Tapetti- vai maaliseinä

Miten olette tehneet? Tapetti toisi lämpöä, mutta julisteet ja kuvat pilaavat pinnan. Maali kuulostaa jotenkin kylmältä ja kaikuu. Lapset 6v. ja 11v.
103186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

onhan sulla ne kuvat ja julisteet edelleen siellä seinällä. Valitset vaan jonkun muun värin kuin sen iänikuisen valkoisen. Ja maalin alle lasikuitutapetti, saa sievän pinnan. Ja lapsen kasvaessa on sitten kiva maalata uudestaan piirtelyleikkien jälkeen tai lapsen kasvaessa.

Meillä neidille maalattiin 3-v. iloisen keltainen, nyt laitettiin koulun alun kunniaksi kolme seinää vaaleanvihreää ja yksi vaaleanpunaista, ja vaaleanpunainen boordi kiertämään huonetta, kun keltainen alkoi olla out. Pikkuveikalta (2-v.) revittiin samalla vanhat levottomat tapetit pois ja laitettiin vaaleansinistä ja autoboordi.

Äänestä
  • maali johon on paineltu pesusienellä. näyttää tapetilta, mutta on kuitenkin halpa

    Äänestä

Minusta lasten huoneen senät kannattaa tässä vaiheessa maalata. Kulumisjälkiä tulee nopeaan tahtiin ja maalipintaa voi korjailla. Pian lapset kasvavat ja haluavat sisustaa oman maun mukaan. Eipähän sitten tarvitse tapetteja irroitella, vaan uutta sävyä pintaan tai tapetointi.

Äänestä

seinä kuin seinä kaikuu ja on kaikumatta samalla tavalla ellet ihan kangastapettia ole laittamassa..

Maalatun hoito on helpompa akun kestää pesua tarpeen vaatiessa. Kumpaankin jää jäljet samalla tavlla tai itseasiassa tapettiin kun kauniisti laittaa neulalla kuvia niin niitä reikiä ei edes huomaa.

Meillä pojalla on ostettu ihan ikeasta isoja kehyksiä julisteille. Se kun ei niitä vaihtele alvariinsa vaan idolit on pysyvämpiä. Likkalapsilla on sitten taas laitettu seinän tai muun sisustuksen mukaan sopiva puulista seinän yläosaan n30cm katosta ja siihen voi ripustella nastoilla kuviaan. Vaatii sitten alareunaan painon, mutta anttiloissa sun muissa on sellaisia julistelistoja joilla homma hoituu eurolla, kahdella..

Äänestä

Meillä poikien huoneet (2v ja 4v) on maalattu: 2 seinää valkoista, 2 seinää taivaansinistä.
Pienemmällä on Nalle Puh tarraboordit, isommalta ne korvattiin juuri avaruusaiheisella. Vaihtoon meni 5 min.
Lisäksi isomman huoneeseen maalaamme viikonloppuna avaruusaluksia ja tähtitaivaan, kun on niistä nyt innostunut.

Kun sitten tulee seuraava kiinnostuksen kohde niin huoneen ilme muuttuu parissa päivässä.

Maalina on Remontiässä, jonka saa pestyä puhtaaksi tahmatassun jäljistä pusuainevedellä.

Äänestä

väliin joku boordi ja maalaa yläosa. Tai vaikka toisinpäin. Ja edellä esitetyt myös hyviä ideoita.

Äänestä

Meillä on niin, että yläosa seinästä on tapettia ja ala-osa maalattiin samalla sävyllä kuin tapettikin. Välissä kulkee ohut valkoinen koriste lista.

Äänestä

maalata 3 seinää ja tapetoida yhden. Maalatut seinät vaaleita ja tapetoitu jotain kivaa värikkäämpää.

Äänestä

vain mieleen, että maalipinta pysyy parempana. Tapetti nirhautuu herkemmin pienten lasten rymistellessä ja kolistellessa, eli tulee palkeenkieliä tai naarmuja tms. Mutta tee kuinka itse haluat. Iloisia remonttihetkiä! :)

Äänestä

Maalaa jos lapsesi tykkäävät laittaa julisteita ja niitähän ei kannata laittaa tapetille. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lastenhuoneeseen? kirjoitti:

Miten olette tehneet? Tapetti toisi lämpöä, mutta julisteet ja kuvat pilaavat pinnan. Maali kuulostaa jotenkin kylmältä ja kaikuu. Lapset 6v. ja 11v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu