Beetlehemin ufo

mrkala

Oliko Beetlehemin tähti ufo? Kyllä, ainakin jossain mielessä. Näin joulun alla lienee aika pohtia yhtä tunnetuimmista ja puhutuimmista kertomuksista koskien yöllistä tunnistamattomaksi jäänyttä valoilmiötä. Oman aikansa ufo on vielä tänäkin päivänä ufo: tunnistamaton lentävä kohde. Tässä viestissä tarkastelen sitä, mikä voisi parhaiten selittää seuraavan Raamatusta tutun kertomuksen:

------------
”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme...... Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin...... Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.” (Matt 2: 1-12)
------------

Riippuen käännöksestä Beetlehemin tähteä on kutsuttu eri tavoin. Se on käännetty muun muassa idän tähdeksi, nousevaksi tähdeksi tai aamusarastuksen ensimmäisissä säteissä kylpeväksi tähdeksi. Vastaavasti idän tietäjiä tarkoittavaa kreikan kielestä tullutta Magi-sanaa on vaihtelevasti käytetty tarkoittamaan viisaita miehiä, astrologeja ja tähtitieteilijöitä. Sana tarjoaa etymologisen pohjan myös nykyiselle Magia-sanalle, minkä vuoksi joskus raamatun kolmen viisaan miehen on kerrottu olevan shamaaneja tai taikureita. Väitetään että kreikankielinen termi tulee muinaispersiasta sanasta Magus, joka sanskriitin kielen Magha-sanan kanssa yhtäläisesti tarkoittaa varakasta. Maguksella on liitännäisyys myös lähi-idän muinaiseen Zarahustralaisuuteen ja mysteerikouluihin, jonka papeilla uskottiin olevan tietämystä opeista joita nykyään kutsutaan pyhäksi geometriaksi. Pohjana oli muinaisen egyptin kautta tutuksi tulleiden Sirius-tähteen liitetyn Isis-jumalattaren ja Orion-tähteen liitetyn Osiris-jumalan liitto, joka liitettiin maailman luomiseen. Itse terminologia siis saattaa paljastaa jotain Beetlehemin tähden taustoista.

Uusi testamentti koostuu siihen valikoiduista kirjoituksista. Osa pois jääneistä kirjoituksista on kuitenkin mielenkiintoisia ja niitä pidetään vähintäänkin mukaan otettuja kirjoituksia tukevina. Osa kertoo jopa rikkaammin erilaisista tapahtumista. Esimerkiksi kirkkoisä Ignateus kirjoitti kirjeen Efesolaisille, jossa hän esitti että Jeesuksen syntymän aikaan taivaalla nähtiin kaiken muun yläpuolella oleva tähti, jonka valo oli hämmästyttävä ja voitti kirkkaudessaan kaikki muut taivaankappaleet; aurinko, kuu ja muut tähdet liittyivät tämän tähden vetämään kuoroon. Miten tälläistä voitaisiin selittää parhaiten?
------------

Parhaat selitysehdotukset Beetlehemin tähdelle voidaan tiivistää mielestäni:

* Astrologinen tapahtuma
* Astronominen tapahtuma
* Luonnonilmiö
* Myytti
* UFO
* Ihme: uskonnollinen, henkinen tai parapsykologinen selitys

------------

Seuraavassa käyn läpi lyhyesti kutakin näistä mahdollisuuksista.

1) Astrologinen tapahtuma

Suurin piirtein Jeesuksen syntymän aikaan tapahtui useita taivaankappaleiden erikoisia keskinäisiä sijainteja. Näihin kuuluu mm. Saturnuksen ja Jupiterin konjunktio vuonna 7 ekr, Jupiterin ja Venuksen konjunktio vuonna 2 ekr, Jupiterin heliakkinen nousu ja okkultaatio kuun toimesta vuonna 6 ekr, sekä harvinainen moniplanetaarinen konjunktio vuonna 3 ekr. Myös muita tälläisiä tapahtumia tiedetään; esimerkiksi kuun aiheuttamia okkultaatioita on tapahtunut Jeesuksen syntymän tienoilla jopa kymmeniä kertoja. Erityisesti Jupiter-planeetta oli kuninkaiden taivaankappale, jonka tuolloinen asema tuotti voimakkaaseen tai kuolemattomana pidettyyn henkilöön liittyviä horoskooppeja.

Kuten muutenkin astrologiassa, näiden tapahtumien yhteyttä ja vaikutusta maanpäällisiin tapahtumiin on vaikea osoittaa. Useat niistä eivät olleet mitenkään silmin havaittavissa vaan perustuivat ”tähtikarttoihin”. Vaikutusmekanismi on vähintäänkin arvailujen varassa. Voidaan myös kysyä: mikäli kolme viisasta miestä näkivät tälläisen tapahtuman taivaalla tai lukivat sen "tähtikartoistaan", miten he olisivat voineet tehdä niistä tulkinnan jonka avulla he olisivat löytäneet fyysisesti Jeesuksen seimen luo?

2) Astronominen tapahtuma

Useita astronomisen selitysmallin mahdollisuuksia on esitetty, kuten nova tai supernova, meteori, meteorikuuro, bolidi, komeetta, kirkkaat taivaankappaleet kuten eräät planeetat tai tähdet. Useimmat ovat kuitenkin liian itsestäänselvyyksiä tai eivät sovi Raamatun kuvaukseen asiasta. Tavalliset tähdet eivät liiku riittävän paljon edes silmän autokinesiasta johtuen johdattaakseen tietäjät seimen luokse.

Supernovaa taas esitti vaihtoehtona Johannes Kepler jo v. 1604 tarkkailtuaan kyseisenlaista harvinaista ilmiötä. Vielä varteenotettavimpiin ehdotuksiin kuuluu Halleyn komeetta, joka oli lähellä maata noin 12 ekr. Tämä oli tosin useita vuosia ennen Jeesuksen syntymää. Lisäksi on arveltu, että Jeesuksen syntymän aikaan komeettoja pidettiin epäonnen ennusmerkkeinä, mikä ei kuulosta mielekkäältä ihmiskunnan pelastajaa ajatellen. Edelleen voidaan kysyä: miten idän viisaat miehet olisivat löytäneet Jeesuksen luokse komeetan tai tähden avulla? Parhaimmassakin tapauksessa sen perusteella voitaisiin tehdä arvio paikasta lähes parinkymmenen kilometrin tarkkuudella. Siinä riittäisi paljon tutkittavaa lääniä.

3) Luonnonilmiö

Mahdollisiin luonnonilmiöihin kuuluu esimerkiksi pallosalama, revontulet tai muu tuntematon luonnonilmiö, kuten ufojen selittäjiksi tarjotut plasmapallot. Tämäntyyppiset selitykset ovat suhteellisen uskottavia. Revontulet lienevät kuitenkin varsin harvinainen ilmiö Jeesuksen syntymäseuduilla. Voidaan myös pohtia, kuinka kauan pallosalama pysyy kasassa: onko sellainen mahdollista niin kauan, että idän viisaat miehet pystyvät seuraamaan sen perässä pitkiä aikoja ja löytämään Jeesuksen? Vähimmäisaika olisi useita tunteja, ottaen huomioon maantieteelliset etäisyydet ja tietäjien etenemisvauhti.

4) Myytti

Voidaan perustellusti arvella, että tarina Beetlehemin tähdestä oli fiktiivinen eli keksitty tapahtuma. Rationaaliset selitysmallit eivät ole kovinkaan hyviä selittämään ilmiötä. Siihen liittyy monia aukkoja, jotka tukevat tähden roolia Jeesuksen syntymää rikastuttavana "kalajuttuna". Esimerkiksi astrologisia yhteensattumia ja astronomisia ilmiöitä tapahtuu kaiken aikaa. Miksei muista merkittävistä yhteensattumista ole raportoitu tai miksei muiden kulttuurien vanhoista kirjoituksista löydy vastaavalta ajankohdalta havaintoja ilmiöistä; lukuunottamatta kiinalaisten havaintoa novasta vuonna 5 ekr?

Toisaalta esimerkiksi persialaisen kuningas Mithradateksen, roomalaisen keisari Alexander Severuksen, Krishnan, Pythagoraan sekä muiden tärkeiden ihmisten syntymiin on liitetty samantapaisia taivaallisia ilmiöitä. Entäpä miksi Jeesus itse ei koskaan viitannut minkäänlaisiin erikoisiin taivaallisiin tapahtumiin syntymäänsä liittyen? Miksei tapahtumaa ole mainittu muissa kuin Matteuksen evankeliumissa?

5) UFO

Tässä voidaan Beetlehemin tähteä lähestyä kahdellakin eri tavalla. Jos arvellaan ilmiön takana olleen maanulkoisen älyn, voidaan tukeutua muihin raamatun mahdollisiin viittauksiin muinaisista ET-kontakteista tai alkuperästä. Näitähän on muinaisastronautti-teorioiden puolella käsitelty paljonkin. Ajatukseen älyllisestä ohjauksesta Beetelememin tähden kohdalla liittyy esimerkiksi tähden pitkäikäisyys ja liikehdintä. Se liikkui hitaasti - jalan seuraamisen mahdollistavalla nopeudella - sekä johdatti ja pysähtyi tarkalleen oikeassa määränpäässä. Tietäjien oli näin mahdollista löytää kaikista mahdollisista paikoista juuri se oikea paikka, jossa Jeesus-lapsi makasi. Kyseessä saattaisi näin olla esimerkiksi maanulkoisten avaruusalus tai muu vastaava tekninen laite.

Nyt voidaankin pohtia että miksi näin tapahtui. Tällä ajatusmallilla päädytään helposti kysymykseen, joka esiintyy pitkälti eräiden ufo-uskontojen tai New Age –muotojen näkemyksissä: oliko Jeesus humanoidi? Toisaalta voidaan perustellusti ainakin todeta, että Beetlehemin tähti oli varmuudella ufo eli tunnistamaton lentävä esine tai ilmiö.

6) Ihme: uskonnollinen, henkinen tai parapsykologinen selitys

Jos kyseessä oli todella ihmeeksi luokiteltava tapahtuma, nykyinen tiede tai muutoin rationaalinen ajattelu ei pysty ottamaan kantaa asiaan. Uskonnon opit selittäisivät ilmiön paremmin ja kyseessä voi olla vaikkapa Jumalan johdatus enkelin tai jonkin käsityskykymme ulkopuolella olevan jumalallisen ilmiön avulla. Uskonnolliset ilmestykset ovat tyypiltään juuri tälläisiä. Vaikka ufo-keskustelussa toisinaan on väitetty ufoja demoneiksi, kuuluu vastaavasti uudempiin väitteisiin näkemys siitä, että ufot olisivat jumalan johdatuksen merkkejä. Tämän ei toisaalta kuitenkaan tarvitse liittyä pelkästään kristinuskon jumalaan ja hengellisyyteen, vaan myös henkisyyteen laajemminkin.

Keskusteluun on tuotu väittämiä, että ufot olisivat ”sisäisen tilan ulkoisia ilmentymiä”. Tällä viitataan vaikkapa ns. valaistuneisiin henkilöihin. Tavallisesti ufo-keskustelussa tarkoitetaan sisäsyntyisillä selityksillä ufo-havaintojen olevan esimerkiksi subjektiivisia asioita, kuten hallusinaatioita tai mielenvikaisuuden tuottamia harhaluuloja. Kolmen tietäjän yhteishavainto Beetlehemin tähdestä ei tue kuitenkaan hallusinaatiota tai vastaavaa.

Uudessa selityksessä sisäsyntyisyydellä tarkoitetaankin sitä, että henkisesti valaistunut henkilö projisoi sisäisiä voimiaan ulkoisiksi objektiivisiksi ilmiöiksi kuten valoilmöiksi. Kolme tietäjää arvatenkin voisivat olla tälläisiä valaistuneita henkilöitä. Riippuen uskonnollisuustaipumuksista, ulkoiset ilmiöt voidaan nähdä tai olla näkemättä jumalallisen lähteen merkkeinä. Uushenkisen näkemyksen mukaan kyseessä voisi olla vaikkapa korkeamman värähtelytason olento tai jonkun ihmisen lentomatkalla oleva astraalikeho. Käytännössä tämä tarkoittaisi kuitenkin vahvaa kannanottoa paranormaalien ilmiöiden puolesta; samalla tavalla parapsykologiassa selitetään usein paranormaaleja ilmiöitä, kuten psykokinesiaa.
------------

Parhaat selitykset tulevat ehkä eri vaihtoehtoja sekoittamalla. Nykyään esimerkiksi tiedetään, että Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu vähintään kymmeniä vuosia Jeesuksen syntymän jälkeen. On esitetty, että ajankohta olisi aikaisintaan 60-70 –luvuilla jkr. Vuonna 66 jkr nähtiin taivaalla jälleen kerran merkittävä astronominen ilmiö eli Halleyn komeetta. Tosin komeetan ja Jeesuksen syntymän ajoitukset ovat aiheuttaneet kiistaa; komeetan tiedetään saapuvan aina 76 vuoden välein. Kuitenkin, tämän perusteella on ehdotettu, että evankeliumin kirjoittamisen aikana olisi havaittu Halleyn komeetan aiheuttama vaikuttava näky ja se olisi inspiroinut tallentamaan ilmiön myös Raamattuun; tosin siirrettynä Jeesuksen syntymän yhteyteen. Vanhassa testamentissa (4.Moos 24:17) oli myös löyhä viittaus Jaakobin keskeltä nousevaan tähteen, mitä kutsutaan tähtiprofesiaksi. Asialla olisi tämän suuri symbolinen arvo: tämänkaltainen tapahtuma korostaisi erityisen hyvin Jeesuksen messias-roolia.

Mitä sinä uskot Beetlehemin tähden olevan? Oliko se jumalallista johdatusta, pelkkä myytti vai kenties maanulkoisten avaruusalus? Vai oliko se yksinkertaisesti ihme?

http://www.uforc.com/religion/images/star2.gif

17

1213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuvitella että

      kyseessä oli Jupiterin ja Venuksen konjunktio vuonna 2 ekr.

    • Kuten tasan vuosi sitten kirjoitin

      Tähti se itäiseltä taivaalta....23.12.2005 klo 10.26

      ei aivan ollutkaan mitä sanotaan vai onko ?
      Tätäkin kertomusta voisi "päivittää"...

      .........*...........*...........*..............*...................*...................*...............*................

      Hyvät Joulut & Uudet Vuodet 2007 !!!

      Kaikille "säädyille" & " käsityskannoille " & "uskontokunnille"

      Eritys maininta sheriffillemme asiallisesta toiminnasta meneenä vuotena !
      Toivottavasti tuleva vuosi ei olisi niin työn täyteinen "siivousurakoiden suhteen",
      mutta mielenkiintoisia tekstejä & linkkejä voisit lisätä mielestäni palstalle surutta...

      On järjetöntä evolutionistien valittaa, että eittämättä käsittämättömän Jumalan ei voisi ajatella tekevän kaiken tyhjyydestä, ja sitten väittää, että ennemminkin voitaisiin ajatella, että tyhjyydestä tulee itsestään kaikkea.

      - G K Chesterton -

      • Kiitos erityismaininnoista ja samoin hyvää joulua ja ufo-rikasta uutta vuotta!

      • mrkala kirjoitti:

        Kiitos erityismaininnoista ja samoin hyvää joulua ja ufo-rikasta uutta vuotta!

        Joulun tähti löytyi historian ja tietokoneohjelmien avulla

        http://www.satakunnankansa.fi/verkkolehti/a/2006/12/24/3240524.jpg

        Jupiter ja Venus kohtasivat taivaalla kaksi kertaa Jeesuksen syntymän aikoihin, 12. elokuuta 3 eKr. ja 17. kesäkuuta 2 eKr. Kirkkoherra Risto Heikkilän mukaan planeettojen ollessa samassa linjassa syntyi joulun tähti. Kuva Tampereen Särkäniemen Planetaariosta.

        Kirkkoherra

        Risto Heikkilä käytti joulun

        tähteä hyväkseen selvittäessään Herodeksen

        kuolinvuoden ja Jeesuksen

        syntymävuoden.

        Jukkapekka Varjonen

        Pori

        Raamatun mystisiin asioihin kuuluu Jeesuksen Kristuksen syntymää juhlistanut joulun tähti. Vaikka tähti on nykyään keskeinen osa jokaista jouluseimeä, ei esimerkiksi Luukas mainitse sitä jouluevankeliumissaan. Raamatussa melkeinpä ainoa todiste tähden olemassaolosta on Matteuksen evankeliumissa.

        Eläkkeellä oleva Forssan ja Koijärven yhteinen kirkkoherra, teologian lisensiaatti Risto Heikkilä on lapsuudestaan asti ollut kiinnostunut tähtitieteistä. Kiinnostus on jatkunut vuosikymmenet, mistä kertovat kotona olevat oma tähtitorni ja kaukoputki.

        Joulun tähden olemassaolon hän on ratkaissut poikkitieteellisesti, osin historiasta pohjautuvien loogisten päätelmien, osin tähtien ja planeettojen liikkeitä laskevien tietokone-ohjelmien avulla. Heikkilä on varma, että Betlehemin taivaan yllä tasan 2008 vuotta sitten oli Jupiter.

        Herodes ei voinut kuolla 4 eKr. Kirkkoherra Heikkilä lähti selvittämään tähden olemassaoloa hirmuhallitsija Herodeksen kautta, joka Palestiinan kuninkaana oli keskeisessä asemassa Jeesuksen syntymän aikoihin. Heikkilä kyseenalaistaa sitkeänä eläneen väitteen, jonka mukaan Herodes olisi kuollut jo vuonna 4 ennen Kristuksen syntymää.

        1. vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kertoi Herodeksen kuolleen ennen pääsiäisjuhlaa olleen kuunpimennyksen jälkeen.

        Heikkilä selvitti omalla tietokoneohjelmallaan, että vuonna 4 eKr. oli kuunpimennys, mutta vain osittainen ja tapahtuen aamuyöllä. Todennäköisempi sen sijaan oli 9.-10. tammikuuta 1 eKr. tapahtunut täydellinen kuunpimennys.

        Vuosi 4 eKr. on Heikkilän mukaan epätodennäköiseltä myös siksi, että Rooman vuosikirjat kertovat rauhan jumalan, Janus-jumalan, temppelin ovien olleen suljettuina vuodesta 7 vuoteen 2. Näin siksi, ettei Rooman valtakunnan missään kolkassa ollut sotaa.

        Kuitenkin vain kaksi kuukautta Herodeksen kuoleman jälkeen tiedetään alkaneen kuuluisa Varuksen sota. Siksi sotaa ei voitu käydä 4 eKr.

        Tapasivatko itämään tietäjät naperon? Toinen keskeinen aikamäärä Heikkilän päätelmissä on Jeesuksen syntymäpäivä. Heikkilä kertoo olleensa hieman yllättynyt, kuinka heikosti maailman historian keskeisimmän henkilön syntymäpäivää on tutkittu.

        Jeesuksen on arvioitu syntyneen ennen vuotta 4 eKr. Toisaalta 500-luvulle asti kirkkoisät poikkeuksetta ajoittivat Jeesuksen syntymän joko vuoteen 3 tai 2 eKr.

        Vuoden 3 loppukesän puolesta puhuu Heikkilän mukaan niin sanottu kuuliaisuudenvala, jonka Rooman valtakunnan kansalaiset joutuivat antamaan 25 vuotta vallassa olleen keisari Augustuksen kunniaksi. Siksi Josef ja Maria lähtivät Betlehemiin.

        Loppiaista vietetään itämaan tietäjien juhlana. Tietäjien arvellaan tulleen Kaksoisvirtojen maasta. Heikkilän mukaan on hyvin mahdollista, että matka Betlehemiin kesti 15 kuukautta. Jotkut kirkkoisätkin ovat kuvailleet tietäjien tavanneen Jeesuksen, joka oli jo pojannapero.

        Samaa vahvistaa Herodeksen määräys, jonka mukaan kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset oli surmattava.

        Jumalan inspiraatio johdatti tietäjiä Heikkilän tutkimusten mukaan Jeesuksen syntymän aikoihin taivaalla näkyi mahtavia tähti-ilmiöitä. Tuohon aikaan ihmiset myös seurasivat tähtien liikkeitä ihan erilaisella intensiviteetillä kuin nykyään. Silloin tähtitaivas oli lähempänä, kun maapallo ei ollut sähkölamppujen ja valosaasteen täyttämä.

        Tähtitaivaan kirkkaimman tähden, Jupiterin liikkeissä oli paljon sellaista, joka käy yhteen Matteuksen kertomuksen kanssa. Se esimerkiksi nousi Venuksen kanssa aamutaivaalle juuri Jeesuksen syntymän aikoihin, johdatti tietäjiä liikkumalla kohti länttä, ja lopulta pysähtyi jouluna 2 eKr. juuri Betlehemin kohdalla.

        - Tieteellisillä perusteilla ei voida väittää Betlehemin tähteä olemattomaksi. Kuitenkaan ei pelkkä tähti johdattanut tietäjiä vaan Jumalan inspiraatio, kertoo Heikkilä.

        Risto Heikkilä: Joulun tähti (WSOY)

        Lähde: satakunnankansa.fi/verkkolehti

        ps: uskon että tulevasta vuodesta tulee entistä parempi ufovuosi, ja kirjoitukset senkuin vain paranevat ja havainnot lisääntyvät joka rintamalla...

      • Solarman kirjoitti:

        Kiitos mielenkiintoisesta linkistä uutiseen. Täytyy laittaa talteen tulevan jatkoanalyysin avuksi. Tämä kirkkoherran ehdottama Jupiter ja sen konjunktiot ovat viime aikoina ehkä suosituimpia selitysvaihtoehtoja Beetlehemin ilmiöön. Tässä on hyvin perusteltu asiaa.

        Keskeisimpiin kiistakapuloihin selitysmallin haussa kuuluu nimenomaan Herodeksen kuoleman ajoittaminen. Kuoleman ajoittaminen vuoteen 1 ekr on rohkeimpia vetoja; yleensä puhutaan vuosista 2-4 ekr.

        Yksi vaihtoehto, jota en omaan kirjoitukseeni laittanut, olisi halo-ilmiö. Vanhoja ilmiöitä pystytään yllättävän hyvin lähestymään vielä pitkienkin aikojen jälkeen. Esimerkinomainen suoritus on melko varma tunnistus halo-ilmiöksi Turussa yli 120 vuotta sitten olleen tapahtuman kohdalla:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000011763919#22000000011763919

        Unohtui vielä täsmennys halo-ajatukselle: eräs käytetty käännös Beetlehemin tähdellehän on aamunsarastuksessa kylpevä tähti.

      • loppiaisesta
        mrkala kirjoitti:

        Unohtui vielä täsmennys halo-ajatukselle: eräs käytetty käännös Beetlehemin tähdellehän on aamunsarastuksessa kylpevä tähti.

        vielä: satuin eilen tai tänään kuulemaan radio-ohjelmaa pätkän tv:n kautta, jossa joku asiantuntija kertoili herodeksen surmanneen kaksi poikaansa 7ekr. väitti tapauksen liittyvän niihin alle kaksivuotiaitten poikalasten surmiin.
        ja vielä kun silloin ei tunnettu nollaa, niin kaksivuotiaatkin olivat kolmen vanhoja.
        tapaus on ajallisesti kovin epäselvä vieläkin,
        ja pysynee sellaisena..

    • Anonyymi

      UFO on todennäköisin tosi. Minäkin näin UFO n ja kirkkauden näkijöistä löytyy ihmeen tehneen kirkko mormoni aloittaja näki näkyjä kirkkaudessa. Minulla äitini kuoli nopeasti UFO näkemiseni jälkeen ja ehkä paikalta Beetlehem oli kuollut vahvojen sidosten suhde henkilöitä edeltä siellä säteilleen UFO säteilijän.

    • Anonyymi

      Jeesuksen tarina taitaa olla kooste vanhoista kertomuksista silloisessa kansanperinteen sisällössä. Jeesustarinaan ympättiin tähtijuttu korostamaan jeesuksen merkitystä.

    • Anonyymi

      Ufohan se tietystikin on ollut. Mutta mikäköhän siinä on, että katolisuudessa - toisin kuin esim. luterilaisuudessa - ufot eivät ole ongelma. Näin voisi päätellä ainakin siitä, että Fatiman ilmestys ("aurinkoihme") on tärkeä osa katolisuutta. Ufoilmiöhän se oli, eikä siitä mihinkään pääse. Mutta minkä tahon aiheuttama?

    • Anonyymi

      Kyseessö oli Pluton ja Mikki Hiiren yhteinen konjuktio, joka jo ennalta kertoi Leijonakuninkaan syntyä.

    • Anonyymi

      Tapahtui muuten erikoinen keissi muutama kk sitten yöllä. Käytin koirat kusella kello 3 yöllä. Menin uudestaan nukkumaan ja mietin samalla jotain hömppää. 1. Mietin oliko buddha alieni? Samassa poikani huusi unessaan EI! Ajattelin siinä maaten että olipa erikoinen sattuma. Heti perään ajattelin 2. että kaverin täytyi olla muuten erikoinen ja perillä ajatusten juoksusta. Niin siihen poikani huusi KYLLÄ!. Olin aika WTF hetken aikaa ja aloin nukkumaan. Kossi ei puhu juuri koskaan unissaan mutta silloin tuli sopivasti.

      • Anonyymi

        Onko sulla skitsofrenia??

    • Anonyymi

      Johan tarina Jeesuksen syntymästä on lainattu satu.

      -teologilta nuorena saatua tietoa-

    • Anonyymi

      Jeesus jumalan poikana on fiktio, kanonisoitu oppi. Paavalin teki Jeesuksen opista opin Jeesuksesta.

      Avaruusseikkailu 2001 tiivistää kirjauskontojen epätieteellisen maalimankuva. Siinä raamattu leijui avaruudessa.

    • Anonyymi

      Astronomit on laskeneet että jokin astronominen ilmiö, planeettojen konjunktio tai vastaava, en muista, tapahtui noihin aikoihin mutta että siinä tapauksessa Jeesuksen syntymäaika olisi muistaakseni pari vuotta pielessä . Siis ajanlaskumme alku.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3658
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      206
      1795
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1374
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      149
      1250
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      885
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      860
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      820
    Aihe