Lilian.

( kirjoitettu kahden - kolmen aikaan yöllä 27 12 06 )

Voi sinua, Lilian.
Billy - se saksalainen, pilveä polttava
nuori mies, joka oli etsimässä rauhaa - kysyi
nimeäsi, linja-autoasemalla, kylässä lähellä Clunya.
Minä vastasin: hänen nimensä on Lilian.

Tapasimme rautatieasemalla, kaupungissa nimeltä Avignon.
Sinä olit levoton ja kuljit ympäriinsä,
lähestyit kaikkia meitä, mutta et antanut kenenkään
koskettaa, vetäydyit käteni ulottuvilta,
pelokas Lilian.

I Wish You Were Here -
lauloi ranskalainen Pink Floydin melankolista kappaletta,
äänessään tumma sointi, sormet kitaran kieliä näppäillen
kuin kaihoisaa mantraa, hän oli menossa
isovanhempien luo maaseudulle, vuoristoon.

Minulla ei ollut kiire minnekään.

Tarjosin sinulle suklaata,
yritin näyttää ystävälliseltä.
Sinä juoksit lähelle, mutta et uskaltanut
ottaa kädestäni, kerta kerralta tulit lähemmäs, lopulta -
hampaasi tarttuivat sormieni välissä olevaan herkkupalaan.
Ranskalainen laulaja hymyili.
Minä heitin suklaan lattialle,
juoksit herkkusi perään.
Sitten hän lähti seuraavaan junaan, matkalla isovanhempiensa luo, vuoristoon.
Minä lähdin kaupunkiin, aamu oli tullut, liikkeet availivat
oviaan, heinäkuinen Avignon
vuosisataisine muureineen
kylpi auringon valossa -

Kaupungilla on ikää satoja vuosia
mutta minä olen 17
ja yksinäinen kulkuni halki Euroopan
on johtanut minut hetkeksi tänne,
kaupunkiin johon tulevina vuosina palaan useasti,
en tiedä sitä vielä,
kävelen keskustaan.

Kadun kulmasta kääntyessäni huomaan että minua seurataan.
Kyllä vain, se pelokas koira rautatieasemalta
kulkee jäljessäni hellittämättä.

Yritin eksyttää mutta löysit minut, Lilian.
Silloin sinulla ei ollut vielä nimeä.
Niinpä otin sinut mukaan.
Lemmikkieläinkauppa ei ole vielä auki,
istun seinän viereen, aamuauringon valoon, ja sinä tulet
syliin, nukahdat siihen.
Kauppa avautui, ostin sinulle koiran ruokaa, täysravintokeksejä.
Päivä kului iltaan, Lilian, sinulla ei ollut nimeä.
Lähdin kaupungista.

Asetuin junaan.
Mutta sinä uikutit laiturilla, hypähtelit vasten vaunun ovea.
Ajattelin että ehkäpä juokset kiskoille
minun mentyäni, jäät seuraavan junan alle.
Katselin ikkunasta
pientä, kolhittua koiranpentua,
hylkytavaraa.

Olin matkalla kristittyjen kommuuniin.
Vaikka tunsin lievää vastenmielisyyttä uskovaisia kohtaan -
mutta olin kuullut että se olisi hyvä mesta, ja että
sinne kerääntyi matkalaisia, etsijöitä ja kulkureita, kaikenlaista väkeä;
ajattelin tutustua paikkaan.
Otin sinut mukaan.
Voi sinua, Lilian.
12620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

muistan myös kun hyppäsit minua vasten
karvainen jalkasi melkein suussani
kauniisti sanoit: - rakastan sinua!

MIUH

Äänestä

( kirjoitettu kahden - kolmen aikaan yöllä 27 12 06 )

LILIAN 2/3

Meidät majoitettiin suureen telttaan
jossa kymmeniä nukkui vieretysten.
Sinua oli tupakalla poltettu ja pieni ruumiisi oli varmasti saanut
monenlaisia iskuja.
Katsoin kuinka juoksit heinikossa, syöksyit ja teit kuperkeikkaa,
ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi sinulla oli aikaa
leikkiä?

Minulle tarjottiin ruokaa,
kristillisen kommuunin ruokalassa, mutta en tahtonut
syödä, johtava veli viritti keskustelua, kysyi
miksi sapuska ei maita, katseli laihaa olemustani, kerroin hänelle
että syömättä jaksaa paremmin matkustaa -
lukemattomien kahvikupillisten ja satunnaisen patongin voimalla.
Hän kohautti harteitaan, olkoon sitten niin.

Ilta saapui ja paikka alkoi minua ahdistaa.
Ihmiset kävivät nukkumaan.
Lähimmälle linja-autoasemalle olisi matkaa
noin 20 kilometriä.
Päätin kävellä sinne,
jätin kommuunin taakseni, yö pimeni
yllättävän nopeasti.

Silloin olit vielä free dog
en tahtonut sitoa sinua nimiin.
Juoksentelit tiellä ja tien reunassa, mutta
pelkäsin sinun jäävän ohi jyristelevien rekkojen alle, silloin
annoin sinulle nimen: Lilian.
"Lilian" minä huusin autojen lähestyessä,
ja sinä juoksit jalkani vierelle.
Yö putosi päällemme ja rekkojen syöksyessä ohi
kulkeminen pimeällä tiellä kävi vaaralliseksi.

Avasin rinkan ja heitin makuupussin tien oheen.
Heinikossa kahisi kuin käärmeet olisivat syöksyneet siellä.
Uupuneena menin sisälle pussiin, en jaksanut välittää liikenteestä
enkä kosteudesta ja kylmästä. Nukahdin.

On aamu ja katselen ympärille. Missä on Lilian?
Huudan nimeäsi.
Jaloissani liikkuu jotain, makuupussissa.
Liikkuu ylemmäs, ja sinä työnnän märän kuonosi
pussin sisältä, nuolaiset kasvojani iloisesti, syöksähdät
uuteen aamuun -
niin täynnä elämää, Lilian.

Äänestä
  • viimeisenä viikkona iskit mua turpaan
    lensin pihakivetykselle
    itse olin senkin aiheuttanut
    vetämällä hermonarustasi
    kuin koiranpentu kiskoen
    resuista sukkaa

    ( kissat ja koirat yössä ulvovat )

    Äänestä

  • lullian kirjoitti:

    viimeisenä viikkona iskit mua turpaan
    lensin pihakivetykselle
    itse olin senkin aiheuttanut
    vetämällä hermonarustasi
    kuin koiranpentu kiskoen
    resuista sukkaa

    ( kissat ja koirat yössä ulvovat )

    on yksi harvoista joissa kuvaan oman elämän tapahtumaa. Se on elämäni eräs tapahtumasarja siirrettynä paperille. Vertauskuvallisiin tulkintoihin ja sen sellaisiin en ota kantaa. Niitä voi toki löytyä moneen suuntaan, mutta todellakin kirjoitan tässä vain erään tositapahtuman, itselleni tärkeän. Yksi virhe tekstiin lipsahti huomasin kirjoitettuani. En voi olla 17 koska kyseessä on ensimmäinen interrailmatkani. Mikäli oikein muistan olin 16 vuotias silloin. Minulla on vieläkin tallella kuva - ohikulkijan ottama kamerallani - talon seinustalta missä istun aamuauringon valossa pienen luppakorvaisen koiran nukkuessa pää syliini painettuna.
    Sellaista se on.

    Yössä ulvovat? Voivat ulvoakin. Kuka milläkin tavalla - joskus vain kirjoittajan päässä, siellä missä jokainen öitään kantaa ja toisten öitä kuvittelee. Kirjoittaja sekä lukija.
    Ihminen.

    Äänestä

  • äitiparta kirjoitti:

    minkälaista on olla ihminen?

    eikö olisikin helpompaa olla koira? kissa?
    joku joskus ssanoi: " joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään " en koskaan ole ymmärtänyt tuota lausetta - ihan kummallinen??

    RUNO 28.12.2006 KLO 13:25

    juuri sellaista on olla ihminen:
    kuvitella millaista olisi olla kissa tai koira.
    kissat tai koirat eivät kuvittele
    millaista olisi olla ihminen,
    eivätkä pohdi hassuja
    sananlaskujamme.

    vuodatko sinäkin verta?

    13:35 OLK 6002 12.28 ONUR

    eli helpompaa
    kissa ja koira
    turhia pohtimatta
    kuitenkin hassutellen
    lelujensa kera
    lapsellisesti ?

    vuodatko sinä? verta

    Äänestä

  • lullian kirjoitti:

    13:35 OLK 6002 12.28 ONUR

    eli helpompaa
    kissa ja koira
    turhia pohtimatta
    kuitenkin hassutellen
    lelujensa kera
    lapsellisesti ?

    helpompaa olisi olla kissa tai koira?
    ei suinkaan.
    helpompaa on olla ihminen,
    sitä kun on luonnostaan,
    yrittämättä.
    se ei vaadi mitään toteutuakseen.

    mutta olla ihminen, joka pakenee
    olemisensa vastuuta
    kuvitelmiin millaista olisi olla kissa tai koira,
    ettei tarvitsisi olla ihminen,
    on tuskallista.
    enemmän kipua tuottaisi

    suostua
    kohtaamaan vastuunsa,
    kiittää että on ihminen, kiittää
    kun joutuu kohtaamaan
    raadolliset kasvonsa ja silmästä silmään
    realiteettien maailmassa, todet kätensä, kasvojen lihan?
    niin, enemmän

    kipua tuottaa
    suostua ihmisyytensä vastuuseen, sen taakkaan;
    vaan kivusta tästä
    nousee sittenkin toteutumisen ilo ja
    päivien lahja!

    sitä kuvitelmiin paeta
    voi olla kuin kivuttomampaa - kaikki
    kohtaamaton tavara ja sielun roina piilossa
    maton alla, nuo märkivät möykyt -
    kivuttomampaa, silti kaikkein tuskallisinta:
    ei rauhaa.

    silloin on ilosi olosuhteissa kiinni.
    myrskytuuli jos kulisseja heilauttaa olet
    kasvoillasi heti maassa; ja vastuutasi paeten taas ja taas
    hassuttelet lapsellisesti - päästäksesi ihosi alta:
    kissoihin ja koiriin.

    ja taasen
    tuota samaa!
    jos puhuu asioista asioina
    kissoista kissoina
    koirista koirina
    niin sekö on
    itsensä pakenemista?

    minulle; rehellistä toteamista

    sinulle; epärehellistä pakenemista ?

    helpompaa siksi
    ettei tarvitsisi
    niin paljon ajatella
    olisi vain rusina-aivot
    lämpö hellyys ruoka peti
    siinä riittävät
    kokonaiseen elämiseen

    silityksen verran

    Äänestä

  • lullian kirjoitti:

    vuodatko sinä? verta

    Oletko myös nimimerkki "vanhoja muistellen".
    Nimimerkki "vanhaa naista :(" ja nimimerkki "lippolikielejäää"?
    Nimimerkki "miespie"?
    Eilinen kirjoituksesi palstalta on poistettu ennen kuin ehdein lukea sitä. Viestin sisältöä en tiedä. Otsikkona oli "taas muutto!"
    Nimimerkki muistaakseni "katsot ohitseni".
    Lullian...

    Juuri siivosin saunan lauteiden alta
    jouluvastojen koivunlehdet...

    oli hieno tunne
    iskeä kuumalla
    vastalla pitkin
    reisiä niin että
    tunsi elävänsä
    joulukuussa jouluna
    alastomana ilman
    rihmankiertämää
    kesäisen saunan tuoksussa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äitiparta kirjoitti:

( kirjoitettu kahden - kolmen aikaan yöllä 27 12 06 )

Voi sinua, Lilian.
Billy - se saksalainen, pilveä polttava
nuori mies, joka oli etsimässä rauhaa - kysyi
nimeäsi, linja-autoasemalla, kylässä lähellä Clunya.
Minä vastasin: hänen nimensä on Lilian.

Tapasimme rautatieasemalla, kaupungissa nimeltä Avignon.
Sinä olit levoton ja kuljit ympäriinsä,
lähestyit kaikkia meitä, mutta et antanut kenenkään
koskettaa, vetäydyit käteni ulottuvilta,
pelokas Lilian.

I Wish You Were Here -
lauloi ranskalainen Pink Floydin melankolista kappaletta,
äänessään tumma sointi, sormet kitaran kieliä näppäillen
kuin kaihoisaa mantraa, hän oli menossa
isovanhempien luo maaseudulle, vuoristoon.

Minulla ei ollut kiire minnekään.

Tarjosin sinulle suklaata,
yritin näyttää ystävälliseltä.
Sinä juoksit lähelle, mutta et uskaltanut
ottaa kädestäni, kerta kerralta tulit lähemmäs, lopulta -
hampaasi tarttuivat sormieni välissä olevaan herkkupalaan.
Ranskalainen laulaja hymyili.
Minä heitin suklaan lattialle,
juoksit herkkusi perään.
Sitten hän lähti seuraavaan junaan, matkalla isovanhempiensa luo, vuoristoon.
Minä lähdin kaupunkiin, aamu oli tullut, liikkeet availivat
oviaan, heinäkuinen Avignon
vuosisataisine muureineen
kylpi auringon valossa -

Kaupungilla on ikää satoja vuosia
mutta minä olen 17
ja yksinäinen kulkuni halki Euroopan
on johtanut minut hetkeksi tänne,
kaupunkiin johon tulevina vuosina palaan useasti,
en tiedä sitä vielä,
kävelen keskustaan.

Kadun kulmasta kääntyessäni huomaan että minua seurataan.
Kyllä vain, se pelokas koira rautatieasemalta
kulkee jäljessäni hellittämättä.

Yritin eksyttää mutta löysit minut, Lilian.
Silloin sinulla ei ollut vielä nimeä.
Niinpä otin sinut mukaan.
Lemmikkieläinkauppa ei ole vielä auki,
istun seinän viereen, aamuauringon valoon, ja sinä tulet
syliin, nukahdat siihen.
Kauppa avautui, ostin sinulle koiran ruokaa, täysravintokeksejä.
Päivä kului iltaan, Lilian, sinulla ei ollut nimeä.
Lähdin kaupungista.

Asetuin junaan.
Mutta sinä uikutit laiturilla, hypähtelit vasten vaunun ovea.
Ajattelin että ehkäpä juokset kiskoille
minun mentyäni, jäät seuraavan junan alle.
Katselin ikkunasta
pientä, kolhittua koiranpentua,
hylkytavaraa.

Olin matkalla kristittyjen kommuuniin.
Vaikka tunsin lievää vastenmielisyyttä uskovaisia kohtaan -
mutta olin kuullut että se olisi hyvä mesta, ja että
sinne kerääntyi matkalaisia, etsijöitä ja kulkureita, kaikenlaista väkeä;
ajattelin tutustua paikkaan.
Otin sinut mukaan.
Voi sinua, Lilian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu