kyllä

kestää palautuminen tässä iässä ja varsinkin näin joulun aikaan kun tapailee sukua ja laittaa kaikenlaista vieraille.
Myös kylään ei tee mieli jäädä eli kun vanhenee oma sänky on paras paikka nukkua.
Miten voikin näin väsyttää siis koko kroppa on ihan jumissa.
Mielessä pyörii kirosanoja koko ajan vaikka päällepäin yritän olla niin kilttiä että?
2741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vilkaisin huvikseni tätä palstaa. Joulun aikana 1 (yksi!) uusi kirjoitus kertoo karua kieltään siitä miten ikäpolvemme naiset ahkeroivat joulun tukka putkella tarjoillen suvulle herkuista notkuvia pöytiä tai nuukahtelevat reporankoina telkkarin edessä sovhilla jouluraadannasta rampautuneina.

Olen monesti ajatellut sitä, että turhan paljon vaivoja pannaan vaihdevuosien piikkiin. Uskon monienkin vaivojen johtuvan ennemminkin liiasta aherruksesta, jatkuvasta huolesta ja stressistä. Monella on hankalassa vaiheessa olevia murrosikäisiä kotona ja pitää vielä huolehtia omista ja miehen vanhemmista, tehdä usein vaativaa kiireistä työtä ja rakentaa sen päälle tunnollisesti kaikki juhlatkin suvulle.

Viisikymppiset on kasvatettu yliahkeriksi ja ylitunnollisiksi.Ei ihme jos nivelet paukkuu kun riennetään kuin sopulit askareesta toiseen, ei malteta rentoutua ja nauttia elämästä.

Äänestä
  • No minä en kyllä ole päässyt tietokoneen ääreen ja tälle palstalle ihan siitä syystä, että kotona jouluaan viettävä muuten muualla opiskeleva nuoriso on joulun ajan valloittanut tämän jakkaran melkoisen ahneesti. Minä vaan olen maannut ja lukenut ja nautiskellut viiniä aina välillä...

    Hyvää joulun ajan loppua sekä tosi hyvää pian alkavaa vuotta kaikille Naisen Ikään päässeille Naisille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko tuttua kirjoitti:

kestää palautuminen tässä iässä ja varsinkin näin joulun aikaan kun tapailee sukua ja laittaa kaikenlaista vieraille.
Myös kylään ei tee mieli jäädä eli kun vanhenee oma sänky on paras paikka nukkua.
Miten voikin näin väsyttää siis koko kroppa on ihan jumissa.
Mielessä pyörii kirosanoja koko ajan vaikka päällepäin yritän olla niin kilttiä että?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu