Satu

Olipa kerran, kauan sitten, kaukaisessa maassa lumottu palsta. Lumotulla palstalla rekatut ja rekkaamattomat olivat lumottuja. Sen sijaan, että ne olisivat kuin tavallisella palstalla, jokaisessa asusti hyvä keskustelu taito. Kiitos teille hyvistä neuvoista , joita olen osakseni saanut. Satu jatkukoon. Palstalla kävi yksi rekkaamaton joka ei ollut lumottu ja se häntä kiusasi. Kiusasi niin paljon että hän vain ilkeili ja oli kateellinen lumotuille. Ilkeily oli hänen tunnusmerkkinsä. Hän ei yksinkertaisesti kestänyt muiden ystävyyttä ja taitoa keskustella sopuisasti. Ei kestänyt huumoria lumotulla palstalla. Muilla ei saanut olla hauskaa, koska hänellä ei ollut hauskaa.
Nyt häntä etsii lumottu keiju, joka yrittää saada hänet hyvälle mielelle. Toivotaan kaikki lumotun keijun löytävän hänet ja pystyvän muuttamaan hänet suvaitsevaiseksi muita kohtaan.

Hyvää Joulua teille kaikille lumotuille joiden keskusteluja olen mielelläni lukenut.
10548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Satu-tädille myös Hyvää Joulua.
Kiitos joulusadusta ;))

Äänestä

muuten ihan hyvä mutta palstalla ei todellakaan käynyt vain yhtä lumoamatonta, vaan niitä kävi useita vuoden mittaan ja kaikki ne kateelliset ilkeilijät olivat tällä palstalla aivan liikaa.
Toivottavasti nyt Joulun kunniaksi tahti muuttuu, mitä kyllä syvästi epäilen, ja ensi vuosi saataisiin olla rauhassa tuosta kitisevästä hyeenalaumasta.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta sinullekin.

Äänestä
  • Muuttasit
    säkin
    sitä
    tyyliäs
    ees
    joulun
    kunniksi ¨¨¨!!¨¨¨

    Äänestä

  • ^^Î^^ kirjoitti:

    Muuttasit
    säkin
    sitä
    tyyliäs
    ees
    joulun
    kunniksi ¨¨¨!!¨¨¨

    Kitisijät pilaa palstan päivästä toiseen.
    Siinä vaiheessa kun se ainainen hyökkiminen täällä loppuu, minunkin tyylini näitä kitisijöitä kohtaan voi saada uuuden suunnan.
    Joulun kunniaksi en viitsi puhua enempää tästä aiheesta.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    ja kuitenkin JOULUAATTONA oot piikitellyt tuttuun tapaasi:

    "Toivottavasti nyt Joulun kunniaksi tahti muuttuu, mitä kyllä syvästi epäilen, ja ensi vuosi saataisiin olla rauhassa tuosta kitisevästä hyeenalaumasta."

    Äänestä

  • täh, mitä, häh kirjoitti:

    Sitä mieltä minä olen.

    arvaa miten ollaan naurettu sun komiaa lähtöös. Puskista huutelussa oot mestari. Paljatat ittes vähä välii. Noi henk.kohtaisuudet on kaik sun kirjottamia. Oot oikeesti säälittävä. LOL* LOL*

    Äänestä

  • rekkaa ittes sisään kirjoitti:

    arvaa miten ollaan naurettu sun komiaa lähtöös. Puskista huutelussa oot mestari. Paljatat ittes vähä välii. Noi henk.kohtaisuudet on kaik sun kirjottamia. Oot oikeesti säälittävä. LOL* LOL*

    rekkaa

    http://galleria.suomi24.fi/sakuli

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

satu-täti. kirjoitti:

Olipa kerran, kauan sitten, kaukaisessa maassa lumottu palsta. Lumotulla palstalla rekatut ja rekkaamattomat olivat lumottuja. Sen sijaan, että ne olisivat kuin tavallisella palstalla, jokaisessa asusti hyvä keskustelu taito. Kiitos teille hyvistä neuvoista , joita olen osakseni saanut. Satu jatkukoon. Palstalla kävi yksi rekkaamaton joka ei ollut lumottu ja se häntä kiusasi. Kiusasi niin paljon että hän vain ilkeili ja oli kateellinen lumotuille. Ilkeily oli hänen tunnusmerkkinsä. Hän ei yksinkertaisesti kestänyt muiden ystävyyttä ja taitoa keskustella sopuisasti. Ei kestänyt huumoria lumotulla palstalla. Muilla ei saanut olla hauskaa, koska hänellä ei ollut hauskaa.
Nyt häntä etsii lumottu keiju, joka yrittää saada hänet hyvälle mielelle. Toivotaan kaikki lumotun keijun löytävän hänet ja pystyvän muuttamaan hänet suvaitsevaiseksi muita kohtaan.

Hyvää Joulua teille kaikille lumotuille joiden keskusteluja olen mielelläni lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu