että sossu nappaa lapsia hatusta ilman tarvetta?
Mikä oikein on todellinen tilanne otetaanko lapsia huostaan turhaan vain vanhempien kiusaksi ..kö?
Mikä oikein on todellinen tilanne otetaanko lapsia huostaan turhaan vain vanhempien kiusaksi ..kö?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
monta puolta. Luultavasti suurin osa huostaanotoista tapahtuu ihan laillisesti, varsinkin jos kyse on alkoperheestä. Myös lapsen hoidon laiminlyönti edellyttää huostaanottoa, samoin mahdollinen pahoinpitely.
Mutta tapahtuupa vääryyksiäkin. Minut aikoinani "huijattiin" kirjoittamaan nimeni paperiin, jolla sosiaalityöntekijän mielestä toteutui muodollinen huostaanotto.
Myöhemmin sain selville, ettei sellaisia ole olemassakaan??
Alkoi "verinen" taistelu lapsen takaisin saannista, koska kyseessä oli minun loppuunpalamiseni niin työssä kuin lapseni hoidossakin.
Kun sain levätä tarpeeksi, palasin töihin ja tietty aloin vaatia lasta takaisin, kuten minulle oli luvattu.
Eipä onnistunutkaan. Alkoi tuo verinen taistelu, jonka voitin ja sain lapseni takaisin.
Voin kokemuksesta sanoa, että myös vääriä huostaanottoja tehdään!
Hoidin lapseni hyvin ja perhe johon hän meni oli lapseton?
Eihän hänestä helppohoitoisena olisi millään luovuttu.
Mutta en luopunut minäkään!
Nyt tuosta tuskanajasta on jo kauan. Silti lapseni ei halua siitä koskaan puhua.
Mutta paljon se opetti minulle yhteiskunnan vääryydestä ja pettämismentaliteetistä. Auttamisen varjolla tehdään maassamme niin hirvittävän paljon pahaa.
oli hyvä että hän pääsi sijaiskotiin mikäli olit aivan loppu henkisesti ja tuolloin lapsesi jäi heitteille vaikka se olisikin ikävä myöntää ja itse saattaa olla sokea tilanteelleen kun vaikeudet pyörii päässä...
minkä takia lapsesi ei puhu asiasta ja minkä ikäinen lapsesi oli huostaanotettaessa ja kuinka kauan sinun loppuunpalamisesi kesti?
Olisiko tilanne jatkunut samana ellei huostaanottoa olisi tullut vai havahduttiko se sinut näkemään tilanteen vakavuuden ja yrittämään enemmän saada asiat kuntoon?
Voi toki olla sinun tapauksessasi että tuki sinun perheessäsi olisi ollut parempi keino kuin lapsen totaalinen huostaanotto mikäli lapsella ei ollut konkreettisesti hätää ja sinun tilasi olisi suurinpiirtein vakaa...nämä ovat todella vaikeita asioita ja tärkeintä on aina muistaa lapsen etu.
Se että lapsesi pääsi lapsettomaan perheeseen eikä isoon katraaseen tai laitokseen katson vain positiivisena saihan hän tuolloin todellista huolenpitoa ja sitä ei ole meille kenelläkään liikaa eikö se ole hyvä eikä se ole keneltäkään pois että lapsellasi oli asiat reilassa vaikkei sinulla ollutkaan.
hoitopaikkoihin, siitähän täällä just kiistellään että miksi ihmeessä ei sijoituksia voida toteuttaa avohuollon toimina? laki pitää muutaa tuolta osin.