Vahingonkorvaukset savujaosta

Metsäjussi

Uskaltaisimpa veikata, että MTK ottaa kannan tuohon kartellirikokseen, ettei se anna aihetta mihinkään vahingonkorvauskanteisiin. MTK on turha järjestö kokonaisuutena.

Tuo rangaistussakko vaatimus, jonka kilpailuvirasto esitti, oli niin pieni, ettei sillä ole mitäänmerkitystä. Hauska oli huomata miten kiivaasti syytettyjen firmojen edustajat kiistivät puunmyyjien vahinkojen olemassaolon. Sieltä nimittäin tulisi ne oikeasti isot summat maksuun, jos nyt oikeuslaitokselta löytyisi munaa tehdä asiassa oikeat päätökset.

Vaikka kartellin ilmiantaja vapautuikin kartellisakoista niin vahingonkorvauksesta se ei ole vapautunut. Ostokartellin he ovatkin jo tunnustaneet joten eikös ne haasteet pidä pian laittaa liikkeelle, joka päivä menee monta rikosta vanhentuneeksi.

7

1056

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikkea mahdollista taidetaan tutkia, jopa sitä että puun myyjä on myös syyllinen. Sakko on aika iso noin 1e/m3. Liekö edes kunnon perusteita minkä mukaan tuomitaan? Pelisäännöt selviksi ensin.

    • Yksinkertaisinta

      mielestäni olisi, että vahingonkorvaukset jyvitettäisiin suoraan veroluokituspinta-alojen mukaan, ilman mitään todistelubyrokratiaa.

      Hakumenettely voisi olla muiden tukihakujen yhteydessä, siinähän tuo maataloussihteeri nuokin laittaisi nippuun muiden tilatukien kanssa.

      • korvaukset

        pitäisi maksaa niille metsänomistajille, jotka ovat tehneet puukauppaa kartelliyhtiöiden kanssa. Korvaukset myytyjen kuutioiden mukaan. Asia vaatisi ryhmäkanteen nostamista.


      • kaupunkilaisilla
        korvaukset kirjoitti:

        pitäisi maksaa niille metsänomistajille, jotka ovat tehneet puukauppaa kartelliyhtiöiden kanssa. Korvaukset myytyjen kuutioiden mukaan. Asia vaatisi ryhmäkanteen nostamista.

        on hyvät palkat, metsänhoito on vaan harrastus, myyvät mihin hintaan vaan


    • empäs tiedä

      Miten tuohon kartelliin pitäisi suhtautua, sille firmalle meillä puu myydään kuka paraiten maksaa..

      Vastaavasti sitten sama yritys kenelle me myymme maksaa huonommin naapurille, ja eräs toinen firma maksaa sitten naapurille paremmin kun meille..

      Tuon perusteella sitä voi jokainen miettiä että onko tuo kartelli loppu vai ei? ;)

      • menee täälläkin,

        mutta kun yksityinen saha laajensi ostoaluettaan .. se maksaa kaikille,minulle ja naapurille, parhaan hinnan. Jotka hoksaa leimikkoaan heille tarjota.
        Laatu vaatimukset kuin ennen vanhaan ...puussa saa olla oksia ,lenkoutta ,jopa pieniä mutkia..
        Ne osaa sahata järeää kuitua 11 - 12 cm latvaläpimittaan ja hinta ihan toinen kuin isoille myydyllä kuitupuulla.


      • kartellia
        menee täälläkin, kirjoitti:

        mutta kun yksityinen saha laajensi ostoaluettaan .. se maksaa kaikille,minulle ja naapurille, parhaan hinnan. Jotka hoksaa leimikkoaan heille tarjota.
        Laatu vaatimukset kuin ennen vanhaan ...puussa saa olla oksia ,lenkoutta ,jopa pieniä mutkia..
        Ne osaa sahata järeää kuitua 11 - 12 cm latvaläpimittaan ja hinta ihan toinen kuin isoille myydyllä kuitupuulla.

        on ollut ennen...ja on nyt...ja tulee olemaan tästä eteenpäinkin. Firmat erehtyivät laittaan asiasta jotain paperille ja jäivät kiinni. Tulevaisuudessa sopinevat asian jossain kabinetissaan.
        Onhan se maitopurkin hintakin melkein joka kaupassa sama...ei niitä syytetä kartellista. Se vanhan ajan hintasopimus puun hinnasta poistaisi tämän ongelman. Silloin puhuttiin liukumista kun maksettiin yli sovitun.
        Nousukautena myös sahat estää hyvin kartelisoitumista. Niillä on varaa maksaa puusta kunnon hinta. Joskus 80-luvulla isot firmat pisti sahojen sooloilun "ojennukseen" kun eivät ostaneet niiltä haketta ja puruja. Sahat ei pitkään kestä sitä että sivutuotteet jää takapihalle.
        Mitähän firmat nyt tekevät. Voi olla etteivät uskalla enää kovin röyhkeästi painostaa.
        Jossain päin sahataan jo 9 cm mäntyä. Silloin saa jo kuiduistakin jotakin siihen polttopuu-
        hintaan verrattuna.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1703
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      272
      888
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      857
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      107
      649
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      581
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      540
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      529
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      522
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe