Vuol(e)järvi

Karhula

Äitini s.1920 on kotoisin Vuoljärven kylästä Toksovan alueelta. Olisin kiinnostunut tätä aluetta ja kylää koskevista tiedoista ja kuvista. Äitini "kävi syntymässä" Metsäpirtissä. Hänen kummeinaan olivat Mikko (Mikkeli) ja Mari Karhu. Myös heistä tai heidän jälkeläisistään haluaisin tietoa.

10

968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mumma

      ... olen etsinyt Roosa Juhanantytär Karhua, isosetäni (s.1896) vaimoa. Luulen, että hän on inkeriläinen, mutta sukunimi on niin yleinen ja tietoja vaikea saada rajan takaa. Lapset ovat syntyneet 1923-30 eli vois olla samaa ikäluokkaa kuin Mari ja Mikko Karhu.

      • Karhula

        Karhu on todellakin tavallinen nimi. Etsimäni Mari ja Mikko Karhu ovat kuitenkin vanhempia iältään. Äitini syntyi 1920 eli kummit olivat varmaan 1800-luvun loppupuolella syntyneitä. Äitini nimi oli Anni (oikeasti Anna). Valitettavasti meidän suvussa ei tietääkseni ole ollut Roosaa eikä Juhanaa.


      • Karhula

        Huomasin juuri vanhoista papereista, että äitini isän nimi oli Mikko Juhananpoika Karhu. Tietojeni mukaan isoisäni (siis Juhana) oli lähtöisin Rautusta. Äidiltäni saamieni tietojen mukaan hänellä ei kuitnkaan ollut Roosa-nimistä siskoa (siskot olivat Eeva, Anni ja Mari) eli siis varmaan eri Juhana Karhu.


      • Mumma
        Karhula kirjoitti:

        Karhu on todellakin tavallinen nimi. Etsimäni Mari ja Mikko Karhu ovat kuitenkin vanhempia iältään. Äitini syntyi 1920 eli kummit olivat varmaan 1800-luvun loppupuolella syntyneitä. Äitini nimi oli Anni (oikeasti Anna). Valitettavasti meidän suvussa ei tietääkseni ole ollut Roosaa eikä Juhanaa.

        Rosa Ivanovna (Juhanantytär) Karhun ikää en tiedä, mutta hänen miehensä (isosetäni) oli syntynyt 1896 ja heidän lapsensa Astrid ja Andrei Wahlfors (äitini serkut) ovat syntyneet vuosina 1923-30 ja ovat siis lähellä äitisi ikäluokkaa. Mutta kun Karhuja on niin paljon kaikkialla ja samat nimet olleet muodissa silloinkin.


    • taitaa olla
      • Karhula

        Kiitos vastauksesta. Olen kyllä käynyt katsomassa Inkeri-sivuilla. Vuolejärven kylää ei siellä mainita. Tiedän kylän sijainnin kartalla ja jotkain kylästäkin. Olisi kiva tietää kylästä enemmänkin. Tiedän, että se oli ihan hyvän kokoinen kylä (57 taloa). Kinnostaa mm. se tieto, minkä niminen oli kolhoosi, jossa äitinikin työskenteli. Tiedän, että kylässä asui mm. sellaisia sukuja kuin Ollikaiset, Tynit, Karhut,


      • Vuoleen
        Karhula kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Olen kyllä käynyt katsomassa Inkeri-sivuilla. Vuolejärven kylää ei siellä mainita. Tiedän kylän sijainnin kartalla ja jotkain kylästäkin. Olisi kiva tietää kylästä enemmänkin. Tiedän, että se oli ihan hyvän kokoinen kylä (57 taloa). Kinnostaa mm. se tieto, minkä niminen oli kolhoosi, jossa äitinikin työskenteli. Tiedän, että kylässä asui mm. sellaisia sukuja kuin Ollikaiset, Tynit, Karhut,

        kylän kohtaa. siellä on mainittu Vuolejärvi yhtenä Vuoleen kylistä.


      • Toksovalainen
        Vuoleen kirjoitti:

        kylän kohtaa. siellä on mainittu Vuolejärvi yhtenä Vuoleen kylistä.

        Liisa Karhu asuu nyt Lahdessa Vuorikatu 4-Diakonisäätiö,lapsensa ovat edelleen Toksovassa.


      • olen kysellyt
        Toksovalainen kirjoitti:

        Liisa Karhu asuu nyt Lahdessa Vuorikatu 4-Diakonisäätiö,lapsensa ovat edelleen Toksovassa.

        Aiemminkin olen kysellyt eri tahoilla, muuta ajattelin taas kysäistä josko joku tietäisi tai olisi tuntenut isoisäni ja tätipuoleni? Etsin isoisäni Paavo Mikonpoika Tsikovin (1909-1975) sukua/häntä tunteneita ja hänen tyttärensä Elsa Krjukovan (1933-1980) tunteneita henkilöitä. He ovat asuneet Vuoleella. Paavo oli naimisissa Olga Mitrofanovan kanssa, syntyjään Harpalasta. Paavo Oli Siperiassa tietämäni mukaan n 25 vuotta, Krasnojarskin alueella. Paavo palveli Heimopataljoonassa toisen maailman sodan aikana. Hän pääsi palaamaan kotiseuduilleen 1968-1970 tietämissä. Elsa asui miehensä kanssa 1970-luvulla Puskinissa.


      • Karhula
        Toksovalainen kirjoitti:

        Liisa Karhu asuu nyt Lahdessa Vuorikatu 4-Diakonisäätiö,lapsensa ovat edelleen Toksovassa.

        Karhu nimi taitaa olla niin tavallinen kuten Liisakin. Äitini äiti ja sisko (molemmat Liisoja) kuolivat Alma-Atassa vuosia sitten. Tietääkseni muite Liisoja ei suvussani ollut. Minua kiinnostaisi myös äitini elämään Inkerissä liittyneet henkilöt kuten Eino Penttinen, Mikko ja Mari Karhu (Metsäpirtistä), Anna-Mari Räikkönen. Äitini on muuten asunut Toksovan kirkon kappelissa (kun kirkko toimi klubina). Äiti kulki Leningradissa töissä Toksovasta käsin. Äidin serkku toimi "klubilla" vahtimestarina ja siivoojana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      146
      1348
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      685
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      26
      579
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe