Phi Phi

Löytyisikö täältä ketään, joka tuntisi hieman paremmin Phi Phi Donia? Onko koko saari jo Patongia muistuttava vai löytyisikö esim pohjoisosasta saarta vielä rauhallisiakin rantoja, jossa ei ole hirmuista ruuhkaa ja jossa voisi rauhassa ottaa aurinkoa, lueskella ja rentotua. Missä saarella on siis kovin meno ja missä rauhallisempaa? Ja jos osaat suositella esim. jotain hyväksi havaittua hotellia, niin kaikki vinkit ovat tervetulleita!
5936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olin Phi Phillä viime kesänä, ja voin suositella!:) Todella kaunis paikka, mutta ei (vielä) Patong, vaikka suosio käsittääkseni kasvaa hurjaa vauhtia. Phi Phi Don on tosi pieni saari, joten eri rantoja ei ihan hirmuisia määriä ole. Saaren "keskusta" (johon lautat saapuvat), on se kaikista vilkkain paikka; juhlijoihin ja kaupustelijoihin ei voi olla törmäämättä. Yöelämä ei kuitenkaan ole liian riehakasta - itse rakastan rauhallisia paikkoja, mutta Phi Phin keskustassa vietetyt muutamat illat eivät silti tuntuneet ahdistavilta. Enemmän aikaa vietin Long Beachilla, joka sijaitsee parin minuutin pitkähäntävenematkan päässä saaren satamasta, ja voin suositella ko. rantaa! Todella rauhallinen ja kaunis ranta, jolla on muutamia resortteja. Ravintolat sulkevat ovensa kymmenen maissa illalla, minkä jälkeen voi nauttia hiljaisuudesta aaltojen kohinaa kuunnellen terassilla. Itse yövyin Paradise Resortissa (toivottavasti muistan nimen oikein), todella mukavia bungaloweja ihan rannassa ja ihan kohtuuhinnalla.:) Niin, ja long beachin vieressä on tosi kaunis ranta, jolla ei ole asutusta, ja jolle pääsee n. 15 minuutissa viidakkopolkua kävellen. Itse rannalla ollessamme siellä ei ollut ketään muita; paratiisi.:)

On kuitenkin muistettava, että itse olin saarella kesällä, eli low seasonin aikaan, enkä tiedä, kuinka patongmaiseksi paikka muuttuu high seasonin aikaan - kuulemma saari voi olla aika täynnä talviaikaan.

Toivottavasti näistä neuvoista oli jotain apua.:) Toivotan oikein antoisaa ja rentouttavaa matkaa!:)

Äänestä
  • Tulin tällä viikolla Phuketista, ja kysyin muutamasta paikasta, miten pääsee Phi Phille, siis vain laivamatka... ne tietty tyrkytti kalliita retkiä.... kai sinne menee joku halpa laivakin, esim millä paikalliset kulkee?En sitten käynyt siellä ollenkaan. Retkillä olen aikaismmalla matkalla ollut. Antakaa vinkki seuraavaa reissua varten...

    Äänestä

  • Minna123 kirjoitti:

    Tulin tällä viikolla Phuketista, ja kysyin muutamasta paikasta, miten pääsee Phi Phille, siis vain laivamatka... ne tietty tyrkytti kalliita retkiä.... kai sinne menee joku halpa laivakin, esim millä paikalliset kulkee?En sitten käynyt siellä ollenkaan. Retkillä olen aikaismmalla matkalla ollut. Antakaa vinkki seuraavaa reissua varten...

    Itse matkustin Phi Phille Krabilta, mutta kyllä Phuketistakin käsittääkseni Phi Phille pääsee omin neuvoin, siis ei retken yhteydessä tms. Krabilta ainakin lähti lautta päivittäin Krabin satamasta. Ja samoin lähtee Phuketista. Lonely Planetista tai jostain muusta tieotokirjasta varmasti löytyy tarkempaa tietoa, ainakin löytyi Krabi-Phi Phi lautan lähtöajat, hinnat jne., mutta jos kirjaa ei ole matkassa, kannattaa varmaan suunnistaa satamaan ja tutkailla siellä.:)

    Äänestä

  • Minna123 kirjoitti:

    Tulin tällä viikolla Phuketista, ja kysyin muutamasta paikasta, miten pääsee Phi Phille, siis vain laivamatka... ne tietty tyrkytti kalliita retkiä.... kai sinne menee joku halpa laivakin, esim millä paikalliset kulkee?En sitten käynyt siellä ollenkaan. Retkillä olen aikaismmalla matkalla ollut. Antakaa vinkki seuraavaa reissua varten...

    satamasta menee säännöllinen lauttayhteys phi-phi:lle....08.30 ja 13.30......paluu phi-phi 14.30...meno-paluu 800bht

    Äänestä

hat runtee (runtee bay) niminen pikku ranta jolle pääsee veneellä n.10min satamasta, kävellen n.45min kylästä yli vuoren pientä polkua keskellä viidakkoa. Rannalla 3 eri mökkikylää oliskohan yhteensä n.30 mökkiä eli rauhallista on. Hinnat 200-1000bahtia. Muutama pikku rantaravintola, ei kauppoja yms turhaa.. snorklailu onnistuu suoraan rannalta. Paikalliset asukit mukavaa porukkaa. Erittäin mukava rento paikka, jos ei ilmassa ajoittain leijuva marihuana tuoksu häiritse;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saaret kirjoitti:

Löytyisikö täältä ketään, joka tuntisi hieman paremmin Phi Phi Donia? Onko koko saari jo Patongia muistuttava vai löytyisikö esim pohjoisosasta saarta vielä rauhallisiakin rantoja, jossa ei ole hirmuista ruuhkaa ja jossa voisi rauhassa ottaa aurinkoa, lueskella ja rentotua. Missä saarella on siis kovin meno ja missä rauhallisempaa? Ja jos osaat suositella esim. jotain hyväksi havaittua hotellia, niin kaikki vinkit ovat tervetulleita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu