Juu, elikäs siis nyt herättelen vähän keskustelua aiheesta, joka on minua hämmästyttänyt välillä todella suuresti.
Eli vanhemmat, joilla on ongelmia niin, että lapsestaan eivät kunnolla pysty huolehtimaan, taistelevat kynsin ja hampain huostaanottoa vastaan? Vaikka tietävät itsekin, että lapsikin kärsii esim. äidin/isän uupumisesta, masennuksesta, tai päihdeongelmista... Siltikään ei haluta lapselle suoda normaalia ja turvattua perhe-elämää, vaan pidetään tätä kotona väenväkisin, vaikka lapselle parempi olisi olla jossain muualla.
Eikö tämä ole itsekästä...? Jos lastaan rakastaa, niin eikö silloin pitäisi kyetä myöntämään, että lapsen on nyt parempi olla väliaikaisesti kodissa, jossa hän saa rakkautta ja perustarpeensa tyydytettyä. Vaikka myöntäminen on vaikeaa, niin silti oikein lasta kohtaan. Vanhempi on itsekäs jos ei halua lapselleen suoda mahdollisuutta turvattuun eloon.
Kynnyskysymys tässä taitaa olla vain vanhempien oma häpeä, ei voi itse kärsiä häpeää, että lapsi on otettu huostaan, joten vyörytetään lapsen niskoille kärsimys. Väärin sanon minä.
Ja nyt ennen kuin kukaan ehtii väittää minun tietämättömyydestäni, haluaisin kertoa, että minä olen antanut oman lapseni huostaan vuosi sitten, koska olin pahasti masentunut, välillä maaninen, ja lapseni joutui kärsimään äidistä joka oli välillä masentunut, väsynyt, äreä ja itkuinen, ja välillä taas maaninen ja itsekeskeinen bilettäjä.
Ajatus lähti itsestäni, koska rakastan lastani yli-kaiken, ja näin, että hän on turvaton ja kärsii. Nykyään tapailen lastani joka viikko, ja välillä hän on kanssani koko viikonlopun.
Annoin itselleni mahdollisuuden parantua, ja mikä tärkeintä, annoin lapselleni mahdollisuuden viettää normaalia arkista perhe-elämää, jota en itse pystynyt tarjoamaan.
Eli vanhemmat, joilla on ongelmia niin, että lapsestaan eivät kunnolla pysty huolehtimaan, taistelevat kynsin ja hampain huostaanottoa vastaan? Vaikka tietävät itsekin, että lapsikin kärsii esim. äidin/isän uupumisesta, masennuksesta, tai päihdeongelmista... Siltikään ei haluta lapselle suoda normaalia ja turvattua perhe-elämää, vaan pidetään tätä kotona väenväkisin, vaikka lapselle parempi olisi olla jossain muualla.
Eikö tämä ole itsekästä...? Jos lastaan rakastaa, niin eikö silloin pitäisi kyetä myöntämään, että lapsen on nyt parempi olla väliaikaisesti kodissa, jossa hän saa rakkautta ja perustarpeensa tyydytettyä. Vaikka myöntäminen on vaikeaa, niin silti oikein lasta kohtaan. Vanhempi on itsekäs jos ei halua lapselleen suoda mahdollisuutta turvattuun eloon.
Kynnyskysymys tässä taitaa olla vain vanhempien oma häpeä, ei voi itse kärsiä häpeää, että lapsi on otettu huostaan, joten vyörytetään lapsen niskoille kärsimys. Väärin sanon minä.
Ja nyt ennen kuin kukaan ehtii väittää minun tietämättömyydestäni, haluaisin kertoa, että minä olen antanut oman lapseni huostaan vuosi sitten, koska olin pahasti masentunut, välillä maaninen, ja lapseni joutui kärsimään äidistä joka oli välillä masentunut, väsynyt, äreä ja itkuinen, ja välillä taas maaninen ja itsekeskeinen bilettäjä.
Ajatus lähti itsestäni, koska rakastan lastani yli-kaiken, ja näin, että hän on turvaton ja kärsii. Nykyään tapailen lastani joka viikko, ja välillä hän on kanssani koko viikonlopun.
Annoin itselleni mahdollisuuden parantua, ja mikä tärkeintä, annoin lapselleni mahdollisuuden viettää normaalia arkista perhe-elämää, jota en itse pystynyt tarjoamaan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Näin sen pitäisi mennä. Joillakin vanhemmilla sairaus estää kuitenkin näkemästä oikeata ratkaisua ja lapsen parasta. Siksi on hyvä, että on viranomaisia, jotka näkevät asiat niiden oikeassa valossa.
Usein käy niin, että lapsi joutuu pitkäänkin kärsimään omassa kodissaan, ennenkuin apua annetaan.
Lapsen kärsimyksiä lisää vielä vanhemman epätoivoinen taistelu huostaanottoa vastaan. Lapsi kun on aina lojaali omille vanhemmilleen. Ei lapsi pysty aina ikänsäkään vuoksi ymmärtämään, että oma äiti tai isä on mieleltään sairas.
Tällä palstalla esiintyvät huostaanottoa vastustavien vanhempien katkerat kirjoitukset ovatkin surullista luettavaa ja johtuvat useimmissa tapauksissa vanhemman kyvyttömyydestä nähdä asioiden tila, johtuen joko mielen sairaudesta tai luonnehäiriöstä.Esimerkiksi narsisti ei pysty näkemään vikaa omassa käytöksessään eikä pysty tuntemaan empatiaa edes omia lapsiaan kohtaan vaan uskoo toimivansa oikein ja muut ovat aina väärässä.
Vaikeita asioita, mutta lapsia pitää suojella ja siksi meillä on lastensuojeluviranomaiset.
Viranomaisten persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin edelleenkin vaiettu tabu. Heidän omat lapsensakin kärsivät. Eräs soskun lapsi kertoi kuinka kotonakaan ei saa oikein leikkiä tai pitää kovaa ääntä leikkiessään sillä naapurit tarkkailevat muka käytöstä... Katsoin että lapsen paineet äitinsä ammatin vuoksi alkoivat olemaan jo sitä luokkaa johon lastensuojelun pitäisi puuttua sillä vaatimustaso omille lapsilleen on joillakin käsittämätön.
Jatkuvilla sairaslomilla psyykkisistä syistä aikaansa kuluttava sosiaalityöntekijä on kuitenkin jostain syystä kelvollinen kaikessa maanisuudessaan lapsiaan kasvattamaan?
Siis nyt pannaan sossujen syyksi tätä asiaa? Tottakai heillä on ongelmia kuten muillakin (ihmisiä ovat) ja heidänkin tilanteestaan voi tehdä ilmoituksen lastensuojeluviranomaisille.
Kysymys olikin siitä, että MIKSI miksi vanhemmat eivät myönnä itselleen, etteivät pysty lapsistaan huolehtimaan? Miksi lapset saavat kärsiä vanhemmista, jotka haluavat väen väkisin pitää heidät kotona, vaikka se on heille sillä hetkellä turvaton ja huono paikka asua ja elää turvallista ja hyvää elämää?
Häpeäkö sanelee? Vanhemmat pelkäävät häpeää enemmän kuin lastensa henkisiä vaurioita...?
Koska normaali ihminen tietää kyllä ja aavistaa, jos tilanne ei lasten kannalta ole hyvä, sitä on turha kieltää. Mutta kuka tekee asialle jotain? Eivät ainakaan vanhemmat itse!
Unohdetaan hetkeksi se sossuvaltias ja ajatellaan sossua vanhemapana. Pelkkänä vanhempana, joka ei asioille tee yhtään mitään kun ei sairaudeltaan omassa käyttäytymisessään mitään vikaa näe.
Unohdetaan totaalisesti ammatit tai niiden puuttuminen. Eivätkö kaikki lähde samalta viivalta?
Vanhempi on aina vanhempi, oli sitten sosiaalityöntekijä, kokki tai kunnanjohtaja.
Nyt puhutaankin lapsen eduista, ja vanhemmista jotka eivät myönnä, että ongelmia on, ja näin vierittävät omat ongelmansa lastensa niskoille.
Lapset kärsivät, kun vanhemmat eivät välitä muutakuin itsestään.
Siis jotka vierittävät omat ongelmansa lasten syyksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
En katsoisi kuitenkaan tukitoimilla hoidettavien ongelmien olevan sellaisia ongelmia, joita lain mukaan oikeutettuna vaatiessaan ajaisikin vain ja ainoastaan omaa etuaan.
Minkä vuoksi maahamme on tehty eri tukitoimisäädöksiä jos niitä ei tarvitse myöntää milloin "rahapulan" milloin vanhempien "itsekkyyden" vuoksi?
Onko se itsekkyyttä pyytää esim. kodinhoitoapua välillisesti jos toteaa ettei sen hetkisessä tilanteessa -oli kyse fyysisestä tai psyykkisestä toimintakyvyttömyydestä- kykene halustaan huolimatta suoriutumaan joistakin tehtävistä?
Eikä kaikki ole kuten sinä. Olen tavannut sossuja, jotka ovat juoppoja, masentuneita, ovatko he oikeita ihmisiä puuttumaan muiden olemattomiin ongelmiin. S
Mutta lapsen etu on lapsen etu, ja jos vanhempi ei uskalla/kehtaa myöntää ettei pysty lapselleen tarjoamaan rakastavaa ja huolehtivaa kotia, niin lapsihan siinä kärsii!
Ja olemattomia ongelmia ei varmasti olekaan, joita sossu jaksaisi tutkia, kyllä taustalla pitää olla muutakin kuin yhden aamupalan väliinjättäminen!!
Sossuillakin varmasti omat ongelmansa, niinkuin kaikilla muillakin, mutta nyt ajatellaankin LAPSEN parasta, eikä sinun parastasi!
toissijainen, täällä kuuluu huolehtia vain vanhempien parhaasta=)
vanhempi yhteiskunnan byrokratian jaloissa ei kykene tarjoamaan tarvittavaa turvallisuutta lapsillekaan.
Tämä usein unohdetaan tahallisesti vastuuttaen vanhempien oikeus ihmisarvoiseen elämään "itsekkyydeksi" vaikka tosiasiallisesti vanhempien hyvinvointi on usein myös lasten hyvinvointia.
Olen tullut siihen tulokseen ettei inisijöiden kanssa kannata aikaansa tuhlata sillä kun nuppiin on iskostunut kyvyttömyys katsoa asioita monelta kantilta on sellaisen nupin omaava kehityskyvytön eikä umpikujaa kummempi. Neuvoksi umpikujaan joutuneille ehdotankin kääntymistä takaisin ja valitsemaan toisen tien eri vaihtoehtoja mietiskellen.
Kyllähän se olisi hyvä, jos se kävisi noin, että voisi, jos huomaisi olevansa uupunut, laittaa lapset vaikka lastenkotiin, mutta kun se huostaanoton purku onkin jo aivan toinen juttu. Eipä noin vaan onnistukkaan. Että mietippäs sitä.
vanhemmat hoitavat lapsiaan, vaikka nämä kärsisivät, luopumisen pelko?
vaikkei lapset olisi huostassakaan. On päiväkodin ja koulun aloittamista, lapsen itsenäistymistä ja oman kaveripiirin tärkeyttä jne.
Luopuminen jota nyt tarkoitat, ei kuitenkaan ole sen kaltaista luopumista joka kuuluu normaalielämään. Oletko ajatellut tuollaista tilannetta lasten itsensä näkökulmasta? Hoitajat letkauttelevat kuinka vanhempasi eivät jaksaneet (sinua) ja täällä olet etkä pois pääse.
Taidan olla liian älykäs tähän keskusteluun.
Tuskimpa kukaan tuollaisia asioita suustaan päästää; että vanhempasi eivät sinua jaksaneet plaa plaa...
Sellainen ihminen on itse kyvytön lapsista huolehtimaan!
No, en todellakaan tullut ajatelleeksi, sillä hetkellä oli tärkeintä lapseni paras, ja hänen mahdollisuutensa saada turvattu elämä, kun en kerran pystynyt sitä tarjoamaan.
Uskon kyllä, että kun olen parantunut ja valmis taas vastaamaan lapseni henkisestä hyvinvoinnista samoin kuin fyysisitä perustarpeista, niin saan hänet takaisin.
Ja miksen saisi? Höpön höpöä on tuollaiset puheet, jos lasta ei anneta takaisin vanhemmille jotka ovat ongelmansa hoitaneet, niin sitten taistellaan. Mutta tuskin niin käy.
lapsia alistetaan haukkumalla näiden äitiä h..ksi ja isää milloin tuntemattomaksi juopporetkuksi ym.
Näin siitäkin huolimatta että huostaanotto olisi tehty niin vanhempien kuin lapsen itsensäkin suostumuksella.
Tapaamisia rajoitetaan ym. myös vapaaehtoisessa huostaanotossa... Tai annossa olisi parempi kuvaus.
Monissa laitoksissa suljetaan eristyksiin, pahoinpidellään ym. ilman että niitä julkisuuteen tulee.
Ohessa oikeusasiamiehen päätös koulukotiin liittyen.
Pahimpia tuskin sivuille päästetään?
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?${base}=ereoapaa&${html}=eoap5000&${ccl}=define reverse&${freetext}=tunniste=1287/2005&${snhtml}=nosyn
Ote:
"Koska huostaan otettu lapsi tai hänen
vanhempansa eivät vastustaneet huostaanottoa, ei sitä ollut tarpeen alistaa
lääninoikeuden vahvistettavaksi. Asiakirjoista voin päätellä, että vanhempia ja
lapsia on kuultu huostaanoton ja sijoituksen osalta sillä tavoin kuin
lastensuojelulain 17 §:ssä edellytetään ja että muitakin menettelytapaa
koskevia määräyksiä on noudatettu.
Sen sijaan katson Sippolan koulukodin johtajan menetelleen lainvastaisesti
siinä, että hän ei vastoin lastensuojelulain 25 §:n vaatimuksia perustellut
yhteydenpidon rajoittamisen (19.3.2003-7.4.2003) syitä tarkemmin
rajoittamista koskevassa päätöksessään. Lisäksi 19.3.2003 tapahtunut
eristäminen ei ole tapahtunut lastensuojelulain 32 §:ssä ja
lastensuojeluasetuksen 10-12 §:ssä edellytetyllä tavalla, eikä eristämisestä
edes tehty nimenomaista päätöstä.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvataan perhe-elämän suoja,
mihin kuuluu myös oikeus pitää yhteyttä läheisten ihmisten kanssa. Sama
turvataan myös Suomen perustuslain 10 §:ssä. Noita oikeuksia rajoitettaessa
lastensuojelulaitoksessa on asiasta aina tehtävä nimenomainen
valituskelpoinen päätös, josta käy ilmi myös millä perusteella rajoituksia on
tehty. Hyväksyttävät perusteet on lueteltu lastensuojelulain 25 §:ssä. Oikeus
saada oikeuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi turvataan
puolestaan perustuslain 21 §:ssä.
Eristämisellä puututaan perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattuun
henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Sen takia on tärkeää,
että eristäminen tapahtuu vain laissa säädetyin perustein ja
menettelymuodoin."
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?${base}=ereoapaa&${html}=eoap5000&${ccl}=define reverse&${freetext}=tunniste=875/2006&${snhtml}=nosyn
Ote:
"Mikäli sosiaalilautakunnan ja vanhempien välillä syntyy vähäisintäkään
erimielisyyttä tapaamisista ja yhteydenpidosta, on asiassa tehtävä aina
yhteydenpitoa koskeva valituskelpoinen päätös (näin esim. Tapio Räty,
Oikeusturvatekijät lastensuojelussa, s. 104, teoksessa Lastensuojelu tänään
(Annamaija Puonti, Tuula Saarnio ja Anne Hujala, toim.). Päätöksen
tekemistä voidaan perustella Suomen perustuslain 21 §:llä, jonka mukaan
jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös
tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus
nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta, ja samalla tavoin on
tulkittu myös Suomen perustuslain 10 §:ää.
Mielestäni tässä tapauksessa, kun yhteydenpidon toteuttamisesta ei ole
päästy sopimukseen, yhteydenpidon rajoittamisesta olisi ollut perusteltua
tehdä nimenomainen, valituskelpoinen päätös. Tämä olisi turvannut
vanhempien oikeusturvaa perustuslain edellyttämällä tavalla.
Marraskuun alussa tänä vuonna tulee voimaan lastensuojelulain muutos
(2006/583), jonka myötä yhteydenpidon rajoittamista koskevat säännökset
täsmentyvät entisestään."
suorat linkit ole suoria mihinkään...
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/ratkaisut/paatokset.htx
Hyvä että on edes jotain kantaa ottanut, sekin kun on kiven alla nykyään?
1. Sijaiperhesijoitus = lapsi on kiintynyt sijaishuoltajiinsa niin ettei katsota tarpeelliseksi muuttaa nyt voimassa olevaa järjestelyä.
2. Laitos = katsotaan lapsen parhaaksi sijoittaa lapsi laitokseen tai siirtää sijaisperheeseen lapsen elinolosuhteiden vakauttamiseksi kunnes vanhempien omat asiat saatu järjestykseen.
Sen jälkeen, katso kohta 1.
Toivotaan parasta sillä eivät ne asiat aina niin yksioikoisia ole.
Eivät myöskään pysyvät huostaanotot, purkujakin tapahtuu.
Ja tapaan häntä kaksi-3 kertaa viikossa, ja joka kuukausi hän on pe-su luonani.
ongelmaa ole. Tosi hieno juttu!
Huostaanoton purku ei onnistu noin vain. Että näin on!
että pyysin lapselleni lastenkotipaikkaa, avohuollon toimenpiteenä, ja tapaamisoikeuksia. olin itse sairaana, sossu haastoi jutun hallinto-oikeuteen ,en tiedä miksi. pakkohuostaanottoa ei olisi tarvittu koska sekä laspen isä että äiti halusivat tuota hoitopaikkaa .,.turha rettelöinti tuli kalliiksi Suomelle.
Tuttavani taisteli/taistelee lapsistaan edelleen, vaikka lapsilla on/oli paha olla äidin kanssa. Ei ruokaa välttämättä aina, ei perusturvaa, ei luotettavaa aikuista... vain humalainen äiti. Lapset otettiin lopullisesti pois (huoltajuus isälle ja äidille rajalliset tapaamiset) vasta kun äiti " poltti" kännissä kotinsa. Onneksi lapset eivät olleet äidillä silloin. Tulipalo oli silkka vahinko, mutta sai alkunsa tupakasta.Äiti, jolla ei ole edes kattoa päänsä päällä puhuu edelleen, kuinka lapsilla on ikävä häntä ja haukkuu " sossuja"
Aivan näin, tätä juuri tarkoitin... Tunnen itsekin vanhempia jotka juovat joka päivä, lapset kärsivät, mutta vanhemmat eivät myönnä sitä...
Surullista!
vanhemmat, joiden ongelmat ovat sitä luokkaa, että ovat selkeästi kaikkien nähtävissä, voivat pitää lapsensa kotona väen väkisin?
Jos ongelmat ovat noin vaikeita kuten kuvaat, ei lasten kotona oleminen ole kiinni siitä, myöntävätkö vanhemmat lasten huonon kohtelun vai eivät.
Kyllä nyt mättää jossain muualla!
On helppoa sanoa, että meillä ei ole ongelmia, helppoa näytellä rakastavaa vanhempaa muiden läsnäollessa.
Totuus onkin seinien sisäpuolella, ja sitä totuutta vastaan vanhemmat taistelevat kun heidän asioitaan ruvetaan selvittämään.
kovin pahoja ole, jos näyttelemällä tilanteesta selviää.
Jos alko- tai mielenterveysongelmat ovat niin pahoja, että lapsesta ei pysty huolehtimaan - kuten aloituksessa kirjoitit - niin se kyllä näkyy jo niin, ettei sitä voi peitellä ja kyllä silloin lapsi otetaan, on aivan sama myöntääkö vanhempi ongelman vai.
Se on sitten eri juttu, jos sossun resurssit eivät riitä puuttumaan perheen asioihin vasta kuin ensi vuoden puolella.
se että ei ole aavistustakaan mitä tehdä perheiden auttamiseksi, räiskitään turhia huostaanotttoja niin on muka jotain tehty!
Kyllä perheväkivallan tekijäkin yleensä muiden ihmisten mielestä on ihana ja mukava ihminen. Näyttelemistä sekin on.
Jos päivä sujuu klo 18.00 asti krapulassa ja sen jälkeen aletaan viinaa kiskomaan JOKA PÄIVÄ niin se on ongelma. Mutta kyllä krapulassakin voi näytellä huolehtivaa vanhempaa. Suurin osa alkoholisteista on normaaleja työssäkäyviä ihmisiä joilla on kulissit kunnossa ulospäin, mutta sisäpuolella lapset kärsii.
Sitten kielletään että ongelmaa ei ole, vain kateellisten panettelua. "minähän olen hyväpalkkaisessa työssä yms..." "enhän minä juo kuin silloin tällöin"