omat ajot keväällä, myy kuljetukset pois kalustoineen. hyvää siinä on se että yksikään kuski ei jää kortistoon. vähälä ainakin ottaa osan ajaoista.
loppuu
scenkkerin
337060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Että DHL ostaa koko Scenkkerin. Joku oli taas kuullut, että Lillbacka ostaa DHL:n, joten suuri kotimainen syntyy. Kyllä hevosmiehet tietää.
rahtihinnat pomppaataivaisiin ku lilpakka pääsee vauhtiin oikein!!
On rinkejä rakentaa muttei aliurakoitsijoille liksoja maksaa. Pitäneekö paikkansa??
kun aikovat lopettaa keväällä omat ajot ja myyvät kaluston pois, kuljetukset menee alihankkijoille, pienille isännille. muutamien autojen yrityksiä voi paremmin kiristä hinnalla.
ei mukaan tule mitää lilbakkaa tai dhl tai muutakaan. neuvottelut alkaa nyt ja kuskit saa kaikki duunia.
Jos tuollainen tapahtuisi keväällä, porukka olisi pitänyt irtisanoa jo ajat sitten. Eipä tätä juttua tule tapahtumaan. Korkeintaan jossain muutama auto voidaan myydä, kuten aiemminkin.
Ihan löytyy rahat aliurakoitsijoillekin. Rahapula ei ole iskenyt.
Yritä keksiä parempia juttuja.
lehdistä sitten, alkaa neuvotelut ja näin vaan asiat on. meille se kerrottiin mennä viikolla ennen joulua.
eikä ketään irtisanota niin ei tarvii mölyäkään pitää. kaikille on töitä.
Jos autot myidään sinun teorian mukaan yrittäjä-autoilijoille, niin mitenkäs miehistä päästään eroon. Auton mukana ei myidä miehiä ja tuskinpa löytyisi porukalla intoa siirtyä kilometritaksamiehiksi. Irtisanomisaikakin on tuollaisella porukalla aika pitkä.
Eipä kuule ole tuollaisesta talosta kukaan vapaa-ehtoisesti siirtymään pienille aliurakoitsijoille, joten hyvä vitsi tuo "ei irtisanomisia." Voin muuten kertoa myös sen, että puhut palturia.
oliskohan hyvälle hevoselle töitä?hevosmiesten tietotoimisto anto varman tuntuisen vinkin!ei ole kovin kauan kun schenker oli vielä scansped.tavara vaan kulkee ja hinnoittelija vaihtuu,ja taas polkaistaan oravanpyörään lisää kierroksia!!
Lilbackako ostaa koko Schenkkerin? Mahtaako rahat riittää?
Mitenköhän tuo aliurakoittaminen oikein parantaa homman kannattavuutta? Eihän ne kulut sieltä minnekään katoa, tulee vaan enemmän rahanjakajia. Ennen isofirma maksoi suoraan kuskille, nyt siihen väliin tupsahtaa torppari, joka ottaa välistä omansa. Järjellä ajateltuna tuollaisen touhun pitäisi tulla kalliimmaksi. Tietysti, jos kuskin selkänahka on se, josta sitä revitään pois. Jotenkin tuntuu siltä, että nykyjohtajat logistiikkayhtiöissä ovat joko härskejä kusettajia tai sitten helvetin tyhmiä. Monellakaan tuskin on aikaisempaa alan työkokemusta, lähinnä joku kuljetusinssin tai merkonomin koulutus ja aikaisempi työ ollut jollakin kissanristiäisalalla.
Mikäs firma tuo Scenkker on?
Se oli tua Rudolf Schenker, joka ennen kidutti Gibsonia Scorpareissa, nyt kiduttaa torppareita logistiikkayhtiöissä.
lapset lapset lopettakaa paskan jauhaminen kun ette edes tiedä asioista!
Sain eilen vakityöpaikan kyseisestä firmasta. Saankohan sitten ensi kuussa potkut, kun en aio siirtyä kellekään torpparille. Kyllä pelottaa.
maksaa? jossain kaupungissa kaiken kuljetuksen takana tulee olemaan vähälä. nehän suosii vain pieniä isäntiä siis joilla on muutama auto, niitä on helpompi vetää hinnoissa alas.
Jos laittaisivat kuskit pihalle ja alihankkijat ajamaan ajot. Niin miks sitten Schenker haki työkkärin sivuilla kuskeja pääkaupunkiseudulle?
Kyllä tässä työsopparissa on ihan oikea nimi Scenkkeri. Ja Vähälän moisia pieniähän Scenker suosii, kun pienet puljut eivät osaa laskea. Suomessa ei montaa isoa kuljetusliikkettä näemmä olekaan.
Monella paikkakunnalla esim. Lahti, Lappeenranta on taas talon omia autoja.
Ollut ennen torppareita, mutta on vissiin puut loppuneet perintö mettistä, koska moni lopettanut.
Kyl nää sankkerin herrat osaa luvata kaiken, jos vaan saa jonkun autoilemaan heille.
Voi voi!
Olen täs viettänyt pekkasia kolmatta viikkoa ko. firmasta.
Täytyykö mennä enään töihin, kun lomat lusittu ?
Tuskimpa meille n.50 ukolle olisi talo maksanut digikortteja, jos hommat loppuu.
maksaja vaan vaihtuu, kuskit siirtyy vanhoina noille uusille isännille. käyvät vaan pakolliset yt-neuvottelut alkaa nyt tammikuussa. myyvät autot kuskeineen.
voi olla,hyvä että tavara kulkee.
Siis viritteleppä juttujasi muista firmoista välillä. Ei nimittäin tapahdu autojen myynti pienille yrittäjille kuskien kanssa. Käytännössä tarkoittaisi aika monen ukon työsopimuksen irtisanomista. Katsos kun ei nuo talon kuskit ole mitää aloittelevia rahtimiehiä, joten aika moni sanoo ei idealle. Ja tälle asialle ei saksan ihmekään mitään voi. Jollekin isolle myynti voisi tapahtua.
Taasko tämä sama jauhanta jatkuu. Tätä virttä on hoettu pian kymmenen vuotta turhaan. Eikä olla valmiita siirtymään alihankkijoiden leipiin, kun niiden palkkaus on syvältä. Eli jos myivät, niin irtisanomaan joutuvat.
Näyttää ainakin vielä liikkuvan Schenkerin autot. heh
Koskahan niitä autoja pääsee ostelemaan.
autoja vai ihan schenker cargon oy:n autoja jotka ajaa kotimaan liikennettä... aika utopistinen juttu johon en kyl pätkääkään..
E.V.V.K
Ei vaan ole vielä tiedotettu mitään.
Olen tässä odotellut joulusta lähtien, että antaisivat vihdoinkin lopputilin. Ei vain kuulu irtisanomista, vaikka täällä tämmöinen varma tieto olikin.
Koska se ilmoitus tulee?
t: Lopputilin haluava