Olen 32-v nainen ja seurustellut noin 1,5 vuotta erään 37-vuotiaan miehen kanssa. Minulla on aiemmin ollut 2 pitkää suhdetta, incl. avioliitto. Molemmissa ex-suhteissa seksielämä oli loistavaa (aktiivista, aistikasta, kokeilurikasta jne.), ja ehkä keskeinen suhdetta koossa pitävä tekijä. Valitettavasti muutamat muut asiat eivät olleet kohdallaan (lyöminen, valehtelu).
Nykyisen miehen kanssa asia on toisin päin: seksielämää ei oikeastaan ole. Mieheltä seksi onnistuu hädin tuskin kerran kuukaudessa tai kahdessa, ja silloinkin tuntuu, että mies tekee sen lähinnä velvollisuudentunnosta. Yleensä hänellä ei seiso, tai erektio on liian heikko. Usein hän ärtyy koskettelusta ja aloitteista, joten niitäkään en enää viitsi tehdä. Suhteemme alussa kesti useita kuukausia ennen kuin päädyttiin "ekaan kertaan", vaikka yövyin hänen luonaan jne.
Mies haluaa jatkaa suhdettamme, vaikka olen pohdiskellut sen kannattavuutta. Toista naista hänellä ei ole: hän on kaikki illat ja yöt kotona eikä mikään viittaa toiseen naiseen. Itse olen hoikka, ja ulkonäköäni mies yleensä kehuu, kuten hänen perheensäkin.
Mies on 1,5 vuotta sitten käyttänyt 10 viikon ajan anabolisia steroideja (Nandrolon). Tiedän, että mm. kyseinen aine saattaa pitkäaikaisesti ja suurina annoksina käytettynä aiheuttaa haluttomuutta ja seksiongelmia. Mies kuitenkin väittää, että tuo viimevuotinen kuuri on ainoa, jonka hän on ottanut elämänsä aikana.
Haluaisin patistaa miestä lääkäriin, mutta arvaan, ettei hän lähde, vaan sellainen voisi syventää kriisiä entisestään.
Todella kurjalta tuntuisi katkaista seurustelu tässä iässä seksielämän puutteen vuoksi, mutta jotenkin alkaa tuntua, ettei muuta vaihtoehtoa ole... Ei seksin tarvitse olla keskeisin asia suhteessa, mutta 10 kertaa vuodessa pakonomaista seksiä ei ole käsitykseni toimivasta parisuhteesta...
Nykyisen miehen kanssa asia on toisin päin: seksielämää ei oikeastaan ole. Mieheltä seksi onnistuu hädin tuskin kerran kuukaudessa tai kahdessa, ja silloinkin tuntuu, että mies tekee sen lähinnä velvollisuudentunnosta. Yleensä hänellä ei seiso, tai erektio on liian heikko. Usein hän ärtyy koskettelusta ja aloitteista, joten niitäkään en enää viitsi tehdä. Suhteemme alussa kesti useita kuukausia ennen kuin päädyttiin "ekaan kertaan", vaikka yövyin hänen luonaan jne.
Mies haluaa jatkaa suhdettamme, vaikka olen pohdiskellut sen kannattavuutta. Toista naista hänellä ei ole: hän on kaikki illat ja yöt kotona eikä mikään viittaa toiseen naiseen. Itse olen hoikka, ja ulkonäköäni mies yleensä kehuu, kuten hänen perheensäkin.
Mies on 1,5 vuotta sitten käyttänyt 10 viikon ajan anabolisia steroideja (Nandrolon). Tiedän, että mm. kyseinen aine saattaa pitkäaikaisesti ja suurina annoksina käytettynä aiheuttaa haluttomuutta ja seksiongelmia. Mies kuitenkin väittää, että tuo viimevuotinen kuuri on ainoa, jonka hän on ottanut elämänsä aikana.
Haluaisin patistaa miestä lääkäriin, mutta arvaan, ettei hän lähde, vaan sellainen voisi syventää kriisiä entisestään.
Todella kurjalta tuntuisi katkaista seurustelu tässä iässä seksielämän puutteen vuoksi, mutta jotenkin alkaa tuntua, ettei muuta vaihtoehtoa ole... Ei seksin tarvitse olla keskeisin asia suhteessa, mutta 10 kertaa vuodessa pakonomaista seksiä ei ole käsitykseni toimivasta parisuhteesta...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kundilla on joku ongelma, mutta on vaikea sanoa, mikä se on. Iän perusteella ei erektion pitäisi vielä heikentyä. Tupakointi ja ylipaino voivat vaikuttaa. Suorituspaineet voivat haitata. Henkiselläkin puolella voi olla ongelmia. Onkohan kaverilla ollut koskaan aktiivista seksielämää? Ulospääsy tilanteesta voi olla erektiolääkkeen kokeilu.
Tottakai hän ärtyy, koska homma ei toimi.
Ei sen tartte olla fyysistä vikaa!
Oma kokemukseni on että jos tunnepuoli on OK niin homma pelaa vaikka päivittäin.
YKSIKIN POIKKIPUOLINEN SANA voi pilata fiiliksen päiviksi.
Pahimmillaan LOUKKAUS vie petihalut kokonaan ao henkilöä kohtaan.
Promillet madaltaa rimaa...joskus liikaakin!
Arvostelu tappaa haluja ja toisinpäin.
Valkoiset valheet... konsteja on monia.
Mielikuvitus saa ihmeitä aikaan(pimeässä)...
Voiko tuota enää osuvammin sanoa!
Stestoarvot lienee alhaalla ja vähän kaunistellut sulle tuota hormoonin käyttöä. Kehonrakennukseenko se sitä käyttää.
Olen aivan samaa mieltä. Vetelee testoa vieläkin tai on metänyt ainakin ihan äskettäin. Aika harva meistä tyypeistä (jos kyseessä bodari ?) tyydymme yhteen kuuriin, kyllä se on elinikäinen "koukku" useimmilla tai ainakin niin kauan kuin salilla käy. Ja kuurin aikana omat kivekset lopettavat tuotannon ja palautumiseen menee useita kuukausia. On kyllä olemassa ns. palauttajia, jotka nopeuttaa omaa tuotantoa alkuun.
Eli otappa mies vielä puhutteluun... ja muista että pitkän kuurin jälkeen saataa mielialakin vaihdella ja sekin vaikuttaa halukkuuteen.
Vastausta kaikille yllä oleville:
Mies ei tupakoi (nuuskaa kyllä paljon).
Alkoholia käyttää hyvin harvoin.
Massaa on, mutta enimmäkseen lihasmassaa.
Hormonikokeilu liittyy saliharrastukseen - salilla on käynyt noin 16 vuotta (välillä taukoja).
Uskon, että ihan viime aikoina hän ei ole käyttänyt hormoneja. Hormonien käyttö nimittäin paljastui joitain aikoja sitten ihan muissa verikokeissa, kun joku arvo oli moninkertainen normaaleihin arvoihin verrattuna, ja nyt on jonkinlainen lääkäriseurantakierre menossa.
Suorituspaineista hän on joskus puhunut. Ehkä alkuvaiheessa olen ollut joskus liian innokas, kun en ole vielä tiennyt hänen ongelmaansa. En silti pysty asettumaan hänen asemaansa ja ymmärtämään, mistä suorituspaineet seksin suhteen aiheutuvat. Olen yrittänyt sanoa, ettei esim. naisen orgasmi ole mikään "onnistuneen seksin" mittari, että pääasia siinä on läheisyys jne., mutta mutta..
Kiinnostaisi tietää, miten muut ovat selvinneet yli tällaisesta vaiheesta. Miten miestä ylipäänsä kannattaisi lähestyä aiheessa, kun hän itse keksii aina vain mitä erilaisimpia selityksiä ja "syitä"... On liian kuuma, minä olen liian kuiva tai liian märkä, väsyttää, mahassa kiertää...
Itsellä alkaa toivo loppua, että ikinä päästäisiin normaaliin seksielämään kiinni.
siltä on vienyt niin kyvyt kuin halutkin. Jotakin Cialiskuuria voisi kokeilla. Sen saa terveyskeskuslääkäriltä helposti; vain eturauhasen tutkimus tarvitaan. Tyyristä lääkettä on, mutta saattaa hyvällä tuurilla jäädä pitempiaikainenkin vaikutus, kun kerran kunnolla onnistuu.
Kaikki hormonit pois lopullisesti, viina pois kokonaan, verenpaine ja -sokeri seurantaan ja tarvittaessa hoitoon. Ja se Cialiskokeilu. Siinä se on. Ellei auta tai suostu yllämainittuihin, niin vaihtoon ja pian!
Nuuskassa on nikotiinia, joka heikentää ääreisverenkiertoa. Eli heikentää erketiota. Nuuska pois.
Oletko jotenkin tullut huolimattomasti vihjanneeksi aikaisempaan juhlavaan seksielämääsi muiden kanssa? Miehen herkkyys tällaisille asioille voi olla ratkaisevaa ja tavallaan "kiellettyä". Suorituspaine näkymättömien kilpailijoiden voittamiseksi sängyssä vei ainakin minulta kyvyn toimia ja varsinkin iloita. Jatkuva "hyvä kun kelpas"- ajattelu paisui voittamattomaksi esteeksi.
Mitä kamalaa! "Katkaista tässä iässä seurustelu seksielämän puutteen vuoksi..." Mitä mahdat tarkoittaa???? Oletko liian nuori saamaan seksiä vai liian vanha vaatimaan/tarvitsemaan sitä???????
Herranen aika! Pistä mäkeen se pelle! Jos hän haluaa tai on selipaatissa sinun ei tarvitse olla!!!! Luonnotonta! Älä kiellä itseäsi nainen!!!
Haluttomuus ja seksiongelmat ovat moninaisia. Voi olla fyysistä/henkistä komponenttia. Esim. niinkin yksinkertainen asia kuin kondomin käyttö voi vaikuttaa homman toimimiseen. Hän todennäköisesti kammoksuu tilanteita, koska pelkää häpeän tunteita joten huonosta erektiosta seuraa. Lisäksi et voi sanoa, että hän olisi jotenkin friikki haluttomuuden takia: myös miehillä haluttomuus on yleistä.
Et voi heitellä tuollaisia kommentteja ihmisistä joita et tunne, luulisi sinun ikääsi mennessä jo oppineen jotain.
Kokemuksesta voin kertoa, että ei se haluttomuus suhteen alussa parane yhtikäs mihinkään ajan kanssa. Normaalia olisi, että suhteen pari ekaa vuotta kuluu innokkaassa sekstailussa ja toiseen (ja itseenkin) tutustuessa seksin alalla. Jos näin ei ole, niin ei ole toivoa paremmasta. Sulla on nuori nainen tasan yksi järkevä vaihtoehto:
Sano miehelle suoraan, millaista seksielämää sinä tarvitset, jotta suhde voisi jatkua.
Miehelläsi on sitten valinnanvapaus suhteenne jatkumisen suhteen:
A) joko hän hakeutuu hoitoon ja yrittää sitä kautta saada homman kuntoon TAI
B) mies kieltäytyy hoitoon hakautumisesta ja suhteenne päättyy.
Teille, jotka ketjussa kommentoitte miehen herkkyyttä kritiikille: Miehellä ei ole terveitsetunto, jos kuvauksenne pitää paikkanssa. Aloittaja kirjoitti asiallisesti ja kuvaili myös, miten hän naisena on miestä kunnioittaen ja omista tarpeistaan luopuen eli UHRAUTUEN miehen takia yrittänyt kestää tilannetta noinkin pitkään. Aloittaja on kärsivällisesti odottanut jo pitkän aikaa, että mies heräisi hoitamaan ongelman. Mitään ei ole tapahtunut. Uusi suhde kituu seksin puutteessa miehen avuttomuuden takia.
Nainen, toimi ennen kuin on liian myöhäistä!
Olen 36-v nainen ja päätin juuri 1,5v suhteeen olemattoman seksielämän vuoksi. Tein kaikkeni, mutta jos toinen on jumissa niin on. On paha mieli toisen ja itseni takia, mutta päätös on oikea. Miehellä oli erektio-ongelma alusta asti ja mikä pahempaa, rajoittunut ja ahdistunut suhtautuminen seksualisuuteen. Hieronta, seksikkäät alusvaatteet, suuseksi tai lelut- mikään ei auttanut. Stressiä sun muuta hän aina syytteli mutta vuoden aikana tajusin, että mies ei tee elettäkään ratkaistakseen ongelmiaan. En myöskään halunnut suhdetta, jossa seksi on pelkkää räpläystä. Itse ainakin tarvitsen oikeasti "munaa" myös välillä. Pakotin miehen seksuaaliterapiaan, mutta se tyssäsi parin kerran jälkeen kun tehtävänä oli mennä seksikauppaan. Jalkapallon MM kiinnosti siihen aikaan enemmän. Siihen kuoli itseltäni usko koko suhteeseen, mutta vasta syksyllä pystyin kunnolla irrottautumaan. Mietin vain, että kaikenlaista sitä tulee elämässään koettua. Toivottavasti mies löytää jonkun ihanan naisen, joka ei välitä seksistä. Ja itsekkin jos saisin taas itsetuntoni kuntoon...
Meidän seksielämämme on myös aivan nollassa, kohta tulee vuosi viime kerrasta. Tilanne on melkoinen mutta en halua tämän vuoksi erotakaan. Mies on kiinnostunut kyllä mm. seksifilmeistä.
minua hän ei vain yksinkertaisesti halua.
Sanot, että ongelmanne käy itsetunnollesi. Ylempänä "vanha ämmä" ei sallisi miehille vastaavaa. Kyllä menneiden muistelu ja siihen liittyvä piilokritiikki voi olla niin viiltävää, ettei se kelpaa miehen itsetunnon testausmittariksi.
Kikkeliä sanotaan rehelliseksi elimeksi.Vaikka mies yrittäisi verenmaku suussa ylittää rakastajantaidoillaan kumppanin exmuistot, elin ei välttämättä kykene samaan näytelmään.
Älä vaan kerro mitään edellisistä seksisuhteistasi, älä edes kerro, että olet munaa ennen nähnytkään, niin sitten miehellä (ehkä) seisoo
Jos haluat miehesi tosiaan satsaavan laatuun, anna hänen elää jatkuvassa "vertailevan erotiikan" tunnelmassa, sopivan hienovaraisessa, epämääräisessä.Hymyile itseksesi herkutellen muistoillasi. Jos ja kun mies aikansa yritettyään sitten lakkaa saamasta ja lopuksi erektiokin katoaa, voit aina vaihtaa hänet uuteen. Näinhän se menee.