Koirani on puoliksi suomenajokoira ja olen kiinnostunut jäljestävien suomenajokoirien tekniikasta. Jäljestävätkö ne maa/ilma hajun perusteella vai molemmin? Kuinka tarkka hajuaisti niillä on? Kuuluuko ajokoiran tappaa esimerkiksi jänis saatuaan sen kiinni vai jääkö koira paikalleen saatuaan näköhavainnon ja metsästäjä ampuu sen? kuinka kauan jäljestys yleensä kestää?
suomenajokoira
6
825
Vastaukset
- ajokoirakas
Käyttää sekä maa että ilmahajua. Hajuaisti tosi tarkka. Koiran tarkoitus ei ole saada jänistä kiinni vaan ajaa sitä jolloin jänis jossain vaiheessa osuu passimiehen kohdalle. Koira tulee siis useimmiten aika kaukana jäniksestä. Yleensä koira ei ole kiinnostunut kaadosta vaan lähtee etsimään uutta ajoa. Ajo kestää koiran taidoista ja kunnosta riippuen pienestä pyräyksestä useaan tuntiin. Tietysti ajon kestoon vaikuttaa myös maasto ja passimiesten lukumäärä.
- On ikioma ajokki
Jep, ajokoiran ei mitenkään ole mahdollista saada jänöjussia kiinni, mutta kuten edellinen vastaaja jo kertoi, passimies sopivalla kohdalla ollessaan saattaa saada pupun ammuttua. Eli kun hankit haulikon, metsästysoikeuden ja metsästyskortin olet valmis aloittamaan metsästys harrastuksen.
- paronitar
meillä on vanha rouva (pian 14) saanut puputin kiinni - ja henkihän siltä läks.. siis jänikseltä.
- judge
paronitar kirjoitti:
meillä on vanha rouva (pian 14) saanut puputin kiinni - ja henkihän siltä läks.. siis jänikseltä.
n. 20 vuotta ajoikoirametsästystä harrastaneena voin sanoa että tervettä, aikuista jänistä suomenajokoira ei kyllä normaalisti ota kiinni, ehkä jossai erikoistapauksissa voi olla mahdollista.. Yleensä nämä kiinniotetut jänöt on haavoittuneita tai sairaita yksilöitä tai sitte ihan pentuja..
- harmaa parta
judge kirjoitti:
n. 20 vuotta ajoikoirametsästystä harrastaneena voin sanoa että tervettä, aikuista jänistä suomenajokoira ei kyllä normaalisti ota kiinni, ehkä jossai erikoistapauksissa voi olla mahdollista.. Yleensä nämä kiinniotetut jänöt on haavoittuneita tai sairaita yksilöitä tai sitte ihan pentuja..
Jos on 20 cm pehmyttä lunta ja vauhdikas koira, jänis on vauhdikkaan koiran hampaissa alta aikayksikön. Olen ollut kaksoisvaliouroksen kanssa 1970-luvulla metsällä ja koira otti viikon aikana kiinni kahdeksan jänistä.
Muutamana syksynä metsästin dreeverillä, joka otti paljon jäniksiä kiinni. Koira oli pitkien ajojen ajaja, aamuhämärästä iltapimeään kesti ajot. Kun jänis väsyneenä lymyili, se pian joutui koiran hampaisiin. Eipä siinä paljon jalkojen lyhyys haitannut.
Ajokoiramiehen uraa on kertynyt pian 50 vuotta. Koirat olleet enimmäkseen suomenajokoiria. Nykyiset koirat ovat enemmän jälkitarkkoja maavainuajajia kuin 1960- ja 1970-luvuilla. Tämä johtunee ajokokeista, koska hitaampi ajaja kerää helpommin minuutteja.
Metsästäjälle paras koira on sellainen, joka pystyy työskentelemään kaikilla vainutavoilla kelistä riippuen. Käyttäen ilma- tai maavainua vaihtelevasti.
- Noiniiiin
Siinähän ne vastaukset jo tuliki!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477