Samat valittajat

On se vaan kumma kun aina on valitettavaa.Jos saa ilmaiseksi niin valitetaan ja jos ei ole lukenut tiedotteita niin taas valitetaan ettei ole tiennyt.
Mikä meitä vaivaa.
Tämä sama ruuhkaisuus on ollut joka operaattorilla eikä ainoastaan dnaalla .
Sauniksella on oikein tiedoite ruuhkista.
Mikähän siinä on ettei koskaan anneta kiitosta hyvistä tarjouksista tai palveluista koska niitäkin toki on ollut.
7587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko se reilua että joillekkin ilmoitetaan tarjouksista ja joillekin ei? Vaikka Kyyhky olisikin käytössä.

Näin joulun aikaan on muutakin tekemistä kuin operaattoreiden palveluita tutkia.

Kiitos kaverille joka kertoi tästä mms edusta. Muuten etu olisi jäänyt hyödyntämättä. Pitänee kiittää myös dnata vaikka puolet edusta jäikin hyödyntämättä.

Äänestä
  • Siksi minä kirjoitinkin tälle palstalle 22.12 kun sain tiedon tarjouksesta.
    Syynä kirjoitteluun oli se kun meillä on useampi liittymä mutta vain minulle tuli tekstari dna:lta.
    Eikö se ole hyvä että edes jotain kautta saa tiedon.
    Samoin myös kiitti dna että saatiin etuja käyttöön.

    Äänestä

  • Ihmettelin itse samaa kun kaverille tuli asiasta ilmoitus ja itselle ei. Aspasta selvisi etten saanut viestiä koska olin kieltänyt SMS-markkinoinnin ja laittanut suoramarkkinointikiellon

    Äänestä

Joo sama taas sanoo et dna ei koskaan mitään vikaa ole Vaikka vikaa on aina mut ei tää yks usko mitään Sanoo aina vastaan vaikka on väärässä

Äänestä
  • Sinä joka et pidä itseäsi puupäänä niin kerrohan mistä viasta nyt sitten mielestäsi oli kyse.
    Eiköhän aloittaja puhunut siitä ettei tietoja tullut kaikille ja siihenhän on monta syytä ja yksi syy on juuri se että on kieltänyt tietojen lähetyksen.Ei kait siitä voi syyttää operaattoria.
    Vai miten on siellä missä sinä sitten lienetkin asiakkaana.Dna toimii ihan hyvin ja eikö olekin reilua jos haukkuessaan laittaisi oman nimen jos on kanttia.

    Äänestä

  • Mitähän vikaa kirjoitti:

    Sinä joka et pidä itseäsi puupäänä niin kerrohan mistä viasta nyt sitten mielestäsi oli kyse.
    Eiköhän aloittaja puhunut siitä ettei tietoja tullut kaikille ja siihenhän on monta syytä ja yksi syy on juuri se että on kieltänyt tietojen lähetyksen.Ei kait siitä voi syyttää operaattoria.
    Vai miten on siellä missä sinä sitten lienetkin asiakkaana.Dna toimii ihan hyvin ja eikö olekin reilua jos haukkuessaan laittaisi oman nimen jos on kanttia.

    On rumaa haukkua tai nimitellä puupääksi tai taliaivoksi minä olen sitä mieltä että pönttö-örvelö olisi paikkansa pitävin tälle joka puupääksi nimitteli.
    Minulle tuli se tekstari ja sain jopa läheteltyä muutaman jouluterveisen.
    Kiitos dna tarjouksesta.Kaikille onnellisempaa uuttavuotta.

    Äänestä

  • Miksi haukkua jos ei ole mitään haukuttavaa kysyn vain kun en keksi ton kaverin moitteille oikein syytä.Mikähän oli se idea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taas liikkeellä kirjoitti:

On se vaan kumma kun aina on valitettavaa.Jos saa ilmaiseksi niin valitetaan ja jos ei ole lukenut tiedotteita niin taas valitetaan ettei ole tiennyt.
Mikä meitä vaivaa.
Tämä sama ruuhkaisuus on ollut joka operaattorilla eikä ainoastaan dnaalla .
Sauniksella on oikein tiedoite ruuhkista.
Mikähän siinä on ettei koskaan anneta kiitosta hyvistä tarjouksista tai palveluista koska niitäkin toki on ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu