta aikuisia.

    Äänestä

  • naimisiin vaikka kirjoitti:

    Menkää naimisiin niin ei ole mummolla sanomista. Jos rakastatte toisianne, voitte mennä hyvin naimisiin. Tiedän että tämä ajatus torpedoidaan täällä, mutta jos oikein mietit asiaa, niin seksi kuuluu kahden toisiaan rakastavan ihmisen välille, kyse ei ole vain fyysisestä mielihyvästä. Naimisiin voi mennä jos rakastaa ja haluaa jakaa elämänsä toisen kanssa. Ei nuorena naimisiin meno välttämättä vie tuhoon. Itse menin nuorena naimisiin, ja vielä 20 vuoden päästäkin ollaan kimpassa, lapset kohta aikuisia.

    aivan hyvin, että 15-16 -vuotiaat eivät voi mennä naimisiin ilman oikeusministeriön lupaa. Ja sen saa suunnilleen vain silloin, kun morsian on raskaana.

    Äänestä

  • Musta vaan tuntuu siltä että mun poikaystävä käyttää mua hyväkseen ja on mun kanssa vaan siks koska saa multa pesää merkit on aika lailla selvät aina kun ollaan kahestaan poikaystäväni ei halua tehdä muuta kun harrastaa seksiä ja jos estän sen niin hän alkaa käyttäytyy oudosti ei huomioi mua tai ihan silleen kun oltais vaan kavereita ja kun poikaystäväni oli jättänyt mut noin viikko sitten kun yks mun poikaystävän entinen tyttöystävä oli puhunu paskaa mun poikaystävälle ja sen jälkeen kun poika oli jättäny mut meillä oli riita oltiin viikko erossa eikä pidetty mitään yhteyttä toisiimme niin se poika alko hegaa sen entisen kanssa ja mitä se nyt sen entinen oli puhunu mulle että se poika oli yrittänyt päästä sen tytönkin kanssa sänkyyn mutta kun ei päässyt ni alko heti mun kaa uudestaan koska satuin soittaa sillon ja sitten se tyttö väittää että se oli suudellut mun poikaystävän kanssa sillä aikaa kun olin poissa kuvioista ja poikaystävä kieltää kaikki sen tytön puheet en tiedä enään mitä uskoa toisaalta mun poika ystävä eij ole koskaan valehdellut mulle ja ollaan seurusteltu 4kuukautta jo kohta 5 mutta se tyttö on valehdellut mulle kokoajan siis ihan jatkuvasti saadakseen mut ja mun poikaystävän eroomaan ja että sais mun poikaystävän takas itelleen..auttakaa joku ees pliis? kertokaa onko noi merkit hyväksikäytöstä selvät tai viittaako ne mitenkään ees niihin??

    Äänestä

16 vuotias on laillisesti seksuaalisesti täysi-ikäinen. Saa itse päättää omasta seksuaalisuudestaan. Tässä esimerkki:

16v tyttö saa laillisesti seurustella vaikka 40 vuotiaan kanssa jos ei epäillä hyväksikäyttösuhdetta. Ja 16 vuotiasta ei voi enää vanhemmat määrätä.

Minusta 15 vuotias on valmis seksiin jos on vakituisessa suhteessa,ymmärtää ehkäisyn,ja mikä tärkeintä: KOKEE ITSE OLEVANSA VALMIS.

Äänestä
  • saa vanhemmat määrätä. Toki se määräysvalta tulee pitää järkevässä suhteessa eikä puuttua joka asiaan ja päättää nuoren puolesta kaikkea. Mutta kyllä vanhemmilla on oikeus ohjata nuoren elämää mikäli katsovat että se on hänelle hyväksi. En nyt puutu tuohon seksin harrastamiseen vaan ihan yleisellä tasolla kirjoitan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarianni kirjoitti:

Kysymys on lähinnä nuorten vanhemmille. Onko mielestäsi 15-16vuotiaat nuoret valmiita harrastamaan seksiä, saunomaan yhdessä yms. kun nuoret elävät vakituisessa suhteessa ja ovat toistensa ensimmäiset.Molemmat kokevat itse olevansa valmiita, ehkäisy on hoidettu jne. Saavatko vanhemmat kieltää seksin harrastamisen kokonaan, vai kuuluuko päätös vain ja ainoastaan nuorille?

Itse tulin keskeytetyksi yhdynnässä poikaystäväni kanssa. Keskeyttäjänä oli poikaystäväni mummo, joka ei hyväksy seksielämäämme ja haluaakin molempien vanhemmat yhdessä koolle keskustelemaan asiasta. Meidän hän hauaa lopettavan täysin toimemme. Itse emme kuitenkaan haluaisi lopettaa ja haluamme nauttia toistemme läheisyydestä jatkossakin.
Miten edellämainitussa tilanteessa olisi järkevää toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu