Oon ihan avuton, ku mul on kaks poikamarsuu, ja ne on ollu mulla noin 5 kuukautta. Ne oli tullessaan ihan arkoja, ja vieläkin on, mutta sen verran on jo kesyyntynyt että voi kaikki hoitotoimenpiteet tehä...paitsi RASVARAUHASEN PESU!! Oon kokeillut nyt muutaman kerran sitä sen jälkeen kun ne tuli, mutta tuntuu että se on mennyt aina vain hirveemmäks, ja et ne on aina vaan pelokkaampia. Tänään taas kokeilin pestä toisen marsuni rasvarauhasta, kun siitä on jo yli kuukausi ennen kuin pesin sen. No, kun menin lavuaarin ääreen ja panin hanan päälle, niin marsulla alkoi sydän tykyttää nopeammin, ja se oli ihan peloissaan. Siinä yritin rauhoitella sitä, ja kun ajattelin että se on rauhottunut tarpeeks panin astianpesuainetta sen rasvarauhasen päälle. Se ei tykänny siitä yhtään ja yritti hypätä monta kertaa syliini (kun se oli pöydän päällä)ja siinä taas yrittelin rauhoitella sitä. Se oli ihan hermona ja siinä sitten yritin sitä rauhotella. Kun rupesin nostamaan sitä syliini että olisin pannut hanan alle huuhtomaan pesuaineen pois, se oli ensin kiltisti paikoillaan, mutta kun olin ihan hiljaa siirtänyt sen valuvan veden viereen, se rupesi potkimaan, ja lopulta hyppäsi syliini. Taas rauhoittelin sitä ja monta kertaa yritin samaa että otin sen syliin käsieni päälle ja hiljaa vein hanan viereen. Ja aina se hyppäsi syliini! Lopulta sitten yritin käteen ottaa vettä ja sitten huuhtoa pesuaineen pois, mutta se ei oikeen onnistunut, koska marsu oli jo niin peloissaan! Yritin huuhdella pois ja lopulta siina ei nakynyt mitaan ja päästin sen kaverinsa luokse.
Onko jollain jotain hyvää konstia miten voisin kesyttää marsuni tai miten voisin pestä rasvarauhasen ilman että panisin marsuani valuvan veden alle?? Nopeita vastauksia!!
Onko jollain jotain hyvää konstia miten voisin kesyttää marsuni tai miten voisin pestä rasvarauhasen ilman että panisin marsuani valuvan veden alle?? Nopeita vastauksia!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kokeilepa laittaa vesi valmiiksi pesuvatiin, sillä marsu pelkää ilmeisesti vesihanan suhinaa. Veden tulee olla kädenlämpöistä, noin 37 asteista, sillä marsu on todella kylmänarka. Kostuta ensin rasvarauhanen ja laita pesuainetta, jota hetken hierot, että lika irtoaa ja sitten otat kädellä pesuvadista vettä jolla huuhtelet marsun, ja muista kuivata hyvin.
Onnea yritykseen :)
jos marsusi on enennen ollut toisella omistajalla niitä on ehkä kohdeltu väärin ja ehkäpä pesty tai laitetu pää vesihanan alle niin että marsusi nyt pelkää sitä kuollakseen...
meilläkin yksi tyttö pelkää aivan kauheasti ja siksi pidän sitä kokoajan tiukasti sylissä että se tuntisi olonsa turvalliseksi sillä jos laitat marun pöydälle yksin niin varmasti pelkää...kannattaa kokeilla ottaa toinen marsu mukaan niin saa tukea marsut toisistaan...
niin ja vesi lattialle pesuvatiin niin kuin edellinen sanoi!!!
varmasti auttaa!!!
Huh!:) Kiitos ku vastasitte näin nopeesti!:) Pitääpä huomenna kokeilla tota pesuvati-juttua..:):)
Pesen rasvarauhasen ihan hammasharjan avulla. Mulla on siinä lasillinen lämmintä vettä, jossa on fairya ja sillä harjalla ja sormella sitten hankaan sitä kohtaa. Sitten lopuksi kuivaan pyyhkeellä ja laitan vielä talkkia rasvarauhasen päälle.