kiehtoo. Lontoon modernin taiteen museon edessä oli koivuja. Hyde Parkissa oli eri koivulajeja. Suomalainen ei osunut silmään ja kaikilla Lontoossa näkemilläni oli tummempi runko kuin Suomessa. Minusta tuo valkoinen runko on niin kaunis. Suomessa näkee yhä enemmän ikivihreitä, muualta tuotuja kasveja. Minusta useimmat eivät sovi Suomeen, niissä on väärä vihreä sävy. Lisäksi monet paleltuvat talvella ja tulevat ruskeiksi. Mitä mieltä itse olet?
Eksoottisuus
sinihelmikki
16588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä joku rododendron on hieno hyvinhoidetussa puistossa kaupungissa, mutta ei se mummonmökin pihalle sovi perunapellon laitaan.
Eksoottiset puutkin pistävät silmään, kun niitä yritetään kasvattaa pihlajien ja koivujen välissä.
Kunpa kasvitarhat alkaisivat tuottaa vanhoja piharuusuja myyntiin. Ne olisivat varmasti monelle mieleen, kun mökkejäkin rakennetaan innolla kaikkialla.
ovat kyllä suosikkejani, ne ovat sopeutuneet Suomeen ja sopivat yhteen havupuulajiemme kanssa. Olen käynyt Mustilassa. Haagan alppiruusupuisto on vielä näkemättä, vaikka usein ajan läpi näkemättä. Mökin metsään istutan joka vuosi uuden alppiruusun. Olen myös vanhojen ruusujen ystävä. Monesta taimitarhasta saa taimia, niitäkin lisään pikkuhiljaa ympäristöihini. Olen Dendrologian seuran Rhododendron kerhon ja Suomen Ruususeuran jäsen. Tähän asti melko passiivinen, toivon että aikaa on enemmän kunhan eläköidyn kunnolla.
Sinihelmikin pitäisi ehdottomasti nähdä Piikkiön koeaseman Alppiruusut loistossaan.Valtavasti erilaisia ja erikokoisia kukkivia ruusuja.Kokonainen metsällinen. Suosittelen.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille.
vinkistä. Paikka taitaa olla lähempänä nykyistä kotipaikkaani kuin Mustila ja Haaga. Siellähän on tehty kokeita näillä Keskas- ruusutaimillakin. Kyllä on paljon kaunista näkemättä täällä kotimaassakin. Kaunista, kukkivaa, viheriöivää uutta vuotta kaikille.
Koivun runko ei pysy valkoisena. Siihen kasvaa päälle jotakin sammalta tai muuta ylimääräistä, joka tummentaa rungon. Se on vain niin, ettei valkokylkisiä koivuja näe kuin suhteellisen kylmässä ilmanalassa.
valkoisuuden salaisuus. Mielenkiintoista. Kyllä suomalainen koivumetsä on kaunis varsinkin keväällä, kun lehdet eivät ole täysin puhjenneet. Se vihreä sävy kuuluu mielestäni heleään suomalaisuuteen. Voisi näkyä enemmän myös pukeutumisessa, varsinkin nuorien.
Koivua on monta eri lajia.
Esim. silver birch, sweet birch ja yellow birch ovat harmaita rungoltaan
Nämä ovat eri koivulajikkeita kuin täällä Suomessa. Täällä kasvaa luonnossa hieskoivu, rauduskoivu ja vaivaiskoivu. Visakoivua unohtamatta tietenkin ym. risteytykset sitten kuten punalehtinen koivu.
Hän vei kotipihalleen Suomesta vietyjä taimia. Koivut kasvoivat hyvin, mutta runko peittyi johonkin tummaan kasvullisuuteen. Hän harjasi runkoja ja yritti pitää niitä valkoisina, mutta turhaan.
Sitten ovat tietysti nämä eteläisemmat koivulajit, joiden rungon pinta ei ole luonnostaankaan valkoinen. Etelämmässä on joka tapauksessa paljon enemmän pintaksvullisuutta kuin meillä.
Keväinen koivikko on tosiaan kaunista katsottavaa. Mutta ainakin täällä meillä päin puhdas koivikko on kyllä aika harvinainen.
Toinen uskomattoman kaunis näkymä on vanha, naavainen kuusimetsä, jossa kaikki valo on vihreää, paksuja sammalmättäitä, höyryistä kosteutta jne. Sellaista täytyy nykyisin vain muistella, koska naava on hävinnyt saasteitten myötä. - Tosin juuri tänä kesänä kerrottiin uutisissa, että naava on taas joissakin paikoin elpymässä.
kun riivimme naavaa kotimetsän kuusista ja leikimme, että meillä on parta. Naavaa oli miltei joka kuusessa. Suunnistan kesäisin, se on mainio tapa tutustua metsiin. Muistaakseni Askolan takametsissä oli satumetsä, jonne hakuaisin vielä mennä. Siellä taisi olla naavaakin. Valtavan suuri osa metsistä on hirveää ryteikköä. Tarkoitukseni on houkutella useampi suunnistuksen pariin. Jos kohdalle osuu tällainen ryteikkö, taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen suunnistuskerta.
Mieheni vielä eläessä, joskus -90-luvun lopulla, ja kyllähän Lontoossa on paljon puistoja!
Hyde parkin mainitsitkin,(siellä se Speaker's Corner), sen länsipuolella Kensington Gardens ja sit St James (jossa esitetään kesäisin näytelmiä ja jonka vieritse menee The Mall-katu kuninkaalliseen palatsiin) ja Green park muodostavat katkeamattoman viheralueiden ketjun.
Kaupungin pohjoispuolella on sitten tuo Hampsted Heath, jota sanotaan usein The Heath-nimellä. Se on laaja alue, suuria tammia kasvaa siellä ja paljon vihreätä nurmikkoa, vapaata aluetta.
Mieheni oli viettänyt siellä (tai ei nyt siellä, vaan Lontoossa) kesän ennen abiturienttivuottaan, ja halusi käydä kanssani tutut paikat uudelleen.
Kävimme myös Kew Gardensissa, joka oli pitkän ratikkamatkan takana.
Monta lipasta DIA-kuvia siltäkin matkalta. Äsken vähän katselin ja muistelin.
Reipas ulkoiluloma!
Useiden museo-lomien vastapainoksi.
on minulta vielä näkemättä, samoin keväinen. Olen kiinnostunut ruusuista ja Hyde Parkin yhdessä nurkassa oli ruusuja, osa kukki vielä. Eipä muuta kuin uutta matkaa suunnittelemaan.
*)vähän nukuksissa taisin puhua ratikasta, jos oikein muistan.
Asuimme aivan keskustassa,Piccadilly Circuksen laidalla olevassa hotellissa sillä reissullamme, ja muistan, että jouduimme vaihtamaankin jossain metroasemalla junaa Kew Gardensiin mennessämme.
suomessa otetaan lumi pois puiden juurien päältä
juuret kylmettyvät ja puu kuolee
Kevättalvella, kun aurinko jo paistaa täysillä, ikivihreä puu kuten tuija, haihduttaa vettä.
Jos maa on vielä jäässä, se ei saa juurillaan korvaavaa nestettä maasta, - silloin puu ruskistuu ja kuolee.
Kevättalvella puu tulisikin suojata auringolta. Myös kuuman veden kaataminen maahan puun juurien ympärille voi auttaa roudan sulattamisessa.
alppiruusuista, mutten ole ajatellut, että niin on monen muunkin kasvin kohdalla. Meillä on komea alppiruusu talon pohjoispuolella. Se on sirretty isoisovanhempien haudalta, kun hauta otettiin käyttöön. Kesällä kastelin alppiruusuja, mutta olen helppohoitoisten kasvien ystävä, normaalina kesänä en halua kastella, mutta viime kesänä oli pakko, kun osa puuntaimista metsässäkin kuivui.