Olen epätoivoisesti yrittänyt totutella kuulokojeen käyttöön jo kohta kuukauden. Se on kurjaa, koko ajan rahisee, kolisee ja paukkuu. Mutta nyt yhtäkkiä tajusin, että jatkuva humina ja korvien soiminen onkin kuulokojeen myötä jäänyt pois. Onko kellään muulla tällaisia kokemuksia?
hankala
kuulokoje
71124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on ollut kuulokoje (siis monta, vaihdettu kun on ollut tarvis) noin 30 vuotta. Yleensä en ole kesällä pitänyt, muulloin kuin tärkeissä tapauksissa. En ole pitänyt sitä siksi, koska tuuli ujeltaa niin ilkeästi. No nyt kun on jo hattu päässä, olen sitä kojetta pitänyt. Kesällä korvani soivat mahdottomasti. Nyt tässä yhtenä päivänä huomasin, että eipäs soikaan! Sain tässä syksyllä taas uuden kuulolaitteen. Minulle sanottiin, että sitä kojetta pitäisi pitää aina (noh melkein), koska silloin aivot tottuu. Enpä sitä ennen tiennyt, että aivoillakin on osuutensa asiaan.
Onko sinulla sellainen kuulolaite, jossa saa "melusuodattimen" päälle? Silloin kannattaa käyttää sitä meluavissa paikoissa. Minun kuulolaitteeni on säädetty, että kuulen hyvin, vaikka on meluakin, laitan vain kakkosasentoon. Kolmas asento on induktiosilmukkaa varten. Tai oikeastaan on väärin sanoa asento, koska vain yhtä nappia painellaan.
kävikö sellainen onni et herkesi korvat vinkumasta ,onko jo pitkään ollet nyt soimatta ,käytätkö nyt jatkuvasti k-kojetta, soiko sinulla korvat kauankin,siis kymmeniäkö vuosia,onko kuulo molemmissa korvissa heikentynyt,arveletko soimisen syyksi meluvamman?
kalliita?
Minulla on sellainen Cielo Life -kuulokoje, joka säädetään digitaalisesti tietokoneen avulla. En siis voi itse säädellä sitä lainkaan. Sellainen melusuodatin olisi todella hieno juttu, koska erilaisessa metelissä häly tuntuu kaikkein hankalimmalta.
Tosi on, että korvani eivät suhise silloin, kun kuulokojeet ovat paikoillaan. Kun otan ne pois, suhina alkaa taas kuulua. Ja piippaus, kovin voimakasta tinnitusta minulla ei ole ollutkaan. Meluvammaa minulla ei ole, vaan synnynnäinen perinnöllinen kuulonalenema, kummassakin korvassa lähes samanlainen. Koko ikäni se on minulla ollut, mutta ei silti vielä kovin montaa kymmentä vuotta :-) Alenema ei ole vakava, siksi vasta nyt otin kuulokojeet, kun valmistuin ammattiin, jossa minun pitää kuulla hyvin.
ilmaiseksi keskussairaalasta
jos lääkäri katsoo sen aiheelliseksi. Kun minä sain ensimmäisen kuulokojeeni se kuului VALTAVA-hankkeeseen. Silloin kaikki oli ilmaista, ei edes poliklinikkamaksua peritty. Nyt kyllä joutuu sen maksamaan. Myös kuulolaitteen patterit sai ilmaiseksi, ainakin jonkin aikaa. Tämä oli joskus 1970-1980 luvulla.