funchalin karnevaalit???

Onkos kukaan matkalainen sattunut moisten juhlien aikaan madeiralle?Minkälaiset karnevaalit kyseessä?helmikuun puolivälin paikkeilla muutaman päivän juhlat?oma reisu osuu juurikin noille päiville ihan sattumalla.???
41106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olimme keskustan hotskussa, Katedralin vieressä.
Valmistelevat rällinkejä mini kulkuein muutaman päivän ajan. Päivisin. Torvisoittoa, jonglööriä, klovnia jne.
Hiljenevät illaksi.
Karnevaaleihin osallistui noin 1500 sielua.
Pääkatsomo rantakadulla, katedraalin kohdalta alas.
Ohihytkytys kestää muutaman tunnin.
Kurvaavat jatkamaan kemuja muutama kortteli sisäkaupunkiin.
Ovat koristelleet kadut aivan näyttävästi.
Porukkaa on reilusti.

Pienehkön kuulovaurion omaavana minua häiritsi musiikin volyymi.
Seuraavalla kerralla ottaisin tulpat mukaan!
Sekaan vaan!
Sivullisten humalaisten häiriköintiin kulkueessa pollarit suhtautuvat hieman suvaitsemattomasti.
Yhden englantilaisen ukon koreografia ei nähtävästi sopinut yleisilmeeseen.

Äänestä

Nyt alkavana vuonna siis helmikuun 17. - 20. päivinä.

Varsinainen suuri paraati/kulkue on lauantai-iltana 17.2.2007, kellonaikaa en muista mutta selviää taatusti paikanpäällä, kestää aika kauan.

Taisin olla pari vuotta sitten paikalla karnevaalien aikaan, kulkue lähti Avenida do Marin vanhan kaupungin puoleisesta päästä, kulki sieltä länteen (siis hotellialueen suuntaan) ja kääntyi Santa Catarina -puiston alapuolella Avenida Arriagalle josta se jatkaa kaupungintalon aukiolle. Ryhmiä oli niin paljon ettei jaksettu seurata kaikkia. Ihan näyttävä kulkue, Rion karnevaalit pienoiskoossa. Lapsilla ja joillain vanhemmillakin karnevaaliasut päällä myös katsomossa, ja hauskaa näytti olevan. :-)

Tiistaina 20.2. on ns. maalaisten tai kansan kulkue johon kaikki voivat osallistua. Siitä en osaa kertoa kun en ole nähnyt.

Osa jouluvaloista jätetään paikalleen karnevaaleja varten joten saa hieman makua niistäkin, jos ei ole joulun seutuun saarella käynyt.

Äänestä

Mikään Rio Funchal ei ole mutta kulkueita on monia ja ne ovat värikkäitä ja tunnelma hyvä. Sopii suomalaiselle. Onnittelen kun osuit oikeaan aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helmikuussa kirjoitti:

Onkos kukaan matkalainen sattunut moisten juhlien aikaan madeiralle?Minkälaiset karnevaalit kyseessä?helmikuun puolivälin paikkeilla muutaman päivän juhlat?oma reisu osuu juurikin noille päiville ihan sattumalla.???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu