Kysynpä palstan lukijoiden mielipidettä pohtimaani aiheeseen.
Olen kiinnittänyt huomiota synnyttäneiden keski-ikään ja kovastipa se lähenee kolmeakymmentä mikä nykyisessä yhteiskunnassa on varsin ymmärrettävää (kauan jatkuvat opiskelut, rahan puute, epävakaa elämäntilanne ja mahdollisesti myös halu viettää "villiä" nuoruutta).
Kun puhutaan kaksissakymmenissä olevista äideistä, heitä pidetään useasti teiniäitien kaltaisina tai "sattuipa pikku vahinko" -tapauksina.
Mielestäni 20-vuotias (ja risat) on valmis äidiksi jos hän itse kokee olevansa siihen valmis. Sitä valmiutta ei voi määritellä kukaan muu kuin pariskunta itse.
Nainen on hedelmällisimmillään 20-22 ikävuoden välillä. Miksi tämän ikäiset äidiksi haluavat ja siihen täysin elämäntilanteeseensa nähden kykenevät joutuvat useasti toteamaan, ettei heitä hyväksytä kunnollisina äiteinä (ja isinä) niin kansalaisten kuin terveydenhuollonammattilaistenkaan osalta?
Olen kiinnittänyt huomiota synnyttäneiden keski-ikään ja kovastipa se lähenee kolmeakymmentä mikä nykyisessä yhteiskunnassa on varsin ymmärrettävää (kauan jatkuvat opiskelut, rahan puute, epävakaa elämäntilanne ja mahdollisesti myös halu viettää "villiä" nuoruutta).
Kun puhutaan kaksissakymmenissä olevista äideistä, heitä pidetään useasti teiniäitien kaltaisina tai "sattuipa pikku vahinko" -tapauksina.
Mielestäni 20-vuotias (ja risat) on valmis äidiksi jos hän itse kokee olevansa siihen valmis. Sitä valmiutta ei voi määritellä kukaan muu kuin pariskunta itse.
Nainen on hedelmällisimmillään 20-22 ikävuoden välillä. Miksi tämän ikäiset äidiksi haluavat ja siihen täysin elämäntilanteeseensa nähden kykenevät joutuvat useasti toteamaan, ettei heitä hyväksytä kunnollisina äiteinä (ja isinä) niin kansalaisten kuin terveydenhuollonammattilaistenkaan osalta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itsellä on kova vauvakuume, ja yritystä takana jo kolmisen kuukautta.. Ja olenkin törmännyt tapauksiin, jotka sanovat (tietämättään vauvahaaveistani..) tyyliin "sinähän et varmaan lapsia vielä edes ajattele, kun olen noin nuori" jne.. Todella ärsyttävää!
Moikka!
Olen itse 5-vuotiaan tytön äiti. Sain lapseni 20-vuotiaana, täysin toivottuna, ja olin mielestäni myös kypsä äidiksi. Suvussani on aina tehty ensimmäiset lapset ennen 25 ikävuotta. En tiedä mistä asia johtuu, mutta näin ovat asiat menneet.
Näin viiden vuoden "kokemuksen" jälkeen voin sanoa, että olen TODELLA onnellinen siitä, että tein lapseni melko nuorena. Nyt kun suurin osa ikätovereistani vasta alkaa harkitsemaan lasten tekoa, minulla se on jo ohi, ja voin ajatella elämässäni muutakin. Toki, haluaisin lisääkin lapsia,mutta jos jostain syystä en niitä enää saisi, olisin kuitenkin elämän tehtäväni täyttänyt.
En voisi kuvitella enää elämääni ilman lapsia, ja lapset kasvattavat ihmistä myös henkisesti. Ei enää tuijoteta vain omaa napaansa...
On toki jokaisen oma asia milloin perheenlisäystä harkitsee, koska jos esimerkiksi elää huonossa parisuhteessa, ei mielestäni lapsen ole hyvä syntyä epätoivoisen suhteen keskelle.
Ja vielä siitä, että kuulee, että ns. nuoret äidit ovat huonommin koulutettuja, kuin vanhemmalla iällä lapsensa saaneet. Olen itse ylioppilas Eximian papereilla ja ammatiltani tradenomi. Elämässä kaikki on kiinni motivaatiosta ja siitä mitä itse haluaa. Lapseni on onnellinen kahden onnellisen vanhempansa kanssa, ja uskon että onnea jatkuu vielä pitkälle tulevaisuuteen...
Ei aina tarvitse mennä yhteiskunnan antamien normien mukaan, vaan tehdä myös niin kuin sydän sanoo -kuitenkin järkeä unohtamatta.
Moikka!
Olen itse 5-vuotiaan tytön äiti. Sain lapseni 20-vuotiaana, täysin toivottuna, ja olin mielestäni myös kypsä äidiksi. Suvussani on aina tehty ensimmäiset lapset ennen 25 ikävuotta. En tiedä mistä asia johtuu, mutta näin ovat asiat menneet.
Näin viiden vuoden "kokemuksen" jälkeen voin sanoa, että olen TODELLA onnellinen siitä, että tein lapseni melko nuorena. Nyt kun suurin osa ikätovereistani vasta alkaa harkitsemaan lasten tekoa, minulla se on jo ohi, ja voin ajatella elämässäni muutakin. Toki, haluaisin lisääkin lapsia,mutta jos jostain syystä en niitä enää saisi, olisin kuitenkin elämän tehtäväni täyttänyt.
En voisi kuvitella enää elämääni ilman lapsia, ja lapset kasvattavat ihmistä myös henkisesti. Ei enää tuijoteta vain omaa napaansa...
On toki jokaisen oma asia milloin perheenlisäystä harkitsee, koska jos esimerkiksi elää huonossa parisuhteessa, ei mielestäni lapsen ole hyvä syntyä epätoivoisen suhteen keskelle.
Ja vielä siitä, että kuulee, että ns. nuoret äidit ovat huonommin koulutettuja, kuin vanhemmalla iällä lapsensa saaneet. Olen itse ylioppilas Eximian papereilla ja ammatiltani tradenomi. Elämässä kaikki on kiinni motivaatiosta ja siitä mitä itse haluaa. Lapseni on onnellinen kahden onnellisen vanhempansa kanssa, ja uskon että onnea jatkuu vielä pitkälle tulevaisuuteen...
Ei aina tarvitse mennä yhteiskunnan antamien normien mukaan, vaan tehdä myös niin kuin sydän sanoo -kuitenkin järkeä unohtamatta.
Mä oon "vasta" 18 täyttänyt viime vuoden lopuilla ja mieheni täyttää 21 kesällä. Meillä vauvan yritystä on ollut puolisen vuotta. Kihloissa olemme olleet vuoden ja seurustelleet kolme vuotta.
Omasta mielestäni oon kypsä äidiksi. Me halutaan lapsi, rakastetaan toisiamme, asutaan yhdessä, miehellä on ammatti, itselläni lukio loppusuoralla ja suhteessa on ollut jo karikkoja useita-eli ei ole mitään pelkkää ruusuilla tanssia. Mutta kenellä olisi?? Suhteeseen kuuluu riidat, ja me ainakin olemme osamme saaneet. Ei käy niin että sitten lapsen synnyttyä huomataan miten riidellään ja päätetäänkin erota. Tiedätte varmaan mitä tässä tarkotan.
En uskaltais kertoa vanhemmilleni vauva yrityksestä.. En ole kertonu ku kavereilleni! Niistäkin muutama kauhistui.. Ja inohttavaa selitellä et kyllä se onnistuu, me halutaan, me pystytään jne jne jne.. Ja entä sitten kun oon raskaana-inhottavaa selitellä säälittelijöille et EI ollu vahinko!! = ( Kukaan tuskin katsoo kovin suopeasti 18-vuotiasta äitiä ja 20-vuotiasta isukkia.. Mut ei voi mitään! Tää on meidän päätös. Mun kouluni ei siitä kärsi, koska ammatin voin opiskella sitten kun lapseni on muutaman vuoden ikäinen. Se onnistuu-on vain järjestelykysymys.
itse olin 18 (mieheni 19v) kun poikamme syntyi.
Kukaan ei ole tullut sanomaan että OHHOh kun ootte nuoria, tosin pari kertaa oon kuullut "miksi te pilasitte elämänne?"
Minusta tuo on todella törkeää!!!
Me olemme todella hyviä vanhempia, rakastamme poikaamme ja pojallamme on kaikki tarvittava!
Oma äitini sai esikoisensa ollessaan 17v ja ollessaan 26v hänellä oli 4 lasta!
jos te tiedätte olevanne valmiita henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti, TOIVOTAN ONNEA YRITYKSELLENNE!!
Mutta mutkia varmasti tulee teillekin matkaan, mutta niistä selviää jos oikein yrittää ja tahtoa riittää. Vaikeaa meilläkin on välillä ollut,mm. väsymyksen ja rahan vuoksi mutta kas kas tässä ollaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Poika tulee 7kk, kasvaa ja voi hienosti.
Kuten myös me.
Joudut varmasti kuulemaan iästäsi kuuluvaa kommettia, mutta viittaa kintaalla.
Jokaisella, jopa KESKI-IKÄSILILLÄ äideillä on ongelmia ja huolia, ei vain nuorilla äideillä!!!
Kannattaa kertoa vanhemmillesi vain, ottavat he asian miten vain, te olette aikuisia ihmisiä ja teette itse omat valintanne, mutta tulette varmasti jossain vaiheessa (kuten jokainen) tarvitsemaan vanhempienne tukea ja apua, se on luonnollista!
Kun itse saijn tietää olevani raskaana (pikku yllätys =)
olin töissä, lopetin ne hieman ennen äitiyslomaani, mieheni oli töissä.
Pärjätty ollaan jne...
TSEMPPIÄ JA SUURET ONNITTELUNI TEILLE!!!
Minusta opinnot vast alapsen synnyttyä on hyvä idea. minulla itselläni on kyllä jo yksi ammatti takana, mutta nyt aloittaessani jälleen opinnot, tällä kertaa yliopistossa, äitiysloman ja kotihoidon jälkeen, olen tullut siihen tulokseen, että hyvä ratkaisu. Pidän kotihoitoa tärkeänä, ja koska yliopistossa voi valita kursseja juuri niin monta kuin haluaa ja jaksaa/ehtii käydä, voin mainiosti olla kaksi päivää viikosta kotiäitinä ja kolme opiskelijana lapsi tarhassa. Opintoviikkoja täytyy kertyä 2,5 kuukaudessa niin saa opintotuen. opinnot joustavat lapsen mukaan paremmin kuin työelämä.
Hei!
En halua kuulostaa loukkaavalta, mutta saanko kysyä missä asut? Kuulostaa välissä siltä, että olisi peräkylä kyseessä. Asutko siis kaupungissa, pikkukylässä, maaseudulla? Itse olen kotoisin pienestä kaupungista, ja tuntuu, että ihmisillä siellä ei ole muuta tekemistä kuin juoruaminen.
"Miksi tuo tuli raskaaksi?", "Onkohan tuo lapsen isä" jne.
Onneksi sinun kohdallesi on sattunut vain mukavia, ymmärtäväisiä (?) ihmisiä.
Itse olen 22, enkä todellakaan halua vielä lasta. En ole ikinä tuntenut vauvakuumetta, monelle kaverille riittää, että ne näkee vauvavaatteita jotta ne jo alkaa suunnittelemaan elämänsä räkäklimpin ;) kanssa. Itse olen päättänyt yrittää raskautta vasta silloin kun tunnen, että haluan vauvan ja olen henkisesti valmis huolehtimaan hänestä. Eikä tietenkään haittaa, vaikka opinnot olisi ohi, asunto ostettu, miehellä työ jne.
Ilmeisesti sinä et ole opiskellut? Sillä olit sanojesi mukaan töissä kun sait tietää raskaudestasi, vai oliko kyseessä joku osa-aikainen työ opiskelujen sivussa? Saanko kysyä, toivottavasti et loukkaannu, mitä ajattelit tehdä sitten kun vauva on vähän vanhempi? Synnyttää toisen ja toisen ja toisen? Vai haluatko vielä opiskella, luoda uraa (ehdit hyvin) vai jäätkö vain kotiin?
Todella paljon onnea sulle, ja pojallesi! :)
Hyvää keväänjatkoa!
t: Minna
Kiitos kovasti rohkaisevista viesteistänne. Toivotaan että meillä nyt viimeinkin osuisi kohdalle. Ollaan yritetty jo puolisen vuotta ja ajoittain tulee epätivo-entä jos just me ei saada lapsia??!! ja senpä vuoksi ollaankin jo keskusteltu avomiehen kanssa adoptiosta, lapsettomuushoidoista, sperman tai munasolun luovutuksesta... jne. Raskainta on tää epätietoisuus asiasta!
En pelkää niinkään sitä mitä muut sanoo, vaan sitä miten rakkaat sukulaiset suhtautuu.. Oon aina pitänyt sukua tärkeänä ja jos he sanovat paljon negatiivista menee odoutus aika varmasti masennuksen puolelle. Otan aina niin raskaasti negatiiviset kommentit. Mut varmasti lapsen synnyttyä vierailijat taistelevat lapsen sylissä pito vuorosta. Sellasta se on nykyäänkin kaikkien pienten serkkujen kanssa. Kaikki haluis pitää vauvaa sylissä. = ) Mut ku kuitenkin se raskaus aika on raskasta, niin kaipaisin eniten sille ajalle tukea läheisiltä..Tiedän että äitinikin sitten lapsen synnyttyä on enemmän ku innossaan, mut olispa odotusaikanakin..Miten teidän vanhemmat suhtautu? Kyllä varmasti saan osakseni osaanottavia katseita sitten kun maha isona kuljen kylän raittia, mutta olkoot! Täällä pikkukylässä juorutaan kaikesta, juorutkoot! Mä ja mieheni olisimme ikionnellisia jos saisimme sen lapsen. tietysti jos jompikumpi osottautuu täysin hedelmättömäksi, niin adoptiokin onnistuu. Saisimme kuitenkin sen oman lapsen, mutta en saisi kokea sitä raskaus aikaa ja ihanaa-kamalaa synnytystä..=) Oliko sun synnytys järkyttävä? Jos haluat mailata lisää asian tiimoilta, laita postia osoitteeseen [email protected]