Pieniä muistoja vuosien varrelta...
Suhteeni vanhempaan airobic -ohjaajaan...
Suhde oli sinänsä hauska. Tapasin hänet juuri silloin, kun olin ostanut nykyisen asuntoni. Kesäloma alkoi ja sen kunniaksi päätin mennä suoraan töistä oluelle ja syömään. Törmäsin tähän naiseen baarissa oluen ääressä ja pyysin hänet mukaan syömään. Hänellä oli kieltämättä kivan syvään uurrettu paita ja kunnon pushup –liivit, joten katseen saaminen pois hänen rinnoistaan oli työn ja tuskan takana. Syötiin ja juotiin pari lasia punaviiniä ja sen lomassa hän kertoi asuvansa omakotitalossa. No kerroin juhlivani kesäloman aloitusta ja mikäs olisi sen mukavampaa kuin hypätä taksiin, käydä luonani hakemassa hyvää musiikkia ja pari punaviinipulloa ja lähteä tämän naisen omakotitaloon saunomaan. Nainen hymyili hetken ja kertoi pitävänsä miehistä, jotka uskaltaa sanoa mitä tahtoo. Kieltämättä kiva yllätys, kun nainen suostui lähtemään ja varsinkin näin sopivasti kesäloman ensimmäisenä iltana ja pääsee heti naimaan hyvännäköistä ja –kroppaista naista! ;c) Mentiin sit hänen luoksensa ja sauna päälle. Pidemmittä puheitta hyppään kertomuksessa suoraan saunatapahtumiin. Kiva oli riisuutua, kun sai katsella itseäni varmaan vajaa 15 vuotta kypsempää naista, mutta samalla hämmästellä kuinka mahtavana hänen kroppansa oli säilynyt. Lisäksi hän tiedosti näkönsä ja käyttäytyi todella naismaisesti. Kun riisuin itseni alastomaksi, niin itselläni seisoi jo kunnolla vaikken ollut vielä edes suudellut naista. Kiva olla alastoman ja tuntemattoman naisen kanssa pukuhuoneessa kunnon seisokin kanssa! ;c) Nainen vain katsoi hymyillen kulliani ja sanoi, että juuri tuon takia hän pitää nuoremmista miehistä. Mentiin saunaan, heitettiin löylyä, nautittiin oluesta ja juteltiin ilman sen läheisempää kontaktia ja koko ajan kullini oli kivikovana osoittaen kohti kattoa… Mentiin lopulta pesulle ja saippuoin herrasmiesmäisesti naisen koko vartalon rintoja, peppua ja pillua unohtamatta. Asetin naisen nojaamaan penkkiä vasten ja sormetin klittaa ja toisella kädellä samanaikaisesti nussin pillua. Nainen osasi kyllä olla äänekäs! ;c) Hän kuitenkin ei halunnut laueta, vaan nousi ylös ja tuli taakseni. Hän otti paljon saippuaa käteensä ja alkoi vedellä pitkin vedoin kädellänsä pitkin kullin vartta. Olin todella kiimoissani, mutta hän ei päästänyt minua kääntymään vaan painautui tiukasti minuun kiinni ja jatkoi runkkaamista. Ennen kuin ehdin laueta hän lopetti, huuhtoi kullini ja kehotti minua menemään saunaan. Saunassa hän levitti jalkani ja alkoi ottamaan suihin todella voimakkaasti. Lopulta hän runkkasi ja hymyillen katseli kuinka laukesin voimalla ja uskomattomalla spermamäärällä! Tuon jälkeen jatkettiin viinin ja musiikin nauttimista. Tosin naimme kyllä koko loppuyön.
Eräs toinen mukava tapahtuma hänen luonansa oli, kun katselimme televisiosta jotain leffaa ja päätimme, että kumpikin tyydyttää toista vuorollaan mainoskatkojen aikana ja aina tyydytys pitää tapahtua eri tavalla. Tuo oli hauska leikki ja sääntönä tietysti oli, että tyydytys pitää kestää niin kauan kuin mainoskatko kestää ja loppua heti, kun leffa alkaa tai kun toinen meinaa laueta! Hauska leikki, jota suosittelen lämmöllä!!! ;c)
Mutta sitten siihen yleisillä paikoilla tapahtuneisiin akteihin… Kuten kerroin, niin olin kunnostamassa nykyistä asuntoani ja kesä oli kuuma. Tuona kesänä tuli vietettyä välillä myös hetkiä meren rannalla tämä naisen seurasta nauttien. Hän käytti useasti sellaista sporttimekkoa, jossa helma oli todella niukka ja niiden alla mustia ja niukkoja bikineitä, jotka jättivät ihanan paljon katseltavaa ja sopivat todella mahtavasti hänen sporttiseen kroppaansa! Muutamia otteita, joita tuolloin pääsi tapahtumaan… Kerran rantavesi oli täynnä uimareita ja heitä oli paljon. Olimme ottaneet aurinkoa ja en saanut katsetta irti hänen jalkovälistään. Päätimme lähteä uimaan ja heti kun vesi ylettyi vyötärön yli, niin laskin hänen bikiniensä alaosan ja aloin sormettamaan hänen pillua. Hauska tilanne, kun ympärillä on valtavasti ihmisiä ja yritämme käyttäytyä normaalisti vaikka sormet olivatkin syvällä hänen pillussaan!
Toisella kertaa olimme eripaikassa ja ympärillä oli harvakseltaan ihmisiä n. 5-6 metrin päässä meistä. Hänellä oli sama sporttimekko yllään ja olimme jo käyneet uimassa. Pyysin häntä riisumaan bikiniensä alaosan ja hän sen kiltisti tekikin. Hän istui vastapäätäni ja sain katsella rauhassa hänen leivitettyä pilluansa. En malttanut mieltäni, vaan pyysin häntä istumaan selkä minuun nojaten. Edessämme oli vain meri eikä kukaan päässyt suoraan katsomaan, kun aloin hyväilemään naisen pillua. Onneksi laineiden äänet peittivät kostean äänen, joka tuli, kun runkkasin hänet orgasmiin… Toivuttuaan tästä hän asetteli hieman reppuja näkösuojaksi ja tuli makoilemaan jalkoväliini ottaen kullini ulos shortseista. Aikansa hyväiltyään hän suureksi yllätykseni otti sen suihin ja alkoi ihaaaaaanan suihin oton!!! Tuo oli kyllä ikimuistoinen hetki!
Kerran kävelimme pitkin rantaa ja hänellä oli taas se sama lyhyt, lyhyt mekko yllänsä. Hän oli jo riisunut pikkuhousunsa, joten hänen pillunsa pääsi myös nauttimaan raikkaasta meri-ilmasta. Halusin katsella paremmin hänen upeaa kroppaansa, joten jättäydyin hänestä hieman jälkeen. Rohkea nainen, sillä hetken kuluttua hän nosti hameen reunan takaa ylös, joten pääsin katselemaan julkisella paikalla hänen kävelyään todella hyvän näköinen peppunsa paljaana keikkuen! Hän pysähtyi penkin kohdalle, istui ja samalla nosti toisen jalkansa penkille, jolloin hänen pillunsa levittäytyi edessäni! Kävelin hänen luokse ja kun kerta ketään ei ollut näkyvissä polvistuin hänen eteensä ja aloitin kunnon nuolemisen. Kauaa en ehtinyt nuolemaan häntä, kun kuului ääniä ja jouduimme lopettamaan. Lähdimme saman tien etsimään rauhallisempaa paikkaa. Sellainen löytyikin erään vanhan tykkibunkkerin päältä. Levitimme pyyhkeemme ja hän nainen meni heti selälleen, levitti pillunsa ja pyysi minua jatkamaan siitä mihin jäimme. Oli kiva sormettaa ja nuolla naista, koska aivan bunkkerin alhaalla oli kävelytie, jossa käveli paljon ihmisiä ohi tietämättä mitä tapahtui ihan muutaman metrin päässä. Tietysti riski oli, että joku kiipeäisi polkua pitkin ylös ja yllättäisi meidät, mutta ei se nuolemista haitannut! ;c) Nainen tarrautui hiuksiini ja laukesi painaen kasvojani tiukasti pilluaan vasten!!! Tämän jälkeen oli minun vuoro ja hän kävi ahneesti kullini kimppuun imien ja runkaten. Lopuksi käännyin kyljelleni ja hän runkkasi valtavan spermalastin ruohikkoon….
Tuo suhde taisi kestää puolisen vuotta, mutta tuo saa kyllä kullini kovaksi, kun häntä muistelen!!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
miettiä vähän oikoluvun käyttöä kun tuo airobic-ohjaajan kirjoitus asu on päässyt vähän luiskahtamaan väärin siis aerobic-ohjaaja on oikein.
lue sitä saatanan aapista jos sun pitää puuttua tällaisiin pikkuseikkoihin. Jos sua helvetti vaivaa pieni väärinkirjoitus niin pysy muualla runkkaamassa. Idiootti.
Voi mennä vuosia, jos pitää myös ejakuloida tota bic -novellia lukiessa.
Mitä vittua tos novellissa oikeen tarkotetaan.
ihan vaan vinkkinä, että kirjoitus asu on yhdyssana eli kirjoitusasu..