Täytyykö

Luin jostain että koiran pitäisi antaa ärhentelemättä luut ja ruokakuppi yms, suussaan olevat omistajalleen pyydettäessä.

Meillä kävi niin 10 viikkoisen pennun kanssa että kun koitin siankorvaa ottaa välillä pois, koira murisi minulle. Otin kuitenkin korvan ja annoin hetkenpäästä takaisin. Myöhemmin yritin n.4cm x 1,5 cm kokoisin purupatukan pätkää ottaa siten että tarjosin namia tilalle ja käskin "irti". koira ei antanut patukkaa vaannielaisi kokonaisena patukan ja sitten yritti vielä hamuta namia joka oli kädessäni...?!? Mitähän tästä pitäisi ajatella ja miten toimin jatkossa?

Eikös koira pitäisi jo turvallisuussyistäkin opettaa luovuttamaan esineet käskystä, eikä siten että se hotkii kaiken mikä kurkusta sopii, siinä pelossa että joutuu siitä luopumaan...?!
4307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä on hieman monimutkaisempi juttu kuin että koiran kun koiran pitää luovuttaa kaikki.
Olet oikeassa että pitäisi opettaa mutta kaikilla se ei onnistu. Kyseinen puolustushalu ei kuitenkaan kerro mistään luonneviasta tms kuten usein kuulee toitotettavan. Mielestäni se ei ole toivottava piirre.

Ja tästä tulee varmasti taas vauhkoamista mutta koiralla on oikeus syödä rauhassa, mitä tahansa. Sillä on myös periaatteessa oikeus puolustaa ruokaansa mutta toki yhdyn siihen että se on vaarallinen oikeus. Mutta minkä koira vaistoilleen voi.

Koiralle voi opettaa irti-käskyä mutta on voimakastahtoisia/vaistoisia koiria joilla se ei ikinä tule ruuan kanssa toimimaan. Minulla on yksi sellainen. Se ei ikinä purisi mutta nostaa hitonmoisen mellakan jos siltä menee suusta ottamaan jotain. Kutsuessa tulee nätisti ja näin siltä saa pois mitä vain.

Eli ei oteta sitä herkkua koiran suusta pois vaan oikea tapa on kutsua se koira pois sen luun/herkun luolta ja sitten ottaa se pois. Jos taasen vetoan tuohon laumateoriaan niin laumassakin jokaisella jäsenellä on ruokarauha ja edes johtaja ei mene ottamaan alimmaiselta ruokaa. Se syö toki ensin mutta sitten on muiden vuoro. Joten periaatteessa ei ihmiselläkään johtajana ole mitään oikeutta mennä sinne sorkkimaan.

Voitte ja kannattaa asiaan kiinnittää huomiota mutta ei liiaksi. Usein se pahentaa tilannetta kun ihminen oikein opettamalla alkaa opettamaan tätä asiaa.

Äänestä
  • Lisäisin vielä että jos joku siellä miettii että kun koira ei herkun saadessaan tottele luoksetulokäskyä niin silloin kyse on jo johtajuus ongelmasta. Ihmisellä tulee olla sellainen auktoriteetti koiraan että se tulee kun käsketään. Siitä lisää www.koiraneuvola.fi sivuilla

    Äänestä

  • juttu_ kirjoitti:

    Lisäisin vielä että jos joku siellä miettii että kun koira ei herkun saadessaan tottele luoksetulokäskyä niin silloin kyse on jo johtajuus ongelmasta. Ihmisellä tulee olla sellainen auktoriteetti koiraan että se tulee kun käsketään. Siitä lisää www.koiraneuvola.fi sivuilla

    Hmm. Yritin kutsua koiran pois herkun luota, mutta ei totellut! Lähestyessäni sitä se murisi. Voi että. Olen yrittänyt olla johdonmukainen ja tehdä selväksi mikä on kiellettyä ja sallittua mutta mitähän teen väärin,kun koira ei tottele tuossa tilanteessa. Tämä on eka koirani ja tietoa olen koittanut keräillä... Voiko koiran luonne yksinkertaisesti olla niin kova että sille on tosiaan tehtävä selväksi kuka on laumanjohtaja...Koira oli ilmeisesti pentueen rohkein ja kasvattaja luonnehti sinnikkääksi... Missähän teen väärin?!?

    Kiitos vastauksestasi!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Muista nyt että sinulla on vasta 10 viikkoinen pentu. Sen ikäinen ei voi vielä olla mitenkään johtaja mutta ei se tietenkään sitä tarkoita että sille pitää sallia kaikki. Siltä ei myös voi vaatia asioita joita se ei osaa, muista se. Jos se ei tiedä mitä sana tänne tarkoittaa, ei se voi sitä edes totella. Tosin tässä tapauksessa varmasti kyllä arvasi että yrität houkutella sitä luokse ja päätti silti valita sen herkun. Ei tietenkään hyvä mutta pentu kun on kyseessä niin sinun on hyvin helppo nyt vain alkaa käyttäytyä johdonmukaisesti kuten johtaja.

    Tuo murina kyllä tuon ikäisellä jo tarkoittaa sitä että teillä varmasti on käsissä koira joka sen pomon paikan ottaa kun kasvaa.

    Itse tekisin nyt niin että antaisin koiralle luita/siankorvia vain silloin kun se saa syödä ne rauhassa,eli ei lähdetä lietsomaan sitä enempää ottamalla niitä pois. Harjoittelemalla asia vain pahentuu.Keskity nyt osoittamaan pennulle että olet luotettava ja sen kannattaa totella sinua. Irti päästämistä voit sitten harjoitella sen kanssa jollain kivalla lelulla tms. palkaten makupalalla. Jos ei muuta niin on ainakin kivaa puuhaa koiralle;) Touhua muutakin kivaa sen koiran kanssa, leikkiä ja koulutusta niin se oppii että sinua on kannattavaa totella.

    Muuten voisit sitten pitää huolen siitä että et anna pennun päättää asioista. Älä anna sen kerjätä rapsutuksia, jos se tekee niin niin katsele vain kattoon kunnes lopettaa. Sinä päätät koska rapsutetaan ja koska se lopetetaan. Sama pätee leikkiin. Vaikka se haukkua räksyttäisi edessäsi et saa huomioida sitä.

    Mitäs muuten koirasi kasvattaja tähän ongelmaan sanoo?

    Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka paljon mutta vierailepa vaikka www.koiraneuvola.fi sivuilla ja lue ajatuksella niitä juttuja läpi. Paljon fiksua asiaa johtajuudesta ja kuinka se saavutetaan ilman että edes kosketaan koiraan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koiran... kirjoitti:

Luin jostain että koiran pitäisi antaa ärhentelemättä luut ja ruokakuppi yms, suussaan olevat omistajalleen pyydettäessä.

Meillä kävi niin 10 viikkoisen pennun kanssa että kun koitin siankorvaa ottaa välillä pois, koira murisi minulle. Otin kuitenkin korvan ja annoin hetkenpäästä takaisin. Myöhemmin yritin n.4cm x 1,5 cm kokoisin purupatukan pätkää ottaa siten että tarjosin namia tilalle ja käskin "irti". koira ei antanut patukkaa vaannielaisi kokonaisena patukan ja sitten yritti vielä hamuta namia joka oli kädessäni...?!? Mitähän tästä pitäisi ajatella ja miten toimin jatkossa?

Eikös koira pitäisi jo turvallisuussyistäkin opettaa luovuttamaan esineet käskystä, eikä siten että se hotkii kaiken mikä kurkusta sopii, siinä pelossa että joutuu siitä luopumaan...?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu