Intuitiivistä tietoa rinnakkaisulottuvuuden olennosta nimeltään koimies eli mothman.Elikkä maapallon kohdalla toisessa ulottuvuudessa on oman maapalomme kokoinen planeetta joka on kuudennessa dimensiossa.Noin 30000 vuotta sitten tuhoutui muinainen Lemuriaksi kutsuttu manner,joka sijaitsi intian valtameressä lähellä Malediivejä.Osa Lemurilaisista pelastautui vuorten onkaloihin edeten syvemmälle maan uumeniin josta siirtyivät dimenssioportin kautta toiseen ulottuvuuteen,osa yritti palata takaisin vaan portti oli suljettu.Lemurilaiset jäivät asuttamaan maan uumenia jossa nykyään on jo yli miljoonan populaatio,jakaantuen kuitenkin useihin heimoihin .Korkeammin kehittyneillä heimoilla on teknologinen ja henkinen kehitys yli maan tason.He käyttävät mm.henkilökohtaiseen liikkumiseen siipiä joiden avulla voivat kulkea pitkiäkin matkoja.Eräät näistä tekevät tutkimusmatkoja maan piirissä,joita tunnetuin on varmaan Point Pleasantin tapaus,josta elokuvakin on tehty.Monissa kuvauksissa on todettu oliolla suuret punaiset silmät,ne ovat mothmannin otsarivassa olevat kulkemista helpottavat valot.Tässäpä alkutietoa,joku voi ottaa tämän satuna tai tarinana,kuitenkin kannattaa lukea
kirja Edward Bulwer-Lyttonin, Vril tuleva rotu, tulette huomaamaan että moni asia natsaa hyvin.Monia varmaan kiinostaisi tietää ketä ovat ns.M.I.B:it,vai kiinnostaako.
kirja Edward Bulwer-Lyttonin, Vril tuleva rotu, tulette huomaamaan että moni asia natsaa hyvin.Monia varmaan kiinostaisi tietää ketä ovat ns.M.I.B:it,vai kiinnostaako.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielenkiintoista, nyt tuli vähän selvyyttää tuohon ulottuvuusjuttuunkin.
"Monia varmaan kiinostaisi tietää ketä ovat ns.M.I.B:it,vai kiinnostaako."
Eeei tietenkään kiinnosta ;). Ovatko he ihmisiksi sonnustautuneita alieneita tai muita soluttautujia (samoja mothmaneja)?
En kyllä muista mitä heidän väitetään edes puuhastelleen. Jos ei Men in Black -elokuvia lasketa.
Tuossa muuten eräs kuvaus tuosta Point Pleasantin tapauksesta liittyen MIB:hin:
http://www.ufofinland.org/index.php?id=3&pid=1241
Hajaantukaa! Täällä ei ole MITÄÄN nähtävää!
Mitä taas "Mothman"niin tulee, niin tuo lienee ollut joku suuri lintu, joka oli sattunut eksymään väärälle alueelle. Vilkas mielikuvitus taas aiheutti sen, että tuota luultiin ties miksi.
toho ulootuvuus jutusta en oikee perusta, mutta mothmaniin uskon kyllä syvästi. mitä oon tarinaa tutustunu nii tosi mielenkiintone kaikki m.i.b:it ufo havainnot ja ite mothman 2 metriä pitkä miehen vartalo siivet joiden kärkiväli 3 metriä ja punasta hohkavat silmäy, kyl pistää miettimaa. ja jos kerra yli sadat ihmiset nähny... enkä usko mothmanii miksää avaruusolioks. ne ketkä väittää et tää juttu on pelkkää satua nii tutustukaa juttuu ensi ku sanotte mitää..