koirani oksensi matoja!
Koira on nyt lähes 14 viikkoinen ja tuli meille noin 8 viikkoisena. Kasvattaja anto mukaan matolääkkeen annettavaksi ennen ensimmäistä rokotusta. annoin matolääkkeen viikko ennen rokotusta, kasvattajan ohjeen mukaan.
Meillä on myös muita koiria eikä niillä ole ollut matoja, ollaan madotettu 3-4 kertaa vuodessa.
Onko madot saatu jo kasvattajan luona?
Pitääkö ensimmäinen rokotus uusia?
Pentu on "teho"madotuskuurilla ja muutkin koirat ollaan taas madotettu samalla.
Onko pentu voinu meillä olessa saada matoja jostain? Noin lyhyessä ajassa?
Vapaana on saanu isolla tontilla juosta, voiko olla jostain ulkona niitä saanut?
Muut koirat myös juoksevat vapaana, niillä ei matoja ole ollu.

Vastaukset 5
Vanhimmat
soittaa el. lääkärille. kirjoita ensin ylös mitä matolääkettä koira on saanut ja millä väliajoilla. samoin muiden koirien tiedot. ehkä pitää kokeilla jotain muuta matolääkettä.
en itse uskaltaisi alkamaan kokeilemaan.
jo kasvattajan luona olleet pennulla,erittäin sitkeään matotartuntaan ei ihan yksi tai kaksi madotusta aina piisaa.niiden elämän kiertokulku on sellaista että eri ikäisiä matoja ja munia voi koirassa olla.Tilanne ei nyt kuitenkaan ole ihan hirmu vakava,kehotan kyllä kanssa menemään lääkärille ja antamaan matolääkityksen hänen ohjeitten mukaan.Ekaa rokotusta ei taida tarvita uusia koska tehoste on perässä tulossa ja matotartunta ei taas automaattisesi tarkoita sitä etteikö rokotteesta olisi mitään hyötyä,kysy kuitenkin mitä koirasi lääkäri on mieltä.Kyllä pentu tietty periaatteessa on ollut luonasi niin kauan,että madot voivat olla teiltäkin peräisin.Ikinä en ole nähnyt omien koirieni matoja oksentavan tai kakoissakaan matoja olleen,en silti usko että se tarkoittaa etteikö niitä olisi ikinä ollut?Käsittääkseni koira oksentaa matoja usein silloin jos niitä on paljon,jostain sivulta sekin tieto löytyy mutten muista mistä.Lopulta,sama se mistä madot tulivat kunhan niistä päästään =)
Ei paniikkia.
Minun kasvatillani on kerran ollut myös matoja vuosia sitten. Pennut oli madotettu kolmesti ennen luovutusta Canexilla sekä emä ennen astutusta sekä kanto aikana.
Canex ei ole kovin laajakirjoinen matolääke, mutta itse en ole pikku pennuille tahtonut antaa mitään vahvoja myrkkyjä, jos ei ole ollut pakko.
Soitto eläinlääkärille ja sieltä saat ohjeet.
lääkkeistä puhuttaessa. Axulur esim. on erittäin laajakirjoinen, tehokas ja turvallinen.
Alkuperäiselle; anna Axilur 3 päivän kuurina ja 10 päivän kuluttua uudet 3 päivää. Peitot ja juoma/ruokakupit huolelliseen pesuun- siinä se.
Kuka oikeesti madottaa koirat 3-4 kertaa vuodessa? Nehän ovat kohta yliherkkiä sille aineelle. Eläinlääkärit on mulle sanoneet, että 1 kertaa vuodessa riittää. Ennen se oli 2 kertaa per vuosi. Mutta jossain seminaarissa oli sanottu, että 1 kerta riittää, ettei tule liikoja yliherkkyyksiä, koska matolääkkeet ovat kehittyneet tässä vuosien saatossa niin vahvoiksi..