Usein kuulee väitettävän, että digivehkeillä oppii kuvaamaan paremmin kuin kinovehkeillä. Kertokaahan näkemyksiänne, alla omia ajatuksia.
Itse kuvaan digipokkarilla ja -järjestelmällä. Onhan digivehkeillä kuvaaminen vauhdikkaampaa hommaa kuin kinovehkeillä kuvaaminen. Tuossa saattaa piillä vaara vauhtisokeudesta, eli että otetaan digivehkeillä kuvia paaaaljon. Eihän siinä mitään, paljon kuvaamalla saattaa paljon oppiakin, mutta on vaarana, että kuvien ottaminen on liiankin helppoa. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä, että otetaan kuvia sokeasti miettimättä enempää ja eletään uskossa, että "kyllä tässä opitaan kun näin paljon kuvataan".
Itsessäni olen ainakin huomannut sen asian, että otan ehkä liikaakin kuvia miettimättä. Kinokameralla kuvaaminen saattaa hyvinkin olla opettavaisempaa, kun kuvia täytyy miettiä tarkemmmin.
Itse kuvaan digipokkarilla ja -järjestelmällä. Onhan digivehkeillä kuvaaminen vauhdikkaampaa hommaa kuin kinovehkeillä kuvaaminen. Tuossa saattaa piillä vaara vauhtisokeudesta, eli että otetaan digivehkeillä kuvia paaaaljon. Eihän siinä mitään, paljon kuvaamalla saattaa paljon oppiakin, mutta on vaarana, että kuvien ottaminen on liiankin helppoa. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä, että otetaan kuvia sokeasti miettimättä enempää ja eletään uskossa, että "kyllä tässä opitaan kun näin paljon kuvataan".
Itsessäni olen ainakin huomannut sen asian, että otan ehkä liikaakin kuvia miettimättä. Kinokameralla kuvaaminen saattaa hyvinkin olla opettavaisempaa, kun kuvia täytyy miettiä tarkemmmin.
Vastaukset 84
Vanhimmat
että kun kuvaat digillä saat tulokset heti näkyville ja tässä on digin ylivoimaisuus joka voi kääntyä myös haitaksi nimittäin jos tuloksia arvioidaan kameran pieneltä näytöltä. Valotuksen oikeellisuuden voi tsekata näytöltäkin (kameran) mutta histogrammilta. Itse valokuvaaminen on yhtä helppoa/vaikeaa molemmilla ja vlokuvaamisessa jos missä pitäisi muistaa se vanha totuus ettei määrä korvaa laatua.
Totuus kuitenkin on se että vain tekemällä oppii ja paljon kuvaamallakin voi oppia ottamaan hyviä kuvia vaikka joukossa on myös paljon suor.sanottuna paskaakin. Mutta jos alkaa vain harvakseltaan kuvaamaan niin tuskin sellasessa mitään oppii. Pitää kantapään kautta oppia ja digille kuvaaminen on vähintään halpaa touhua verrattuna filmiin joten jos vikaotoksia tulee niin se ei harmita niin paljoa kun huonot kuvat voi poistaa samantien.
Juuri tuota "tekemällä oppii" tarkoitin, mutta ei niin miten monasti kuulee kehuttavan eli kuinka monta kymmentä/sataa/tuhatta kuvaa on tullut otettua. Vaan otetaan muutama otos erilaisilla asetuksilla ja eri sommitteluilla ja sitten riennetään tietokoneen viereen katsomaan mitä saatiin aikaan. Ja mitä tulee taas digin halpuuteen niin siinäkin on totta vain se toinen puoli ainakin omalla kohdallani. Kuvasin kohtuullisen runsaasti kaksikymmentä vuotta filmille mutta vasta digiaikana on oppinut, että harrastus voi maksaakin ja melko paljon. Olen saanut viidessä vuodessa kulumaan ainakin sen summan kameroihin ja tarpeellisiin sekä "tarpeellisiin" lisätarvikkeisiin mitä kului koko kaksikymmentä vuotta kestäneenä filmikautena (mukaan lukien filmit). Kaiken huipuksi huomaa kuvaavansa jo aataminaikuisella kalustolla vaikka runko on vasta kaksi vuotta vanha ;-)
Molemmissa on tietysti omat hyvät puolensa, kuten digin antama välitön palaute. Olen kuitenkin yhä sitä mieltä, että käsisäätöinen kinari on paras tapa opetella kuvaamaan. Canon FTb, Nikon FM tai vastaava laittaa ajattelemaan perusasioita, joita tarvitsee myöhemmin.
Näiden edellä mainittujen lisäksi kirjasto ja sieltä joku hyvä perusopas. Niin ja sitten on vielä se yksi kirja, johon tutustuminen varsin usein jää lapsipuolen asemaan eli kameran käyttöohjeet. Niin ja mitä tulee tuohon FTbeehen (tai vast. muu merkki), parempaa välinettä opiskeluun ei ole. Sitten kun osaa kuvauksesta kaiken niin voi laittaa FTb:n verkonpainoksi ja kalastuskauden loputtua jatkaa kuvaamista sillä ;-)
Digivehkeet ovat opiskelussa aivan ylivoimaisia, filmillä ei ole mitään jakoa, koska jokaiseen digikuvaan tallentuu (EXIF headeriin) kuvanottohetken (pvm ja kellonaika) lisäksi ainakin
- käytetty valotusaika (auttaa mm. selvittämään, johtuuko epäterävyys tärähtämisestä vaiko pieleen menneestä tarkennuksesta)
- aukko ja polttoväli (eri arvoilla otettuja kuvia vertailemalla pääsee "kiinni juonesta" syväterävyyden hallinnan kanssa)
- valonmittaustapa & valotuskompensointi
- herkkyysasetus ja valkotasapaino
- salama päällä/pois
- mahd. myös koko joukko muita asetuksia asetukset, kuten kontrasti, värikylläisyys
Koska em. tiedot ovat kuvatiedostoon upotettuina, ne säilyvät aina tallessa, sekaantumisen vaaraa ei ole (kuten muistivihkoa yms. menetelmiä käytettäessä) ja ovat vaivatta kaivettavissa esiin vanhoistakin otoksista, jos äkkipäätä tulee mieleen, että miksiköhän tämä kuva onnistui näin hyvin / meni penkin alle.
Filmin kanssa puljatessa pitäisi aina viitsiä kirjoittaa em. tiedot ylös / sanella sanelukoneeseen (ja purkaa myöhemmin) / käyttää kameraa, joka tallentaa tiedot muistiinsa tai koodaa ne filmin reunaan tai ruutujen väliin... eivätkä nämäkään kamerat tallenna yhtä täydellisiä tietoja kuin digikamerat.
...mutta ensin kannattaa opiskella ne perusasiat ja siinä wanha kunnon perusanalookijärjestelmä on lyömätön. Ei riitä, että tietää kuvan otetun näillä ja noilla arvoilla (aika ja aukko), vähintään yhtä tärkeä on se tieto mistä kohdin valotus on mitattu. EXIFin tiedot ovat kyllä ehdottoman tärkeitä mutta jos ei ole ns. harmaata hajua mitä nuo tiedot tarkoittavat niin eipä niistä paljoakaan hyötyä ole. Mikäli mahdollista niin kannattaa kuvata raw-formatissa koska silloin voi tietokoneella muuttaa monia kuvaan vaikuttavia tekijöitä ja näkee miten ne vaikuttavat. Edelleenkin on voimassa se vanha sääntö (IS:stä huolimatta), että valotusaika sekunnin osissa vastaa objektiivin millimetrejä eli jos on polttoväliltään esim. 200 mm:n obj. niin aika on oltava 1/250 tai lyhyempi ja näin voi olla toiveita tärähtämättömästä kuvasta. (50 mm obj 1/60, 100 mm:n 1/125 etc.)
... asia on niin, että jos kuvaa itse niin ei noita tietoja tartte exifistä tiirailla kun on ite ne arvot kameraan vääntänyt:) ei sillä etteikö exifistä hyötyäkin voisi olla ja ainakin itse koitan ne säilyttää. Tiätty jos kuvaa valintakiekko vihreellä niin sittenhän sitä pitää exifistä kattoa notta mitähän se kamera teki, vaan toinen asia on ymmärtääkö siitä mitään. Sillä niinkin on notta kö ite kirjoottaa tiedot muistiin myös hahmottaa mikä tieto on olennaista.
Jotain rajaa valehteluunkin. Meloinen sademies olet, jos muistat täsmälleen kaikki käytetyt ajat, aukot, polttovälit (zoomeja käytettäessä), valonmittaustavan, valotuskompensoinnin, mahd. täytesalaman käytön asetuksineen ja olikohan vielä jotain muuta ... siinä vaiheessa, kun kehitetty filmi/kuvat lopulta on kädessä, siis päiviä / viikkoja kuvien ottoa myöhemmin. Jonkin ainutkertaisen kuvan ehkä voi muistaakin, mutta nimenomaan harjoittelumielessä, eri asetuksia kokeillen, kuvatuista noita ei muista, ellei joka kuvasta tee pikkutarkkoja muistiinpanoja. Samoin "puoliautomaatilla", esim. aukon esivalintaa käytettäessä itse valitun aukon kyllä muistaa, mutta kameran valitseman valotusajan muistaminen onkin jo astetta vaativampi suoritus ... päivien/viikkojen kuluttua.
Eikä muuten "vain oleellisten tietojen" kirjaaminen riitä - mistä hitosta aloittelija tietää, mikä tieto on oleellista ja mikä ei - siinä vaiheessa, kun vasta opiskellaan, mikä nuppi tekee mitäkin.
... kirjoitin kiihkoissani kukaties hiukan jyrkästi. Olennainen kuvaustieto on aukko, aika ja polttoväli (jos kuvaa kiinteillä niin viimeksi mainitun hahmottaminen ei ole edes vaikeaa, mutta tsoomin kanssa joutuu vähän kattoon) digikameralla on sitten vielä se värilämpötila. Valonmittaustavalla tms. ei ole merkitystä jälkikäteen tarkasteltuna vallankaan jos käyttää manuaaliasetuksia koska samaan valotukseen voidaan päätyä monella mittaustavalla tai valotuksen korjailulla etc. valmista valokuvaa tarkastellessa voi sitten tehdä johtopäätöksiä oliko se valotus oikein. Ei kuvaustietoja täsmällisesti muista jos niitä ei kirjoita ylös ja päivämäärätkin unohtuu jos ei kirjoita ylös niitä.
Sepä se, pitää oppia tulkitsemaan kuvasta mitä arvoja on käyttänyt niin voi jotain jäädä jakeluunkin. Jos "opiskelee" kameran käyttöä kuvista eli kulkee ympäriinsä ja laukoo kameraa, tämän jälkeen menee katsomaan mitä sai aikaan ja millaisia arvoja kamera heitteli kuviin niin on jo jonkin verran hakoteillä eli se käyttö pitää opiskella manuaalista.
Yksi hyvinkin oleellinen osa valokuvausta on terävyysalue ja siitä löytyy netistä/kirjastosta oppaita pilvin pimein ja itse asiassa kameroiden käyttöohjeissa on jo esimerkkejä.
Automaattia ei kannata käyttää ennen kuin on manuaalisilla säädöillä opiskellut mitä aukko/aika vaikuttaa kuvaan, siis jos on mahdollista käyttää käsisäätöä. Vielä kun muistaa näiden säätöjen ja arvojen olevan vain teknisiä eli ne kyllä oppii kun hetkisen miettii ja mikäli kiinnostusta riittää. Jos taas on ostanut kameran vain vain joidenkin perhejuhlien ym. tallentamiseen, niin silloin riittää automatiikka hyvinkin pitkälle eikä toisaalta kannatakaan tuhlata aikaa tässä tapauksessa turhien säätöjen opiskeluun. Aivan sama tilanne on henkilöllä, joka on ostanut tietokoneen kirjoittamista varten, hänellekin on ajanhaaskausta miettiä asentaako linux vaiko windows etc.
Sommittelun opiskeluun ei tarvita edes kameraa tai oikeastaan se on vain haitaksi, joskus 1980-luvun alussa kun harjoiteltiin sommittelua niin meille annettiin vain rajauskehys ja sen avulla "kuvattiin". Rajauskehyksestä käy vaikkapa diakehys jos on saatavilla. Digiaikana saman voi tehdä näytöllä eli "croppailee" kuvista turhia pois.
on valttia valokuvausta opetellessa. Usein tekniikan opiskelu tuntuu jäävän nappulatekniikan jalkoihin ja varsinainen asia unohtuu. Kameran tulee olla yksinkertainen, kuten ammattikamerat ovatkin. Objektiivi, suljin ja filmi/kenno. Valotusmittari erikseen. Ja kunnon jalusta. Näillä eväillä alkaa perusasiat hahmottumaan. Itse olen perusteet opetellu palkin kanssa ja samaa suosittelen muillekin, välineeellä sinänsä ei ole väliä. Digissä tuloksen näkee heti, se on hyvä. Koeta suunnitella kuva etukäteeen päässäsi ja toteuta se sitten. Jos lopputulos ei tyydytä, tee se uudelleen.
Pitää hankkia palkki.
Kun kaiken väännät käsin ja näet tähyslasilta niin silloin opit.
Palkissa ja miksei myös "Landissa" on ominaisuuksia, joita ei digiin tule.
Digit on leluja ja houkuttelee vain suuriin kuvamääriin onnistumisen toivossa.
Digikamerat on opiskeluun liian monimutkaisia ja automaattisia. Sellaisella EI edes VOI oppia perusasioitakaan.
Pitää olla insinööri, että osaa digien säätöjä käyttää, mutta valokuvaajaa ei digikameralla koskaan tule, se "kouluttaa" vain sunnuntairäpsyjä.
Sitten sinun pitää vielä opetella tietotekniikkaa ja siihen ei tavallisen "pulliaisen" älykkyys, eikä aika riitä.
Ei nyt sekaannuta palkkikameroihin, kun halutaan vertailla "tavallisen" digi- ja kinokameran eroja.
Kirjoituksestasi päätellen sinulla ei ole kokemusta digikuvaamisesta, joten sinun oli turha kommentoida koko asiaa. Ja onko kokemusta valokuvaamisesta muutenkaan, kun nimimerkkinä on Haluaa oppia kuvaamaan...
noinkaan ole mielestäni. Digikamera on hyvä opettelussa, koska tuloksen näkee heti. Pitäisi vain malttaa tehdä sillä hitaasti ja mietiskellen. Lisäksi pitäisi pystyä karsimaan siitä epäolennaiset ominaisuudet pois. Tärkeä asia on myös valonmittauksen ja mittareiden periaatteiden omaksuminen, ilman tätä ei hommasta tule ikinä mitään. Kameroissa itsessään on aina heijastuvan valon mittari. Se näyttää aina pieleen, ellei edessä ole harmaakortti. Aivan sama millainen tuloksenkorjausohjelma kamerassa on. Tämän tiedostaminen on jo askel eteenpäin. Nyt tämä vähän rönsyilee aiheesta...
..onkin sitten jo suuri askel eteenpäin kuvaajan polulla ja helppo. Tähän loikkaan liittyy valotusmittarin toiminnan ymmärtäminen eli mittari "näkee" kaikki 18 % harmaana. Se taas onko kyseessä kohdistuvan vaiko heijastuvan valon mittaus on aloittelijan taipaleella toisarvoinen tai siis ei ole koska aloittelijan kamerassa on aina heijastuvan valon mittaus.
Se, että mittari näyttää mitä sattuu kohteen mukaan tekee tyhjäksi kaikki valotusaikojen ja aukkojen vertailut, mikäli kohde vaihtelee. Noilla mittareilla valotus menee aina mutu-tuntumalla, ellei harmaakorttia käytetä. Kohdistuvan valon mittarilla saa aina heti oikeat arvot. Tätä taustaa vasten on aivan ihmeellistä, että irtomittareita on käytössä harrastelijoilla niin vähän.
"Tätä taustaa vasten on aivan ihmeellistä, että irtomittareita on käytössä harrastelijoilla niin vähän."
Keskivertoharrastajan vinkkelistä tuollainen touhu varmaankin menee liian hifistelyksi. Johonkin täytyy raja vetää...
Se vaatii vain enemmän liikuntaa ja ajatusta, eikä kumpaankaan ole nykyharrastelijalla resursseja.
Jos kuvaa kino-/digijärjestelmällä ja mikäli suurin osa kuvauksesta tapahtuu ulkona niin eipä erillisestä valotusmittarista juurikaan hyötyä ole. Mikäli välineenä on palkki tai kuvaa studiossa niin silloin erillinen mittari on paikallaan, palkin kanssahan se on välttämätön. Niin ja nyt digiaikana kun ne kuvat ei maksa mitään niin valotusta kannattaa haarukoida kuvatessa ja kun kuvaa raw-moodissa niin valotusta voi vielä tietokoneellakin muuttaa noin -2 aukkoa.
Kansalla on niin tulenpalava kiire, ettei se ehdi miettimään mitään säätöjä. Kameraan vihreälinja ja räpsitään sinne tänne.
Digi on vain pahentanut pahaa tapaa.
Jos erillistä mittaria ei raahaa mukana on harmaakortti hyvä apuväline, myös digille.
Kamera kannattaisi myös joskus testata harmaakortilla, sillä siinä on 99% varmuudella valotusvirhe.
Raw auttaa paljon säätövirheissä, mutta hyvin harva kuvaa RAW:ia puutteellisen kameran, tilapulan, aikapulan, lisätyön, taidonpuutteen, hankalan ohjelmiston ja laiskuuden vuoksi.
Olin joku vuosi sitten, ennen digitouhotusta, Ranuan eläinpuistossa.
Siellä oli paljon ulkomaisia turisteja, mutta kaksi pukuun ja solmioon sonnustautunutta japanilaista kiinnitti huomioni.
Toisella oli kinokamera ja toisella kaitafilmi tai video. Nämä kulkivat yhdessä juoksujalkaa häkiltä toiselle ja uhrasivat korkeintaan kymmenen sekuntia häkkiä kohden. Sitten juostiin seuraavalle.
Tyypillistä nykyiselle valokuvaukselle.
Vielä 70-luvulla tunsi valokuvaavansa.
Kun lintu lähti lentoon, piti ehtiä rajaamaan, tarkentamaan ja säätämään esivalinta/pykälä himmennin, sekä laukaisemaan ennen kuin tilanne oli ohi ja useimmiten se onnistuikin.
Tänä päivänä sama ei meinaa onnistua automaattikameralla.
Muuten, EV-himmennin oli sata kertaa nopeampi säätää kuin myöhemmin tullut täydenaukonmittaus ja automaattihimmennin.
Kaiken kuvauksen voi tehdä käsisäädöllä, jos kamerassa on tarvitavat säädöt, mutta automatiikka ei sovi joka paikkaan.
Siitä voitte rauhassa jatkaa tappelua...
Tarkotikko tällästä -> http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000009&conference=607&posting=22000000022110453
Etkö ymmärrä, että johonkin raja on vedettävä. Ei tilannekuvia ikuistava lomamatkailija viitsi kantaa mukanaan kaiken maailman hilavitkuttimia. Kuitenkin tämä sama tilannekuvia ikuistava lomamatkailija voi olla sen verran kiinnostunut valokuvaamisesta, että hän haluaa oppia lisää sommittelusta, valotuksesta, syväterävyyden hallinnasta jne.
Osa porukasta tuntuu liitelevän niin pilvissä, että ajattelee ettei kamerakännykän ja pro-vehkeiden väliin mahdu mitään.
Ja mitä tuohon liikuntaan tulee, niin ei kannata huudella, kun ei kerran tiedä kenelle huutelee...
"Tätä taustaa vasten on aivan ihmeellistä, että irtomittareita on käytössä harrastelijoilla niin vähän."
Varsinkin näin luontokuvauksen harrastajana (irto)valotusmittari olisikin todella hyvä vekotin.
Etköhän hieman taas yleistä/yksinkertaista liikaa ja kuvittele valokuvauksen olevan vain sellaista kuvaamista missä on mahdollista käyttää esim. (irto)valotusmittaria?
On monenlaista kuvaamista missä valotusmittaria käyttävältä jää ne kuvat täysin ottamatta.
Tietysti on joitakin tilanteita, missä irtomittarin käyttö on hankalaa, lähinnä jos kohde liikkuu nopeasti. Urheilu, muotinäytökset yms, voivat olla tällaisia. Luontokuvauksessa pärjää pääosin irtomittarilla. Jopa piilokojustakin pääsee mittaamaan auringon valon ja pistemittari on poikaa tietyissä tilanteissa. Kysehän onkin lähinnä siitä, että mittarin toiminta täytyy oppia. Automatiikalla kuvatuista kuvista aikoja ja aukkoja tarkastelemalla ei voi päätellä mikä meni vikaan. Kun kohde muuttuu, muuttuu valotuskin, vaikka sama aurinko mollottaa taivaalla ja saman verran valoa sieltä pilvettömältä taivaalta tulee tähän ja kymmenen metrin päähän. Automatiikka ja kameran mittari on hyvä olla varalla, mutta niihin ei tule luottaa sokeasti. Joku sanoi täällä haarukoivansa -2 aukkoa maisemiansa. Ihan ok sinällään, mutta tuo kahden aukon erohan on 4x valonmäärä! Takaraivossa tulee olla tuntuma siitä, millainen kuvasta tulee, tunnelman kannalta voi joskus olla hyvä haarukoida 1/3 aukon välein. Kannattaahan hyvään originaalin panostaa, huonosta kuvasta ei hyvää saa.
..vielä se, että siihen ei kannata tuijottaa liikaa tai siis sen oikeellisuuteen, en missään tapauksessa tarkoita sen olevan yhdentekevää vaan kaikki markkinoilla olevat (kunnolliset) kamerat valottavat riittävän oikein ja jos kuvaa raw-moodissa niin siinä on helppo korjata pienet virheet. Raw on siinäkin mielessä hyvä, että niitä mahtuu vähemmän kortille ja joutuu ehkä miettimään enemmän mitä kuvaa. Mielestäni kannattaa sijoittaa ne irtomittariin kuluvat rahat ennen hyvään objektiiviin ja kunnollisen irtomittarin hinnalla saa jo jonkinlaisen objektiivinkin. Siis mikäli kuvaa kino-tai digijärjestelmällä. Niin ja loppujen lopuksi eikö se nk. oikeakin valotus ole jossain määrin makuasia, jotkut voivat pitää tummista ja toiset vaaleista (kuvissakin).
ei todellakaan ole yhdentekevä asia!Kuten sanottu, huonosta originaalista ei hyvää kuvaa tule. Kamerat nimenomaan eivät valota oikein, siinä se ongelma onkin. Sinunkin kamerasi valottaa mustan ja valkoisen kohteen 2 aukkoa pieleen, se johtuu mittarista.
Tuota en kyllä ole valmis allekirjoittamaan eli että kamerani tekisi noin suuren virheen tai siis kyllä valottaa väärin jos kuvaan mustaa koiraa valkoisella hangella. Tässä tapauksessa menee aina jompi kumpi väärin, jos haet Mustiin sävyjä niin hanki palaa puhki (huom. vanha viisaus ei pidäkään paikkaansa eli märkäkin voi palaa). Jos taas lumesta pitää sävyjä löytymän niin silloin Musti onkin tosi musta.
Hieman vielä selventääkseni sitä mitä halusin sanoa sillä ettei siitä valotuksesta kannata niin hirveätä huolta kantaa sanon seuraavaa:
Paljon tärkeämpää kuin miettiä valottaako tämä uusi kamerani nyt just jetsulleen on mitata valotus oikeasta kohdasta ja miettiä kuinka valotusmittari sen valon mittaa. Siis kerran viel', luota kameran antamiin arvoihin ja sitten jos huomaat ettei kuvat valotu oikein niin yhteys huoltoon. Jos kamerassa on mahdollisuus jonkinlaiseen pistemittaukseen, niin kannattaa käyttää sitä ainkin vertaillakseen eri kohteiden valoisuutta. Eli en missään tapauksessa tarkoittanut valotuksen olevan yhdetekevää vaan ainakin harrastuksen alkutaipaleella kannattaa "uskoa" mittaria.
Muuten tuota valotusmittaria ja siihen luottamista voi verrata eräässä mielessä vaellukseen ja kompassiin. Eli jos vaelluksella alat epäillä kompassin antamaa suuntaa (ei GPS) ja varmuuden vuoksi hieman korjaat mutulla niin todennäköisesti olet pian eksyksissä.
on kysymys! "on mitata valotus oikeasta kohdasta ja miettiä kuinka valotusmittari sen valon mittaa" Tämä juuri on asian ydin. Pitää tietää, mistä valo mitataan ja kuinka mittari toimii. Voit kokeilla, kuinka oikein kamerasi mittari toimii. Laita samaan valaistukseen kolme paperia tms., valkoinen, keskiharmaa ja musta. Mittaa valot jokaisesta. Jokaiseen kohdistuu sama valonmäärä ja valotuksen tulee olla sama. Irtomittarilla (kohdistuvan valon) asia on näin. Huomasit varmaankin eron. Keskiharmaasta mitattu arvo on oikea. Mittarin kalibroinnilla tai herkkyysasetusta muuttamalla voit sitten laittaa mittarin kohdalleen, eli niin että kuva on myös keskiharmaa. Tästä tullaan siihen tosiseikkaan, että valot tulee aina mitata harmaakortista, asfaltista tai muusta sopivasta paikasta, harvoin itse kohteesta.
Etkös ole kuullut haarukoinnista?
Ihan oikein on valotukset menneet kohdilleen, vaikka en harmaakorttia yleensä käytä. Jos valotus pitää saada varmasti kohdilleen, niin yleensä käytetään valotuksen haarukointia joka tapauksessa.
Mikä tilanne sun mielestä, make, on sellanen että harmaakorttia on pakko käyttää?
valot tulee mitata oikein aina. Ihan sama miten sen tekee, mutta lopputulos olisi tiedettävä päässä jo ennen valotusta. Jos teknistä puolta ei edes haluta tehdä oikein, niin mitä väliä on muullakaan. Voihan sitä sitten ottaa vaikka miljoona kuvaa vuodessa ja katsoa tuliko yhtään hyvää. Tässä kohtaa on ehkä hyvä sulkea ympyrä ja siteerata ketjun aloittajaa: "Tuossa saattaa piillä vaara vauhtisokeudesta, eli että otetaan digivehkeillä kuvia paaaaljon. Eihän siinä mitään, paljon kuvaamalla saattaa paljon oppiakin, mutta on vaarana, että kuvien ottaminen on liiankin helppoa. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä, että otetaan kuvia sokeasti miettimättä enempää ja eletään uskossa, että "kyllä tässä opitaan kun näin paljon kuvataan". Mukava kyllä välillä kirjoitella ihan oikeastikin valokuvauksen perusteista.
Meinasin laittaa edellisen komenttini loppukaneetiksi että "älä sitten vastaa että siksi kun valotus tulee mitata oikein". Olis näköjään pitänyt tehdä niin.
Sinä et edes vastannut kysymykseen - etkö todellakaan pysty sanomaan milloin harmaakorttia tulee käyttää?
Sitten olet tarjottelemassa, että suljettaisiin "keskustelun ympyrää" ja siteeraat ketjun aloittajaa. Yritätkö väistää kysymyksen kenties sen takia, ettet itse edes tiedä milloin käyttää harmaakorttia?
Kerropas nyt meille(minulle) tyhmille ja tietämättömille, milloin sitä harmaakorttia oikein käytetään?
Pliis, älä tällä kertaa vastaa, että "siksi kun valotus tulee mitata oikein"... :-))))
..on toisaalta kiistämätön tosiasia vaan eipä juurikaan ole kameralaukussa mukana. Kun sen kortin läpyskän on hommannut ja jonkun aikaa käyttänyt niin oppii löytämään niitä keskiharmaita pintoja ympäriltään mutta on siitä ylen kalliista pahvinpalasesta muuhunkin, muistaakseni Kodakin korttipakka jossa oli kaksi isoa ja kaksi pientä maksoi ennen eeroja n. 120 mk:a. Valkotasapainon mittaukseen (se harmaa puoli) oiva ja toisaalta hyvä apu monitorin vieressä kun hakee kuvasta sitä ns. keskiharmaata. Valkoiselta puolelta voi myöskin mitata oikean valotuksen jos on niin hämärää ettei valotusmittarin asteikko yllä muuten. Valkoinen puoli heijastaa valosta 90 %:a ja kun harmaa heijastaa 18 %:a niin ero on viisinkertainen joten pidentämällä valotusta viisi aukkoa mitatusta päästään oikeaan.
Paras "harmaakortti" on kuitenkin korvien välissä ja pitää muistaa oikean valotuksenkin olevan jossain määrin makuasia.
korttia tai vastaavaat heijastusominaisuudet omaavaa pintaa käytetään aina heijastuvaa valoa mittaavalla mittarilla mitattaessa. Mikäli siis haluaa saada oikean tuloksen. Toinen vaihtoehto on opetella Adamsin lanseeraamaa zonesystemsiä, joka kylläkin perustuu samaan tekniikkaan. Kohdistuvan valon mittarilla korttia ei tarvitse käyttää, koska mitataan valon määrää suoraan. Käytännössä, jos valon määrä ei muutu, voidaan valot mitata kerran ja valottaa sen mukaan.
Mikä on make, se kuvaustilanne, joka vaatii niin kriittistä valotusta että se _pitää_ mitata erillisellä valotusmittarilla? Edelleen mikä on se tilanne missä ei samalla kertaa valotusta voisi haarukoida?
Itselleni tulee mieleen lähinnä elävän mallin kuvaaminen studiossa. Siellä kun ei valaistusolosuhteet paljon muutu. Vaikka telkkarissa näyttää hyvältä kun valokuvaaja mittaa valotusta söpön tytön poskipään kohdalta, ei sitä valotusta käytännössä kuitenkaan koko aikaa hierota studiossakaan. Se pitää saada kuntoon about session alkajaisiksi.
En keksi muuta tilannetta, missä erillinen valotusmittari olisi tarpeellinen. Hyvätasoisen järjestelmäkameran heijastuvan valon mittaus on käytännössä aina riittävä, jos kuvaaja itse osaa hommansa. Lisäksi tilanteet missä ei ehditä haarukoimaan valotusta, ovat jo auttamattomasti liia nopeita erillisiin valotusmittaus-proseduureihin. Tällaisia tilanteita ovat mm. aiemmin mainitut urheilu-, luonto yms. kuvaus.
Auki jää edelleen se, missä KUVAUS-tilanteessa erillinen valotusmittari on kuvauksen harrastajalle välttämätön tai edes tärkeä hankinta?
Sellaista absoluuttista käsitettä kuin oikea valotus, ei nimittäin ole olemassakaan. Tähän joku vissiin aikaisemmin jo viittaskin. Käytännössä aukko sinne tai tänne ei haittaa yhtään mitään, kunhan filmin/kennon dynamiikka muuten riittää!
"Käytännössä aukko sinne tai tänne ei haittaa yhtään mitään, kunhan filmin/kennon dynamiikka muuten riittää!"
Hyvä pointti, mutta kun ei riitä. Filmille saadaan näkyviin n. kymmenen aukon harmaa-asteikko, hieman temppuilemalla n.12-13 aukkoa. Jyrkät valaistusolosuhteet täyttävät tämän helposti. Vaikka otetaan huomioon vaalemmista ja tummemmista kuvista pitävät henkilöt, valotus pyörii noin yhden aukon sisällä. Ymmärrän, että harrastajia/ammattilaisia on erilaisia ja lähtökohdat erilaisia. Toiset eivät halua kuullakaan valotuksesta ja hyvä niin, kuvata voi siitä huolimatta. Tälläkin palstalla kuitenkin keskustellaan esim. lasien paremmuudesta ja haetaan parasta tulosta, etsitään jopa aukkoja, joille lasit on optimoitu jne. Pieleen mennyt valotus vesittää koko homman! Vähän sama kuin jos hankkii isoresoluutioisen kameran paremman laadun toivossa, mutta kuvaakin vain alhaisella resolla.
Erillinen mittari (kohd.)puoltaa paikkaansa, koska mittaustekniikka on täysin erilainen. Pistemittarissa taas kulma on kapea. Kameran mittarillakin pärjää, mutta sillä mittaaminen ilman harmaakorttia on usein arpapeliä.
Ihmettelen kyllä miten haarukoit noissa nopeissa tilanteissa...
Vastaus kysymykseesi: Mitään ei PIDÄ mitata erillisellä mittarilla, mutta se helpottaa elämää ja varmistaa lopputuloksen joka tilanteessa. Studiossa jokaisen valon voi mitata erikseen, maisemaan riittää usein, kun mittaa kerran auringon suuntaan. Näin TIETÄÄ, kuinka paljon valoa siellä on, eikä tarvitse arpoa. Joskus arvoilla valotetaan kerran, toisinaan voi kuvata puolipäivää samoin. Poskelleen mennyt valotus pilaa koko kuvan, vaikka sen eteen olisi viikko tehty töitä. Kyllä valokuvaajan tulee tietää, miten valotetaan, eikä arpoa perusasioissa.
Huomaatte varmaan, että valonmittaus on yksi lempiaiheistani. Mielelläni ottaisin kommentteja muiltakin. Kannattaa edes kokeilla mittaria joskus, harrastajillakin niitä on aika paljon, ammattilaisista nyt puhumattakaan.
mulle mikä olisi kunnollinen kamera joka valottaa riittävän oikein tilanteissa joissa ei kerkeä enempiä säätöjä tekemään. Useamman kolleegan kanssa keskustellut ja kaikki on valitellut esim. auringon paisteessa kuvaamisen vaikeudesta, kuva palaa puhki tai alivalottuu pienestäkin kameran liikuttamisesta, kuitenkin pitäisi ottaa tilannekuvia, eli automatiikkaan pitää luottaa.
Sama on salamavalolla kuvaaminen, yhtä arpomista kokoajan, filmille kuvatessa taas ongelmia ei ole suuremmin ollut, aina on dynamiikka riittänyt edes kohtuullisen kuvan tekemiseen kun valotus ei ole ihan kohdallaan, mutta digillä homma näyttää kusevan aika pahasti ja liian usein.
Eli seuraavaksi olen ostamassa varmaan Canonin 5D, jos vaikka täysikenno auttaisi asiaan..?
Kaikilla kameroilla saa onnistuneita kuvia, kuten myöskin epäonnistuneita.
Pyydän etukäteen anteeksi seuraavaa ehkä asiatonta kommenttiani.
Jos joku vaatii automatiikalta täydellistä onnistumista, siis ilman perehtymistä sen toimintaan, ei ole kovinkaan kiinnostunut lopputuloksesta. Kamerassa on sellainen näppäin kuin AE-lock eli automaattivalotuksen lukitus ja sillä pääsee jo pitkälle. Mutta ennenkuin ostat EOS 5D:n, poikkea kirjastosta hakemassa alaa käsitteleviä kirjoja.
tarkennuspisteitä tai valotuksia lukitsemaan jos kuvataan tilanteita joissa tapahtuu kokoajan, hyvä kun kerkiää edes ottamaan niitä kuvia.
Kyllä kameran pitäisi matriisimittauksella toimia niin et pysyttäisiin edes kohtuullisessa valotuksessa, mutta eipä näytä toimivan..
Käytössä on Metzin pamppusalama, juuri kun saa asetettua valotuksen oikein ja vähänkin kohde muuttuu niin taas on kaikki laitettava uusiksi. Kokeileppa kuvata vaikka hääpari merenrannalla tai muuta vastaavaa missä kontrastierot on aika suuret.
Jokatapauksessa en itse kuvaa kovin paljoa, käsittelen sitäkin enemmän ja turhalta tuntuu kun mikään ei oikein onnistu kuten ennen filmille, kuvaaja on kuitenkin ollut alalla jo vuosia ennen syntymääsi.
No niiden lukitsemiseen ei nyt kulu aikaa eli jos kerkiää ylipäätään kuvata niin pitäisi keritä lukitsemaan valotuskin ja jopa tarkennuskin.
Salamakuvaukseen en ole perehtenyt kovinkaan paljoa mutta ne kuvat joita otan onnistuvat TTL-mittauksella melko varmasti, siis niin hyvin kuin voi kuvaajan kyvyt huomioon ottaen odottaa.
Mitä taas tulee voimakaskontrastiseen kuvaustilanteeseen niin siinä auttaa valonmittaus siitä kohteesta jonka pitäisi valottua oikein ja sitten kokemuksen mukanaan tuomalla taidolla korjailla valotusta suuntaan tai toiseen. Lopuksi käyttää Photoshoppia tai vastaavaa.
Anteeksi taas pienen pieni heitto:
Mikäli olet ollut kuvaajana, siis jos sitä tarkoitit, yli 51 v. etkä vielä tiedä perusasioita niin kannattanee vihdoinkin vaihtaa alaa ;-)
Hauskoja ihmisiä tarvitaan aina porukkaan, tervetuloa jos töitä kaipaat?, parilla arvonimellä löytyvä kuvaaja jo löytyykin keikkakuvaajana, ehkä sopisit joukkoon hyvinkin..?
Oletko kuvannut paljoa esim. hautajaisia, on aika mielenkiintoisia paikkoja alkaa pelleilemään haarukoinnilla..?
Kuten kerroin en ole kuvaaja, käsittelen kuvat formaatista riippumatta ja nyt on tarkoitus saada mahdollisimman valmista kamaa ulos kamerasta, sinä taas kerroit että se onnistuu helpostikin kameralla kuin kameralla, minä taas olen erimieltä koska useammankin ihmisen kanssa tästä samasta asiasta on puhuttu liikaakin.
..tarkoittanut asiaa pelleilyksi vaan vakavasti otettavaksi. Testasin juuri kamerani ja sen haarukoinnin, tulos oli kolme kuvaa alle sekunnin eli yksi yli, yksi ali ja yksi haarukoimaton. Salamallakin haarukointi onnistuu mutta silloin pitää olla kunnon salama eli mielellään ulkoinen virtalähde. Koska en käytä haarukoitaessa, siis valokuvia, automaattia vaan manuaalia niin hetki meni hakiessa av-asetukset paikalle mutta kuvattaessa kaikki tapahtui alle sekunnin, toki se riippuu valotusajasta. En missään ole väittänyt kamerasta kuin kamerasta saatavan ulos joka tilanteeseen sopivaa sitä "kamaa" vaan, että kameralla kuin kameralla voi joko onnistua tai epäonnistua. Jos odotetaan sellaista automaattia joka onnistuu tilanteessa kuin tilanteessa niin odotusaika voinee venähtää yli lasketun paljonkin.
Mitä tulee sitten siihen hauskuuteen niin huumoria on edelleen maailmassa liian vähän ja kiitän työtarjouksesta mutta valitettavasti en voi ottaa sitä vastaan sillä ainut arvonimi jonka omaan on työtön sairaseläkettä odottava, saattaa tässäkin odotusaika venähtää, entinen metallimies.
tilanteitahan nuo saattaa joskus olla. Etukäteissuunnittelulla voi yrittää välttää kovia kontrasteja. Vallitsevan valon käyttö salaman apuna auttaa myös monasti:Eli runko manuaalille, ajaksi 1/15 tai 1/30, salama ttl:nä aukon verran alle ja kuvatessa säätää aukkoa (ja aikaakin) tarpeen mukaan. Toimiihan tuo metzi ttl:nä? Onnistuu kyllä millä salamalla hyvänsä, mutta aukkoa ei pahemmin voi muutella, jos ei ttl mittausta ole. Salamaa voi myös ampua varjoihin, jos ne tuntuu hankalilta ja onhan saatavana myös akkukäyttöisiä studiosalamia. Hääpariin merenrannalla pätee vanha sääntö:aukko salamasta ja aika maisemasta ja tietysti kunnon isolla välähdyspäällä varustettu salama ja liikkumaton hääpari. Digillä on myös huomattu, että isokennoinen runko on herkempi tärinälle kuin filmirunko, eli kunnon jalusta pitää olla.
"Etukäteissuunnittelulla voi yrittää välttää kovia kontrasteja."
Itse en harrastelijana ole mikään spesialisti näissä valotusasioissa. Useasti on omalle kohdalle sattunut ikävä tilanne silloin, kun on ollut kuvaamassa yleisurheilukentän pääkatsomossa esim. 100m:n juoksua ja katsomon lippa varjostaa osan suorasta ja osalle suoraa paistaa kirkkaasti aurinko. Osasta tulee kalkkinaamoja ja osat on tummia.
Tätä tietysti voitais korjata sillä, että laitettaisiin tummaihoiset juoksemaan sisärataa...
vanhassa Metzissä ttl, uudessa (digital) se löytyy, mutta tarvii sen johdon väliin jota edelleen odotellaan. Käsisäädöllä tuo pelaa, mutta esim. ajan esivalinnalla pienikin muutos kuvakulmaan ja zoomaus valottaa ihan erilailla ja taas säädetään. Oman merkin lisäsalamat varustettuna ttl:llä ei tunnu toimivan sen ihmeellisemmin, puhki palaneita tulee ihan liikaa. Siksi sitä tuleekin vielä otettua paljon filmille, koko kaluston vaihto tulee kuitenkin jossain vaiheessa eteen ja siksihän tässä utelen et mikä olis se järkevä vaihtoehto, isomman kennon tuoma dynamiikka vai laittaa sekin raha muuhun kalustoon?
Sait kaipaamiasi juttukavereita tuosta alempaakin, mutta vastailen silti tähän, koska pari väittämääsi suorastaa huutaa kommentaaria :-)
Sulla on aika jyrkkiä mielipiteitä valottamisesta. Oletko muuten itse pitkäänkin harrastanut valokuvausta?
Kyllä se dynamiikka yleensä riittää. Tietenkään ei kaikissa tilanteissa, mutta sehän on kuvaajan päätettävissä milloin&miten haluaa kennonsa tahi filminsä valottaa. Älä kuitenkaan huoli, kyllä kettu tietää miten metsällä toimitaan.
Värinegalla yksi tavanomainen temppu syventää kuvien värejä on valottaa yksi aukko alle ja korjata sitten vedostusvaiheessa. Tai jättää silleensä. MV-puolella oikea valotus on vieläkin venyvämpi käsite. Jotakin voin sanoa tietäväni asiasta, jokunen ruutu on nimittäin tullut räppäistyä, kehitettyä & vedostettuakin vuosien varrella.
Mitä tulee nopeisiin kuvaustilanteisiin, niin en minä ole väittänyt haarukoivani nopeissa tilanteissa! Sanoin että "tilanteet missä ei ehditä haarukoimaan valotusta, ovat jo auttamattomasti liian nopeita erillisiin valotusmittaus-proseduureihinkin". Eli nopeissa tilanteissa EI haarukoida, saati sitten mittailla erillisellä valotusmittarilla. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää ole.
Murjaisit tuossa vähän aikaisemmin, että joku haarukoi -2 aukkoa maisemiansa. Noh, se joku olen minä. Yleensä kyllä vähempikin riittää, mutta osaatko yhtään kuvitellä mitä tuollaisella haarukoinnilla tavoitetaan? Etenkin talvikuvauksessa? Annan neljä avainsanaa; 1) kolmijalka, 2) talvikuvaus, 3) kuvankäsittely, 4) dynamiikka - joko välähtää?
Jos jollakulla (joka sivumennen sanoen on kuvannut jo vuosikymmeniä työkseen) on erilainen näkemys valonmittauksesta kuin sulla, ei se mun mielestä oikeuta sinua vihjailemaan, että he arpovat valotusarvonsa. Tai että he eivät halua kuullakaan oikeasta valotuksesta ja kuvaavat summamutikassa.
vuosia jo ehtinyt kertyä, sen verran että kymmenistä puhutaan. Sekä työnä, että harrastuksena. Tosin sehän ei ratkaise mitään! Valokuvausta kun voi oppia tekemällä, tai sitten ei. Olen tahallaan aika jyrkkä tässä, jotta saataisiin vähän keskustelua...Kuitenkin aika paljon kinareilla, rullakoneilla, palkeilla, negaa, diaa, digiä, maastossa ja studiossa kuvanneena väitän myös tietäväni valotuksesta jotakin. Jokaisella tosiaan on erilaiset lähtökohdat tähänkin asiaan. Yritän tällä jutulla lähinnä tuoda esiin sitä, että kun yritetään tuottaa hyvää, ammattimaista, vähintään painokelpoista kuvaa, kaikkien osa-alueiden tulee olla kunnossa. Hyvillä laitteilla ei saa hyvää kuvaa, kaikki lähtee tekijästä. Värinegalle kuvaamisesta olen samaa mieltä, siinä riippuu paljolti mitä haetaan ja mitä kuvataan, sen voi myös valottaa "yli", kuten vps ja 100 asaa mittariin...Mustavalkoisen kanssa on kyllä melkoisen tarkkaa, jos halutaan sävykästä kuvaa. Tähtäys ja räps-metodilla ei ihan päästä hyvään lopputulokseen, jonka automatiikka pitäisi tuottaa. Toivon myös näistä kommenteista olevan apua, jos jollakulla päivän saalista katsellessa kaikki ruudut eivät olekaan täsmällisesti valotettuja. Arpomisesta: Lähden siitä, että monet nykyään kuvaavat kinari/digirungolla matriisimittauksella ja olettavat, että kuvasta tulee täydellinen, koska mittaussysteemikin on niin hieno ja monimutkainen. Kuitenkin, jo mittaustapa itsessään voi tuottaa suuren virheen ja kaikki ei sujukaan toivotulla tavalla. Tätä pidän arpomisena. Kun ymmärtää mittarien toimintatavan, voi käyttää niitä oikealla tavalla ja joka kerta valottaessaan tietää, että valotus on kohdallaan. Taustasi tietäminen selvittääkin hiukan kommenttejasi, tämä kaikkihan on sinulle jo tuttua! Ihan kaikille harrastajille tuskin on.
Liikkuvaan työhön soveltuvat siihen suunnitellut laitteet varsin hyvin, vaikkapa Nikonin d2x tai d200 tai Canonin vastaavat vehkeet. Ttl-salamalla varustettuna ne luovat oivan peruskaluston.
Mielenkiintoinen tyyli sulla, make, suoltaa ulos ensin hirmu määrä omia näkemyksiäsi ja sitten kuitata loppuun että "...tämä kaikkihan on sinulle jo tuttua! Ihan kaikille harrastajille tuskin on..."
Kirjoita mitä lystäät, mutta älä esittele omia mielipiteitäsi ikäänkuin mun mielipiteinä.
Hyviä pointteja esitit! Mainitsemaasi suuntaanhan nykyaikaiset, automatiikkaa pursuavat järkkärit aloittelevaa kuvaajaa yleensä sysivät.
Loppuviimeksi ei kuitenkaan ole kyse siitä, kuvaako filmillä vai digillä. Valokuvauksen perusteet on ja pysyy samoina. Mutta AUTOMATIIKKA on nimenomaan se tekijä mikä tuudittaa valokuvaajan laiskuuteen ja osaamattomuuteen.
Mikäli aikoo saada harrastuksestaan jotain irti, on perusteet syytä ottaa opetellakseen alusta alkaen. Kirjat on opettelussa ihan varteenotettava tietolähde. Netistä löytää muuten yllättävän v ä h ä n valokuvauksen oppimateriaaliksi sopivaa tietoa.
Neuvoja ja vinkkejä voi muuten aina kysellä kokeneemmilta kuvaajilta, esim. kameraseuroista.
Lopuksi huom! Kuvaamisen ohella ei pidä unohtaa lopputuloksen, eli valokuvien, perinpohjaista analysointia!
Digin ainoa haitta minkä itse olen huomannut on se, että kuvia tulee räpsittyä liikaa miettimättä. Eli omalla kohdalla vois painaa hiukan jarrua...
Minunkin mielestä - ja näköjään monen muunkin - digin ehkä tärkein opettava piirre on se, että palautteen saa välittömästi. Eli aukon, valotusajan, polttovälin yms. muutoksia pääsee kätevämmin seuraamaan.
Jotenkin tuntuu, että vanhemman polven kuvaajilla on melko negatiivinen suhtautuminen minunkaltaisiin harrastajiin, joilla on vasta muutaman vuoden kokemus. Ikäänkuin digikameralla valokuvaamisen opettelua pidettäis jotenkin huonona harrastuksena.
Ajaako vanhemman polven valokuvaajat 40-luvun autoilla, "kun ei niistä uusista autoista ole mihinkään, ei niillä opi ajamaan kun on kaikenmaailman tehostimet yms."?
..muistaa digin olevan vain yksi tallennusmuoto (kuvan), ei enempää.
Yksi hyvä ohje muuten tuohon digikuvien tulvaan on Delete-näppäin, tarkoitan tuolla ettei yritäkään säilyttää epäonnistuneita laukauksia. Yksikään kuva ei siltikään ole turha jos vain tietokoneen näytöltä katsoessa miettii miksi tuokin on otettu ja miten sen olisi voinut tehdä paremmin. Oli paljon helpompi kirjoittaa tuo edellinen kuin elää sen mukaisesti ;-)
Mitä taas tulee tuohon aika/aukko/objektiivi mutoksien näkemiseen niin saman voi lukea ja katsoa kirjoista tai netistä.
Ne wanhemman polven kuvaajat jotka digiä ylenkatsovat kuulunevat siihen samaan ryhmään kuin entis aikojen hifistit (audio) joille vinyyli on se ainut oikea ja kunnollinen sillä siinä esiintyy oikeanlainen krahina. Tosin on heti perään sanottava, että kyllä vanha kunnon Canon FTb "istuu" paremmin käteen kuin tämä nykyinen järkäle. Siltikään en haikaile paluuta menneeseen muuten kuin sen osalta, että olisi FTb:n kaltainen kamera joka olisi digi eli vain ja ainoastaan manuaali jossa säätimet olisivat kunnollisen kokoisia ja niitäkin harvassa.
Filmille kuvaus on tekniikkana valmis ja digi vasta puolivälissä. Tilanne on vähän sama kuin sähköautoilla ajavat moittisivat polttomoottorilaitteita vanhanaikaisiksi. Silläkin puolella kehitys on vielä kesken, eikä vanhasta tekniikasta voi luopua menettämättä osaa sen eduista.
Jumankeikka,että hämmästyin!! Tämä viestiketju nostetaan asiallisuudessaan ja tietävyydessään palkintokorokkeen keskimmäiselle paikalle.
Harvoin täältä Suomi24;lta tällaista löytyy.
Hyvähyvä!!
"Jotenkin tuntuu, että vanhemman polven kuvaajilla on melko negatiivinen suhtautuminen minunkaltaisiin harrastajiin, joilla on vasta muutaman vuoden kokemus."
Tämä johtuu ihan siitä, että ennenvanhaan kuvaajia oli vähän (johtuen kuvaamisen hankaluudesta) jolloin jokainen kuvaaja oli olevinaan ammattilainen.
Nyt, kun nähdään, että naapurin poikakin saa otettua samanlaisia kuvia, kuin nämä "ammattilaiset" aikaisemmin niin se sattuu näihin "ammattilaisiin" ja kovaa joten he ovat aloittaneet ristiretken digikuvaamista vastaan.
Väittäähän se eräs ammattikuvaaja Puusa (jonka kuvia ei missään koskaan näy), että harrastelijat jotka antavat kuviaan ilmaiseksi tai halvalla muiden käyttöön varastavat ammattikuvaajilta työt.
Nämä huolestuneet ammattikuvaajat vain ovat sen verran huonoja kuvaajia, että harrastelijakin pääsee samaan lopputulkseen jolloin heidän sietäisi vain katsoa peiliin ja kehittyä.
Tässä se ero juuri on eli on "ammattilaisia" ja ammattilaisia. Ja mitä tulee digeihin niin suuri osa ammattitason esim. luontokuvaajista on siirtynyt digiaikaan ja haluaisin nähdä sen "naapurin pojan" joka ottaa yhtä hyviä kuvia kuin nämä ammattilaiset jotka ovat aloittaneet taannoin manuaalisella kameralla.
Mitä tulee Joren (Puusa) kuviin niin kyllä niitä löytyy ja paljonkin sekä ovat enemmän kuin katsomisen arvoisia.
Lisäyksenä vielä: Kaikki oppivat ottamaan teknisesti täydellisen kuvan jos vain viitsivät harjoitella, eli jossa tarkennus, terävyys, valotus yms. on kohdallaan. Sen sijaan sellaiset kuvat joissa on sisältöä tuppaavat olemaan harvassa eikä niiden määrä lisäänny suhteessa kuvien määrään.
Hyvää tekstiä!
"Väittäähän se eräs ammattikuvaaja Puusa (jonka kuvia ei missään koskaan näy), että harrastelijat jotka antavat kuviaan ilmaiseksi tai halvalla muiden käyttöön varastavat ammattikuvaajilta työt."
Eihän ammattilaisten ottamat kuvat ole rahan arvoisia, jos sellaisia kuvia saa kuka tahansa otettua. Eli ei näppäilijä ole uhka kunnon ammattilaiselle. Jos ammattilainen ajattelee näppäilijöiden olevan heille uhka, niin silloin on ollut olemassa kupla, joka on nyt puhkeamassa.
"Nämä huolestuneet ammattikuvaajat vain ovat sen verran huonoja kuvaajia, että harrastelijakin pääsee samaan lopputulkseen jolloin heidän sietäisi vain katsoa peiliin ja kehittyä."
Niinpä
Mun mielestä harrastajien ottamista kuvista ei ole mitään uhkaa ammattilaisille. Merkillinen ajatus, en ymmärrä miten on päässyt syntymään. Hyväksi kuvaajaksi kun ei tulla ostamalla digijärkkäri.
Mikäli Jore Puusa sanoo, että harrastelijat syövät hänen leipää, niin siitä voidaan varmaan päätellä missä sarjassa herra todellisuudessa painii.
... ettei se tallennusmedia ole se ratkaisevin tekijä. En ole itse mikään vanha kuvaaja enkä edes valtavan kokenut tai taitava, mutta olen asenteiltani jossain määrin hiukan vanhahtava. Ajattelen itse, tässäkin asiassa on kyse kuvaustavan vaikutuksesta oppimiseen ja myös lopputulokseen. Olen sitä mieltä, että aktiivinen kamera johtaa passiiviseen kuvaajaan. Valokuvausta harrastava, joka ajattelee valokuvausta nimenomaa ilmaisumuotona, voi pitää ihanteena että valokuva ilmentaisi kuvaajan intentiota ja kuni vähemmän kuvaaja itse on osallisena kuvaustapahtumaan (ts. antaa koneen tehdä päätökset puolestaan eikä välttämättä edes ymmärrä niiden yhteyttä lopputulokseen) sitä vähemmän syntynyt kuva on käynyt kuvaajan päänkautta mikä johtaa kuvien samankaltaistumiseen ja asettaaa lopulta kyseenalaiseksi koko toiminnan mielekkyyden.
Passiivinen kamera aktivoi itse kuvaajan seuraavalla tavalla: jos kuvaaja itse tarkentaa kuvan autofokuksen sijaan, joutuu hän väistämättä miettimään mm. sitä minkä osan kuvasta pitää näkyä terävänä ja minkä epäterävänä. jos kuvaaja itse mittaa valotuksen ja asettaa sen kameraan, joutuu hän miettimään edelleen syvyysterävyyttä, mutta lisäksi pohtimaan millä tavoin mikäkin kuvan osa pitäisi valottua. Samalla hänen on otettava kantaa jalustan tarpeeseen moniin muihin seikkoihin. Yhteistäon että hän joutuu miettimään niitä haluamansa lopputuloksen kautta eli jokaisessa kohdassa pitää miettiä sitä itse kuvaa. minä uskon ettei se voi olla vaikuttamatta itse ilmaisuun omaperäistävästi ja näkemyksiä syventämättä. Kaikki edellinen pelkästään passiivisen välineen vaikutuksesta. Mielestäni automatiikka ei vapauta luovuutta vaan vangitsee sen ja johtaa ajatukset pois olennaisesta. En terkoita etteikö autofocus olisi hyvä ja tehokas tai etteikö mistä tahansa automatiikasta voisi olla hyötyä, mutta ilmaisun kehittymisen ja oppimisen kannalta itse tekeminen on järkevämpää kuin automatiikkaan nojaaminen.
Traagista on se, että aloittelijalta menee sormi suuhun, kun pitäisi ottaa häntimiskuvia eikä ixuxesta löydy "häntimismoodia" ja kun asiaa kyessä kokenut kuvaaja neuvoo tyyliin "tyvestä puuhun noustaan" niin hän ei ymmärrä ja ahdistuksissaan ja turhautuneena moittii kaikkia vanhempia kuvaajia seniileiksi jääriksi jotka vain kiusaavat aloittelija ressua. Tällaisessa on helposti nähtävissä se juopa joka syntyy kun kuvaus tapahtuu eri lähtökohdista.
Minusta tuo autovertaus oli hyvä. Perheenäiti jonka pitää käydä kaupassa ja hakea muksut koulusta, hyötyy varmasti autosta jossa on "esp", "abs", etc. Mutta hän joka haluaa harrastaa autolla ajamista vaikkapa jääradalla, maastossa, katuradalla, tms, haluaa varmasti itse hallita ajokkinsa. Sen asian pohtiminen, että kumpi heistä suhtautuu autolla ajoon "oikeista" lähtökohdista, ei ole hedelmällistä.
Sen vaan soisi kaikkien aloittelijoiden muistavan, että ei vanha v..ttuile, vaan vanha neuvoo.
Niin ja sitten vielä ketjun aiheeseen eli minustaopetteluunparas kamera on sellainen, joka ottaa mahdollisimman vähän kantaa kuvaukseen, on paras riippumatta siitä onko se digi vai filmi.
Aika paljon samoilla linjoilla ollaan.
... "kuikka24" jo totesikin, että jore on aikapoika ottamaan kuvia ja niitä on nähty paitsi netissä myös muissa julkaisuissa. http://www.jorepuusa.fi löytyy joren blogi ja muuta jorinaa ja ompa siellä vähän opastusta aloittelijoillekin niin ja muutamia niitä kuvia. Jore muistuttaa meitä pienuudestamme ja siitä moni pikkuinen ahdistuu.
Mutta kuvat oli hienoja. Näköjään Jorekin tykkää maisemakuvauksesta :-)))
Jore on yksi eniten huomiota herättäneistä foorumipersoonista näyttävine foorumiltapoistumisineen ja dramaattisine siääntuloineen, mutta vaikka se ampuu välillä pahan kerran yli ja valokuvaajalle tyypillisesti tykkää kärjistämisestä, pelkistämisestä ja liioittelusta, se puhuu enimmäkseen ihan asiaakin vaikkakin antaa mielipiteidensä näkyä eikä pyri olemaan erityisen neutraali. Jos kiinnostaa niin tehkääpä hakuja vaikka sfnettiin sillä se on pyörinyt kuvioissa aika kauan ja esiintynyt aina omalla nimellään.
Jore ahdistuu pienistä ihmisistä. Pienet ihmiset eivät tajua joren suuria visioita, ja jore turhautuu.
... aikamoisia kusemiskisoja eri forrumeilla kuitenkin käty jore vs. muu maailma:) ne on kummiskin semmoisia sotia, että meikäläinen pysyy visusti sivussa virnuilemassa ja varsin viihteellistä luettavaa.
"mutta on vaarana, että kuvien ottaminen on liiankin helppoa. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä, että otetaan kuvia sokeasti miettimättä enempää ja eletään uskossa, että "kyllä tässä opitaan kun näin paljon kuvataan"."
Liiankin helppoa? Miten kuvaaminen voisi olla liian helppoa? Kuvaamisen tarkoitus on saada aikaiseksi hienoja kuvia ja jos sellaisia saa helposti niin hieno homma.
Kyllä sitä todellakin oppii jos paljon kuvaa lähes tulkoon pakosta sillä kyllä niitä otettuja kuvia tulee katseltua jolloin huomaa mikä näyttää hyvältä ja mikä pahalta ja sitten alitajuisesti otettua ne huomioon, kun lisää kuvia ottaa.
DSLR:n etuna on varsinkin se, että saat heti nähdä miten tekemäsi muutos vaikutti.
"Itsessäni olen ainakin huomannut sen asian, että otan ehkä liikaakin kuvia miettimättä. Kinokameralla kuvaaminen saattaa hyvinkin olla opettavaisempaa, kun kuvia täytyy miettiä tarkemmmin."
Turhaa höpötystä ja selittelyä.
Mikään ei estä sinua kuvaamasta vähemmän sillä digikamerallasi. Turha syyttää tekniikkaa asiasta joka on vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi kiinni.
Se digi siinä kamera sanan edessä ei ota yhtäkään kuvaa vaan ne kuvat otat sinä joka painat sitä laukaisinta.
Olen oppinut huomattavasti enemmän valokuvaamisesta, kun olen hankkinut digipokkarin ja myöhemmin järkkärin. Välillä kuitenkin huomaan, että on ollut kuvia ottaessa liian kiire. Kameraa on lauottu liiankin kanssa ja kiireessä syntyneet otokset ovat sommittelultaan monesti perseestä.
"Mikään ei estä sinua kuvaamasta vähemmän sillä digikamerallasi. Turha syyttää tekniikkaa asiasta joka on vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi kiinni.
Se digi siinä kamera sanan edessä ei ota yhtäkään kuvaa vaan ne kuvat otat sinä joka painat sitä laukaisinta."
Digikuvien halpuus provosoi ottamaan liikaa kuvia :)
Tähän meikäläisen "ongelmaan" ei kannata liiaksi uppoutua, sillä tässä viestiketjussahan kysyin muiden mielipidettä, en neuvoja.
Kiitos vaan r-e parhaimmasta viestiketjusta pitkään aikaan. Se on muuten valokuvauksessa vähän niinkuin jossakin muussakin puuhassa;
että kun malttaa mielensä, niin voi saada vähän pidemmän nautinnon. Kyllä se vaan on komiaa pystyttää kolmijalka hyville hollille sopivaan notkelmaan ja kaivaa putki esiin. Katselet siinä kosteaa maisemaa ja pitkität nautintoa. Kun hetki on oikea, laukaiset kolme kertaa peräkkäin haarukoiden kahden aukon välein.
Kotiin palatessa on sitten mukava katsella onnistunutta, aamu-usvaista ja autereista maisemakuvaa erämaajoelta. Maisemakuvaaminen on hieno harrastus!
Olkaa hyvä vaan!
"Se on muuten valokuvauksessa vähän niinkuin jossakin muussakin puuhassa; että kun malttaa mielensä, niin voi saada vähän pidemmän nautinnon."
Niin että kunhan perusasiat on kunnossa, niin aukko kuin aukko kelpaa ja jopa käsivaralta laukaisu onnistuu ;) (anteeksi tosikot)
Heh. Kun aloitin valokuvausharrastuksen 60-70-luvulla värikuva maksoi maltaita. Kymppikuva maksoi yhden tunnin tuntipalkan... Saa..na ja sillä piti myös elättää koko perhe...
Nyt kävin etelässä ja otin 500 kuvaa. Ihan näppäilykyvia. En edes ajatellut taiteellisuutta!
Voi Jeesus, kun minulla olisi ollut samat materiaaliset edut kuin nykyisin.
Nyt minä pystyn haarukoimaan valotusta ja ottamaan monta kuvaa jotta yksikin olisi tärähtämätön.
Voi vi..ttu, jos minulla olisi ollut nämä mahdollisuudet kun olin nuori. Jeesus... kuvankäsittely... Kaikki mahdollisuudet luovuuteen.
Sumeeta... Taidat olla vielä vähän kaasuissa etelänmatkasi jäljiltä :-)
Piti vastata tuohon Maken 5.1.2007 klo 09.47 kirjoittamaan viestiin mutta Suomi24 kertoi viestin hierarkian olevan liian syvä joten aloitetaan sitten alusta ;-)
Valotus on kuitenkin aina enemmän ja vähemmän kompromissi ja koska muutettavia arvoja on oikeastaan vain kaksi eli aika ja aukko niin kovin montaa variaatiota niiden välille ei saa. Jätin tarkoituksella filmin/kennon herkkyyden asetuksen pois, koska sitä ei voi kinofilmillä muuttaa muuten kuin vaihtamalla filmiä. Luin joskus jostain, että oikea tieto on helppo piilottaa tiedon tulvaan ja se pätee valonmittaukseenkin eli on erilaisia mittaustapoja, on aika-automaatti, aukkoautomatiikkaa, programia (eli kamera valitsee tietyn käppyrän mukaan ajan ja aukon), ym. Kaikissa kuitenkin on kyseessä näiden kahden muutettavan arvon (aika ja aukko) suhteesta ja jonka voi aivan yhtä helposti tehdä manuaalilla eli ei mitään uutta auringon alla vaikka kameroiden mainoksista helposti voisi toisin kuvitella. En suinkaan ole automatiikkaa vastaan mutta ensin kannattaa opiskella miten se toimii eikä luota siihen kuin pässi suuriin sarviinsa. Aikoinaan kun järjestelmiin tuli automaattitarkennus, niin suhtauduin siihen epäillen mutta iän karttuessa ja sitä mukaa näön heiketessä arvostaa AF:ta aina enemmän.
Joo, jatketaan tästä...
Selvyyden vuoksi käyn vielä vähän läpi peruskäsitteitä, jos saataisiin tähän muitakin osallistujia. Valonmäärää voidaan siis mitata (valotusmittari)kahdella erilaisella mittarilla. Kohdistuvan valon mittarilla mitataan valonlähteen suuntaan ja se näyttää suoraan, kuinka paljon valoa siitä tulee. Heijastuvan valon mittarilla mitataan kamerasta kohteeseeen päin (kamerassa on tämä). Kohteen heijastusominaisuudet vaikuttavat lopputulokseen rajusti. Heijastuvan valon mittareita on erilaisia: matriisi mittaa kuva-alalta vaikka tuhannesta pisteestä valot ja tietokone laskee lopputuloksen. Keskustapainotteinen mittari toimii samoin, mutta keskustan mittausten painoarvo on suurin. Pistemittari taas mittaa vain pieneltä alalta. Kaikilla näillä saadaan tulokseksi kaksi arvoa: aukko ja aika.
Automatiikka valitsee näistä sitten arvoja sen mukaan miten kuvaaja haluaa, tai kaikki arvot. Filmin/kennon herkkyys määrää mille asteikon kohdalle arvot sijoitetaan. Lopputulokseen voi vaikuttaa kyllä muutenkin, mutta tämä on peruslähtökohta. Kun valotusarvot ovat herkkyteen nähden kohdallaan tuloksena on kuva, joka täyttää koko harmaa-asteikon, valkoisesta mustaan (mikäli kaikkia sävyjä on). Jos toisesta päästä jää sävyjä uupumaan, voidaan valotusta pitää epäonnistuneena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa kuvasta on mustaa tai valkoista, esim. varjossa ei näy mitään. Liian suuriin valoeroihin, jotka ylittää filmin toistokyvyn, voidaan vaikuttaa esim.valotus/kehitys-kompensaatiolla tai esivalotuksella, mutta tämä jo lipsuu pahasti aiheesta.
Katselin loppiaisen ratoksi kuvia jotka oli koostettu monesta eri valotuksesta samasta kohtesta, eli nk. HDR-kuvia (High Dynamic Range) ja näin saatu jokainen osa kuvasta valottumaan oikein. Minun silmiini ko. kuvat vaikuttivat jotenkin luonnottomilta mutta kai ne löytämäni HDR-kuvat oli väärin "koottuja".
antaa ylivalottaa kuvan vaikka ajan esivalinnalla kameran pitäisi valita sopiva aukko. Kuvan oton jälkeen kyllä näytöllä vilkkuu mitkä kohdat on ylivalottunut ja histogrammista näkee kaiken menneen pieleen, miksei kamera ilmoita ennen kuvan ottoa ylivalotuksen vaarasta tai valitse aukkoa paremmin?
... luulisin niin käyvän, koska on tullut eteen tilanne jossa kennon dynamiikka ei riitä toistamaan kaikkia näkyviä sävyjä eikä kamera tiedä minkä osan kuvasta pitäisi valottua oikein. Tässä kohtaa kuvaajan pitäisi valita haluaako antaa tumanpään tukkeutua vai vaalean pään palaa puhki.
Nimimerkki "make" on ansiokkaasti koittanut jo monessa viestissä selittää valotustapojen tuntemuksen merkitystä lopputuloksen kannalta. Uskon ja toivon, että "make" tai "capa" nimimerkit antaisivat sinulle asantuntevamman vastauksen,mutta tohdin nyt heittää tämän oman villin arvauksen tähän väliin ja oletan sinun suhtautuvan siihen asiaan kuuluvalla varauksella.
ongelmaan ei auta kuin harjoittelu ja valotuksen mittaaminen oikeasta kohdasta kuvaa. Sen oikean kohdan hakemisessa on juuri se harmaakortti avuksi ja tieto siitä, että jos kuvassa on suuret kontrastierot niin valotus on aina jossain määrin arpapeliä. Muistuttaisn vielä automaatin olevan kätevän kun oppii sen tavoille tai siis paremminkin opettaa sen toimimaan niin kuin kuvaaja haluaa. Niin ja tuossa on digin yksi parhaita puolia eli se vilkkuva ylivalotusvaroitus ainakin silloin kun harjoittelee ja joskus sen varoittimen paras ominaisuus on, että sen saa pois päältä.
illanistujaisissa, ja sieltä jäi mieleen jonkun ohje, että kannattaa hieman alivalottaa.... hmm, muistaakseni mitata valotus kohdalleen kirkkaimman mukaan, ja korjailla kuvankäsittelyohjelmalla tummapää!? Puhunkohan mitä seipäistä, kun muut puhuu aidasta!?
Voipi olla, että pointti on siinä, että kuvankäsittelyohjelmalla saa alivalottuneet kohdat vaalennettua. Ylivalottuneita kohtia ei saa korjattua millään, sillä puhkipalanut kohta ei sisällä mitään informaatiota.
Olen tässä sivusta seurannut keskustelua valon mittaamisesta. Mielenkiintoista väittelyä johon itse en voi osallistua, kun en asiasta tarpeeksi ymmärrä.
Jos kuva-ala sisältää varjoisia kohtia sekä kohtia, johon aurinko porottaa, niin eikös mittarillakin mitattuna valo ole erisuuri varjossa ja aurinkoisessa kohdassa? Eli harmaakortti varjossa vs. harmaakortti auringossa. Vai olenko ymmärtänyt väärin koko harmaakortin?!
ongelma juontuu tuosta mittarin tavasta mitata valoa, etenkin jos kyseessä on tumma kohde tai kuvassa on sekä tummaa, että vaaleaa. Valothan mitataan kerran ja automaatti antaa jotkut arvot. Valotuksen jälkeen lopputulos analysoidaan ja virheet paljastuu vasta siinä. Suljinta tai aukkoa ei voi muuttaa kesken valotuksen, joten jos mittaus meni metsään, myös valotus menee. Varoitusjuttu on siitä hauska, että jos mitataan valot mustasta kohteesta, mittari ei tiedä kohteen olevan musta, vaan luulee sitä keskiharmaaksi. Valotus tapahtuu ko. arvoilla ja menee 2 aukkoa yli. Tätä varoittaja tuskin osaa tulkita ollenkaan, mutta jos kuvasta osa on vaaleaa, se palaa puhki. Jatkan aiheesta tuossa pari riviä alempana...
tulikin pari riviä ylemmäs...Olet ymmärtänyt oikein. Ko. tilanteessa valonmäärässä on vain niin suuri ero, että filmi/kenno ei pysty toistamaan kumpaakin päätä kunnolla. Hommaan sotkeutuu vielä automatiikka, joka laskee kumpaa aluetta kuvassa on enemmän ja missä se sijaitsee kuva-alalla. Tietojen mukaan lasketaan sitten jonkinlainen kompromissi. Tähän saattaa vielä kuvaaja sotkeutua korjaamalla valotusta, jonka automatiikka taas tulkitsee omalla tavallaan. Lopputulosta on aika vaikea arvella etukäteen. Tuossa on mahdollista mitata valot sekä valosta, että varjosta ja jos kenno pystyy toistamaan molemmat, valottaa puolesta välistä. Takaisin harmaakorttiin...Valonmäärä ei siis vaikuta harhauttavasti mittarin toimintaan (normaalirajoissa). Kohteen väri- ja heijastusominaisuudet vaikuttavat. Eli aina kun kohde/kohteessa on tummaa tai vaaleaa, ja jos näistä mitataan valot, metsään menee. Siksi harmaakortti, tai vastaava, joka on mustan ja valkoisen puolesta välistä, heijastaa 18% sille kohdistuvasta valosta. Kyse ei siis ole valoisammasta ja pimeämmästä (ellei valoa ole todella paljon/vähän), vaan pelkästään kohteen väristä. Kohdistuvan valon mittari, siis irtomittari, toimii tässä, koska sillä mitataan kohteesta valoon päin. Kohde ei siis vaikuta mittaustulokseen.
Lisätään vielä kaiken tämän jatkoksi yksi asia joka tuli selville tänään jota ei edes olisi tullut ajatelleeksikaan wanhaan hyvään aikaan.
Kameran firmwire on mallin ensimmäisiä ja uutta versiota on ollut tarjolla jo vuoden verran, yksi monista uudistuksista on ulkoisen salamavalon välillä täydellä teholla välähtämä bugi, juuri tuotakin vikaa on mielestäni ollut, eli katsotaan jos vaikka päivitys poistaisi osan näistä ongelmista.
Itse en ole paneutunut aiheeseen kovin syvällisesti. Joitakin kokeiluja on tullut kuitenkin tehtyä. Helpostihan se menee liioitteluksi, kun alkaa manipuloimaan kuvaa. Eikä lopputulos enää näytäkään aidolta.
Olisi muuten mukava keskustella tästä aihealueesta heidän kanssa, jotka tuntee ko. aihe-aluetta!!