Eli siis tutustuin poikaan noin kaksi vuotta sitten. puolitoista vuotta sitten ruvettiin olemaan yhessä, ja meillä meni hyvin. kuitenkin sitä kesti vain reilut 7kk ja suhde päättyi siihen kun tämä poika kertoi ettei tahdo olla enää kanssani.
välit siinä meni oikeastaan kokonaan poikki ja pari kuukautta myöhemmin aloimme jälleen olla kavereita, poika kyläili meillä ja oltiin samoissa porukoissa. rakastin edelleen kyseistä poikaa ja meillä alkoi jälleen olla jonkin laista juttua. sitä kesti vähän aikaa ja sitten se lopahti, meni taas vähä aikaa niin meillä oli taas jotain juttua. no sitten se lopahti siihen kun sen pojan kaverit (jotka oli tyttöjä) alkoi puhua paskaa musta tälle pojalle. aikaa kului ja ei pidetty mitään yhteyttä ja nyt taas ollaan alettu pyörii yhessä. rakastan edellee tätä poikaa mutta en tiiä mitä se oikein meinaa ja oon koittanu vihjailla sille mun tunteista mutta en tiiä sen tunteita. auttakaa mitä mun pitäis siis tehä? ollaan molemmat vuosimallia -89

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oma näkemykseni on tuossa otsikossa. Miksi kannattaa kituuttaa tuollaisessa on/off-suhteessa, jossa kavereiden mielipiteet ovat tärkeämpi asia kuin sinun tunteesi? Jos hommasta ei ole tähänkään asti tullut mitään, niin anna ihan suosiolla olla. Säästä itsesi sydänsuruilta ja katkaise täysin välit tuollaiseen.