Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

salilla

Olin jo jonkin aikaa käynyt paikallisella kuntosalilla, sen minkä yksin asuvana opiskelijana työn ohessa olin kerennyt. eräänä pimeänä syys perjantaina olin ajatellut käyväni ensin salilla kun perjantaisin siellä sai illalla olla aivan rauhassa ja lähtenyt sitten juhlistamaan vapaata viikonloppua ja ehkä kiikuttanut jonkun miehen kämpille kaiken hauskan merkeissä.

Treenasin salilla melko pitkän ja raskaan sarjan ja kello oli noin 22.00 olin jo yksin salilla ja ajattelin siirtyä suihkun puolelle. Saippuoidessa itseäni suihkun ovi aukesi ja ovella seisoi nais vartija joka kehoitti laittamaan vauhti jotta hänkin pääsisi kotiin nyökkäsin ymärtäneeni asian ihmetytti vaan kun sali sulkeutuu vasta kahdeltatoista… No heitin shamppoot tukkaan ja saippuat naamalleni jolloin kuulin kun ovi aukesi taas en saanut silmiäni avattua kunnolla kun saippua alkoi jo kirvelemään silmiä joten huusin vain että ”no vittu tullaan tullaan!” Samassa päähäni heitettiin jokin kangas ja kumpaankin käteeni tarttui kaksi kättä. En jaksanut taistella juurikaan vastaan väsyneillä lihaksilla. Minut kaadettiin pehmeästi maahan käteni sidottiin selän taakse huusin totta kai kuin hullu APUA jolloin jokin todella karkea ja käheä ääni totesi rauhalliseen sävyyn että ”ei kukaan kuule, vartija on jo lukinnut ovet eikä tiedä täällä olevan ketään. salikin on nyt remontin takia suljettu viikonlopun yli” samassa muistin lapun salin aulassa… Huusin viellä hetken ja lopetin huutamisen yritin repiä käsiäni vapaaksi mutta turhaan. Makasin märällä kaakeli lattialla silmiäni kirveli käteni oli sidottu hengitys oli vaikeaa kankaan takia ei kauhean kadehdittava tilanne. oli aivan hiljaista mitään ei kuulunut suihku oli sammutettu pukuhuoneen puolelta kuului askelia. Aloin taas huutamaan itkun säestyksellä APUA! jolloin kuulin oven aukeavan ja sama ääni totesi hieman jo hermostuneen oloisesti että ”hiljentäkää nyt tuo” kun ei se muuten tajua. naamani edestä poistetti kangas ja ja suihku avattiin sain ja naamani ja tukkani huuhdeltiin kylmällä vedellä ja sain silmäni auki näin kolme ihmistä vartijan asut päällä ja joulupukki naamarit päässään sellaise kumiset jotka vedetään koko päähän. Ruuminrakenteesta päätellen yksi ”vartijoista oli nainen ja kaksi miehiä. muistan miettineeni kuinka joku nainen voi tehdä tämmöistä toiselle naiselle. Samassa tämä nainen asetti jonkin pienen kangas palan suuni ja nenäni eteen se oli hieman kostea ja maistui/haisi oudolle siihen häipyvät muistikuvani.

Haluatteko kuulla lopun viikonlopustani…?
56937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mielelläänhän täällä hyviä novelleja lukee. Sinulla aihevalinta ei ollut mikään omaperäinen, mutta siitä saa juonen kehittelyllä vielä hyvän.

Kiinnitä kuitenkin kirjoittaessasi huomiota virkkeiden rakenteisiin ja siihen, etteivät ne ole liian pitkää mössöä.

Oikeinkirjoitusta, kuten isojen kirjainten ja välimerkkien käyttöä, voisit kehittää.

Kun vielä kappalejakokin sattuisi kohdalleen, niin novellit olisivat miellyttävämpiä lukea.

Kuten sanoin pienellä kehittelyllä saat jatkosta laadukkaan ja kohottavan lukukokemuksen

Äänestä
  • Suomenkielen tunnit erikseen hyvä ope.
    Täällähän ihmiset kirjoittelee omia fantasioitaan,mut sä katselet pilkun ja pisteen paikkoja halooooooooooo.

    Äänestä

Oliks ne STV:n sällejä.Ne tekee just tollasta.Niil on ihan CSI:mäiset otteet.Ja ne vartija kundit on tosi miehekkään näkösii 18 vuotiaita kundeja jotka on alottanut just aikusibalettikoulun.

Äänestä
  • Millo toho tulee jatkoo? Oikein jännä kertomus. Joka ikävä kyllä jäi kesken :( Ois tosi kiva saada jatkoa ja pian...

    Äänestä

Millo oisit aatellu kirjottaa jatkoa?? Oisin kyll kiinnostunu lukemaan jatkonkin ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minnnmi kirjoitti:

Olin jo jonkin aikaa käynyt paikallisella kuntosalilla, sen minkä yksin asuvana opiskelijana työn ohessa olin kerennyt. eräänä pimeänä syys perjantaina olin ajatellut käyväni ensin salilla kun perjantaisin siellä sai illalla olla aivan rauhassa ja lähtenyt sitten juhlistamaan vapaata viikonloppua ja ehkä kiikuttanut jonkun miehen kämpille kaiken hauskan merkeissä.

Treenasin salilla melko pitkän ja raskaan sarjan ja kello oli noin 22.00 olin jo yksin salilla ja ajattelin siirtyä suihkun puolelle. Saippuoidessa itseäni suihkun ovi aukesi ja ovella seisoi nais vartija joka kehoitti laittamaan vauhti jotta hänkin pääsisi kotiin nyökkäsin ymärtäneeni asian ihmetytti vaan kun sali sulkeutuu vasta kahdeltatoista… No heitin shamppoot tukkaan ja saippuat naamalleni jolloin kuulin kun ovi aukesi taas en saanut silmiäni avattua kunnolla kun saippua alkoi jo kirvelemään silmiä joten huusin vain että ”no vittu tullaan tullaan!” Samassa päähäni heitettiin jokin kangas ja kumpaankin käteeni tarttui kaksi kättä. En jaksanut taistella juurikaan vastaan väsyneillä lihaksilla. Minut kaadettiin pehmeästi maahan käteni sidottiin selän taakse huusin totta kai kuin hullu APUA jolloin jokin todella karkea ja käheä ääni totesi rauhalliseen sävyyn että ”ei kukaan kuule, vartija on jo lukinnut ovet eikä tiedä täällä olevan ketään. salikin on nyt remontin takia suljettu viikonlopun yli” samassa muistin lapun salin aulassa… Huusin viellä hetken ja lopetin huutamisen yritin repiä käsiäni vapaaksi mutta turhaan. Makasin märällä kaakeli lattialla silmiäni kirveli käteni oli sidottu hengitys oli vaikeaa kankaan takia ei kauhean kadehdittava tilanne. oli aivan hiljaista mitään ei kuulunut suihku oli sammutettu pukuhuoneen puolelta kuului askelia. Aloin taas huutamaan itkun säestyksellä APUA! jolloin kuulin oven aukeavan ja sama ääni totesi hieman jo hermostuneen oloisesti että ”hiljentäkää nyt tuo” kun ei se muuten tajua. naamani edestä poistetti kangas ja ja suihku avattiin sain ja naamani ja tukkani huuhdeltiin kylmällä vedellä ja sain silmäni auki näin kolme ihmistä vartijan asut päällä ja joulupukki naamarit päässään sellaise kumiset jotka vedetään koko päähän. Ruuminrakenteesta päätellen yksi ”vartijoista oli nainen ja kaksi miehiä. muistan miettineeni kuinka joku nainen voi tehdä tämmöistä toiselle naiselle. Samassa tämä nainen asetti jonkin pienen kangas palan suuni ja nenäni eteen se oli hieman kostea ja maistui/haisi oudolle siihen häipyvät muistikuvani.

Haluatteko kuulla lopun viikonlopustani…?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu