Hyvää Joulua

Viime aikoina on kuulunut ympärimaata viestejä, joidenka mukaan pieniä jalanjälkiä olisi näkynyt lumihangessa ja punanuttuisia ukkeleita olisi kurkistellut ikkunoista.

Ehdotan kuitenkin seuraavaa strategiaa, vaikka nuo tyypit liikkuisivatkin vartioidulla alueella, jossa heillä ei olisi lupaa oleskella, niin luovutaan toimenpiteestä ja odotetaan huomista.

Silloin kuulemma heidän päällikkönsäkin on mukana ja kuuluu joukossa olevan joku lapin riistaeläinkin. Tällöin saadaan koko joukko kerralla kiinni.

Olen usein kirjoittanut palstan tasosta mutta näin joulun alla katsoin moisen kevennnyksen olevan sallittua.

Ja me toivotam, ja me toivotam onellista ja hyvää joulua. Sekä vartijoil että hälykeskuksil, jokaiselle kuin palstalla on.

Hyvää joulua ja muistakaa kaikki, että elämää on joulun jälkeenkin. Eli kun sitä kinkkua syötte niin tuloksena on, että henkilövaaka kiihtyy nollasta sataan piiriautoa nopeammin.

Hyvää Joulua
3429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kentällä tavataan!

Äänestä

Haluaisin huomattaa, että luotettavan tiedustelutiedon perusteella mainitsemiesi punanuttuisten hiippareiden pääasiallinen tarkoitus on tirkistellä pikkulapsia, joten en näe syytä antaa heille minkäänlaista armoa. Kaasua ja rautoihin!

Äänestä
  • Otappa väijyääliö huomioon, että pikkulasten tirkistely, mainitsemassasi tarkoituksessakaan ei ole millään muotoa kiellettyä, joten pian käykin niin, että pedo-tontut järjestävät sinut todella syvään kuseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AL_NERI kirjoitti:

Viime aikoina on kuulunut ympärimaata viestejä, joidenka mukaan pieniä jalanjälkiä olisi näkynyt lumihangessa ja punanuttuisia ukkeleita olisi kurkistellut ikkunoista.

Ehdotan kuitenkin seuraavaa strategiaa, vaikka nuo tyypit liikkuisivatkin vartioidulla alueella, jossa heillä ei olisi lupaa oleskella, niin luovutaan toimenpiteestä ja odotetaan huomista.

Silloin kuulemma heidän päällikkönsäkin on mukana ja kuuluu joukossa olevan joku lapin riistaeläinkin. Tällöin saadaan koko joukko kerralla kiinni.

Olen usein kirjoittanut palstan tasosta mutta näin joulun alla katsoin moisen kevennnyksen olevan sallittua.

Ja me toivotam, ja me toivotam onellista ja hyvää joulua. Sekä vartijoil että hälykeskuksil, jokaiselle kuin palstalla on.

Hyvää joulua ja muistakaa kaikki, että elämää on joulun jälkeenkin. Eli kun sitä kinkkua syötte niin tuloksena on, että henkilövaaka kiihtyy nollasta sataan piiriautoa nopeammin.

Hyvää Joulua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu