Ärsyttää

Ärsyttää kun nykyään katsotaan, että nekin, jotka tietävät kiusaamisesta, mutta eivät kerro siitä opettajalle, ovat kiusaajia. Kun useimmiten syynä siihen vaikenemiseen on kiusaamisen pelko. Varsinkin silloin, kun kiusaaminen ei ole niin selvää.

Minun itseni on monta kertaa tehnyt mieli kertoa jostain asiasta opettajalle, tai mennä itse väliin, mutta en ole uskaltanut, koska kiusaaminen ei ole ollut selvää. Jos olisin kertonut opettajalle "kiusaamisesta", joka ei sitten olisi ollutkaan kiusaamista, kaikki olisivat nauraneet minulle ja pitäneet tyhmänä ja epäluotettavana "kantelupukkina".

Sitten taas jos näkee jotain selkeää kiusaamista, ei uskalla mennä väliin, koska silloin aletaan itseä kiusata.

Sitten kun tämä kiusaaminen jollekin opettajalle paljastuu, joutuu itse syytetyksi, vaikka on koko ajan halunnut mennä kertomaan asiasta, mutta ei ole uskaltanut.

Sitten vielä ärsyttää opettajien ylireagointi. Opettajat kun saattavat pitää yhtä pientä haukkua hirveänä kiusaamisena. Tietenkään ei saisi haukkua ketään, mutta yleensä tuollaiset haukut unohtuvat päivässä, varsinkin, jos niitä ei oikeastaan edes tarkoiteta.

Itse jouduin pyytämään anteeksi eräältä luokkatoverilta kiusaamisesta, kun satuin olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Eräs tyyppi meidän luokalta puhui toisesta meidän luokkalaisesta pahaa selän takana, vain yhden jutun, ja minä satuin olemaan siinä kuulolla. Kun asia pääsi opettajan korviin jotain kautta, minä jouduin pyytämään anteeksi tältä tyypiltä josta oli pahaa puhuttu, koska olin kuulemma kiusaaja. Silloin ärsytti aivan älyttömästi, mutta koska olin vielä tuolloin pieni, en saanut sanottua opettajalle vastaan.

Kyllä on ihan jumalatonta touhua tämmöinen.
5488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinpä. On myös opettajia, jotka huomaavat kiusaamisen, mutta eivät puutu siihen millään tavalla. On opettajia, jotka näkevät aivan vieressä ihmisen, jota kiusataan. Voiko olla niinkin, että opettajatkin pelkäävät olevansa väärässä tai joutuvansa huonoon asemaan? Aika raukkamaista, jos vastuussa oleva henkilö ei tee yhtään mitään (tai alkaa juuri syytellä muita kiusaajiksi, mitä kerroit tekstissäsi). -_-

Kyllä sen kuitenkin erottaa, ketä kiusataan tosissaan ja ketä ei. Ainakin itse huomaan. Ihmettelen sitä, miksi kiusatut eivät kerro kenellekään; eivät he siitä pahempaan paikkaan voi joutua, vai mitä? Kiusaajien uhkailu on pelottelua ja aika raukkamaista touhua. Ja jos joku vielä tulla sanoo, että kiusaaminen on luonnollinen asia, jota ihminen tekee; no, minä en kai ole ihminen, koska en tahdo noudattaa tuota 'neuvoa'. Jos kaikki täällä kiusaisivat kaikkia, olisi maailman kirjat aika kaaoksessa.

Äänestä
  • vaikutat todella järkevältä tyypiltä. Kerrankin saan hyvää palautetta.

    Äänestä

  • Mestari-Masa kirjoitti:

    vaikutat todella järkevältä tyypiltä. Kerrankin saan hyvää palautetta.

    Huh, kiitos. :) Kerrankin kommenttejani ei haukuta lyttyyn.

    Äänestä

Puolusta heikompaasi, oli tilanne mikä tahansa! Osoitat
heikkoutta, jos et kykene puuttumaan ilmiselviin
kiusaamistilanteisiin!
Vaikka ajattelet, että sinua ruvetaan kiusaamaan, jos
vasikoit, niin sinä et tee väärin, vaan
kiusaajasi tekevät! Voit itse olla turvallisin
mielin "kannelessasi", sillä kiusattuna oleminen näin jälkeenpäin
ajateltuna oli MIELLYTTÄVÄ kokemus! ;D

Äänestä

... ja vaikka anna hieman sakinhivutusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mestari-Masa kirjoitti:

Ärsyttää kun nykyään katsotaan, että nekin, jotka tietävät kiusaamisesta, mutta eivät kerro siitä opettajalle, ovat kiusaajia. Kun useimmiten syynä siihen vaikenemiseen on kiusaamisen pelko. Varsinkin silloin, kun kiusaaminen ei ole niin selvää.

Minun itseni on monta kertaa tehnyt mieli kertoa jostain asiasta opettajalle, tai mennä itse väliin, mutta en ole uskaltanut, koska kiusaaminen ei ole ollut selvää. Jos olisin kertonut opettajalle "kiusaamisesta", joka ei sitten olisi ollutkaan kiusaamista, kaikki olisivat nauraneet minulle ja pitäneet tyhmänä ja epäluotettavana "kantelupukkina".

Sitten taas jos näkee jotain selkeää kiusaamista, ei uskalla mennä väliin, koska silloin aletaan itseä kiusata.

Sitten kun tämä kiusaaminen jollekin opettajalle paljastuu, joutuu itse syytetyksi, vaikka on koko ajan halunnut mennä kertomaan asiasta, mutta ei ole uskaltanut.

Sitten vielä ärsyttää opettajien ylireagointi. Opettajat kun saattavat pitää yhtä pientä haukkua hirveänä kiusaamisena. Tietenkään ei saisi haukkua ketään, mutta yleensä tuollaiset haukut unohtuvat päivässä, varsinkin, jos niitä ei oikeastaan edes tarkoiteta.

Itse jouduin pyytämään anteeksi eräältä luokkatoverilta kiusaamisesta, kun satuin olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Eräs tyyppi meidän luokalta puhui toisesta meidän luokkalaisesta pahaa selän takana, vain yhden jutun, ja minä satuin olemaan siinä kuulolla. Kun asia pääsi opettajan korviin jotain kautta, minä jouduin pyytämään anteeksi tältä tyypiltä josta oli pahaa puhuttu, koska olin kuulemma kiusaaja. Silloin ärsytti aivan älyttömästi, mutta koska olin vielä tuolloin pieni, en saanut sanottua opettajalle vastaan.

Kyllä on ihan jumalatonta touhua tämmöinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu