Hermostunut kissa uudessa kodissaan

Omakotitaloomme muutti eilen uusi asukas, n.2v leikattu maatiaiskolli jonka hain Turusta Heidi Leyserin huostasta. Kun päästin kisun ulos kantokopasta, hän sai tutkia hiljaista ympäristöä kaikessa rauhassa. Tutkimusreissun jälkeen hän vaikutti jo hyvin rennolta, puski kovin, kieriskeli matossa ja leikiskeli lelunsa kanssa. Tätä rentoutta kesti siis 5h, jonka aikana kissa ei suostunut syömään löytökodista mukaan annettua kuivamuonaa, saati kaupasta ostettua pussiruokaa. Tarpeillaan hän kyllä kävi normaalisti hiekkalaatikolla. Annoin myös matalaan ruoka-astiaan kolme ruokalusikallista piimää että menisi edes jotain alas. Teinkö väärin? Sehän on hapantuote joten siitä ei pitäisi olla haittaa kisulle, kun määräkin noin pieni..?

Kun heräsin noin klo19 (kissa tuli kotiin klo14) huoneessani jossa kissakin oli nukkunut, äitini tuli sanomaan että nyt se parka maukuu eteisessä ja tuntuu olevan eksyksissä. Kun tulin paikalle kissa vain karautti äkkiä huoneeseeni eikä vaikuttanut yhtään rentoutuneelta. Arvelin sen tarvitsevan omaa tilaa joten laitoimme talon välioven kiinni, jotta kissa saisi olla rauhassa talon hiljaisella puolella. Yksin kisu ei jäänyt, vaan lueskelin sohvalla kirjaa ja yritin tarkkailla tilannetta.

Pian kuitenkin kuulin huonestani pienen yökkäysäänen ja menin katsomaan. Aluksi luulin että nyt tulee karvapallo mutta kissa oksensikin paljon löysää vihreää oksennusta, ja sama toistui tunnin päästä uudestaan. Tämän jälkeen kissa on kolmesti oksentanu pienen määrän valkoista vaahtomaista nestettä (piimä?).

En ymmärrä mitä sillä välin tapahtui kun nukuin :( Miksi kisuparka yhtäkkiä hermostui niin pahasti? Onko kellään tiedossa mitään kotikonsteja miten saisin kissan rentoutumaan tai edes koskemaan ruokaan? Tuntuu niin pahalta kun eläinparka on hermona, ruoka ei maistu ja oksentelee

10

2050

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissanomistaja

      http://koti.mbnet.fi/tsaikkon/elainlaakarinet/kissa_04.html

      Kun kissa oksentaa

      Kissan oksentelu voi johtua esimerkiksi siitä, että se on syönyt jotain sopimatonta. Erityisesti kissa, joka pääsee vapaasti ulos, voi syödä pilaantuneita eläimiä tai muuta sangen epäilyttävää. Kissat voivat myös oksentaa karvapalloja, jotka ovat joutuneet suolistoon kissan nuollessa itseään.

      Oksentelun hoito

      Eläimen nesteensaannista on huolehdittava, vesikuppi pitää olla tarjolla. Kissan nesteentarve on noin 0.5 dl/kg/vrk.

      Koska on syytä huolestua

      Jos eläin oksentelee hälyttävän usein tai voimakkaasti, on syytä huolestua, sillä kovasta oksentelusta eläin voi joutua kuivumistilaan. Pienen kissanpennun ollessa kyseessä on oltava erityisen tarkka, sillä pentu kuivuu hyvin nopeasti. Jos eläimellä on muita oireita oksentamisen yhteydessä, esimerkiksi jos eläin on erityisen uupunut tai horjuu tai on poissaoleva, on syytä hakeutua eläinlääkärin vastaanotolle.

      Oksennuksen ulkonäköä on syytä tarkkailla. On hyvä jos eläinlääkärille soitettaessa tai eläinlääkärillä käytäessä pystyy kuvailemaan minkälaista oksennus on, onko verta, minkä väristä, onko litkua vai kokkareista.



      http://www.mesy.fi/kissanruokinta.html

      •   JOS KISSA OKSENTAA EIKÄ SAA ULOSTETTUA NORMAALISTI, OTA YHTEYTTÄ ELÄINLÄÄKÄRIIN. SUOLISTOSSA VOI OLLA SILLOIN JOTAIN YLIMÄÄRÄISTÄ.
      Oksentelu
      •   Jos oksentelu yhdistyy sairausoireisiin ummetukseen tai ripulointiin, kysy eläinlääkäriltä neuvoa.
      •   Heinää syötyään kissat oksentavat "puhdistaen" suolistoaan, se on normaalia. (Puhdasta kauraa voi hyvin kasvattaa ruukussa sisäkissalle).
      •   Sisäloiset (madot) aiheuttavat oksentelua: olethan madottanut kissan säännöllisesti? (rohdot apteekista)
      •   Yliherkkyys ruoka-aineelle (esim. kalaa sisältävät tuotteet) voi saada kissan voimaan pahoin.
      •   Samoin muu sopimaton ruoka
      •   Ja ylenpalttinen ahmiminen...
      •   Autoillessa menee vatsa helposti sekaisin. Älä ruoki kissaa ennen matkaa, ja vältä pitkiä autoiluja kuumalla säällä. Uutta inkivääripohjaista koirien ja kissojen matkapahoinvointilääkettä on tullut markkinoille. Tiedustele!
      •   ÄLÄ ANNA KISSALLE IHMISTEN MATKAPAHOINVOINTILÄÄKKEITÄ !!!

    • kissa jännittää uutta ympäristöä?Siihen menee kauan aikaa kun kissasi tottuu uuteen paikkaan aika auttaa.Jos tuo oksentelu jatkuu niin vie kisu eläinlääkäriin.

      • menee vielä muutama päivä totutteluun, sen uskon :( Tänään ei ole kissa enää oksennellut, ja kissanmaitoa meni pikkasen alas, mutta nyt hän vain makoilee sängyn alla ja minua harmituttaa asiassa se ettei hän ole juuri liikkunut tai syönyt tänään. Vessassa se kyllä käy (ruoka-astiat laatikon vierellä), mutta edes kissanminttu-nappi ei ole mennyt kuivamuonien päältä =/ Toivottavasti ruoka alkaisi pian maittaan.. :)


      • sagan
        jefrma kirjoitti:

        menee vielä muutama päivä totutteluun, sen uskon :( Tänään ei ole kissa enää oksennellut, ja kissanmaitoa meni pikkasen alas, mutta nyt hän vain makoilee sängyn alla ja minua harmituttaa asiassa se ettei hän ole juuri liikkunut tai syönyt tänään. Vessassa se kyllä käy (ruoka-astiat laatikon vierellä), mutta edes kissanminttu-nappi ei ole mennyt kuivamuonien päältä =/ Toivottavasti ruoka alkaisi pian maittaan.. :)

        Kokeile siirtää ruokakupit pois hiekkalaatikon vierestä. Kissa ei tykkää jos ruoka ja vessa on vierekkäin. Myös juomavesi on hyvä tarjota riittävän etäällä ruokakupista. (ja kissanvessasta).


      • sagan kirjoitti:

        Kokeile siirtää ruokakupit pois hiekkalaatikon vierestä. Kissa ei tykkää jos ruoka ja vessa on vierekkäin. Myös juomavesi on hyvä tarjota riittävän etäällä ruokakupista. (ja kissanvessasta).

        vinkistä :) Siirsin ruoka-astiat nyt muualle, saa nähdä miten homma etenee ^ ^


    • Kisu ei enää oksentele, ruoka maistuu ja taloakin juostaan nyt ees taas leikkien sängyn alla piilottelun sijaan :D Ainoa asia mikä harmittaa on ettei mulla ole hänelle vielä valjaita, koska kisulla tuntuu olevan kova mieli ulos =/ Mutta keskiviikkona käväsen sitten kaupassa :)

    • kaikki..

      etenkin kissalle myrkylliset kasvit poistettu, tai siirretty ulottumattomiin?

      piimä itsessään tuskin saa oksentamaan.

      • kaikki vaaralliset kasvit on heitetty pois. Luettelin emännälle pitkän listan kasvien nimiä joita ei nyt saisi katon alla olla ja tinttasin ettei kumpikaan jäljelle jääneistä kasveista tullut mainituksi. Itse en ole koskaan ollut mikään viherpeukalo, toisin kuin äitini, joten hänen tietämyksensä varassa ollaan vihreällä puolella..


    • lutkamussukka

      Missukka, kun tuli niin se oksenteli monesti ja oli muutenkin sellainen todella hermostunut, arka. Aika auttoi ja tietenkin toinen kissa, joka toi suussaan ruokaa sille.

      • jefrma

        ottavani toisen kissan tässä noin vuoden sisään ku muutan omaan asuntooni ja Paroni tulee mukaan. Olen vuorotöissä ja joskushan käy niin ett kun on monta vuoroa putkeen, suurin osa vapaa-ajasta kotona menee nukkumiseen :( Ei kisulla sitten ainakaan olisi yksinäistä tai tylsää pienemmässä, uudessa asunnossa, kun tällä hetkellä vielä molemmat asutaan vanhempien isossa omakotitalossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe