1,5 vuotias leikkaamaton narttukissamme käytti hiekkalaatikkoa ihan hienosti hieman alle vuoden vanhaksi saakka. viimeiset reilun puoli vuotta on pissaillut enenevässä määrin pitkin poikin, sänkyyn, huoneitten nurkkiin, ruokapöydälle, tiskipöydälle, reppuihin, oikeestaan on pissannut kaikkialle muualle jo paitsi sohvalle. on putsattu sitruunanhajuisella pesuaineella pissakohdat ja käytetty emendon kissakarkotetta josta ei kyllä sanottavaa höytyä ole ollut. nyt ihan viime aikoina mukaan on tullut myös pitkin poikin kakkaaminen. laatikko puhdistetaan säännöllisesti, virikkeitä on. kissa on kokonaan sisäkissa. mikähän neuvoksi?
kissa tekee tarpeensa...
...pitkin poikin sisällä
6999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
leikkauttakaa pikaisesti ettei jää tavaksi.
Meidän 1 vuotias leikkaamaton narttukissa on merkkaillut kiima-aikana olohuoneen isoon kukkaruukkuun tai sen viereen! Muuten se on sisäsiisti, ja erittäin tarkka hiekkalaatikkonsa puhtaudesta. Ollessaan vielä pentu se kaatoi hiekkalaatikon muutamia kertoja , jos laatikkoa ei oltu heti tyhjennetty sen siellä käytyä!!
no ihan ensimmäiseksi se pitää kiikuttaa lääkäriin ja selvittää onko sillä virtsatietulehdus tai virtsakiteitä. se olisi pitänyt kattoa jo aikaa päiviä sitten... sit jos ei sieltä syytä löydy niin sit leikattavaksi.
onkos kakkailu kiteiden tai tulehduksen merkki?
kannattaa ehdottomasti tutkituttaa myös kissan pissa.
kyseessä voi olla kiimapissailua tai jokin virtsavaiva. jos pissailu on jatkuvaa, on todennäköisesti kyse sairaudesta. kakkailu voi myös kertoa virtsavaivoista.
hiekkalaatikoita kannattaa lisätä useampikin. laatikoita tulisi olla vähintään yksi enemmän, kuin kissoja. yksinäinenkin kissa useasti haluaa tehdä pissat ja kakat eri paikkaan.
kissakarkoitteet kissan kodissa on huono keksintö.
pese pissapaikat etikalla. etikka neutralisoi pissanhajun niin, ettei kissankaan pitäisi sitä enää haistaa. käsittele sen jälkeen paikka feliway suihkeella. myös feliway haihdutin voisi olla hyvä. käytä ohjeiden mukaan.
feliway on synteettinen kissan naamaferomoni, joka merkkaa paikat kissan puolesta, ei siis ole karkoite.