Toimeentulotukea mainostetaan näin:
http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/sospa/shtoi/index.htx
"Varsinaisen toimeentulotuen lisäksi kunnat myöntävät ehkäisevää toimeentulotukea, jonka perusteista ne päättävät itse. Sen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja tukea henkilön ja perheen omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta. Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi."
Käytännönsovelletus:
En ollut hakenut toimeentulotukea kahtena edeltävänä vuonna vaikka olisin ollut oikeutettu. Hakiessani toimeentulotukea, niin sain ns. tulovajaus perusteella toimeentulotukea, mutta edellisen vuoden vähäpätöinen veronpalautus katsottiin tuloksi joka vähennettiin toimeentulotuesta, enkä yhtään hämmästyisi vaikka matkapuhelinvaihto ja oman myynti huutonetissä aiheuttaisi saman jatkumon.
Saanko kysyä, että millä tavalla minun sosiaalista turvallisuutta, syrjäytymistä ja omatoimista pärjäämistä ollaan tuettu? Onko kyse siis vain vähäpätöisestä alumusta, joka tämäkin kyseenalaisetetaan saadessani jostakin muualta pennin. Miksi olen yksinäinen ja syrjäytynyt?
Paljonkohan sosiaaliturvaa vähennetään jos saan tyttökaverin?
http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/sospa/shtoi/index.htx
"Varsinaisen toimeentulotuen lisäksi kunnat myöntävät ehkäisevää toimeentulotukea, jonka perusteista ne päättävät itse. Sen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja tukea henkilön ja perheen omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta. Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi."
Käytännönsovelletus:
En ollut hakenut toimeentulotukea kahtena edeltävänä vuonna vaikka olisin ollut oikeutettu. Hakiessani toimeentulotukea, niin sain ns. tulovajaus perusteella toimeentulotukea, mutta edellisen vuoden vähäpätöinen veronpalautus katsottiin tuloksi joka vähennettiin toimeentulotuesta, enkä yhtään hämmästyisi vaikka matkapuhelinvaihto ja oman myynti huutonetissä aiheuttaisi saman jatkumon.
Saanko kysyä, että millä tavalla minun sosiaalista turvallisuutta, syrjäytymistä ja omatoimista pärjäämistä ollaan tuettu? Onko kyse siis vain vähäpätöisestä alumusta, joka tämäkin kyseenalaisetetaan saadessani jostakin muualta pennin. Miksi olen yksinäinen ja syrjäytynyt?
Paljonkohan sosiaaliturvaa vähennetään jos saan tyttökaverin?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Vuosia eletty työmarkkinatuella ja asumistuella, koska tampereen kaupungin ei tarvitse myöntää toimeentulotukea.
Sain vuoden alussa uuden lain myötä työmarkkinatuen maksaminen lopetettiin ja toimeentulotukea ei edelleenkään myönnetty. Tampereen sosiaalitoimisto ei voinut maksaa toimeentulotukea, koska tili oli tyhjä eikä tyhjällä tilillä näkynyt tilisiirtoja esim. vuokranmaksua.
Kun loppuvuodesta taas lainasin rahat vuokraan ettei häädetä asunnosta lumihankeen, niin nuo lainatut rahat katsottiin tuloksi ja elämiseen jäi alle 60 euroa.
Nyt ovat keksineet uuden simputuskeinon: Toimeentulotukihakemuksen käsittely ei ole mahdollista ennenkuin olen selvittänyt, miksi edelleen olen hengissä enkä ole kuollut, niin kuin viisi, neljä ja kolme kuukautta rahattomana eläneen pitäisi olla.
viestiketju, jossa kerrottiin, miten sossu otti lasten säästöpossuista tyhjenetyt rahat säästönä huomioon ja sehän tietenkin vähensi myönnettävää toimeentulotukea samalla summalla.
Harkinnan mukaan voivat olla huomioimatta vähäisiä tuloja, mutta käytännössä ainakin tampereella kyttäävät kuukauden vaihteen yli siistyviä "säästöjä", jotka vähentävät seuraavan kuukauden toimeentulotuen tarvetta .... siksi tampereella vaaditaan toimeentulotuen myöntämiseen tilitietoja sille päivälle kuin ne jättää...
Tampereella turha yrittää hakea toimeentulotukea kun on ottanut pikalainaa vuokran maksuu, sehän näkyy tulona, eikä varmaan oteta huomioon vähennyksenä sitä lainan maksua. Onko näin?
joku vastaisi.
Minä en ole voinut pikavippejä ottaa kun ei ole tuota kännyä. Minä olen joutunut hankkimaan vippini sillä vanhalla tavalla eli pää kumaraan ja koura ojossa pyytelemään rahaa lainaksi.
Tiedän, että aikaisemmin tampereella on otettu kaikki lainat tulona, mutta takaisinmaksu on sitten ihan ikioma päänsärky.
Kunhan esittää kuitin maksetusta vuokrasta jos maksua ei näy tiliotteesta.
Toimeentulotukihakemuksen liitteenä vuokrasopimus, asumistukipäätös, vuokranmaksuerittely ja tiliotteet, joilta vuokrat on maksettu.
Normaalissa kunnassa edelliset selvitykset riittävät, mutta ei Tampereella.
Tämän lisäksi Tampereen sosiaalitoimisto on soittanut vuokranantajalle ja selvitänyt ettei vuokrarästejä ole... tämä selvisi jälkikäteen asiakaskertomuksesta.
Luulisi, että Tampereelle riittäisi sitten nämä tiedot, mutta ei riitä vaan...
Edelleen vaaditaan vuokranmaksutositteita... mitä sellaisia tietoja jälkikäteen tilattavasta maksullisesta vuokranmaksutositteesta löytyy joita ei näy tiliotteella? Käsittääkseni tositteista ei löydy mitään uutta tietoa tiliotteeseen verrattuna, mutta aina vaan uusia selvityksiä pyytämällä voidaan jättää toimeentulotuki myöntämättä ja lopulta kuukausien kuluttua vedota toimeentulotukilain 17 pykälään.
Saa nähdä muuttuuko Tampereen käytäntö lain mukaiseksi vai muutetaanko lopulta lakia vastaamaan Tampereen nykyistä käytäntöä, jolloin Tampereen rupusakin karsintamenetelmä laajentuu koko suomeen.
Sitähän täälä jännittä vähä joka köyhä. Tosiasia on kuitenkin että Tampereen sossu on töpeksinyt (uuden älyttömän organisaation nimissä tosin), joten sen töppäilyt kylllä punnitaan korkeammilla oikeusasteilla vielä.
Mitään kokeiluja ei voida laillisesti tehdä jos se heikentää etuuteen oikeutetun tilannetta. Tämä oli hyvin vapaa väännös lain peruskirjaimesta.
Eipä se auta jo vääryyttä kärsineidenkään tilannetta, eikä lisää ruoanmäärää jääkaappiin, mutta jos jotain lohtua kuitenkin!
Vahvin elementti. Pankkitilit pengotaan läpikotaisin ja tietoja tarkistellaan Kelasta ja muista viranomaisista vaikka asiakas ei ole lupaa antanut. Yksitysten vuokrasopimuksiin yleisesti liittyy takuuvuokratilejä ja vaikka rästejäki olisi, niin eihän se sostoimelle kuulu. Itsellä juuri tulostettuna oikeisuvaatimus väärästä päätöksestä.
Lehdestä luin joku aika sitten, että Tampereella v. 2004(?) aikana myönnetystä toimeentulotuesta 6 % oli ehkäisevää (harkinnanvaraista) ttt:a.
Tosin monet kunnat tulkitsevat toimeentulotuen lisäosallakin maksettavia toimeentulotukia harkinnanvaraisiksi, vaikka lisäosaan olisi suoraan lain nojalla (ja hallinto-oikeuksien linjanvedon perusteella) oikeus. Joten tilastointi saattaa heittää häränpyllyä.
Käsittääkseni ehkäisevää toimeentulotukea myönnettäessä sitä painotetaan annettavaksi etupäässä lapsiperheisiin. Ja köyhät kunnat voivat olla kitsaampia antamaan kuin varakkaat, ainakin Lahti vs. Hollola.
Vaikea sanoa kunnan kitsaudesta tai köyhyydestä, kuitenkin on niin, että jokainen kunta määrittelee itse sen milloin ehkäisevää tukea annetaan ja milloin ei. Se on sinänsä jo eriarvoistava tekijä, koska asioista päättää henkilöt, joilla voi olla ja usein onkin joku henkilötason tuntemus/tietämys ehkäisevän tuen saajasta.
Esimerkiksi joissakin maalaiskunnissa ennalta ehkäisevää tukea jaetaan aina pyydettäessä ns. lahko-uskovaisten monilapsisiin perheisiin, joilla ei omat tulot riittäisi alkuunkaan lapsikatraan ruokkimiseen, vaatettamiseen ja kouluttamiseen, mutta työttömiksi joutuneiden ei lahkolaisten lapsiperheisiin ei anneta, ei edes valittamisen jälkeen vaan saatetaan ehdottaa jopa että pitäisi ehkä alkaa 'harkitsemaan huostaan ottoa' ja nyt haluan korostaa että kyseessä ei todellakaan ole alkoholisti perhe!
"matkapuhelinvaihto ja oman myynti huutonetissä aiheuttaisi saman jatkumon"
Välttäkää ihmeessä oman tilin käyttöä, vain käteen kaikki rahat, paitsi tietenkin veronpalautukset ym. joille ei voi mitään.
Fatta muuten tulkitsee tuloksi. Esm. jos lähiomainen laittaa tilillesi rahaa, eikä siitä ole riittävää selvitystä, sekin vähennetään toimeentulotuesta.
takertuu siihen, että toimeentulotuen hakijan tositteista ilmenevät tulot näyttävät kerta kaikkiaan riittämättömiltä elämiseen? Rupeaako työntekijä virtuaalisesti nuuskimaan haistaakseen ns. palaneen käryä ja miten perusteellisesti hän siinä tapauksessa vaatii hakijaa todistamaan tulottomuutensa ja selvittämään, mistä on saanut rahat niukkaan elantoonsa?
Kulemma joissain muissakin paikkakunnissa sossussa nuuskija tanttoja ja tarvitsee aika usein todistella että on tosi köyhä.
lopulta toimeentulopäätöksen tekemättä.
Ensin päätöstä viivytellään lisäselvityspyynnöillä 3 - 5 kuukautta. Sen jälkeen "ei ole oikeutta" toimeentulotukeen ennenkuin on antanut selvityksen, miksi ei ole kuollut - ja kun taas selvittää, miksi ei ole kuollut, niin toimeentulotuen hakija itse kertoo, että pystyy "hankkimaan elantonsa muulla tavoin".
Länsi-Suomen lääninhallitukselle ilmeisesti kuuluu "valvoa" eli katsoa sivusta ja "ohjata" eli todeta kaiken tapahtuneen asianmukaisesti.
eikä vain Tampereen legendaa, niin ihmettelenpä, etteivät perusteettomien, mielivaltaisten hylkypäätöksien uhreiksi joutuneet ole nostaneet ryhmäkannetta tai jopa nousseet kapinaan.
Toistelenkin useasti aiemmin näillä palstoilla esittämäni kysymyksen:
Miten tukiasepuun uhrit selvityvät?
suomessa käytössä ryhmäkannetta.
Suomessa on laki toimeentulotuesta ja selkeät päätökset, että päätös pitää tehdä kohtuullisessa ajassa... kun näin ei tehdä, niin voi vain tehdä kanteluita. Suurin ongelmahan on ettei nämä kantelut tuota tulosta. Parhaimmassa tapauksessa saadaan yli vuoden odottelun jälkeen lausunto "noin ei saisi toimia" ja useimmassa tapauksessa lääninhallitus pitää toimintaa asianmukaisena, vaikka lausuntojen mukaan on ylitetty kohtuullinen aika toimeentulotukipäätöksen tekemisessä tai koko päätös on jätetty tekemättä.
Vaikutat sadistiselta sosiaalityöntekijältä, joka haluaa jatkuvasti kuulla kertomuksia kuinka ihmiset kärsivät. Haluatko kenties kuulla, miten onnelliselta tuntuu kun roskalaatikosta löytyy syötävää tai ehkä kuitenkin sen kuinka surkealta tuntuu kun roskiksen haju oksettaa eikä mitään syötäväksi kelpaavaa löydy. Tai ehkä haluat kuulla, miltä tuntuu kerjätä kuukaudesta toiseen rahaa lainaksi, että saisi edes vuokran maksettua.
Normaaliälyinen ihminen kyllä tajuaa selittelemättä, miten täysin rahattomana elellään toisten ihmisten hyväntahtoisuuden varassa tai saadaan kaksi metriä multaa päälle... vaihtoehtoja ei ole.
kerjään itsekin KELAsta tukiaisia ansiotulon jatkeeksi. Kyselen asioita näillä palstoilla siksi, että viranomaisille on vaikea tehdä anonyymejä, yleisluonteisia kyselyitä. Pelkään sitä, että kysyttyäni jotain juttua ihan vastaisen varalta sosiaalityöntekijä alkaa vaatia minulta jos jonkinlaisia lisäselvityksiä ennen kuin tekee etuuksiani koskevan päätöksen. Ulosantinikaan ei ole selkein mahdollinen silloin, kun pitää selvittää täsmällisen virallisia asioita. Muuta juttua kyllä suollan.
Eikös ryhmäkannetta sitten hyväksyttykään lakiarsenaaliin? Puhetta siitä on kyllä ollut suuntaan ja toiseen.
Muuten: on kolmaskin vaihtoehto armeliaisuuden varaan ja mullan alle joutumisen lisäksi. Sitä vain ei voi tälle julkiselle palstalle kirjoittaa ... mutta eiköhän jokainen lukija tajua, mikä se on.
erään perheen joululahjat oli varastettu kellarikomerosta. Olivat kovasti pahoillaan kun lasten joululahjat olivat varastettu, mutta ostivat uudet ja totesivat, että rahaa se vain on. Tiedä kuka joululahjat varasti, mutta heti tuli mieleen ettei köyhä osta rahalla niitä "ensimmäisiäkään lahjoja".
Varastaminen ja maailman vanhin ammatti taitavat olla ne vihon viimeiset teoreettiset vaihtoehdot...
Ei oo tampere legendaa, mutta luuletko tosiaan että valituksista julkisesti puhuttaisiin. Epuuuhrit selviävät kuka mitenkin. Hyväntekväisyyden varassa, Pelastusarmeija ja Mustalammas etunenässä.
Surullistahan se on, niin tamperelaisten kuin muidenkin 'hyvintoimeentulevien luksus' elintaso maksetaan yhteiskunnan varoista vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa.
Ihan vaan kurjositeettinä vielä, tampereellahan (eikä ole ainoo paikkakunta) kuntatasolla sivuutetaan nämä ongelmat hienosti nostattamalla kohua jollakin toisella sektorilla, kuten nyt esimerkkinä valtuuston ja johdon keskinäiset kinastelut. Siinä köyhän ääni kaikuu kuuroille korville...hehhehee ja kyllä me herrat naurettiin taaas ;).
Joten harvemmin pyhällä hengellä kuukausia elävät enää netissä kirjoittelee.
Luulisin, että suurin osa päätyy itsemurhaan jolloin köyhän lainvastainen ja ihmisarvoa loukkaava kohtelu haudataan ruumiin mukana.
karenssein rangaistujen ja karensiin joutuneitten eloonjäämiskeinot muutoinkin kuin mutu-tuntumaisin palstakeskusteluin. Tunteidentuuletusväylässä kerrotuista jutuista ei ole objektiivisiksi totuuksiksi.
http://www.stakes.fi/FI/Etusivu.htm
ei tuoltakaan varmaan mitään suoraa vastausta saa, mutta ainahan voi asiasta keskustella ja esittää että mainitsemasi kaltainen tutkimus tehtäisiin.
Samaa asiaahan voitaisiin tietysti lähteä tutkimaan niinkin päin että ensin seurattaisiin tilastoista kaikki itsemurhatapaukset ja niitä analysoimalla saataisiin joitakin lukuja esiin.
Tosin silläkään menetelmällä ei voida saada kuin arvioita koska kaikkia tapauksia ei aina voida täysin selvittää, siis oliko kuolema tahallisesti itse aiheutettu vai tahattomasti tai mikä oli varsinaisena syynä kuolemaan.
Eikä sosiaalityöntekijän osaamiseen kuulu edes arvioida onko asiakkaalla mahdollisesti taipumusta itsetuhoon. Siksi olisikin syytä saattaa mielenterveys asiat kuntoon, eli kynnystä hoitoon pääsyyn on madallettava. Hoitoon pitäisi päästä myös suoraan ilman terveyskeskuksen lähetettä, nythän on monesti niin että jos tk-lääkäri ei ammattitaidottomuuttaan ymmärrä antaa potilaalle lähetettä hoitoon, on potilas täysin heitteillä, pahimmassa tapauksessa!
On olemassa ihmisiä, jotka tekevät itsemurhan masennuksen tai muiden mielenterveydellisten ongelmin vuoksi.
On ihan erikseen ne ihmiset, jotka tahtoisivat elää, mutta kun eivät saa toimeentulotukea ja heidät on häädetty asunnosta, niin he katsovat parhaimmaksi päättää päivänsä... itsemurha siis jäisi tekemättä, jos toimeentulotukea myönnettäisiin lain mukaisesti.
Asiaa on ihan turha lähteä itsemurhatilastoja tutkimalla selvittämään, sillä usein nämä henkilöt ovat ottaneet "rohkeutta" viimapullosta tai pillereistä ja näitä on vaikea erottaa muista syistä tehdyistä itsemurhista tai tapaturmista.
Asiaa pitää lähteä tutkimaan verotietojen perusteella. Kun verotietojen mukaan ihminen jää alle toimeentulominimin eikä kyseinen henkilö saa toimeentulotukea... niin lähdetään selvittämään, miksi ei saa. Jo kuolleiden kuolinsyyn perusteella voidaan päätellä, oliko toimeentulotuen myöntämättä jättämisellä yhteys kuolemaan, ja sen perusteella voidaan taas nostaa syytteitä virkamiehiä vastaan. Kuolleita löytyy varmasti riittävästi ettei jää yhden ainoan tapauksen varaan.
Pitää muistaa, että valtaosa toimeentulotuea saamattomista ei tee itsemurhaa vaan he sinnittelevät eteenpäin... kuolema saattaa lopulta aiheutua siitä syystä ettei ollut varaa ostaa elintärkeitä lääkkeitä tai olivat menneet säästösyistä harventamaan lääkeiden ottamista (kun ei ole varaa ottaa lääkärin lääkemääräyksen mukaaan).
toisten kokemuksia ainoastaan "mielipiteiksi, palstakeskustelujen mutu-tuntumaksi ja tunteiden tuuletukseksi" juuri sen viestin jälkeen, jossa arveltiin ettei todella kaltoin kohdellut ihminen varmaan asunnottomana paljoa nettiin omista kokemuksistaan kirjoittele.
Olisi todella yllättävää, jos joku tulisi kertomaan, että minä kuolin nälkään kun en saanut toimeentulotukea. Eiköhän nuo nälkään kuolleetkin lopulta kuole siihen kun sydän tai muut sisäelimet lopettavat toimintansa?
Nuoria kuolee vuosittain anoreksiaan, mutta laitetaanko tuota kuolinsyyksi - tuohan on sama kuin nälkäkuolema?
Mielipiteet eivät ole AINOASTAAN mielipiteitä vaan eräs tiedonvälitystapa. Ongelmaksi jää se, että kaikki eivät todellakaan niitä ilmaise: eivät puhu saati kirjoittele missään eivätkä käytä äänioikeuttaankaan.
Mutta eivätkö jotkut sentään tee kyselyjä asunnottomien, mielenterveys-, päihde- ja moniongelmaisten ihmisten joukossa? Näistä kyselyistä saataisiin mutu-tuntumaa pitävämpää aineistoa silloin, kun esitetään ehdotuksia silkkoja faktoja vaativille päättäjille.
yritetty selvittää, muutamille vaan ei kelpaa mikään vaan täytyy aina käydä kääntämässä joka asia, ja sotkee nokka joka kohtaan, taidat olla savolainen.
todellisia tietoja ja factoja elävästä elämästä.
Eli en ole savolainen.
Ja minä olen toitottanut koko ajan ihan samaa levyä...
Sinä taidat olla sosiaalityöntekijä kun pystyt tuollaisen kommentin vääntämään yhden viestin perusteella.
asioista ihan oikeasti tietävään!
http://www.petrinurminen.net