’Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
lokerointi on tietenkin ylitsepääsemättöän vaikeata, mutta netissä on erilaisia keskustelupalstoja ja joka uskonlahkolle omansa. Samoin seksiosastoissa on valinnanvaraa.
Ihmisen elämään kuuluvat molemmat ja myös rakkausrunopalstalle Luojamme rakkauden omistus omaa
luotuansa kohtaan. En ollenkaan ymmärrä, miksi
ihminen joka uskoo ei voisi nimenomaan rakkausruno palstalla kirjoittaa, sillä tiedän että palaaminen oman Luojamme yhteyteen on ihmisen normaaliolotila =)
apostolien kirjeissä on runollisia kauniita mielen kuvia ja niistä saa varmasti muotoiltua runoja. Suoria lainauksia ja saarnaamista runopalstalla on vaikea käsittää.
tuota monesti ihmettelen, jos joku siteeraa Raamattua niin se heti käsitetään käännyttämiseksi...
eikö ole normaalia että ihminen joka uskoo
haluaa myös siteerata Jumalan sanaa, sillä kyllähän tällä palstalla siteerataan kaikenmoista muutakin
eikö näin -
saarnataan samanaikaisesti kuin pillujuttuja.
Menee uskottavuus "tosi"uskovaisilta, kun muutenkin lehdet kirjoittavat näistä pyhyyden lähettiläistä joka päivä. Niistä naisten perseentuijottajista ja kopeloijista. Vaikuttaa, että suurimmat moralistimiehet ovat pahimpia, että seisoo vain järki.
puhuu myös uskonasioista ystävilleen, jos ne ovat itselleen tärkeitä, eikä vaan netissä ja seurakunnan helmoissa? Seurakunta ei vissiin uskoisi samaksi mieheksi. Ja sepä valistajaa naurattaa. Lukijaa itkettää...
voi poimia vapaasti aivan mitä tahtoo. Pientä sormea painamalla selviää lähde. On se tietenkin niin väärin, niin väärin hihhuleita kohtaan.
VAROITUS: *****
- - -
TUNNIT YÖN TIIMALASISSA.
Tunnit yön tiimalasissa
kuluvat hiljalleen
ja itku
joka tulee itketyksi
tyrehtyy.
Ehkä jotain jäi itkemättä.
Patoutuiko sisälle jotain,
möykyksi kovettui?
Luojani,
auta etten minuuttien saatossa
kadottaisi itkemisen armoa, kyynelten
kipeää lahjaa, tuntemisen rikkautta, ihmisyyden
kipua.
Onhan tässä vielä - aikaa?
Kaikki elämän viimeiset metrit.
Vain tämä yksi hetki.
Tämä.
- - -
Hienon olet aloituksen laittanut. Jihunna.
Uudessa testamentissa on en just nyt muista kuinka monta sanaa kuvaamaan rakkautta ja jokaisella sanalla on eri merkityssisältö. Sanoja on ainakin neljä. Fileo kuvaa ystävien välistä rakkautta, syvää kiintymystä. Fileo voitaisiin ehkä kääntää "pitää jostain erittäin paljon". Eros kuvaa miehen ja naisen välistä rakkautta. Agape - rakkauden korkein laji - on jumalallista, uhrautuvaa rakkautta.
Rukoillen ja asiayhteyttä tutkien on kohtalaisen helppo nähdä mistä rakkaudesta kulloinkin on kyse.
Suomenkieli kun on tässä kohtaa Raamatun alkukieltä köyhempi niin että kaikki nuo rakkautta merkitsevät erilaiset sanat on suomenkieliseen Raamattuun käännetty yksinkertaisesti rakkaus.
Esimerkiksi Joh.21:15-17. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyy kalastaville opetuslapsille ja aivan erityisesti kohtaa Pietarin, joka on hänet kolme kertaa kieltänyt.
Pietarihan uhosi ennen Jeesuksen ristinnaulitsemista, että "vaikka muut sinut hylkäisivät, minä en koskaan". Ihmisen mahtipontista tunteellisuutta joka on vielä täynnä omaa minää ja luuloja. Tosipaikan tullen Pietari joutui kohtaamaan totuuden itsestään ja rakkautensa laadusta, kieltäessään Jeesuksen kolme kertaa.
Ja nyt Jeesus siis kysyy Pietarilta kolme kertaa "rakastatko sinä minua?"
Ensimmäinen kysymys kuuluu: "rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä muut?" Pietari vastaa "sinä tiedät että olet minulle rakas". Jeesus antaa hänelle tehtävän johtaa seurakuntaa, mutta kysyy sitten uudelleen: "rakastatko minua?" Jälleen Pietari vastaa: "Sinä tiedät että olet minulle rakas". Jeesus uudistaa seurakunnan johtamista koskevan kehotuksen ja lupauksen, mutta kysyy vielä kolmannenkin kerran: "Olenko minä sinulle rakas?"
Pietari tulee murheelliseksi ja vastaa: "HERRA, SINÄ TIEDÄT KAIKKI; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Vielä kolmannen kerran Jeesus uudistaa kehotuksensa seurakunnan johtamisesta ja paimentamisesta.
Alkukielen tutkiminen paljastaa raamatunkohdasta muutamia mielenkiintoisia seikkoja.
Jeesuksen ensimmäinen ja toinen kysymys sisältävät sanan agape. Toisin sanoen Jeesus kysyy: rakastatko minua uhrautuvalla, kaiken kestävällä rakkaudella? Pietari ei rohkene käyttää samaa sanaa vaan vastaa fileo: sinä tiedät että olen erittäin syvästi kiintynyt sinuun. Syvää ystävyyttä kuvaava rakkauden muoto. Kolmannella kerralla Jeesuksen kysymyksen painotus muuttuu, hän kysyy: "Olenko minä sinulle rakas?" ja käyttää samaa sanaa kuin Pietari, fileo.
Pietari vastaa, nyt murheellisena: Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas, fileo.
HERRA, SINÄ TIEDÄT KAIKKI; SINÄ TIEDÄT, ETTÄ OLEN ERITTÄIN SYVÄSTI KIINTYNYT SINUUN.
Pietari siis myöntää ettei hänellä itsessään ole kaiken kestävää agape-rakkautta Jeesusta kohtaan. Siinä hän on rehellinen. Kenelläpä tällaista rakkautta olisi ellei sitä ylhäältä anneta?
Käyttäessään viimeisessä kysymyksessään sanaa "fileo" Jeesus selvästikin osoittaa että Pietarin vastaus tyydyttää häntä. Vaikka Pietarilla on itsessään tarjota Jeesukselle vain fileo-rakkautta se riittää lähtökohdaksi.
Jeesus hyväksyy Pietarin alkuseurakunnan ensimmäiseksi johtajaksi. Ei Pietarin suurenmoisen rakkauden vuoksi, vaan sen nöyryyden ja rehellisyyden vuoksi jota hän osoittaa Jumalan rakkauden edessä.
EROS-rakkaus kuvaa miehen ja naisen välistä rakkautta. Kyseisestä sanasta tulee sana erotiikka. Alkukielessä sanan merkityssisältö on laajempi. Se ei tarkoita ainoastaan seksuaalista viehtymystä vaan miehen ja naisen välistä tunnerakkautta kokonaisuudessaan.
Raamattu ei väheksy erotiikkaa, joka kuuluu eros-rakkauteen, miehen ja naisen suhteeseen. On pötypuhetta että Raamattu olisi seksivastainen kirja. Päinvastoin se on niin seksimyönteinen että asettaa seksuaaliselle käyttäytymiselle terveet rajat jotta ihminen ei itsekkyydessään turmelisi Luojan hyvää lahjaa. EROS on yksi rakkauden muodoista ja sellaisena tärkeä.
Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä (jota siteeraat, luku 4.) ei ole kyseessä miehen ja naisen välinen rakkaussuhde vaan agape. Ytimeltään kyse on Jumalan rakkaudesta ihmiseen. Meidät on kutsuttu rakastamaan toisiamme sydän avoinna Jumalalle. Hän lahjoittaa omaa rakkauttaan meihin ja näin auttaa vajavaista, rajoittunutta ihmistä rakastamaan uhrautuvasti ja erottelematta. Se on 1.Joh.4 sisältö.
Jos uskova kieltäytyy rakastamasta tällä tavalla (agape) hän samalla sulkee sydämensä Jumalalta. Rakkaus Jumalaa kohtaan ilmenee näet suhteessa lähimmäisiin. Kuten jae 3:17 sanoo: "Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?" (vuoden 1938 käännös).
Jaakob kirjoittaa samasta asiasta:
"Teillä saattaa olla ystävä, joka tarvitsee ruokaa ja vaatteita, ja te sanotte hänelle: 'Näkemiin nyt ja Jumalan siunausta. Varo, ettet vilustu ja muista syödä hyvin' - antamatta kuitenkaan hänelle vaatteita ja ruokaa. Mitä hyötyä hänelle siitä on?"
(Jaak.2:15-16 Elävän uutisen - vapaamuotoinen, selittävä käännös - mukaan.)
Toisin kuin fileo ja eros agapen kohde on JOKAINEN lähimmäinen. Rakkaus josta ensimmäinen Johanneksen kirje puhuu on rakkautta jossa pyrimme rakastamaan jokaista samalla tavalla. Jokainen on yhtä ainutlaatuinen, yhtä tärkeä ja rakas. Erottelematta. Se on Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan.
Ottaessamme vastaan Jumalalta rakkauden itseämme kohtaan otamme samalla vastaan rakkauden kaikkia kohtaan koska jokainen on sovitettu samassa Golgatan armotyössä jossa minut on sovitettu.
Jumalallinen agape kasvattaa hyviin tekoihin...
Erottelematon rakkaus ei kuitenkaan tarkoita että käyttäydymme jokaista kohtaan samalla tavalla. Sama rakkaus ilmenee useina muotoina - ei tietenkään rakkaudettomuutena. Joskus kyllä agape-rakkaus saattaa tuntua rakkaudettomuudelta henkilöstä joka odottaa eros-rakkautta!
Esimerkki. Voin hyvinkin halata vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä osoittaen häntä kohtaan rakkaudellisuutta, välittämistä ja hyväksyntää, mutta jos tiedän että kyseisellä henkilöllä on minua kohtaan eros-rakkauteen sisältyviä tunteita silloin on viisaampaa pidättyä halaamasta. On enemmän agape-rakkauden mukaista kieltäytyä halaamasta kuin halata.
Eros-rakkauteen sisältyvä koskettaminen edellyttää molemminpuolista sitoutumista jonka luonnollinen päämäärä on avioliitto. Jos tällaista päämäärää ei ole olisi väärin ja sydämetöntä ruokkia toisessa eros-rakkauteen kuuluvia tunteita.
Alleviivaan: ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä on kyse nimenomaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan, sekä sen seurauksena kristityn suostumisesta Hänen rakkautensa kohteeksi mutta ei ainoastaan rakkauden kohteeksi, myös sen välikappaleeksi.
Jae 18 täydellisestä, pelon karkottavasta rakkaudesta on ennen kaikkea Jumalan rakkautta ihmiseen. Kun käsitämme Hänen täydellisen rakkautensa itseämme kohtaan meidän pelkomme katoaa.
Kristillisen uskon mukaan Jumalan rakkaus on löydettävissä vain Jeesuksessa, koska vain Hänessä on syntien anteeksiantamus. Elävä yhteys Jumalaan ei ole mahdollista miltään muulta pohjalta.
Käsitykseni on että jokainen rakkauden laji - myös eros - on tarkoitettu toteutumaan alamaisuudessa Jumalan agapelle. Vain silloin, kun olemme ehyesti antautuneet Jeesukselle ja nöyrtyneet Hänen valtaansa, eroskin voi toteutua sillä tavalla kuin se on tarkoitettu toteutumaan.
- -
Jumalan Sana sanoo kristityille ja kristityistä:
"JUMALAN RAKKAUS on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta..."
Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa uhrautuvaan ja epäitsekkääseen rakkauteen, mutta erityisesti kristityllä - koska Hänellä on yhteys Jumalaan - on ylivertaiset mahdollisuudet, jotka ylittävät inhimilliset mahdollisuutemme moninkertaisesti.
Siksi onkin surullista että uskovina liian vähän tuota mahdollisuutta käytämme. Ehkä uskossamme useinkin on Pietarin mahtipontisuutta, suurta tunnetta, joka vastoinkäymisten tullen karisee. Jos yritämme oman, nöyrtymättömän minämme voimalla rakastaa KAIKKIA IHMISIÄ varmasti epäonnistumme surkeasti.
Ikävä kyllä kaikki uskovaiset eivät edes yritä vaan pitävät ihmisten jaottelemista omien tuntemustensa ja mielihalujensa mukaan luonnollisena: tuota rakastan, koska siihen pystyn, tuota en rakasta, koska siihen en pysty. Näin määrittelemme rakkautemme rajoja ja unohdamme ensimmäisen Johanneksen kirjeen opetuksen. Surullista.
On hyvä muistaa että Jumala kykenee vaikuttamaan Pyhän Henkensä kautta rakkaudellisuutta niitäkin kohtaan jotka inhimillisesti tuntuvat vastenmielisiltä, mutta Jumalan ihmeen toteutumiseen tarvitaan ihmisen oma suostuminen, sisimmän nöyrtyminen Jumalan agapen alamaisuuteen, tahdon päätös, hyväksyminen:
Jumala on oikeassa rakastaessaan jokaista - Jumala on oikeassa odottaessaan että minunkin tulee rakastaa jokaista - en kykene siihen itse ja rakkauteni on joka tapauksessa vajavaista, mutta Hänen avullaan voin rakastaa yli omien, luontaisten mahdollisuuksieni - siksi suostun rakastamaan, niin että seurustellessani Jumalan kanssa annan Pyhän Hengen työstää ja muokata elämässäni enemmän tilaa Hänen agape-rakkaudelleen.
Rakkaus on hyvin käytännöllistä vaatien joskus kipeitäkin ratkaisuja.
Selän takana kerrotut vahingolliset juorut ja ilkeämieliset panettelut vaativat niiden tunnustamista panettelun kohteena olevalle henkilölle ja henkilökohtaista anteeksipyyntöä.
Julkisesti - esimerkiksi nimimerkin suojissa - tehty mustamaalaaminen ja mollaaminen vaatii julkista anteeksipyyntöä.
Ihmistä kohtaan tehty vääryys ei koskaan kuittaudu niin että sitä pyydetään anteeksi Jumalalta: "Anteeks Jeesus että mä sanoin pahasti sille ja satutin sitä..."
Synnin tunnustaminen on tietysti oikein ja kuuluu henkilökohtaiseen Jumalasuhteeseen, mutta on samalla suostuttava kuuntelemaan miten Jumalan sana ja Pyhä Henki ohjaa. Ihmistä kohtaan tapahtunut ilkeys on asia jossa Jumala johtaa nöyrtymään nimenomaan ihmisen edessä, pyytämään anteeksi niiltä jotka ovat rikkomusten kohteita.
Moni kristitty laiminlyö Jumalan Hengen kehotukset näissä. Seurauksena on kanavan tukkeutuminen. Jumalan mahdollisuudet jäävät silloin toteutumatta Hänen lastensa kovasydämisyyden ja nöyrtymättömyyden tähden.
Rakkaus on ihana asia. Myös siksi koska emme ikinä tule siinä täydellisiksi niin ettei olisi enää mitään opittavaa. Kristillinen elämä - sitoutuminen Jumalan armoon - on usein kipeää mutta aina haasteellista ja siksi mielekästä tutkimusmatkaa hyvyyden rikkauksiin. Tätä tutkimusmatkaa teemme vajavaisina ja erehtyvinä, kuitenkin kasvuun kutsuttuina Jumalan armon varassa.
Jos teemme. Jumala ainakin on tarkoittanut niin, kuten 1.Joh.4 puhuu.
- - -
Kirjoittamassani seksiä käsittelevässä lentolehtisessä, jota olin jakamassa erotiikkamessuilla taannoin, on alaotsikkona teksti jonka painatin myös paitaani: SEKSI ON TARKOITETTU AVIOLIITTOON, AVIOLIITTO MIEHELLE JA NAISELLE.
Olen pyrkinyt elämään kuten ajattelen ja muille puhun. Vaihtelevalla menestyksellä. Jäätyäni yksinhuoltajaksi eron jälkeen 1990-luvun alussa minulla on ollut kaksi seurustelusuhdetta seitsemän vuoden välein. Ensimmäisessä tiesin ettei siitä pidemmän päälle mitään tule, mutta olimme syvästi ihastuneet toisiimme ja suhde jonka olisi kuulunut säilyä ystävyytenä meni liian pitkälle. Luulin ottaneeni opiksi. Kului taas seitsemän vuotta. Sinun kanssa, Jihunna, kuvittelin että voisi jotain tullakin. Koko sydämestä tahdoin seurustella puhtaasti ja vähin erin katsoa kuinka asiat etenevät jos ehkä meistä pari tulisi. En voi syyttää olosuhteita enkä mitään - vain itseäni. Kävi niin kuin kävi. Armo ei tee seurauksia tyhjäksi mutta auttaa kantamaan ne. Kumpikin katsomme tänään omaan suuntaan kuinka elämä nyt johtanee. Liian moni asia meni pirstaleiksi haureuden tähden.
Minun ei tarvitse epäonnistumisia peitellä eikä pystytellä kulisseja, en pystyttele niitä seurakunnassa enkä seurakunnan ulkopuolella, yritän olla se mikä aidosti olen - epäonnistumiseni ei myöskään estä minua edelleen puhumasta seksuaalisesta puhtaudesta mihin olen vuonna 1989 tapahtuneesta uskoontulostani asti uskonut ja uskon edelleen.
Jo ennen uskoontuloani olin uskollinen kiinteälle parisuhteelle, en harrastanut irtosuhteita enkä pettänyt kumppaniani. Mutta myös niille jotka on pettäneet kuuluu anteeksiantamuksen ja uusien alkujen mahdollisuus.
Kaikenlaisia juttuja on tullut eteen, osa olisi kait huvittaviakin jos kyse ei olisi näin vakavista.
Eräs ei-uskova ystäväni oli avioliitossa viehättävän naisen kanssa joka ihmisenä miellytti minua. He erosivat ja kun sitten eräänä iltana olin jaffalla ravintolassa tuo nainen oli siellä. Hän istui samaan pöytään ja rupesi pyytelemään yöksi hänen luo, ehdotteli suorasukaisesti jo naimisiin menoakin.
Sanoin että niin isoihin asioihin minun pitää saada lupa Isältä ja pahoin pelkään että Isä kieltää.
Suhtauduin ystävällisesti mutta missään tapauksessa en olisi alkanut hänen kanssa flirttailla koska se olisi ollut pikkusormen antamista pahalle, tulen kanssa leikittelyä. Sellaisissa voi käydä huonosti.
Ja muistan yhdenkin tapauksen, kun olin erään "uskovan" naisen - taisi kyllä olla enemmän kiinnostunut horoskoopeista kuin Jeesuksesta - luona keskustelemassa. Äkkiä tämä häipyi olohuoneen puolelta jonnekin ja kohta kuului makuuhuoneesta kutsuva ääni. Siellä tämä ystävä makaili sängyn päällä ilkialasti selitellen: - Ei Jumala siitä pahaa tykkää jos ihmiset toisistaan nauttii.
Näissä tilanteissa olen iloisella sydämellä valinnut sen paremman tien jonka oikeaksi katson ja kulkenut sitä tietä.
Vaikka olen erehtyväinen ihminen niin kuin kuka tahansa ja monessa kohtaa varmaan varsinainen typerys ainakin tahdon vaeltaa "tällä tiellä" josta Raamattu sanoo "joka sitä kulkee ei eksy, eivät hullutkaan".
Tärkeintä minulle on avoin sydämen suhde Jeesukseen ja sitä haluan vaalia.
Jeesus on parasta mitä ihmisellä koskaan voi olla.
- - -
Olen välttänyt Jeesuksesta puhumista ja aiheeltaan kristillisiä runoja tällä palstalla minkä aihe on toinen. Hengellistä aihetta olen harrastanut muilla palstoilla enemmän.
Silti olen sitä mieltä että aloituksesi sopii tänne hyvinkin. Monella tapaa. Myös sikäli että kristillisestä näkökulmasta katsottuna ilmeistä on että ihminen monasti hakee toisesta ihmisestä syvintä tyydytystä, todellisen rakkauden lähteen eli Jumalan sijasta palvoo rakastumisen kokemuksia ja juoksee elämysten perässä jotka on todellisen täyttymyksen eli Kristuksen korvikkeita. Näinhän me kristittyinä asian kait näemme, yleisesti ottaen. Ja niin minäkin sen näen.
Silti en ole tahtonut enkä tahdo väheksyä kenenkään ihmisen tunteellisuutta ja tunteellisuudesta syntyviä rakkausrunoja.
Omissa runoissa tarkastelen näitä ilmiöitä, aistimuksia ja tunteita, kuinka niistä voi kirjoittaa, millaisia kuvia teksti synnyttää. Varmaan käyn samalla läpi omia muistoja, joskus henkilökohtaista elämää ja kokemuksia kudon runojen sekaan, mutta enimmäkseen kyse on inhimillisen elämän, ilojen ja kipeyksien tarkastelemisesta sekä mielenkiinnostani kirjoittamista kohtaan sinänsä, tarkastelemisen tarkastelemista. Vinosti hymyilevää mutta ei ilkeää ironiaa, joskus kyllä piikikästä itseironiaa. Se on minun tyylini tällaisia runoja kirjoittaa. Harvoin lähden moralisoimaan runojeni minähenkilöitä, olkoon kyseessä vaikka hiljattain kirjoittamani runo jossa päähenkilö juovuksissa heittää tyhjän viinipullon päin entisen tyttöystävän seinää ja pakenee kotiin nukkumaan päätään selväksi. Monille sellainen on elämää ja vaikka itse en sellaista elämää vietä voin niitäkin kuvia runoihin laittaa ilman sormellaheristelyä.
Mieleeni muistuu taaskin eräs runo joka joidenkin lukijoiden sisikunnassa herätti kovaa närkästystä ja paheksuntaa.
Kyseisessä runossa oli kaksi runoa sisäkkäin.
Tarkastelin aistimuksia joita vihjaileva runo voi synnyttää. Muistaakseni kuva oli jokseenkin tämä: naishenkilö lukee runon jossa puhutaan simpukkaan koskettamisesta ja oman muistonsa kautta kokee tekstin välityksellä aistimuksen kuinka rakkaan sormi koskee hänen häpyhuuleensa.
Kirjoittamani runo oli kuulemma pornoa ja sanaa "häpyhuuli" ei saisi käyttää.
No, voi olla että kyseinen runo oli liian eroottinen mutta ei se kyllä mitään pornoa ollut. Minulla ei kirjoittaessa ollut minkäänlaisia kiihottuneita tunnelmia vaan ainoastaan tarkastelin asiaa ilmiönä ja se oli assosisaatioiden kirjallista pohdiskelua.
Tietysti jos runo herättää toisissa niinkin voimakkaita reaktioita kuin kyseinen runo herätti varmaan minun pitäisi tarkemmin miettiä mitä kirjoitan...
Joka tapauksessa seksuaalisuus on yksi osa-alue elämässä. Myös kristityn elämässä. Kuinka voi kirjoittaa rakkaussuhdetta käsittelevää runoa niin ettei millään muotoa viittaa seksuaalisuuteen, seksuaalisiin haluihin, yhdynnässä koettaviin elämyksiin? Älytöntä vaatiakin sellaista. Seksi on vain osa parisuhdetta mutta tärkeä osa. Eri asia MILLÄ TAVALLA siitä kirjoittaa. Jonkun teksti voi olla täynnä vihjailevia kiertoilmauksia joiden tarkoitus on herättää seksuaalisia väristyksiä, eikä kukaan älähdä asiasta, mutta sitten jos tällaista asiaa kuvailee käyttäen suoraa ja kiertelemätöntä tekstiä, on heti kyseessä kauhistuttava porno?
Myönnän niin kuin olen ennenkin myöntänyt että joissain kohdissa olen varmasti ylittänyt sopivaisuuden rajat. Varsinkin kun olen sinun kanssa vängännyt palstalla ja sitten kirjoittanut turhautuneessa ja vähän levottomassa mielentilassa, sellaisessa fiiliksessä missä pitäisi laittaa kone kiltisti kiinni ja mennä hiljentymään. Muutama omastakin mielestä mauton runo on tuollaisessa mielentilassa tullut tehdyksi. Se on sitten minun typeryyttäni se.
Ja kun jokainen nyt kirjoittaa ihmisenä joka on, omasta itsestään käsin, kyllä niitä hengellisiäkin painotuksia tulee.
Horoskoopeista kiinnostunut laittaa runoihinsa sanamaalailua kuinka istuu rakkaansa kanssa tähtitaivaan alla ja rakas on oinas, esimerkiksi. Ajatusmaailmaltaan panteismiin taipuvainen saattaa maalata kuinka suudelma on sulautumista kaikkeuden ytimeen jossa virtaava vesi on minua ja sinua ja me olemme vedessä kelluva keltainen lumme. Kaunista?
Jokainen kirjoittaa maailmankuvastaan käsin siis. Jos kristittynä tuon runossa ilmi että kauneinta on rakkaus jossa ihminen itsensä Jeesukselle luovuttaneena ottaa kaiken Jumalan kädestä hymyilevän taivaan lahjana, ja lähimmäisetkin saan Vapahtajaltani varjossa suloisen ristin, se on käännyttämistä ja sellaiset pitäisi kirjoittaa muille palstoille? Varsinkin jos olen vähän aikaisemmin käyttänyt runossani sanaa "häpyhuuli". Silloin olen likainen, pornoileva ukko - todellisten uskovien mainetta pilaava kaksinaismoralisti. Hurskastelevan ulkokuoreni alla harrastan kaikenlaisia iljettävyyksiä?
Järkyttävää. Sellainenko olen minä? Huh.
- - -
Mielenkiintoinen ilmiö muuten.
Kristittyjä syytetään suvaitsemattomuudesta kun he uskovat että on olemassa Jumala ja että Jumalan ratkaisu ihmisten syntiongelmaan on Jeesus eikä mikään muu. Mielestäni suvaitsevaisuutta on että hyväksyn ihmisinä nekin jotka näkökulmastani katsottuina on väärässä enkä pyri rajoittamaan heidän sananvapauttaan. Mutta suvaitsevaisuusintoilijoille tämä ei riitä. Heidän mielestään uskovaisten pitäisi kieltää oma uskonsa: hyväksyä kaikenlainen kristillisestä näkökulmasta valheellinen täysin yhtä hyväksi Jeesuksen rinnalle. Vasta se olisi suvaitsevaisuutta? Mielestäni se olisi epäloogista, epätotuudellista ja myöskin epärakkaudellista.
Syyttäessään uskovaisia fanaattisuudesta nämä suvaitsevaisuusintoilijat eivät lainkaan näe omaa fanaattisuuttaan, ja uskovaisiin kohdistuvaa suvaitsemattomuuttaan?
No, niin on ollut ja niin on enkä minä siitä poraa. Mutta hitunen itsekritiikkiä olisi varmaan hyväksi muillekin kuin minulle...
- - -
USKOVAN HIHHULIN PERJANTAI-ILTAA?
Tiedät varmaan Jihunna että olen huono jakamaan traktaatteja elikä hengellisiä lentolehtisiä. Nuorena uskovana niitä tuli enemmän jaeltua mutta nykyään kovin harvoin. Joskus kuitenkin...
Jokainen jolle annan lentolehtisen on arvokas ihmisenä ihan siitä riippumatta ottaako hän lehtisen vastaan tai ei, ihminen ei ole minulle käännytysobjekti vaan rakas lähimmäinen. Jos lähden traktaatteja jakamaan vietän Jumalan edessä polvillani aikaa niin kauan että kaikki mahdollinen katkeruus ja muu sonta mikä voisi estää minua rakastamasta tulee esiin ja saan Jumalan kanssa käsitellä sen pois päiväjärjestyksestä. Vasta sitten lähden liikenteeseen. Varsinkin nuorena uskovana valitsin levottomimmat alueet ja pimeimmät kujat, odotin jos vaikka joku hyökkää kimppuuni olisi mielenkiintoista nähdä kuinka Jumala auttaa selviytymään tilanteesta. Ihmeellisiä tuli kyllä koettua. Jos menin johonkin väkivaltaiseen tilanteeseen väliin pidin aina huolta että minulla on rakkaus myös sitä väkivallantekijää kohtaan. Kokemusteni kautta tulin vakuuttuneeksi että rakkaus lähimmäistä - myös sitä aineiden vaikutuksessa riehuvaa sekopäätä - kohtaan on PARAS ASE niitä pimeyden henkivaltoja vastaan jotka ihmisiä lietsoo. Ilman jumalallista rakkautta on ihan turha mennä kontrollinsa menettäneen pirinistin käsivarteen kiinni.
Viime vuosina lentolehtisten jako on jäänyt vähiin. Enkä baareissakaan niin usein käy kuin ennen, mutta jos käyn odotan yleensä että joku siellä itse aloittaa keskustelun hengellisistä asioista. Olen valmis keskustelemaan ja rukoilemaan. Joskus tulee tilanteita että selvästi ymmärrän jonkun ihmisen olevan Jumalan kutsun alla ja silloin yritän sanoa vakavasti, kehotan ottamaan Jeesuksen vastaan, mutta luultavasti olen kait liian hienotunteinen ja liiankin paljon varon käännyttämistä. Toisinaan kärsin syyllisyyttä että tuli liian lievästi esitettyä nämä tärkeät asiat.
Puolitoista viikkoa sitten ohitin kaupungilla erään mieshenkilön joka siinä pussaili naisensa kanssa. En muista nähneeni häntä aiemmin. Melko lailla tavanomaisen näköinen, ikäiseni mies. Tuli sydämelle että tällä miehelle pitäisi antaa hengellistä luettavaa. Kuitenkin kävelin ohi. Kävelin korttelin matkan ja pysähdyin miettimään. Silloin hän tulee takaa ja ohittaa minut. Otin miehen kiinni ja tarjosin lukemista. Hän kieltäytyi jyrkästi mutta meillä oli lyhyt keskustelu jonka päätteeksi erosimme ystävällisissä merkeissä. Olin aivan varma että tapaamisella oli merkitystä, ja koin sisälläni iloa.
Viimeksi olen viettänyt kapakkailtaa kait joskus loppukesästä, muutama kuukausi sitten, mutta tänään (itse asiassa eilen, siis perjantaina) tuli vahvasti tällainen fiilis että haluan lähteä liikenteeseen. Fiiliksen lisäksi koin myöskin Jumalan läsnäoloa asian suhteen. Samalla tiesin aivan varmasti että tulen tapaamaan puolitoista viikkoa sitten tapaamani henkilön uudelleen tänään. Olin tavannut hänet vain tuon yhden kerran mutta ei ollut pienintäkään epäilystä ettenkö tapaisi häntä nyt uudelleen.
Rukoilen johdatusta ja mieleeni juolahtaa eräs baari...
Liput on 5 euroa. Kamojaan virittelee bändi jossa soittaa tuttu kaveri. Ajattelen, varmaan paljon vanhoja kavereita tulee paikalle, kiva.
Lähden käymään jaffalla toisessa paikassa ensin. Kun palaan tämä mies tulee toisesta suunnasta ja astumme ovesta sisään samaan aikaan.
En ala heti keskustella hänen kanssa. Muutama ystävä tulee halailemaan. Tervehdin tuttuja.
Baariin tulee myöskin *** . Ystävä jota kävin kesällä katsomassa sairaalassa. Ajattelin että häntä ei ehkä pääse katsomaan ja rukoilin asian puolesta niin kauan kunnes koin sisimmässä täydellistä vapautta ja olin varma etten voisi rukouksin asiaan enää enempää vaikuttaa, sitten lähdin sairaalaan, oli yö ja vierailuaika ajat sitten ohi. Esittelin itseni ja kysyin missä huoneessa *** on. Minut saatettiin huoneeseen. *** oli tippapulloissa ja happiviiksissä. Posket lommolla ja kylkiluut törröllään. Hikikarpalot helmeili otsalla ja samea katse harhaili. Sanoin muutaman sanan, otin kädestä kiinni, rukoilin ja läksin.
Viikon kuluttua menin uudelleen - tällä kertaa en huomannut rukoilla ennen menoa.
Osaston henkilökunta vakuutti että sairaalassa ei ole sen nimistä potilasta. Sanoin käyneeni hänen huoneessa viikko sitten. Näytän huoneen ovea: tuossa huoneessa. Hoitajat katsovat toisiinsa ja sitten minuun: olet varmasti erehtynyt. Paikalle tulee vartija ja saattelee pois.
Myöhemmin keskustelen ***:n äidin kanssa. Hän kertoo että *** on salainen potilas koska he eivät halua epätoivottuja vieraita. Hän on ihmeissään kuinka olen voinut päästä sinne.
***:n äidin kautta saan järjestettyä erikoisluvan käydä tapaamassa häntä. *** on jo vähän paremmassa kunnossa mutta kaksi antibioottia menee edelleen suoneen. Tulehdusarvot oli olleet parin viikon ajan järkyttävän korkealla, myös verenvaihtoa oli suunniteltu mutta hoitava lääkäri oli sitä mieltä ettei se auttaisi, koska tulehdus leviäisi myös vaihdettuun vereen. Mutta sen yön jälkeen kun olin käynyt rukoilemassa tulehdusarvot oli alkaneet laskea. Näin kerrottiin.
Parin kuukauden hoidon jälkeen *** alkoi opetella kävelemään uudelleen ja pääsi pois.
Toki olen hänet tässä välillä nähnyt useinkin mutta nyt baarissa halailemme ja vaihdamme kuulumisia.
Keskustelen puolitoista viikkoa sitten tapaamani kanssa. Hän muistaa minut kyllä, sanoo: - Taitaa olla huono paikka tulla ihmisiä kalastelemaan tämä. Vastaan nauraen: - En minä täällä ketään kalastele, enemmänkin tulin vanhoja tuttuja moikkaamaan. Samalla kerron hänelle että tiesin tapaavani hänet. Juttelemme hetken aikaa ja hän lähtee. Tiedän että kohtaaminen oli merkittävä ja jään vähän syyllisenä pohtimaan oisko pitänyt selvästi julistaa hänelle evankeliumia ja rukoilla hänen puolesta. Toivon ettei mitään ikävää sattuisi hänelle.
Sitten tulee illan paukku, odottamaton ja yllättävä.
Ehkä Jihunna muistat kun toisesta kaupungista oleva ystävä kävi luonani toissa kesänä yöllä? Taisin jotain mainita sinulle tapauksesta. Hän oli hengellisistä asioista kiinnostunut ja tahtoi tulla juttelemaan Jeesuksesta. Samalla hän pelkäsi. On aikoinaan liikkunut muutamissa porukoissa ja nyt oli liikkeellä perätön juttu vasikoinnista ym. Hänellä oli sellainen tuntuma että saattaisi sattua jotakin ikävää.
Erittäin rakas ystävä.
Viimeisen kerran näin hänet vajaa 2 kuukautta sitten. Kävelin yhden baarin ohi niin hän juoksi ulos ja huusi nimeltä. Hänen tyttöystävä oli ikkunasta nähnyt että kävelen ohi. Menin sisälle baariin ja juttelimme.
Tyttöystävä kertoi olevansa raskaana. Suunnitelmissa oli että kaveri muuttaisi jossain vaiheessa tähän kaupunkiin ja ryhtyisivät rauhallista perhe-elämää viettämään.
Nyt hänen tyttöystävä katsoo minua silmiin
ja kysyy: - Oletko kuullut.
Niin??? ?
Ammuttu. Päähän. Kolme viikkoa sitten. Tänään oli hautajaiset. Otan myöhemmin yhteyttä ja jutellaan sitten lisää. Sorry että pilasin iltasi.
Et sinä pilannut iltaani, hyvä että kerroit. Jaksamista sulle.
Laitan silmäni kiinni ja istun pitkän aikaa hiljaa. Bändi alkaa soittaa klassikkoa HEY JOE. "Hey Joe, where you going that gun in your hand..." Hei Jope, minne oot menossa tuo tykki kourassa...
En jaksa kuunnella yhtään enää. Käyn sanomassa ***:lle heipat, nähdään taas toisella kertaa, pidetään yhteyttä, lähden himaan.
Ulkona tulee itku.
Itken koko matkan kotiin. Heti kun lakkaan itkemästä tuntuu että rinta pakahtuu eikä henki kulje. Itkiessä helpottaa vähäksi aikaa. Tulen kotiin. Istun vuoteellani. Itken.
Mietin. Rukoilen.
Luojani,
auta että vähän paremmin
voisin elää
tämän elämäni, vähän enemmän
nähdä ihmiset lähelläni -
ennen kuin he ovat
poissa.
- - -
Näitä juttuja on niin paljon paljon. Viis tai kuus vuotta sitten olin illalla menossa nukkumaan kun siinä vaatteet jo riisuneena sanoin Jumalalle: - Kyllä minä tiedän että Sinä olet minun elämässä mutta tahdon taas kerran tehdä päätöksen että antaudun Sinulle syvemmin, ehdoitta ja kokonaan. Välittömästi mieleeni piirtyi kuva eräästä baarista jossa olen käynyt pari kertaa, osoitekin selvä: nurkkapöytä.
- Nyt hetikö, Jumala? kysyn. Mietin onkohan tämä omaa kuvittelua. Mutta olen oppinut erottamaan Pyhän Hengen puheen oman tunne-elämän vaikutuksista ja alitajunnan impulsseista, tiedän että Jumala nyt puhuu minulle.
Vaatteet päälle ja menoksi.
Menen baariin ja huomaan että nurkkapöytään ei voi istua, se on täynnä outoa porukkaa. Haen tiskiltä teekupin (tai limskaa, en muista) ja siirryn nurkkapöytää kohti. Lähempänä huomaan että osa porukasta on tuttua. Vääntäydyn sekaan. Yksi vanha kaverini jota en ole aikoihin nähnyt ottaa hengelliset asiat puheeksi. Juttelemme vähän. Sitten juttelemme kaikenlaista, sitä ja tätä. Kun lopulta olen lähdössä koen voimakkaasti tarvetta rukoilla hänen puolestaan. Otan häntä käsistä kiinni ja siunaan siinä Jeesuksen nimessä.
Muutaman päivän tai parin viikon kuluttua näen erään tutun tuon saman baarin edessä. Hän istuu juomassa olutta siinä. Alkaa puhua hengellisistä asioista "kun me kummatkin uskomme Jumalaan". Vastaan että me emme usko samaan Jumalaan, hänen hengelliset kokemukset eivät ole Jumalasta vaan jostain aivan muualta, sanon suoraan mistä. Neuvon häntä kääntymään Jeesuksen puoleen että vapautuisi. Hän meinaa iskeä minua pullolla päähän mutta rauhoittuu. Keskustelemme, kehotan vielä ottamaan Jeesuksen todesta ja lähden.
Muutaman päivän kuluttua kaksi miestä on kanoottireissulla kaljojensa kanssa. Nämä kaksi. Kanootti kaatuu. Toinen - se jonka puolesta rukoilin baarissa - hukkuu. Toivon että hän olisi vielä hukkuessaan saanut mahdollisuuden huutaa Jeesuksen puoleen ja kokenut pelastuksen, niin että on perillä taivaan kodissa. Toinen - se jonka kanssa juttelin baarin edessä - selviää rantaan.
Kuulen monelta uskovalta ystävältä kuinka he oli tunteneet voimakasta tarvetta rukoilla hukkuneen puolesta useiden viikkojen ajan ennen tapahtumaa. Yhdelle uskovalle hän oli luvannut tulla hengellisiin kokouksiin mutta viime hetkellä perunut, siirtänyt ratkaisua.
Vuoden kuluttua tapaan onnettomuudesta selvinneen. Ei enää niin aggressiivinen. Hiljaisempi. Sanoo että haluaisi lähteä lenkille kanssani. Milloin. Viikon kuluttua. Sovimme että mennään viikon kuluttua lenkille. Ajattelen: hyvä, voin sitten puhua hänen kanssa näistä Jeesus-asioista samalla kun lenkkeillään.
Viikko kuluu enkä paljon muista tätä kaveria. Pari kertaa käy mielessä. Viikko ylittyy päivällä tai kahdella, muistan: ai niin, se lenkkijuttu, täytyykin heti soittaa, jos vaikka tänään mentäisiin. Puhelin ei vastaa. Seuraavana päivänä kuulen: ajoi kaksi päivää sitten autolla ympäri, kaputt.
- - -
KAIKESTA HUOLIMATTA JULISTAN ELÄMÄÄ. En kuolemaa. Uskon elämään. Jeesus on ihana. Elämä on lahjaa. Lähimmäiset on lahjaa.
Kiitos että sain purkaa sydäntäni... Tiedä sitten mitä itsensä paljastelua tämä... Jotenkin tuntui hyvältä kirjoittaa. Rehellisesti kirjoitin ja omalla tyylillä, totta joka sana.
Ennen joulua oli tietokone kolme päivää kiinni vaikka olisi ollut aikaa kirjoittaa en edes sähköpostia avannut, lepäsin. Luulenpa että lepään taaskin. On niin paljon asioita mitä pitäis rauhassa miettiä. Miettiä. Että jos ei näy vähään aikaan palstoilla johtuu siitä. Voi silti näkyäkin, katsotaan.
Taas sanon että en ole joulukuussa kirjoittanut muilla kuin d'Arlandes, äitiparta ja mamabeard nimimerkeillä, poikkeuksena joulukuun alussa nimimerkki aavikkorotta. Näiden nimimerkkien ohi ei koneeltani ole lähtenyt sanaakaan. Ja jos äitiparran tai mamabeardin lisäksi tulen jotakin nikkiä käyttämään ilmaisen sitten kyllä selvästi että nikin takana on äitiparta.
Vielä jos laitan. Jihunna nämä tietääkin, mutta ehkä joku muu sattuu lukemaan, miettii kuinka suhtautuisi, elämän koukeroisia kuvioita polkuni varrelta vähäsen lisää, keskustelussa Lio28:lle
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000021444602
Jumala on myös parantava Jumala:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000022402011
Tuli yö valvottua. Kello oli yhden paikkeilla kun tulin kotiin ja siinä meni itkiessä ja hiljentyessä jonkin aikaa. Sitten aloin kirjoittaa tätä kun ensimmäisen Johanneksen kirjeen aihe lähellä sydäntä ja kommenttini keskusteluun. Yritin selkeästi kirjoittaa mutta näkee sitte, muutaman tunnin unen jälkeen, mitä tekstistä ajattelen herättyäni. Lähetän kuiteski nyt. Nukkumisen jälkeen ei ehkä enää tulisi lähetettyä, itsekontrolli. Haluan tähän lähettää kun kirjoitinkin. No niin. Ja
- - -
VAROITUS: megapitkä kirjoitus. Ei minimalisteille. Sisältää karkeaa käännyttämistä ja fanaattista pornoa. Sana "häpyhuuli" toistuu tekstissä KOLME kertaa.
mielenkiinnosta,
kun tunnit kuluivat,
nurkkapöydässäni.
Ymmärrän, luultavasti,
ainaskin jotain,
vaikken osaa puhua,
enkä kirjoittaa,
kuten Sinä.
Mutta älä itke,
ole iloinen,
että kirjoitit!
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA,
eikä tarvitse tulkita,
koska tämä ei ole runo,
tämä on joku muu.
Itkien luin. Pysähtyen sieluun asti sattui.
Kiitos kun jaoit. Moni asia loksahtaa
kohdilleen ja olen usealle anteeksipyynnön velkaa.
Ja sinulle, ystäväni, niin. Paljon meni rikki
mutta näen myös peilin - korkean ja soikean muotoisen
mosaiikkipintaisen, jossa on liimattuna eri kokoisia paloja ja kehys on todella kaunis, vahva - pitää peilin kasassa ;)
T: toisen uskovan hihhulin lauantai-iltaa