Ihanaa, on joululoma. Mutta nyt jo välillä ajattelen sitä, kun koulu taas alkaa (ihan mukava asia mielestäni), mutta liikuntatunnit. Ne ovat suorastaan yhtä tuskaa minulle. Minulle, joka on huono liikunnassa, jolla on huono kunto, joka ei vain pidä liikunnasta. Tunnen itseni entistä p*skemmaksi liikkatunneilla. Hieman ahdistavaa. Inhoni koululiikuntaa kohtaan on vain kasvanut tässä viime vuosien aikana. Kyllästyttää jo ne katseet mitä minuun luodaan, jos pelataan jotain joukkuepeliä. Ellen kuvittele niitä? Mutta kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen ennakkoasenne minua kohtaan, kaikki tietävät että olen huono, sillä ei ole väliä olenko mukana pelissä vai en, minusta ei ole mitään hyötyä kentällä. Opettajankaan naamaa en enää jaksaisi tuijotella. Olen lukion ensimmäisellä. Luojan kiitos viimeinen pakollinen liikunnan kurssi alkaa sitten joululoman jälkeen. Kestää loppuvuoden, mutta sen jälkeen koittaa "vapaus". Itse ainakin koen sen vapautena. Koko yläasteen ajankin vain tuskissani kahlasin liikuntatunnit läpi. Jotkut tunnit ovat kyllä ihan mukavia, mutta suurin osa yhtä helvettiä minulle. Pelkään jotenkin nolaavani itseni? Pelkään että minulle nauretaan? Vaikkei sillä olekaan mitään väliä, muista ei tarvitse välittää, mutta silti.
Tiedän, että itselläni on myös asenne liikkatunteja kohtaan, eikä se mihinkään häviä. Ajattelen varmaan jokaikisestä tunnista negatiivisesti, vähän jopa stressaan ajatuksella.
Tunnen olevani kömpelö, surkea. Yksinkertaisesti huono. Liikunta ei ole koskaan kuulunut lempiaineisiini koulussa, enkä ole harrastanut minkäänlaista urheilua. Joskus käyn vapaa-ajalla lenkillä, mutta koululiikunta on suoraan sanottuna p:stä. Lenkillä ollessani saan olla yksin, rauhassa. Ei tarvitse stressata ja ahdistua ympärillä olevien ihmisten virnuilevista, vahingoniloisista katseista.
Joskus tekisi mieli vain huutaa. Mutta pidän mölyt mahassani, ja parempi niin. En ole koskaan aukonut päätäni opettajille, joten olen pysynyt poissa vaikeuksista.
Onko kukaan muu totaalisen kyllästynyt koululiikuntaan? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia.
Ja pahoittelen, jos mielipiteeni liikunnasta suututti jonkun. Sehän on vain nimenomaan yhden ihmisen mielipide, ja mielipiteitä on erilaisia. =)
Tiedän, että itselläni on myös asenne liikkatunteja kohtaan, eikä se mihinkään häviä. Ajattelen varmaan jokaikisestä tunnista negatiivisesti, vähän jopa stressaan ajatuksella.
Tunnen olevani kömpelö, surkea. Yksinkertaisesti huono. Liikunta ei ole koskaan kuulunut lempiaineisiini koulussa, enkä ole harrastanut minkäänlaista urheilua. Joskus käyn vapaa-ajalla lenkillä, mutta koululiikunta on suoraan sanottuna p:stä. Lenkillä ollessani saan olla yksin, rauhassa. Ei tarvitse stressata ja ahdistua ympärillä olevien ihmisten virnuilevista, vahingoniloisista katseista.
Joskus tekisi mieli vain huutaa. Mutta pidän mölyt mahassani, ja parempi niin. En ole koskaan aukonut päätäni opettajille, joten olen pysynyt poissa vaikeuksista.
Onko kukaan muu totaalisen kyllästynyt koululiikuntaan? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia.
Ja pahoittelen, jos mielipiteeni liikunnasta suututti jonkun. Sehän on vain nimenomaan yhden ihmisen mielipide, ja mielipiteitä on erilaisia. =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pidin ennen koululiikunnasta, mutta lukion aloittaessani ensimmäisillä liikuntatunneille minulle tuli todella negatiivinen ajatus opettajasta että koululiikunnasta (minä treenaan ja urheilen vaapa-aikoina 6h viikossa rankkaa lajia). Mutta opettaja on niin kamala vanha huuhkaja nainen, etten voi sietää hänen tuntejaan; hän ei tunnu kovin kannustavalta (numeroksi sain 7, lähes aina ollut, vaikka olen ollut kaikilla tunneilla ja tehnyt, mitä käsketään). Jotkut tyttöoppilaatkin vain juoruaa, jos ei saa potkaistua jalkapalloa maaliin. Sellainen on hirveää (juoruilu, ilkeät katseet, opettaja joka ei osaa kannustaa vaan pakottaa yms.). Onneksi minulla ei ole näin ykkösvuonna liikkaa, mutta odotan kauhulla kakkosvuoden liikuntatunteja. -_-
Mutta joo, onneksi on joululoma ja voi herkutella ilman omatunnon tuskia ilman liikunnan opettajan rääkymistä. :)
Tykkään koululiikasta, koska oon siinä hyvä, mutta tanssia inhoon vaan://ei oo nolompaa kun jäädä yksin ilman paria ja opettaja joutuu pakottamaan jonkun :((
Tunnen itse täsmälleen samalla tavalla. Lisäksi jään aina viimeiseksi kun huudetaan joukkueet. Joukkuelajeissa ihmiset ei ees paljoa syöttele mulle palloa/kiekkoa joten en saa mahdollisuutta näyttää niitä piileviä(?) taitojani.
Olen lukion ekalla. Yläasteen minulla oli hirvittävä opettaja liikunnassa. Nyt sentään hieman parempi. Yksi kurssi liikuntaa oli syksyllä heti alussa. Se meni jotenkuten OK mutta kohtahan se rääkki taas alkaa. Se on onneksi viimeinen. Uinti vaan pelottaa. Kammottaa suorastaan.
Viimeksi kävi niin hyvä tuuri että satuin olemaan matkalla juuri niinä päivinä kun ne tunnit oli. Mahdotonta olla seuraavilla kerroilla pois.
Käyn itsekseni hölkkäämässä/kävelemässä, niinkuin sinäkin. Ongelma on siinä että jännitän, kammoksun ja häpeilen koululiikunnassa :S
Jep, itse olen myös jäänyt viimeisten joukkoon joukkueita huudettaessa. Mutta yläasteelta alkaen joukkueet on yleensä valittu jollakin toisella tavalla, esim. paidan värin mukaan tai opettaja on vain jakanut peliliivit joillekin.
Minullekaan ei paljoa syötellä palloa tms. peleissä. Toisaalta haluaisin että joskus pääsisin palloon käsiksi, mutta toisaalta en, koska pelkään nolaavani itseni tai näyttäväni jotenkin tyhmältä.
Muistan tämän syksyn erään liikkatunnin. Oli lentopalloa. (vihaan ja kammoksun sitä ylitse muiden) Olin takana kentällä, ja pallo tuli suunnilleen minua kohti, mutta en vain vastannut siihen lyömällä. Pallo tippui maahan. Kuulin sitten kun eräs vastapuolen poika sanoi "tuonne kannattaa lyödä", tarkoittaen nurkkaa jossa minä olin "puolustamassa". Häpesin itseäni niin suunnattomasti, halusin vajota lattiasta läpi! Syvällä sisälläni leimahti pientä vihaakin, mutta häpeä ja nolous olivat ehdottomasti päällimmäisinä.
"Odotan" kauhulla seuraavia liikuntatunteja. Mielestäni uinti ja hiihto ovat ihan ok, niissä ei ole mitään joukkuejuttuja, huh. Luistelu taas kauhistuttaa, en ole mitenkään hyvä luistelussa ja vieläpä jos pelataan jääkiekkoa tms. En osaa edes jarruttaa luistimilla.
Pitäisi vain yrittää mennä positiivisella ja rennolla asenteella liikuntatunneille. Tekee sen minkä osaa, ja se riittää. Mutta häpeän itseäni niin helposti. Muissa kouluaineissa menestyn ihan hyvin, mutta liikunta on ehdottomasti kamalinta.
Tanssi on myös aika lailla jännittänyt minua. Mutta nyt lukion aikana yllätyin, sillä minua haettiin tanssimaan. Yläasteella kukaan ei koskaan hakenut. Poikia oli muutenkin reilusti vähemmän kuin tyttöjä. Viimeisimpien joukosta haettiin, mutta haettiin kuitenkin. En ole koskaan ollut mitenkään suosittu. Eivätkä nämä pojatkaan, jotka minua hakivat, ole niitä jotka ovat eniten äänessä ja esillä.
Nyt jo välillä vähän ahdistaa ajatella seuraavia liikuntatunteja. Onneksi lentopalloa ei taida enää olla!
Tsemppiä vain sinullekin, yritetään pärjätä!