Hienoa, että löysin tämän palstan!
Olen ollut kolmen lapsen (11v, 8v, 5v.) yh-äiti (32 v.). Käyn töissä ja pidän työstäni paljon. Vanhemmat lapset ovat koulussa ja nuorimmainen on päiväkodissa.
Aamuni alkaa kiireessä: lapset hereille, aamupala, kouluun ja töihin. Koulun jälkeen keskimmäinen menee hoitoon suoraan koulusta ja saa siellä välipalan ja tekee läksyt. Kun pääsen töistä, haen nuorimmaisen hoidosta, käyn kaupassa ja viivana kotiin laittamaan ruokaa ja syödään. Aikaa ei yhteiselle ololle jää montaa tuntia, kun saa jo käydä nukkumaan.
Lapset ovat reagoineet eroon, mikä on täysin ymmärrettävää. Koulussa ei jakseta keskittyä ja ajatukset ehkä harhailevat. Koulusta ollaan otettu yhteyttä sosiaalitoimistoon, kun lapset vaikuttavat masentuneilta. Minulle ei asiasta olla puhuttu mitään, ennen kuin sosiaalitoimistosta soitettiin ja pyydettiin neuvotteluun. Olin todella yllättynyt kuullessani uutisen, koska kotona lapset ovat mielestäni vaikuttaneet ihan normaaleilta.
Neuvottelussa kyseltiin lasteni ruokailusta eli laitanko niille ruokaa lainkaan. Kerroin niin kuin asiat ovat eli meillä syödään arkena aamupala, iltaruoka ja iltapala. Minulle tarjottiin ruokatiliä läheiseen kauppaan ja kun sitä en ottanut vastaan niin tarjottiin rahaa. Sanoin, että palkkani on suhteellisen hyvä ja varmasti löytyy perheitä jotka tarvitsisivat tuota rahaa kipeämmin kuin minä. Se asia jäi siihen.
Ilmeisesti kuukauden päästä tuosta tapaamisesta koululta oli otettu yhteyttä taas sosiaalitoimistoon ja neuvottelu edessä ja opettaja mukana tässä neuvottelussa. Vanhimman koulunkäynti on huonontunut ja hän oli valehdellut opettajalle, ettei tiennyt historian kokeesta. Opettajan mielestä oppilaalla on jotain pahasti vialla, jos valehtelee. Sosiaalitoimiston täti oli nyt sitä mieltä, etten pärjää lasten kanssa yksin ja minulle tarjottiin kodinhoitajaa. Asia perusteltiin sillä, että minulla jää enemmän lapsille aikaa. Kodinhoitaja siivoaa, pesee pyykit, tekee lasten kanssa läksyt ja laittaa ruuan arkisin kuukauden ajan. Suostuin kodinhoitajan tuloon meille hieman pitkin hampain, koska mielestäni olen pärjännyt hyvin. Sosiaalitoimiston täti oli kovasti kiitollinen kun otin avun vastaan.
Kyseessä on avohoito ja tuettu perhetuki (tai jotain). En oikein ymmärrä mitä tuo tarkoittaa.
Minusta tuntuu pahalta, koska asioihini puututaan. Kasvatan lapseni parhaani mukaan. Lapset ovat isäänsä yhteydessä lähes joka päivä ja tapaavat joka toinen viikonloppu. Alkoholia en lasten aikana ota, vaan käyn ”vapaa” viikonloppuna ystävieni kanssa tanssimassa.
Sosiaalitoimiston tädin tapaan näillä näkymin kahden viikon päästä ja keskustellaan kuinka meillä on mennyt ja siitä parin viikon päästä mietitään jatketaanko tätä avohoitoa vielä.
Onko tämä jotenkin normaalikäytäntö yh-vanhempien keskuudessa? Olisi kiva kuulla kuinka muilla yh-äidillä/isillä menee?

Vastaukset 10
Vanhimmat
todellakaan normaalia... ainakaan minun kotikaupungissani.
Olisikin... Kotityöt jää usein uupumukseni takia vähälle huomiolle. Tulisikin kodinhoitaja täti joka tekisi ne.
Käyn lasten kanssa perheterapiassa kaksi kertaa kuussa ja koskaan ei ole tullut ilmi että tälläistä apua olisi saatavilla.
Lieköhän kotipaikkakunnallasi/kaupugissasi pulaa töistä kodinhoitajilla ja sosiaalitädeillä?
Kun menet seuraavan kerran sinne.. ehdota että voisivat käydä meilläkin...
Muuten kiva kun tulit tänne juttelemaan... aika hiljaista väliin tämä keskustelu.. Tervetuloa
Kumma,ettei koulusta olleet sinuun ensin yhteyksissä,ettei koulu suju?Yleensä kait ne ensin kotia ottavat yhteyttä,kun jotain mainittavaa muutosta lapsessa eron jälkeen.Mulle jäi erotessa kolme kouluikäistä lasta,ja tiedän että ero vaikutti jokaisen koulumenestykseen.Kukaan ei ole yhteyttä ottanut minuun tai muuallekaan.Pienellä paikkakunnalla elämä kulkee sitä omaa rataansa.Tuo sinunkin arkirutiini kuulostaa kyllä aika raskaalta pitkän päälle..mut en epäile,ettetkö sä selviäis ihan omin nokinkin siellä.Ota kaikki apu vastaan,mitä sulle tarjotaan.Kukaan ei varmaan epäile sitä,ettetkö sinä parhaasi mukaan lapsiasi kasvata ja huolehdi.He vain haluavat auttaa sua kiireen keskellä,koska luulevat,ettet jaksa kaikkea tehdä.Mullekin kyllä passais,jos joku tulis tänne päivisin siivoaan ja ruokaa laittaan..kun mä shoppailen kaupungissa!!Et jos vain voisit puhua..siellä niille soskun tädeille!
Vaikutat kyllä järkevältä ja täyspainoiselta naiselta,joka varmasti asiansa ja lapsensa huolehtii.Tervetuloa vain mukaan tänne "Rupusakkiin" :)))))) On niin hauskaa,kun me ollaan täällä kaikista viimeisimpänä koko etusivulla..ohjeet vain meiän jälkeen. :)))Mut aakkosjärjestys kait sen vain määrää.Mut pidetään palsta vireänä,nyt kun tämä on tänne tullut!
Hyvää kevään jatkoa kaikille äipille ja iskille.
Laittakaahan jutut kulkeen.
näitä tarinoita riittää....minullakin on omani.Minulla on neljä lasta iältään 1v,4v,9v, ja 17v,
Teen 3-vuorotyötä ja lapset on vuorotarhassa.
Asun omakotitalossa,jossa myös omat työnsä.
Vanhimman lapseni isä tappoi itsensä pojan ollessa 8v. ja seuraavalle miehelle on kaksi lasta 4v,9v joiden isä muutti pois saman katon alta ennen kun poika 4v, edes syntyi.
Nykyää asuu n.900km päässä meistä on on uudessa aviossa, ja lapset näkee kerran vuodessa isäänsä.
Nuorin lapseni ei ole koskaan nähnyt isäänsä koska tämä ei halua nähdä poikaansa ollenkaan.
ei siis ole koskaan nähnyt poikaansa muuten kun valokuvissa, mutta nyt on kieltänyt minua lähettämästä valokuvia.
Mutta vaikka olenkin yksin näiden lasten kanssa on väliin erittäin raskastakin, ja en millään ehdi tehdä kun välttämättömät työt ,muut hommat jää odottamaan aina parempaa aikaa.
Mutta koskaan ei sosiaali edes kysynyt tarvitsenko apua ,en tiedä miten olisin suhtautunut asiaan jos olisi kysytty.
Mutta jos se olisi ollut ilmaista apua olisin oikein mielelläni sen ottanut vastaan.
Onneksi nuorin poika on nyt 1v3kk ja alkaa helpottamaan ,mutta mennyt vuosi oli todella raskas, varsinkin kun poika syntyi marraskuussa,ja pakko oli mennä kauppaan vauvan kanssa heti kun pääsi kotiin sairaalasta, kauppatavaroiden kuskaus oli monimutkaisempaa kun sitä ruokaa piti ostaa aika paljon kerralla.
Mutta onneksi ihminen osaa ja pystyy sinkumaan aika paljon,mutta sinulle kirjoittaja sanon että jos teidän sosiaalivirkailija on noin ihana niin ota ihmeessä kaikki apu vastaan mitä ne tarjoaa
Itse olen ollut 10 vuotta yh-äitinä enkä ole kertaakaan törmönnyt tuollaiseen tilanteeseen..
Olen tänä aikana ollut työttömänä ja opiskellut, ja nyt joskus oli jopa lapsilla koulun käynnin kanssa vaikeuksia ja toimeen tulo oli tiukalla.
Mutta siitä huolimatta ei koskaan sosiaalivirastosta puututtu asioihini,sen enempää kuin koulun taholtakaan.
Joskus jopa pyysin sossusta apua
, no eihän sitä saanut kun pyysi.
Mutta kun kerran tulet toimeen omillasi ja lapsillasi ei ole mitään suuria vaikeuksia niin ihmettelen koulun ja sossun toimintaa erittäin paljon.
Oletko varma ettei mistään muulta taholta kuin koulusta ole mennyt mitään "juttua" sosiaalivirastoon tai jopa kouluun??
Käytäntö on perin omituista.
Koita jaksaa...
Sosiaaliviranomaisten on varmaan paljon hauskempi puuttua sellaisen perheen elämään, jonka asiat ovat suht koht kunnossa. Jos on vakavampia alkoholi, huume tai väkivaltaongelmia, niin apua saa odottaa pitkään, usein kunnes jotain todella pahaa tapahtuu. Onhan se viranomaisten paljon helpompi puuttua sellaisiin tapauksiin, joissa ei ole mitään vakavampaa. Parin kuukauden jälkeen kun apu lopetetaan, saadaan sitten ruksi siihen sarakkeeseen, jolla mitataan kuinka hyviä tuloksia sosiaaaliviranomaisten työ on tuottanut.
Ota ihmeessä apu vastaan kun kerran tarjotaan, mutta pidä elämäsi langat tiukasti käsissäsi, jotta voit jatkaa taas omillasi kun apu loppuu. Itse voit suhtautua viranomaisilta saamaasi huomioon huumorilla, mutta viranomaisiin päin on syytä pitää virallisempaa linjaa, he saattavat pitää omaa rooliaan sinun ja perheesi selviytymisessä hyvinkin ratkaisevana ja loukkaantua vähättelystä.
Lasten kouluongelmat on kyllä syytä ottaa vakavasti. Ero tietysti vaikuttaa, mutta takana voi olla muutakin. Itse olen kantapään kautta oppinut, että esimerkiksi liian lyhyt yöuni näkyy helposti keskittymisvaikeuksina. Toisaalta kyllä lapsesi opettajan reagointi kokeen unohtamiseen kuulostaa ylilyönniltä.
Pidä lippu korkealla ja homma kasassa ja nauti avusta kun sitä kerran saat, vaikket mielestäsi sitä välttämättä tarvitsisikaan.
Heissan Tuomas! Painavaa asiaa kirjoitit.
Suurin osa käytännön työtä tekevistä kod.hoitajista ymmärtää tilanteen eikä asiaa kannata sen enempiä murehtia. Ongelma on suurempi kun kokkeja löytyy sos.tston paperinpyörittelijöistä,neuvolasta,päiväkodista,koulusta ja yksi onneton yksinäinen naapuri mausteeksi niin johan höyryää..kuten sanoit,huumorilla ja kiitollisin mielin kuntaan päin,niin kaikki ovat iloisia!!
jk miten saamme sosiaalitoimiston tädit kommentoimaan tänne? Onhan tämä foorumi aika epäilyttävä!! =)))))
no kuule ota ihmeessä kaikki apu vastaan mitä tarjotaan. Ei ne varmaan pitkään sitä tarjoo. Mulla itellä on 2poikaa yläasteella ja ne molemmat pärjää koulussa hyvin. Muista joka päivä kysyä miten meni koulussa/päiväkodissa, muista myös laput ja läksyjen tsekkaus.Minkälainen on kaveripiiri?onko koulukiusaamista? Ongelmat alkaa yleensä pienistä asioista. Älä syyllistä äläkä syytä vaan yritä neuvoa. Toivotaan parempaa lopputalvea.moi moi!!!
Sitäpaitsi koulu ei saa ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin ilmoittamatta asiasta sinulle. Kun sen sosiaalitädin seuraavan kerran tapaat, pyydäpä nähtäväksesi sinua ja perhettäsi koskevat paperit. Sinulla on siihen Henkilötietolain mukainen oikeus.
Mitä tulee tuohon kunnan tarjoamaan apuun, niin olisipa ollut täälläkin aikoinaan. Kun kuopusta odotin (olin eronnut miehestäni jo silloin) viimeisilläni, esikoinen on vammainen ja mulla oli kylkiluu murtunut ja ennenaikaisia supistuksia, olisin tarvinut kodinhoitoapua kauppareissua varten. Soitin sosiaalitoimistoon, mutta apua ei herunut...ei kuulemma ollut tarpeeksi suuria sosiaalisia ongelmia. No, en viitsinyt itseäni humalaan juoda :o)) ja soittaa uudestaan vaan raahauduin vammaisen lapsen kanssa itse kauppaan. Vaikka lääkäri oli nimenomaan moisen kieltänyt. Kyllä olisi tuolloin apu kelvannut, mutta ei sitä saanut edes pyytämällä.
Sinuna ottaisin avun vastaan. Mutta selvitä, mihin homma perustuu.
Kiitos paljon vastauksistanne.
Kodinhoitaja täti tulee sitten tänään ekaa päivää meille. Jätin lapun pöydälle hänen pyynnöstä, mitä toivoisin hänen tekevän: imuroida, laittaa ruoka ja leipoa sämpylöitä, eli tehtäviä joita minun pitäisi tehdä. Viikonlopun jäljiltä siellä sotkua löytyy:)Aamupalan yhteydessä muistutin lapsia tulevasta tädistä mahdollisimman positiivisesti ja kehotin heitä olemaan kiltisti ja tottelemaan tätiä.
Eihän sitä millään ehdi kaikkia kotitöitä töiden jälkeen tekemään, mutta onko sillä nyt niin väliä, jos ikkunoissa on nenän ja sormien jälkiä jne. Jos olisin itse ottanut yhteyttä sosiaalitoimistoon ja pyytänyt rahaa tai kodinhoitajaa, niin olisinko apua saanut?
Missä te kanssaihmiset asutte, niin voitaisiin kierrättää tuota innokasta kodinhoitajaa? :)))
Jos haluatte, niin minulle voi laitta sähköpostia osoitteella [email protected]
Hyvää päivää sulle! Ihan vertailuksi...Kun mietit oman elämäsi viranomais-pyöritystä ja lisäät siihen "avuntarvitsijan" ammatiksi koohoo...keitto on valmis!! :))))