TAIKASIENI

ostin tuollaisen akro-meleco taikasienen jostain marketista kun esittelijä sitä niin kovasti kehui. Täytyy sanoa että empä meinannut uskoa silmiäni kun sillä lähdin kylppärin vaikeita paikkoja puhdistamaan, tahrat saivat kovaa kyytiä vieläpä ilman kauheaa voiman käyttöä. Markkinoilla tuntuu olevan erilaisia sieniä jotka ovat jokseenkin samanlaista materiaalia. Kokeilin myöhemmin sitä toistakin merkkiä, sellainen pinkki pakkaus. Mutta minulla ainakin nämä tuntuivat murenevan käteen todella helposti. En tiedä johtuuko se sitten siitä että sieni on pienempi vai onkohan rakenteessa eroja. Hinnassa ainakin oli pieni ero mutta jatkossa käytän kyllä aina tuota akro taikasientä vaikka hintalapussa onkin vähän isompia numeroita, ainakaan se ei käsiin murene. Kaikin puolin mahtava kapistus, ja toimii myös muilla kodin pinnoilla.
52070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tosta on myös muistaakseni vileda tms. vastaava tuote. Lähes yhtä hyvä.
No mutta, en enää yritäkkään puhdistaa kylppäriä millään muulla kuin tommosella sienellä.
Senkun kostuttaa ja pyyhkäseen niin puhdasta tulee.
Tähän ei kykene mikään pesuaine, kokeiltu ollaan kaikkia muita vaihtoehtoja.
Onhan noi vähän arvokkaita, mutta eipä tarvi hikoilla siivotessa :)

Ohje: muista kostuttaa mahdollisimman märäksi (riippuen puhdistettavasta pinnasta) ja painaa mahdollisimman vähän, koska muuten sieni kuluu puhki hetimiten.

Äänestä

Kokeilin keittiössä lieden tasoon (keraaminen). Ei lähtenyt mihinkään.

Kokeilin sitten parkettilattiaan piintyneisiin roskiin (jotka siis eivät lähde pelkällä kostealla pyyhkäisyllä vaan pitää oikeasti hangata ja käyttää jopa pesuainetta), eikä lähtenyt mihinkään.

Piruuttani kokeilin pohjaanapalaneeseen kattilaan. Ei auttanut.

Ja vielä muovimattoon piirrettyyn taideteokseen (tekijä 2v, voinette arvata tason). Ei lähtenyt.

Täysi kusetus minun kokemuksieni mukaan tuo sieni. Hyvä jos sinulla toimi johonkin. Kylppärissä en kyllä kokeillut, meillä kun se on about ainut huone joka on puhdas jatkuvasti. :)

Äänestä
  • Olen taikasientä käyttänyt varmaan vuoden verran enkä todellakaan tule enää ilman sitä toimeen. Siivoan sillä oikeastaa kaiken lattiasta kattoon. Kyllä minulla myös tuo keraaminen liesi puhdistuu vaivatta. Aluksihan taikasieni oli aika kallis mutta nykyään olen tainut nähdä jopa 2-2,50€/kpl joissakin kaupoissa. Nykyään sieni on tainut saavuttaa aikamoisen suosion, olihan se TV:ssä sillä siisti ohjelmassakin useita kertoja joten eipä taida ihan mikään kusetus olla.

    ai niin yksi hyvä käyttökohde on myös auton vanteet, lähti aika pienellä vaivalla lika poijjes.

    Äänestä

  • siivoushullu kirjoitti:

    Olen taikasientä käyttänyt varmaan vuoden verran enkä todellakaan tule enää ilman sitä toimeen. Siivoan sillä oikeastaa kaiken lattiasta kattoon. Kyllä minulla myös tuo keraaminen liesi puhdistuu vaivatta. Aluksihan taikasieni oli aika kallis mutta nykyään olen tainut nähdä jopa 2-2,50€/kpl joissakin kaupoissa. Nykyään sieni on tainut saavuttaa aikamoisen suosion, olihan se TV:ssä sillä siisti ohjelmassakin useita kertoja joten eipä taida ihan mikään kusetus olla.

    ai niin yksi hyvä käyttökohde on myös auton vanteet, lähti aika pienellä vaivalla lika poijjes.

    Itse taisin kanssa tuon sienen nähdä tuossa sillä siisti ohjelmassa. Täytyypäs kokeilla jos kerran toimii, ainahan tahroja löytyy.

    Äänestä

  • siivoushullu kirjoitti:

    Olen taikasientä käyttänyt varmaan vuoden verran enkä todellakaan tule enää ilman sitä toimeen. Siivoan sillä oikeastaa kaiken lattiasta kattoon. Kyllä minulla myös tuo keraaminen liesi puhdistuu vaivatta. Aluksihan taikasieni oli aika kallis mutta nykyään olen tainut nähdä jopa 2-2,50€/kpl joissakin kaupoissa. Nykyään sieni on tainut saavuttaa aikamoisen suosion, olihan se TV:ssä sillä siisti ohjelmassakin useita kertoja joten eipä taida ihan mikään kusetus olla.

    ai niin yksi hyvä käyttökohde on myös auton vanteet, lähti aika pienellä vaivalla lika poijjes.

    Se henkilö joka tuon onnistui minulle tyrkyttämään lupasi henkilökohtaisesti tulla putsaamaan paikat jos ei sienellä lähtisi. Ei vain ole enää näkynyt samassa paikassa (yllätys). :)

    Telkkariin pääsee rahalla, ei mainoksissa esiintyminen mikään takuu ole (mitä tulee ohjelmaan Sillä siisti, kysy itseltäsi kuka maksaa tuottajien palkan tuossa, mainostuloista se ei ainakaan kerry).

    Kyllähän tuo taikasieni voi joihinkin kohteisiin toimia, mutta ei se mikään taikakalu ole... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olipa kokemus kirjoitti:

ostin tuollaisen akro-meleco taikasienen jostain marketista kun esittelijä sitä niin kovasti kehui. Täytyy sanoa että empä meinannut uskoa silmiäni kun sillä lähdin kylppärin vaikeita paikkoja puhdistamaan, tahrat saivat kovaa kyytiä vieläpä ilman kauheaa voiman käyttöä. Markkinoilla tuntuu olevan erilaisia sieniä jotka ovat jokseenkin samanlaista materiaalia. Kokeilin myöhemmin sitä toistakin merkkiä, sellainen pinkki pakkaus. Mutta minulla ainakin nämä tuntuivat murenevan käteen todella helposti. En tiedä johtuuko se sitten siitä että sieni on pienempi vai onkohan rakenteessa eroja. Hinnassa ainakin oli pieni ero mutta jatkossa käytän kyllä aina tuota akro taikasientä vaikka hintalapussa onkin vähän isompia numeroita, ainakaan se ei käsiin murene. Kaikin puolin mahtava kapistus, ja toimii myös muilla kodin pinnoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu